Lahjattomat harjoittelee (turhaan?)

Ladataan...
Pumpui

"Sitten mä vaan vahingossa tein sen muscle-upin."

Minä en ole sanonut näin, paitsi ehkä villeimmissä unissani. 

Olen miettinyt paljon lahjakkuutta viime aikoina. Tai sitä, miksi toisille on annettu isommalla kauhalla ja toisille kauhakuormaajalle - ja joillekin sitten kummilusikalla. 

Treenit ovat aiheuttaneet viime aikoina poikkeuksellisen paljon turhautumista, hetkittäin jopa niin paljon että olen miettinyt Nanojen lyömistä tiskiin. En vain ollenkaan pidä siitä tunteesta, että olen jatkuvasti huono. Osaksi turhautumiseni juontuu varmasti siitä, että olen jonkinlaisessa suvantovaiheessa, jossa mikään ei tunnu kehittyvän ja edistyvän. Olen joutunut skippaamaan treenejä kremppojen ja sairastelun takia. Mutta toisaalta tiedän, että osa sapetuksesta johtuu siitä, että en vain ole kovin lahjakas crossfittaaja.

Lahjakkuutta on toki montaa lajia. En tosin ollenkaan tiedä, millä osa-alueella se oma lahjakkuuteni oikein sitten sijaitsee. Crossfit haastaa monenlaisia ominaisuuksia, eikä mikään niistä tunnu sujuvan erityisen helposti, oli kyse sitten voimasta, nopeudesta tai kestävyydestä. Jotkut ovat todella hyviä nopeissa spurteissa, toiset taas puksuttavat pitkät raskaat jumpat läpi kuin dieselkoneet. Ja sitten olen minä, salin 90-luvun viistoperäinen Toyota, ei mikään hieno kulkupeli, mutta jolla pääsee paremman puutteessa maaliin. Sama lahjattomuuden tunne on toistunut muissakin treenaamissani lajeissa. En ollut erityisen etevä sirkuskoululainen, mutta hammasta purren opettelin jonglööraamaan viidellä pallolla ja tekemään ihan kelpoja tulitemppuja. Kamppailulajeissa tie oli pitkä ja kivinen, ennen kuin opin edes vähän väistelemään iskuja tai lukottamaan painikaveria pelkän hengissä säilymisen sijaan. 

Olen aina salaa haaveillut olevani ihmelapsi. Sellainen, joka hämmästyttää muut taidoillaan saman tien ja joka poimitaan jonnekin superlahjakkaiden kehitysryhmään löytämään lähes äärettömältä vaikuttava potentiaalinsa. Haaveeni ovat ulottuneet niin fiksuudesta ja kirjallisesta neroudesta urheiluun ja tieteeseen. Realismi on toki saavuttanut niin tukevan jalansijan, että tiedän että olen melkoisen keskiverto oikeastaan kaikessa mihin ryhdyn, paitsi laulamisessa ja tanssimisessa, joissa olen rehellisesti sanoen aivan järkyttävän huono, mutta se ei estä ihmelapsifantasioita pulpahtelemasta pintaan silloin tällöin. Kuinka ihanaa olisikaan vain mennä treeneihin, kokeilla jotakin ja vain huomata, että "se vain meni".

Uskon kyllä, että lahjatonkin pääsee kovan harjoittelun avulla pitkälle - eikä pelkällä lahjakkuudella pääse maaliin silläkään. Olen päättänyt olla lannistumatta vaikeuksista huolimatta ja ottaa tänä vuonna selvää, missä omat liikunnalliset lahjani, jos sellaisia on, piilevät. Heikkouksia olen päässyt viime aikoina kartoittamaan huolella, joten lienee parempi kääntää huomionsa myös välillä siihen, mikä sujuu itseltä luontaisesti ehkä vähän helpommin ja lähteä miettimään heikkouksiensa taklaamista sitä kautta. 

Ongelmana vain on, että en oikein tiedä miten näitä vahvuuksiaan oikein lähtisi kartoittamaan. Hyvät ideat otetaan vastaan! 

