Onko crossfit vaarallista?

Ladataan...
Pumpui

"Crossfit on ihan järjetöntä, kun kaikki loukkaantuvat koko ajan."

Olen useaankin kertaan joutunut keskusteluihin siitä, onko crossfit poikkeuksellisen vaarallinen laji. Yleensä vastapuolelta löytyy tällöin ihminen, jonka käsitys crossfitistä perustuu muutamaan netissä nähtyyn videoon ja tietoon siitä, että joissain jumpissa tehdään esimerkiksi sata leukaa "sillä tyhmällä tavalla". Yleensä vastaan ajan myötä hioutuneella puheella siitä, kuinka crossfit on paljon muutakin kuin älyttömän raskaita benchmark-treenejä, kuinka saleilla käyvät kaikenlaiset ihmiset harjoittelemassa taitoja ja niin edelleen.

Mutta tietenkin crossfit on vaarallista. Siinä missä mikä tahansa muu intensiteetillä tehty fyysinen toimi. Joskus sattuu vahinkoja, joskus vanhat vammat ilmoittavat itsestään yllättäen, joskus joku vetää överiksi.

Yleensä crossfitin vaarallisuutta paheksuvat viittaavat todistusaineistona youtubesta löytyviin "crossfit fails" -videoihin. Näissä onnettomat ihmisparat tekevät mitä oudoimpia liikkeitä, ja yleensä vielä tavallisilla kuntosaleilla ilman valmentajan valvovaa silmää. Samalla tavalla itse voisin alkaa soimata vaikkapa vapaaottelua vaaralliseksi näyttämällä videoita, joilla uuvatit "treenaavat UFC:tä" jonkun jyväjemmarin takapihalla ja tietoisesti unohtaa sen tärkeän työn, jota Suomessa ja muualla maailmassa kamppailusaleilla tehdään tekniikoiden opettelemiseksi ja ottelijoiden osaamisen edistämiseksi.

Miten crossfitin parissa sitten säilyy ehjänä tai edes hengissä? Ajattelemalla omilla aivoillaan ja etsiytymällä asiantuntevan valmennuksen piiriin.

Omien hoksottimien merkitystä ei voi korostaa liikaa. Ai et osaa tempaista? Älä tee raskaista tempauksia sisältäviä metconeja. Ai sinulla on olkapäässä vanha vamma, minkä takia kippausleukojen tekeminen aprikoituttaa? Tee tiukkoja leukoja tai muuta omalle kropallesi sopivaa sen sijaan. Minusta crossfitin yksi hienoimmista piirteistä on se, että minun ei tarvitse treenata yksin ja ilman ohjausta. Itselleni ei olisi tullut koskaan mieleenkään opetella tempauksia ilman asiantuntevaa opetusta, mikä oli yksi syy crossfit-salille hakeutumiseen. Jotkut taas uskovat pystyvänsä opettelemaan sen itse kirjojen ja videoiden avulla. Ehkä onnistuvatkin, mutta jos eivät ja vahinko sattuu, ei kannata välttämättä heti osoittaa syyttävää sormea olympianostojen suuntaan vaan miettiä onko omassa toiminnassa jotain petrattavaa.

Yksilön vastuu ulottuu myös treenipaikan viisaaseen valintaan. Onko salilla asiansa osaavia ja ihmisen fysiologiaa tuntevia valmentajia? Ymmärretäänkö siellä yksilöiden erityisvaatimukset ja ehditäänkö siellä paneutua kullekin sopivan skaalauksen etsimiseen? Crossfit-valmentajiksi itseään nimittävien tyyppien osaamistaso vaihtelee hurjasti, mutta mitä olen suomalaisiin saleihin ja niiden pyörittäjiin tutustunut, tuntuu lähes kaikilla saleilla olevan hirmuisen ammattitaitoista ja asiansa vakavasti ottavaa valmentajistoa. Valmentajan rooli on paitsi kehittää asiakkaitaan myös olla auttamassa näitä tekemättä typeryyksiä. Joskus en ole itse tajunnut ottaa iisisti, milloin valmentaja on puuttunut asiaan ja käskenyt jättää hikijumpat sikseen ja keskittyä liikkuvuustreeniin.

Olen reilun kahden vuoden crossfit-urani aikana ollut ehkä enemmän klesana kuin aikaisemmin. Mutta toisaalta en ole koskaan treenannut yhtä intensiivisesti, mikä yhdistettynä konttorirottailuun on aiheuttanut kerran ranteen tulehtumisen ja tällä hetkellä minua kiusaavan kiertäjäkalvosimen ärtymisen.

Kroppansa käyttämiseen liittyy aina riskejä. Tiedän paljon klesana olevia jalkapalloharrastajia, intohimoisia tanssijoita, punttipenoja ja jalkansa airsoftissa taittaneen ammuskelijan. Kaikilla tuntuu olevan liikunnassa loukkaantumiseen ilahduttavan tyyni suhtautuminen: pienet vammat silloin tällöin ovat riski, joka on otettava jos haluaa käyttää vanhaa mätisäkkiään.

Tyhmyyttä ei kuitenkaan voi maan päältä koskaan kitkeä. Yläkuvassa esittelen auki repeytyneitä käsiäni vuodenvaihteen benchmark-treeni Murphin (1,6 km juoksu, 100 leukaa, 200 punnerrusta, 300 kyykkyä, 1,6 km juoksu) jälkeen. Fiksu likka olisi huolehtinut käsistään paremmin ennen kyseistä treeniä. Mutta tulipahan opittua. 

