Mikä maksaa?

Pumpui

"Kyllä mä menisin salille jos se ei olisi niin kallista." "Ensi kuussa sitten kun on taas rahaa." "Kyllä mä muuten mutta kun..."

Onko kuntoilu oikeasti kallista, vai onko salijäsenyyden korkea hinta tekosyy, jonka taakse jumppahaluton voi tarvittaessa piiloutua?

Ensin täytyy tehdä tunnustus: olen itsekin käyttänyt rahattomuutta tekosyynä erään treenileirin skippaamiseen. Ei minulla aikuisten järkevästi ajatellen olisi ollutkaan rahaa kahden viikon intensiivikurssiin, mutta rahaveruke tuntui paremmalta syyltä kuin se, ettei oikein ollut aikaa eikä sataprosenttista intoakaan.

Ei ole yksi eikä kaksi kertaa, kun tutut ja kadunmiehet ovat kertoneet, että kuntoilisivat kyllä, jos se ei olisi niin kallista. Aika moni oikeasti tarkoittaa kuitenkin sitä, että puhuja käyttää pennosensa johonkin muuhun kuin vaikkapa kuntosalin kymppikorttiin tai lenkkitossuihin. Erityisen epäuskottavaa kalleusvoivottelu on silloin, kun se tapahtuu oluttuopin ääressä.

En sano, etteikö kuntoilun hintalappu usein tuntuisi kohtuuttomalta keskituloisestakaan. Olen katsellut kauhulla isojen kuntokeskusten kuukausimaksuja ja erikoisimpien jumppatuntien kertahintoja. Onneksi aina löytyy se vähän kämäisempi mutta huokeampi sali, jossa pääsee kurittamaan lihaksiaan ihan samalla tavalla kuin merinäköalalla varustetussa. Saman verran se malmi painaa, oli siinä kaunis kiilto pinnassa tai ei.

Kotikonstein, vanhoilla verkkareilla, treenirintsikoilla ja kohtuullisilla lenkkitossuilla pääsee ainakin erinomaiseen alkuun. Meidät on toki ohjelmoitu ajattelemaan, että salille ei voi mennä ilman uutuuttaan kiilteleviä trikoita tai juoksemaan ilman kolmensadan hintaisia, juuri sinun jalallesi ja juuri tähän säähän suunniteltuja tossuja. Itse aloitin kuntoilun aikoinaan pitkän tauon jälkeen siskon vahoissa urheiluhousuissa, poikakaverin hupparissa ja äidiltä anastetuissa liikuntakengissä. Eihän se juhlaa ollut verrattuna nykyisiin vetimiin, mutta ainakin pääsin alkuun ja innon ja kunnon karttuessa aloin investoimaan vetimiinkin.

En myöskään väitä, etteikö treenaamiseen saisi pistettyä rahaa palamaan. Tulkaa vain katsomaan meikäläisen visalaskua ja nettikauppahistoriaa, niin tiedätte kuinka siihen upotetaan hilloa. Tänä vuonna on pistetty taalaa pöytään useammankin kamppailusalin treenimaksuihin, kuntosalikorttiin, käsittämättömään läjään treenivaatteita gistä uimapukuun ja ties mihin liikuntaliitännäiseen hassutukseen.

Aina kun kauhistelen puolen vuoden salijäsenyyttä tai vaikka jonkin lajin kokeilukerran hintaa, yritän muistaa "baari-iltaindeksin". Kun tajuaa paljonko on onnistunut upottamaan kurkkuunsa yhden kapakkareissun aikana, ei muutama kymppi jumppaan, hyvään oloon ja parempaan uneen ole oikeastaan enää summa eikä mikään.

 

Share

Kommentit

AnneL (Ei varmistettu) http://somethingaboutmypassion.blogspot.com

No, sehän on vain järjestelykysymys. Että miten ne rahansa tuhlaa!

Ihmiset narisee ettei oo rahaa urheilla/matkustaa/ostaa jotain ja sitten Sunnelassa menee kurkusta alas 100 euroa joka viikonloppu, maksetaan hemmetin kallista autoa, ostellaan uusia vaatteita/elektroniikkaa/mitä tahansa joka viikko. Hmm..

Vaikka jonkun salin 50 euron jäsenmaksu kuussa kuulostaa hirmuisen kalliilta, saa sen rahan aika helposti säästettyä jos jättää ne pari rättiä ostamatta tai juomatta ne oluset yhtenä viikonloppuna kuussa. Toki sitten on asia erikseen, jos ei periaatteesta halua maksaa jäsenyydestä noin paljoa. Mutta sit on kyllä turha valittaa ettei ole rahaa.

Ja urheilla voi myös ilmaiseksi. Sen kun lähtee ovesta ulos ja ottaa töppöstä toisen eteen! Sen moni unohtaa :-)

Nimenomaan, onneksi kaikki on verrannollista! Itse käytän sitä edelleen ostanko mieluummin urheiluvaatteen jota OIKEASTI tarvitsen vai käydäänkö baarissa vetämässä tärpättiä huiviin! Tai ostanko mieluummin uuden toppapuvun tai jonkun kivan paitulin jota en varsinaisesti edes tarvitse, se kun vain on niin ihanan näköinen. Onneksi useimmiten kallistun aina urheilun investointiin :)

Ja moni narisee että juokseminen tai kävely on ihan tyhmää ja tylsää, ilman että on edes käynyt kokeilemassa!

