Kun sukset eivät ole pelkät sukset: aloittelijan opas hiihtokamojen valintaan

Pumpui

Yhteistyössä Intersport Sello

Olen vuosikausia elätellyt sydämessäni pientä hiihtohaavetta. Mitä pidemmälle tämä vuosi on edennyt, sitä enemmän olen unelmoinut hiihtämisestä. Ilmeisesti lapsuuden traumatisoivat Hippo-hiihtokokemukset on unohdettu, sillä mieli on karkaillut laduille tuon tuosta. Ja nyt minulla on ensimmäistä kertaa aikuiselämässäni oikeat hienot sukset!

Yksi syy siihen, miksi hiihtäminen jäi vuosiksi ajatusasteelle, oli varustehankintaprosessi. Nolottaa myöntää, mutta elin vielä viime talveen asti sellaisessa oletuksessa, että voisin vain marssia kauppaan ja ostaa "sukset", erittelemättä kummemmin millä keinoin meinasin hiihtää. Kun asian todellinen laita - että ensimmäinen tärkeä valinta suoritetaan perinteisen ja vapaan hiihtotyylin välillä - selvisi, muuttui toimitus oletuksieni ”Päivää, yhdet sukset kiitos” -prosessia huomattavasti kimurantimmaksi. Joten oli melkoinen onnenpotku, kun kauppakeskus Sellon uusittu Intersport ehdotti yhteistyötä ja opasti suksien hankinnassa.

Suksien hankkimisessa, jos missä, on asiantuntevasta myyjästä korvaamaton apu. Sain avukseni uuden myymälän huippumukavan Joelin, joka suksivalinnan lomassa kartutti hiihto- ja varustetietämystäni noin satakertaisesti.

Joelin mukaan tärkeintä suksien hankkimisessa on realismi: mitä tyyliä, missä ja kuinka paljon meinaat hiihtää? Kun nämä on selvitetty, voidaan alkaa valita sopivan jäykkää ja oikean mittaista suksea. Hiihtäminen on välineurheilua, jossa ei kannata mennä pelkästään hinta edellä. Kuten siippani suksivalintaa kommentoi, ”Hiihtäminen on hyvillä kamoilla huippua mutta huonoilla maailman kauheinta hommaa.” Kaikki jotka ovat tuhertaneet itkua koulun hiihtokilpailuissa, tietävät tämän kyllä omasta kokemuksesta.

Ensin mallailtiin minulle sopivimmat sukset. Koska haluan päästä lujaa ja korvata mahdollisuuksien mukaan juoksulenkkejä hiihdolla, suositeltiin minulle luistelusuksia. Paitsi että suksen valintaan vaikuttavat käyttäjänsä pituus ja paino, myös suksen omat ominaisuudet pitää ottaa huomioon. Joel seisotti minua useamman eri mallin suksen päällä ja mittaili asioita, ennen kuin löysimme juuri sen oikean parin: kaunokaiset Salomonin Equipe RS -mallistosta.

Seuraavaksi valittiin monot ja siteet. Melkoista hifikehitystä on näissäkin tapahtunut sitten viime monojeni! Kiristysvipstaakeja oli jos jonkinlaista, ja materiaalit tuntuivat ylipäänsä olevan aivan eri planeetalta kuin ammoin, kun ankkamonoissa hiihdettiin. Sovittelin useampaakin Salomonin mallia, joista omaan jalkaan sopivimmaksi osoittautuivat Vitane 8X Skate CF:t. Joelin mukaan monon tulee olla napakka mutta ei puristaa jalkaa. Kun vielä valittiin siteet settiin sopivaksi, saivat sukset lähtöpassin myymälän huoltotiloihin, joissa siteet kiinnitettiin suksiin. 

Jos oli tekniikkaa ja hienoja ominaisuuksia monoissa, löytyi niitä myös sauvoista! Materiaalien ja erikoispiirteiden sijaan tärkeintä sauvan valinnassa on kuitenkin oikea mitta ja käsilenkin sopivuus omaan lapaseen. Sopivimmat sauvat, Diamondit, löytyivät One Wayn mallistosta. 

Kun kaikki vehkeet oli valittu, sain vielä perehtyä hiihtovaatteiden ominaisuuksiin. Taisin kyllästyttää koko myymälähenkilökunnan muisteloillani, tällä kertaa tarinoin siitä, kuinka aikoinaan hiihdettiin aina anorakissa ja toppahousuissa. Koko hiihdonaloittamisprosessi oli ollut valintaa kahden tai useamman vaihtoehdon välillä, ja vielä piti valita yksi: haluanko hiihtohousut matalalla vyötäröllä vai henkseleillä? Lopulta viimeinenkin valinta oli valmis ja plakkarissa symppis vaaleanpunainen hiihtotakki Helly Hansenin valikoimista (huomautan tässä olisin voinut valita myös mustan, mutta päätin repäistä ja valita väriä). 

