"Liian vanha"

Pumpui

Jos joskus olen vedonnut siihen, että olen liian vanha, niin perun kaikki puheeni saman tien.

Olin eilen seuraamassa Keravalla kansallisia painonnostokisoja. Tuttujen nostajien ja hyvien tuloksien tuoman innon päihitti kyllä mennen tullen huima kunnioitus ja ihailu kuvan kisaajaa kohtaan. Kilpailun vanhin osallistuja Yrjö oli yli kahdeksankymmenen, ja painonnostovuosia oli takana kuulemma 64. Yhteistulos kisoissa oli 70, ja samalla paukkui komeasti SM-tulosraja. 

Ja välillä sitä on itse vedonnut siihen, että on näin 30-vuotiaana liian vanha. 

Tällaisten esimerkkien kautta sitä tajuaa, miksi sitä oikeasti haluaa treenata. Ei sen takia, että hetken aikaa näkyy hauis tai että pystyisi tekemään uusia mave-enkkoja, vaan perimmiltään siksi, että voisi olla itsekin kasikymppisenä toimintakuntoisena. Tai sitten kisakunnossa. 

 

 

Share

Kommentit

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Meiän kylän miesten lentopalloporukassa kulkee yksi mies, jonka tarkkaa ikää en tiedä, mutta arvelisin että noin 65-vuotias. Ja joka ryömii, hyppii, puolustaa, torjuu ja lyö siihen malliin että syvä kunnioitus herää. Minäki haluan :)

Kommentoi