En jaksa miettiä nikkiä mutta en halua olla vierailijakaan (Ei varmistettu)

Itse aloitin joskus kolmisen vuotta sitten salillakäymisen pitkällisen vatvonnan jälkeen. Siis semmoisella kuukausimaksullisella salilla, sitä ennen liikunta oli ollut satunnaista sählyn nimellä kulkevaa nilkkojenhakkaamista mailoilla, mikä ei pidemmän päälle suuremmin napeksinut. En kiellä, ettenkö olisi kauhistellut reilun 60 euron kuukausimaksua ja olin lähes VARMA että tsekkaan kyllä vuosittain koko kaupungin tarjonnan ja vaihdan aina halvimpaan. Niinpä, ei tapahtunut. Parin kuukauden alkushokin ja -kankeuden jälkeen, kun niitä tuloksiakin alkoi tulla, hinta tuntui koko ajan halvemmalta ja halvemmalta.

Siellähän oli aamukuudesta iltakymmeneen töissä ihmisiä, joiden tehtävä oli varmistaa että kaikki toimii ja minun ei tarvitse kun mennä ja nostella rautaa tai mennä jonnekin ryhmäliikuntatunnille ja tehdä niinkuin käsketään ja kunto kasvaa kohisten. Niinä päivinä kun huvittaa riuhtoa, voit olla siellä vaikka aamusta iltaan, ja jos taas mikään ei nappaa, voit mennä vaikka venyttelemään tai näön vuoksi tehdä jotain ja saunoa tunnin.

Sitäpaitsi, jos sitä ajattelee kertamaksuna, niin sehän sitä halvempi mitä useammin käy.

Monissa kaupungeissa on todella edullisia ja parhaassa tapauksessa jopa ilmaisia saleja. Ne ei ehkä ole kovin isoja tai moderneja, mutta ajaa asiansa. Täällä ainakin uimahallin ja urheilutalon saleille pääsee 2,5e kertamaksulla ja yksi punttisali on täysin ilmainen, ihan kaikkien käytettävissä.

Vattu

Kaikilla ei ole ihan oikeasti varaa siihen salijäsenyyteen, hassaamisesta riippumatta. Muuten kyllä liikun paljon, mutta saliurheilu on vain jäänyt välistä. Soveltuvat varusteet bongasin taannoin intersportin loppuunmyynnistä. Niitä löytyi lähes uloskantohintaan, joten panostin hyvään laatuun (rugbynkestävyyteen) ja ehkä vähän määräänkin. 

Sain tietää, että lähelläni on GoGo Express, jonka kk-maksu on vain 18e, eli voisin harkita saliurheilun aloittamista. Jos en tykkääkään, rahaa ei kuitenkaan mene kauheasti hukkaan. Paikkakunnaltani en ilmaisia saleja tiedä. Uimaan pääsen ilmaiseksi, koska siivoan kylpylää, mutta ihoni ei kauheasti kestä klooria, joten tätä etua ei voi paljon hyödyntää. 

Lotta Katariina
Pumpui

Hyviä pointteja kaikilta! Mietin paljon kunnallisvaalien aikaan kaupungin tarjoamia palveluita ja tajusin, kuinka paljon hienoja juttuja kunnat oikeasti järjestää: on pururatoja, erilaisia liikuntapaikkoja jne. Esimerkiksi Helsingin Kisahalli on ihan mahtava paikka, jossa pääsee 3 eurolla (tai 1,5:lla jos on työtön tai opiskelija) puuhaamassa vaikka mitä.

 

vierailija (Ei varmistettu)

Syy, miksi en hanki jäsenyyttä tuollaiselle vähintään 50e/kk maksavalle salille on yksinkertaisesti se, että en halua periaatteessa maksaa niistä jumpista ja muista ryhmäliikuntatunneista, kun en niitä kuitenkaan ikinä käytä. Puntti riittää mulle, kiitos. Muu liikunta hoituukin kätevästi lenkkeilemällä ja välillä sulkkista lätkimällä.

Onneksi onkin juuriki Kisis, jonne pääsee nostamaan rautaa halvalla, ja samalla reissulla voi sitä sulkapalloakin pelailla jos on kaveri mukana :) Paikan ainoa puute kyllä on pienehköjen käsipainojen puuttuminen, mutta onpahan ainakin kannustinta voimien kasvattamiseen :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Sali ja jumpat ei ole kalliita kun vertaa tanssitunteihin, joiden hinnat on n. 10 eurosta ylöspäin/tunti. Kyse ei tietysti ole ihan samasta asiasta, tanssinopettajilla on yleensä monen vuoden ammattikoulutus taustalla, mutta toisaalta tanssisalit ja pukuhuoneet ovat usein paljon alkeellisempia kuin millään kuntosalilla (esim. ei lukollisia pukukaappeja). No joo, meni vähän ohi aiheen, mutta itse en osaa pitää salia ja jumppamaksuja kalliina, kun vertaan tanssitunteihin.

persimon

Hyvä postaus! Itse olen ajatellut juuri samaa asiaa, kun opiskelijakaverit ihmettelee miten minulla on varaa käydä kalliissa kuntokeskuksessa. Ne samat kaverit, jotka käyvät viikottain baarissa ja aina on jotain uusia kimalletoppeja päällä. Niin, se taitaa olla priorisointikysymys :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Moi!

Olis kiva kuulla sulta vähän tarkemmin paljonko sulla menee liikuntaan kuukaudessa ja vaikka puolessa vuodessa? Niin että sisältäisi salikortin ja muut sekalaisemmat liikuntamaksut ja myös varusteisiin kulutetun summan. Ainakin itseäni kiinnostaisi kovin tietää tarkemmin miten sitä rahaa menee ja mihin sitä myös kuluu sitten kun kunnolla alkaa harrastamaan. Onnistuisiko tälläinen postaus?

Lotta Katariina
Pumpui

Vierailija: hyvä idea! Voisin summailla vaikka lähiaikojen menoja tässä viikonlopun aikana ja vaikka koko vuodelta summia joita muistan :)

Kommentoi