 

 

Share

Kommentit

sanumaria

Mää kuuntelen keskiviikkoisin sellasta radio-ohjelmaa kun Total Hockey Forever. Siellä länkytetään pelaajista ja kerran ne pojat sattumalta puhuivat lahjakkuudesta ja hyvyydestä. Että miksi aina kehutaan että joku on lahjakas maalintekijä tai joku on todella taitava luonnostaan luistimilla. Kun parhaat tyypit on niitä, joiden lahjakkuus ja osaaminen on siinä harjoittelussa. Ne on hyvä harjoittelemaan. Ja en ikinä oo lätkäjätkien kanssa mistään abt samaa mieltä, mutta tässä oon. Oon aatellu että sen sijaan että oon luonnostaan taitava missään niin oon hyvä harjoittelemaan. Tai lahjakas. :)

Suvi K.
Sisunainen

Crossfitinhan mainostetaan kehittävän (ja samalla tietysti mittaavan) kaikkia ihmisen fyysisiä ominaisuuksia, niin luulisi että siitö joukosta löytyisi edes joku jossa on hyvä. Ja hyvä ei nyt tarkota että ekalla treenikerralla vedetään 50kg tempauksia vaan että asiassa pystyy kehittymään muita juttuja helpommin. Mä en esimerkiksi väitä olevani erikoisen notkea, mutta olen suhteellisen pienellä työllä onnistunut parantamaan liikkuvuuttani tasolta syväkyykky-ei-onnistu tasolle valakyykky-on-okei. Huono lähtötaso johtui vaan siitä, etten ollut tehnyt mitään notkeusharjoittelua pitkään aikaan, mutta nopea kehitys taas mun mielestä kertoo siitä, että liikkuvuus on mun vahvuuksia.

Maija - Moi Bien (Ei varmistettu) http://www.moibien.com/

Nyt osuit kuule sydäntä lähellä olevaan aiheeseen! Itse 180 senttisenä ja lähes 80 kiloisena crosfittaajana voin kertoa, että noita lahjakkuusalueita ei vain löydy. Ainoa asia mikä on meikäläiselle helppoa, on tankoon hyppääminen.

Hidas, mutta kankea - Heikko, mutta koordinaatiokyvytön = minä. Mutta jossain vaiheessa näitä heikkouksiani surkutellessa ja lapsuuden futisharrastusta kirotessa (miksi en mennyt satujumppaan?!) tajusin, että niitä lahjakkuuksia on erilaisia. Kyllä periksiantamattomuudessakin voi olla lahjakas.

Ja voin myös kertoa, että jokainen leuanvetoja tekevä nainen on meikäläisen silmissä lahjakas. :)

Anna____ (Ei varmistettu)

Mä tein vahingossa sen MU:n, itse asiassa 13. Sitten loppui aika. Hyvä en edelleenkään ole missään, liian lyhyt, liian pieni ja liian kankea. Ehkä liian vanhakin jo. Mutta jääräpäinen ja kiukkuinen, siksi ei osaa lopettaa vaikkei osaa. Siksi kai ne MU:tkin sieltä lopulta tuli. Ja onneksi on jo tarpeeksi ikää ymmärtämään että se pelkkä liikunnasta saamani hyvä fiilis ja kunnossa pysyminenkin riittää. Ja kehitystä se on pienikin kehitys, vaikka tempauspäivinä välillä toivookin niitä isompia harppauksia.

NinniA (Ei varmistettu)

Oma superlahjakkuuteni on kuperkeikka. Sillä taidolla onkin mahtavaa leijua ja kerätä ihailua ;D

Halina (Ei varmistettu)

Aloin ihan miettiä omia "lahjakkuuksiani" liikunnan parissa, ja ei en ole fyysisesti lahjakas siinä mielessä että olisin vahva, notkea, nopea, omistaisin hyvän tasapainon tai koordinaatiokyvyn ehei. olen nimittäin sairastanut lapsesta asti nivelreumaa enkä ennen 16-ikävuotta pystynyt harjoittelemaan vakavien tulehdustilojen vuoksi edes perustaitoja kuten kuperkeikkaa. Enkä osaa vieläkään luistella tai ajaa polkupyörällä, oikeasti.

