Kuuntele kroppaasi (ja ymmärrä mitä se yrittää kertoa)

Pumpui

Seuraa opettavainen tarina siitä, milloin kannattaa kuunnella, mitä vanhalla mätisäkillä on sanottavana.

Tiistaina treeneissä kroppani ei tuntunut alkuunkaan hyvältä. Alaselkä on ollut kummallisen tuntuinen, mutta järkeilin sen johtuneen siitä, että olen istunut töiden takia tolkuttomia tuntimääriä autossa, ja otaksuin jäykkyyden katoavan treenien aikana. Voimatreenin aikana olo oli hieman valju mutta ajattelin että tsemppaamalla siitä selviää. Treenin loppuun tein pidemmänpuoleisen chipperin, jonka aikana keho alkoi suorastaan huutaa ja valittaa. Vanha mätisäkki oli vahvasti sitä mieltä, että thrusterit, lisäpainon kanssa boksille nousut ja muut liikkeet olivat liikaa.

Ja mitä minä tein? Sanoin kropalleni että ole hiljaa, ei tässä mitään hätää ole. Tulkitsin kroppani viestit vain laiskanpulskean ja mukavuudenhaluisen minän valitukseksi ja turhasta säikkyilyksi, purin hammasta ja suoritin treenin loppuun. Olisi pitänyt oikeasti kuunnella kroppaansa, sillä illalla koko takaketju meni jumiin, joka muistutti ikävästi viime kevään viikkokausien kipuiluun ja kuntoutusjumppaan johtanutta vahinkoa. Aloin jo pelätä, että tähänkö kaatui koko treenisyksy ja parin viikon päässä häämöttävä maraton ja kaikki. Onneksi nyt lepopöivän, istumisen välttelyn ja aktiivisen mobbailun jälkeen olo alkaa tuntua jos ei täysin normaalilta niin ainakin toimintakykyiseltä, eli tällä kertaa selvittiin säikähdyksellä. Sainpahan taas opetuksen siitä milloin kannataa oikeasti kuunnella, mitä keho yrittää viestiä.

Oman kropan kuunteleminen on monisyinen juttu. Yhtäältä pitäisi osata blokata pois se "ää tämä on raskasta ja ikävää ja en minä halua ja tässähän tulee kohta hiki" -valitus, mutta toisaalta olla kuulolla heti kun oikeasti tuntuu että jokin on vialla. Yhtäältä pitäisi olla huomioimatta jos keho kuvittelee, että nyt on lämpöhalvaus ja käsi poikki ja ylirasitus jo alkulämmittelyjen aikana, toisaalta ymmärtää milloin se yrittää sanoa että kaikki ei oikeasti ole kunnossa. Kuuntelemaan valitettavasti oppii lähinnä vain kokemuksen kautta, kokemalla kantapään kautta mikä on liikaa ja mikä liian vähän. Seuraavan kerran osaan toivottavasti olla vähän valppaampi ja tajuta, milloin on ihan ok ja hyväksyttävää jättää leikki kesken ja lepuuttaa.

(Kuvat alaselän ja pakaran kohtaloksi koituneesta CrossFit Games Open 16.5 -treenistä alkuvuodelta otti Henkka Huhtinen.) 

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Mun oli varsinkin alkuun juostessa todella vaikea tunnistaa millon oon oikeesti väsynyt. Voimatreeneissä ja kovan intensiteetin aerobisessa liikunnassa (metconit yms.) väsymys on absoluuttisempaa: et jaksa nostaa asiaa X tai happi loppuu totaalisesti jos et pidä taukoa. Juostessa pitkää matkaa väsymys menee monesti aaloittain ja senkin jälkeen kun oikeesti väsyttää, pystyy sinnillä jatkamaan aika pitkään, kunnes sitten on seuraavana päivänä joku paikka kipeä.
Joka tapauksessa missä tahansa lajissa lienee syytä erottaa väsyminen ja sattuminen ja laittaa jarrut pohjaan jälkimmäisen kohdalla.

Lotta Katariina
Pumpui

Juostessa on ihan liian paljon aikaa miettiä omaa oloaan ja kykenemistään, toisin kuin joissain lyhyissä metconeissa, joissa ei ehdi tajuta mitään :D

Maikkis Turusta (Ei varmistettu)

16.5 oli paha, itselläni (täti-ikäisellä) oli korkea syke vielä 3 vrk sen koitoksen jälkeen ja pari viikkoa hiukan "hontelo" olo.

Lotta Katariina
Pumpui

Se oli kauheampi kuin mitä muistin edelliseltä kerralta! Mulla oli selkä ja pakara kipeenä ennen tuota jumppaa mutta päätin silloin kuitenkin tehdä, koska Openien päätös, ja jokaisella hypyllä ihan perkeleellinen vihlaisu selässä. Ja siihen päälle sitten se että syke oli jossain maksimin tuolla puolen ja happi meinasi loppua :D

Saranda
Tyhjä ajatus

Joo hyi hitto, ei muistella lämmöllä täälläkään :D

Onneksi selvisit säikähdyksestä, huuh...

Toimitus
Toimitus

Ihan välihuikkauksena täältä: toi jälkimmäinen kuva <3

Lotta Katariina
Pumpui

Tästä inspiroituneena:

Toimitus
Toimitus

*huutonaurua* :D :D :D :D

Kommentoi