Illalla sitten seisoin sukset jalassa keskellä olohuonetta villi virne naamallani. Kohta pääsen hiihtämään! Kuinka kreisihienoa! Jos kaipaatte asiantuntevaa opastusta suksien tai minkään muun valintaan, voin lämpimästi suositella Sellon Intersportia ja sen henkilökuntaa. Ja kannattaa muuten kipaista Selloon tänä viikonloppuna, sillä Intersportissa vietetään yhdistettyjä avajaisia ja talvikauden käynnistystä! Luvassa on tuntuvia tarjouksia ja asiantuntijoita esittelemässä tuotteita niin suksipuolella kuin muuallakin kaupassa. Ja kuten Joel minulle sanoi, suksien hankintaa ei kannata jättää siihen ensilumiviikonloppuun, vaan käydä rauhassa tyyppaamassa itselleen ne sopivimmat kamat jo ennen kuin kaikki muutkin havahtuvat latujen avautumiseen!

Itse varusteiden tyyppausta luvassa sitten kun pääsen ladulle. Tuhannesti kiitoksia Sellon Intersportin sekä Salomonin, Helly Hansenin ja One Wayn väki!

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

”Hiihtäminen on hyvillä kamoilla huippua mutta huonoilla maailman kauheinta hommaa.”

No todellakin! Mä tarttisin kanssa uudet sukset, kun vanhoista alkaa pohja halkeilla (= ei luista). Viimeksi hiihtoreissussa kaikki muut veteli puolta kovempaa samalla määrällä potkuja, ja väittäisin, että vika oli nimenomaan siinä, että niillä oli upouudet avaruusteknologiasukset ja mulla joskus yläasteella hankitut, joista kaikenlisäks meinas aina voiteet kulua pois kesken matkan... :D

Lotta Katariina
Pumpui

Noi mun uudet on niin hifit että varmaan kulkee itsekseen! :D

Muistan edelleen kun joskus yläasteella hiihdettiin jossain systeriltä pieneksi jääneissä ikivanhoissa suksissa ja lumi pakkautui sellaiseksi 10 sentin kerrokseksi pohjaan... siitä oli ilo kaukana, nyt toivon että on mukavampaa, ja saletisti onkin!

ElinaPK
Sataman valot

Tosi kiva kirjoitus hiihtovälineistä! Mä olen kokenut ihan viime vuosien aikana hiihtoherätyksen ja vuosi sitten hankin sukset. Olen enemmän se retkeilijätyyppi, joka hiihtää reppu selässä ja kaakaota termospullossa ja siksi mun valinta oli superhelpot pitopohjasukset. Niiden ominaisuudet paranevat vielä käytön myötä, mutta kyllä oli kiva viime talvena lykkiä latua pitkin, kun pitopohja jarrutti juuri sopivasti alamäessä (mutta ei tökkinyt) eikä lipsunut ylämäessä. 

Hiihtovarusteissakin piti kokea ahaa-elämys! Varsinaisia hiihtokamppeita ei retkihiihtelijä välttämättä tarvitse, mutta kyllä vain on tosi paljon mukavampaa, kun päällä on oikeaoppisesti kerrospuetut tekniset varusteet ja kuoritakki, niin hiki kastele eikä tuuli ujella hiihtäjän läpi. Vaikka kuinka olisi sellainen nautiskelija hiihtäjänä, niin kyllä silti siinä touhussa tulee sen verran lämmin, että ajatuksella valitut vaatteet tekevät hiihtämisestä miellyttävää.

Toivotaan lunta ja latuja!

Lotta Katariina
Pumpui

Kiitos!

Retkeilyyn sopivat sukset pitänee laittaa hankintalistalle, olis ihana mennä metsään termarin kanssa fiilistelemään - jos siis sitä lunta tänne isolle kirkollekin joskus tulis! :)

Maajussi (Ei varmistettu)

Juu, kyllä hyvät vermeet hankit ja asiantuntevasta kaupasta, juttu jäi vähän kesken eli, mitäs niille suksien pohjille tehtiin, vai tehtiinkö niille mitään? jos ei tehty niin kannattaa teettää niihin sellainen uunitusvoitelu, siinä tietyssä lämmössä ajan kanssa voiteet imeytetään pohjiin ja saadaan hyvä pohjustus joka kestää ja siihen saa helposti luistot pysymään. PK seudulla on mutamia paikkoja jotka tällaista huoltoa tekee, ei muuta kun Googlaamaan. Hyv kelejä odotellessa, t: Maajussi.

Lotta Katariina
Pumpui

Pohjille ei tehty mitään, suksissa oli valmis pohjavoitelu, ja ekat kokeilut voi kuulemma tehdä sillä että repäisee suojateipit pois ja harjaa. Sitten pitääkin ruveta miettimään voiteluasioita, joten kiitos vinkistä, pitää tutustua tuohon uunittamiseen!

Kelejä odotellessa, tosiaan! :)

Kommentoi