Mutta olen ollu ihan hemmetin rohkea kun aloitin 20-vuotiaana judon ja myönsin kaikkien nähden etten osaa edes perus kuperkeikkaa, saati sitten ukemia. Kun tein mun ekan kuperkeikan musta tuntui ettei lajissa ole mitään mitä ei vois oppia:) en oikein osaa selittää, mutta oli niin siistiä voittaa se kynnys. Se oli joku valaistumiseen verrattava kokemus:DD sen jälkeen olen oppinut että oikealla opetuksella voin oppia mitä vain. Tavallaan ainakin. Olen oppinut hiihtämään, laskettelemaan, heittämään, kuristamaan ja sitomaan ihmisiä, tekemään leukoja, punnertamaan, ratsastamaan, ja ennen kaikkea tuntemaan mun kehon ja mihin se pystyy:) reuman takia oon esim ollu nii jäykkä etten oo päässy ees kyykkyyn saati koskettanu varpaita sormilla, 1vuosi joogaa kerran viikossa ja pystyn siihen kevyesti, niin ihana tunne:)

Mutta lahjakkuuteni siis on varmaan enemmän päänsisäsiä juttuja, niitä että rakastan oppia, tunnen oman kehoni = sen puutteet ja vahvuudet, innostun helposti, en pelkää kokeilla uutta, olen positiivinen oppimisen suhteen, en lannistu helposti. Eniten olen ylpeä siitä että olen toisinaan paremmassa kunnossa kun oman ikäiseni tyypit vaikka mulla on ollut rankka sairaushistoria. Mun tavoitekaan ei ole koskaan ollut olla paras vaan ns. "Normi". :"D Mun terveet kaverit pelkää enemmän asioita kun minä, esim että sattuuko jos tiput hevosen selästä tai solisluu murtuu niiku mulle käynyt.

Yleensä mietin hetken ja sanon ettei mikään satu niin paljon kuin se kipu, jota oo. Sairauden vuoksi joutunut kestämään 22-vuotta. Esimerkkeinä 2 rautalevyä laitettu polveen ja sen jälkeinen kuntoutus. Tai jatkuva hermokipu mihin käytettiin jo keskushermostolääkkeitäkin ilman tulosta. Että ehei, ei haittaa normaalissa elämässä tulevat "pikkuvastoinkäymiset";)

Oon tosi ylpeä itsestäni joka tapauksessa vaikka en olisikaan paras judoka, ratsastaja tai joogi. Olen joka tapauksessa voittanu pahimman viholliseni:)

Jonna1983 (Ei varmistettu) http://jonna1983.fitfashion.fi

Osui ja upposi. Olen miettinyt olenko ainoa lahjaton ja kivi vierähti sydämeltä kun luin tän. Vituttaa suunnattomasti kun ite junnaa pitkään paikallaan ja muutaman kuukauden harjoitelleet paukasee ohi niin että suhina käy!

Mutta. Täytyy välillä muistaa mistä on itsekin lähtenyt ja missä on hyvä. Mä oon hyvä vetämään leukoja ja hupsut sujuu kuin vettä vaan. Painonnostajaa musta tuskin koskaan tulee, vaikka sitä rakastankin, en vaan tajuu sitä..

Lotta Katariina
Pumpui

Vertaistukea liikunnan traumatilanteisiin vuodesta 2011, se on mun motto :D

Miten hupsut voi "sujuja kuin vettä vaan?" Mulle ihan sula mahdottomuuus, mutta mä olenkin alakroppapainotteinen ihminen, näillä narukäsillä mitään tehdä :D

OI vitsi ! Crossfit on kyllä laji mitä pitäisi itsekkin lähteä kokeilemaan :)

Olen ainakin kuullut, että siinä jos jossain tulee hyviä tuloksia. Olen ihan uusi lukija (ja kirjoittaja) ja en tosiaan vielä koko blogiasi kerennyt lukemaan, joten kysyn silti :) Treenaatko salilla vielä crossfitin lisäksi ?

 

-Ruipelo :) 

Lotta Katariina
Pumpui

Crossfit syö valtaosan treeniajasta tällä hetkellä, perussalilla käyn vain harvakseltaan jos en cf-salille kerkeä. Crossfitin lisäksi sitten lenkkeilen välillä, pyöräilen päivittäin ja puuhastelen tilanteen salliessa kaikenlaista liikunnallista.

Kannattaa ehdottomasti antaa crossfitille mahdottomuus, se vie aika helposti mukanaan vaikka välillä ihan superturhauttavaa onkin :)

Tuliko sulla crossfitin aloitettuasi nopeasti tuloksia? :) 

Lotta Katariina
Pumpui

Tuli, ehdottomasti. Olin treenannut aktiivisesti jo useamman vuoden (pääasiassa salia ja kamppailulajeja), mutta tulokset ampaisivat nousuun melko nopeasti. Ekan vuoden jälkeen tulikin pieni taantuma- ja tasausvaihe, mutta se on ihan normaalia :)

Kommentoi

Ladataan...