Kyllä tää tästä

Pumpui

Välillä sitä vahingossa ja tarkemmin ajattelematta etsiytyy sellaisen puuhan pariin, mikä on juuri sitä mitä sillä hetkellä tarvitsee.

Hyppäsin perjantaina autokyytiin kohti kotiseutuja. Työstressi, flunssanrippeet ja puolentoista viikon liikkumattomuus olivat painaneet mielen matalaksi, ja mietin jo hyviä tekosyitä jolla voisin siirtää reissua pidemmälle kevääseen. Vaan koska tiesin, että idässä odottaa kasa pieniä ja vähän isompiakin ihmisiä, jotka odottavat näkevänsä minut pitkästä aikaa, päätin fleguilusta huolimatta lähteä liikenteeseen.

Ja kuinka hyvää reissu tekikään! Nukuin ja pötkötin paljon, söin tolkuttomat määrät ruokaa ja puuhastelin lasten kanssa kaikenlaista karttakirjojen tutkailusta sirkustemppuihin ja pihalätkän pelaamiseen. Jätin duunikoneen kassinpohjalle ja keskityin vain oleskelemaan ja nauttimaan mainioiden tyyppien seurasta. 

Sairastelun ja käsiklesan aiheuttaman liikkumattomuuden tuoma turhautuminen on ollut yllättävän vaikeasti sulatettavissa. Treenaamattomuus ja paikallaan oleminen on tehnyt mielestäkin tukkoisen ja koko olemuksesta hirmuisen flegmaattisen. Pahimmillaan on tuntunut siltä, että pitäisi varmaan heivata kaikki harrastukset ikkunasta ulos kun ei tästä mitään näytä tulevan. Välillä taas on tehnyt mieli lähteä kurittamaan kroppaa vaikka pää tietääkin, että flunssan jälkeen pitäisi malttaa odottaa.

Viikonloppu toimi erinomaisena pehmeänä laskuna rutiineihin ja treeniregiimeihin. Puuhastelu ja pelailu toivat kaivattua leikkisää liikuntaa, ja juoksemisesta innostunut isosisko sai kannustettua minut mukaan aamulenkille, jolla ei niinkään vahdattu kilometrejä ja sykkeitä, vaan vain hölköteltiin menemään sen kummempia stressaamatta. Ja katso, leppoisan oleskelun myötä paluumatkalla istui junassa huomattavasti pienemmillä kierroksilla käyvä tyyppi, joka on oikeasti innoissaan ensi viikosta.

Huomenna paukautetaan allekirjoittaneenkin osalta käyntiin CrossFit Openit. Ensimmäisen lajin lystikavalkadi käsittää 10 minuutin rypistyksen tuplahyppynaruhyppyjä (30 toistoa) ja tempauksia (15 toistoa @ 25 kg). Mahtavaa! Raporttia siitä huomenissa. 

Share

Kommentoi