 

 

Share

Kommentit

Lotta Katariina
Pumpui

Joo, sattuu pelkkä kattominen :D

Kengu (Ei varmistettu)

Nyt on ihan pakko kommentoida, että tällaiselle hyvin hyvin pienituloiselle suurperheelliselle asiantunteva ohjaus yksinkertaisesti maksaa liikaa. Pelkkä salikin maksaa jo liikaa. Sen sijaan olen auttanut lähimmäisiä saamaan lisätilaa jemmaamalla niiden kuntosalivermeitä meidän autotalliin vapaata käyttöä vastaan. Jotain pientä olen saanut ostettuakin. Ohjausta haen sitten aina välillä, kun saan säästettyä ja käyn esim. jollain ristiinjumppasalilla kuukauden hinkkaamassa valakyykkyä tms. kohdalleen. Pääasiassa kuitenkin yksin teen. Salit, jotka julkaisee ohjelmointinsa on mulle aarteita. Se rajoittaa kyllä isompiin painoihin siirtymistä ja hidastaa kehitystä. En lataa tempauksiin tms. vaikeisiin isoja painoja, ennen kuin olen satavarma, että tekniikka on kohdallaan. Vielä ei ole. En ole kuitenkaan mennyt rikki, kun olen pitänyt järjen mukana, enkä ole alkanut ahnehtimaan. :)

Lotta Katariina
Pumpui

Tuo on aika kekseliäs systeemi, että treenaa kotona ohjelmointien mukaan ja käy välillä hakemassa oppia valmennuksesta. Tsemppiä treeniin! :)

FFFifi
Fitness Führer

Kyllä se kroppa siihenkin hajoaa jos sitä ei käytä :D
Eikä valitettavasti urheiluvammoilta välty aina sillä että tekee oikein ja maltillisesti, syynä voi olla ties mitä synnynnäisiä juttuja ym.

Lotta Katariina
Pumpui

Niinpä, usein eniten tuntuvat olevan rikki ne jotka eivät tee mitään!

MarkoR34 (Ei varmistettu)

Tähän vanhaan pohdintaan pari mietettä.

Itse aloitin crossfitin kaverini suosituksesta. Pidin koko hommaa hölmöilynä ja pirun kalliina lajina. Vihdoin kaverini vinkkasi vapaasta paikasta peruskurssilla ja ajattelin kokeilla. Jäin välittömästi koukkuun.
Yli 25 vuoden kokemus kuntosalitreenistä ja monen monista kestävyyslajeista huuhtoutui viemäriin heti eka kerran kun käskettiin kyykkyyn; minähän olen jäykkä kuin rautakanki.

Moni liike oli mahdoton toteuttaa, koska kroppa ei vaan taipunut. Vaikka voimaa löytyi, kyykyt syvälle oli tuskaa, tempauksessa tasapaino petti välittömästi ja keskivartalon tuki oli olematon.

Lähes vuoden treenin jälkeen pidin kuukauden tauon ja treenailin itsekseni. Huomasin välittömästi seuraavat seikat;
Treeneihin alkoi kulua sen 1-1,5h/päivä sen 2-3 tuntia. Salille kun tuli vääntäydyttyä, meni siellä sitten aikaa luvattoman paljon. Sarjojen välillä tuli pidettyä tarpeettoman pitkiä taukoja ja kaikkein raskaimpia liikkeitä alkoi tiedostamattaan jättää väliin.

Palasin takaisin CF-boxille ja aloin nauttia siitä että
-Treeneihin menee tunti + mobilisointi
-Treeneissä tehdään eikä seisoskella
-Joku korjaa heti kun alkaa mennä tekniikka pieleen. Tarvittaessa voit pyytää valmentajan katsomaan suoritusta.
-Jos joku paikka kipuilee, valmentajilta löytyy vinkkejä miten kivusta pääsee.
-Wodeissa saa paljon enemmän irti kun vieressä hikoilee 9 muuta. Lisäksi näkee hieman omaa kehittymistä kun välillä vilkuilee miten muiden suoritus kulkee.

Kaikkein parasta vastinetta 90 euron kuukausihinnalle on se, että joku muu on miettinyt treenit puolestani. En pysty enää fuskaamaan muuten kuin jättämällä koko päivän treenit väliin. Joskus sekin on järkevää jos on esim. valmiiksi jalat muusina ja ohjelmassa on 100 thrusteria. Toisaalta; aina voi sanoa valmentajalle että jalat on muusina ja jalkaliikkeiden tilalle keksitään joku korvaava liike. Parhautta!

Alkuun tuo 90 euroa tuntui älyttömän isolle summalle. Mutta kun suhteuttaa sen siihen miten oma kunto ja jaksaminen on parantunut/parantuu/pysyy yllä, ei hinta ole enää ollenkaan paha. Tingitään sitten vaikka illanvietoista ja saunakaljoista.

Lotta Katariina
Pumpui

Samanlaisia mietteitä kuin mulla. En vain saa itsestäni irti samoja juttuja jos menen itsekseni salille. On mahtavaa että joku suunnittelee ohjelman mun puolesta ja auttaa sitten kehittämään juuri mun heikkouksia sen puitteissa :)

Kommentoi

Ladataan...