Lupaan olla onnellinen

Pumpui

Nopeasti se vuosi hujahti tälläkin kertaa. En yleensä tee uudenvuodenlupauksia, mutta tällä kertaa lupaan ainakin sen, että tällaisia päiviä yritän haalia lisää:







Onnellisia, toiminnantäyteisiä päiviä. Päiviä, jolloin riittää energiaa sekä itselle että ystäville. Päiviä, jona haastaa itsensä ja tuntee itsensä voimakkaaksi.

Kuva on otettu päivänä, joka oli taatusti vuoden paras. Vietin kuukauden irtiottoni viimeisiä päiviä Thaimaassa. Aamulla vuokrasimme miehen kanssa kajakin, pakkasimme eväät ja kameran vedenpitävään säkkiin ja lähdimme melomaan. Jemmasimme kajakin kallioiden väliin ja snorklasimme ympäri kivennyppylää, jonka reunoilta avautui henkeäsalpaavan syvä meri. Hait eivät näyttäytyneet, mutta muita mereneläviä riitti joka suunnalla. Iltapäivätorkkujen jälkeen lähdimme ystävien kanssa syömään, ja auringonlaskun jälkeen istuimme suloisessa rantabaarissa juomassa drinkkejä ja puhumassa elämästä.



Tiedän kyllä, ettei jokainen päivä voi olla melomista ja rommikolaa, mutta sellaisia päiviä kohden pitäisi pyrkiä. Tehdä töitä, jotka antavat myöden myös muille haaveille. Ponnistella sen eteen, että kroppa kestää ja kykenee suorittamaan mitä siltä haluaa. Yrittää arvostaa itseään niin paljon, että syö, lepää, ahkeroi ja kehittää itseään oikein ja oikeassa suhteessa.



Niin, ja ehkä lupaan myös jotain konkreettista: tiputan pari kiloa, venyttelen useammin ja lopetan vihdoin sen tupakanpolton kokonaan. Ja opettelen jotain uutta! Vaikka ottamaan valokuvia. Noloa paljastaa, että iso osa blogin Hipstamatic-kuvistakin on miehen ottamia kun minä en sitä osaa. Kiitos Jukalle myös tästä kuvasta.



Millaisia uudenvuodenlupauksia te aiotte tehdä?



 

Share

Kommentit

Miia_pau
Kolmas linja

Hyviä lupausajatuksia :) Itsehän en ole ala-asteiän jälkeen tehnyt yhtään uudenvuodenlupausta, enkä aio tehdä tänäkään vuonna. Ei erityisesti huvita parantua ihmisenä, ja hauskoja asioita taas voi tehdä ilman lupauksiakin.

Lapsena olin kerran tällaisen lupauksen seurauksena jotain puoli vuotta karkkilakossa, johon kuului se, että kaikki saadut karkit pantiin jemmaan lakon loppumista ajatellen :D Jotenkin jäivät erityisesti mieleen ne puolen vuoden aikana pahasti kuivahtaneet omenaremmit. Yh. Mutta itsekurini oli mukulana rautainen, lakosta en lipsunut kertaakaan, vaikka kirjoituspöydän laatikossa oli lopulta varmaan kilo karkkia.

Barbie

Hyviä lupauksia. Minä aion:

  • käyttää korkokenkiä enemmän
  • juoda hieman useammin hyvää viiniä, jotka vaihdan kaikki luomuksi
  • Ja .... pitä itsestäni parempaa huolta, niin henkisesti kuin fyysisesti

Tasapainoillen kohti vuotta 2012!

Lotta Katariina
Pumpui

Tein joskus teini-ikäisenä muistaakseni 30 lupausta, jotta edes joku niistä toteutuisi :D Ei uudenvuodenlupauksissa sinänsä ole mitään tolkkua, jos niitä vain ajattelee vähän ennen vuodenvaihdetta ja sitten paahtaa menemään juuri niin kuin on aina paahtanut. Ei ne asiat yhdellä lupauksella muutu kuitenkaan.

Miia: Ihailtavaa! Karkkilakko oli joku ala-asteen ylempien luokkien juttu. Monet rupesivat karkkilakkoon, muistaakseni joku oli koko vuoden ja itki kun juuri sinä vuonna oli luokkaretki Chymoksen tehtaalle :D

Barbie: Hyviä lupauksia! Etenkin luomuviinit.

Kommentoi