Pieniä pakomatkoja

Pumpui

Tiedättekö sen tunteen, kun välillä tekisi mieli kupsahtaa suoraan kyljelleen maahan ja jäädä vain makaamaan eikä tehdä enää ikinä yhtään mitään?

Minulla oli toissapäivänä tuollainen olo töiden jälkeen. Eräs projekti oli kalkkiviivoilla, ja tuttuun tapaan loppua kohti kiire oli eskaloitunut. Töiden jälkeen olin rättiväsynyt, sekä henkisesti että fyysisesti, mutta samalla kävin ylikierroksilla. Teki mieli jättää fillari töihin, ajaa bussilla kotiin ja lopsahtaa sohvalle loppupäiväksi. Tiesin kuitenkin, että treenaaminen oli kuitenkin parasta, mitä pystyisin siinä vaiheessa itselleni antamaan.

Päivän ohjelmassa oli jumppa nimeltä Severin, jossa aikaa vastaan tehdään ensin 50 tiukkaa leuanvetoa, sitten 100 punnerrusta käsien irrotuksella (eli kädet nostetaan maasta ala-asennossa) ja lopuksi viiden kilometrin juoksu. Juuri tällaista, aivot narikassa tehtävää pitkää treeniä kaipasin! Kun 50 minuuttia jumpan alkamisen jälkeen raahauduin salin portaat ylös, olin aivan eri ihminen kuin treeneihin tullessa. Treeni on paitsi fyysistä harjoittelua myös äärimmäisen tarpeellinen katarsis ja pakokeino pois oman pään sisältä, kun siellä jyllää liikaa asioita.

Välillä ihmettelen, miten kukaan pystyy selviytymään töistä ja muusta elämästä liikkumatta. En ihaile ajatusta, jossa meidän kaikkien pitäisi olla menestyviä sisäisiä ja ulkoisia sankareita, jotka heittävät pienet triathlonit kymmenen tunnin työpäivän päätteeksi ja silti ehtivät kotiin samaan ruokapöytään perheen kanssa, mutta tuntuu yhtä kaikki hämmästyttävältä, kuinka radikaalisti erilaiselta olo voikin tuntua, kun on tunnin verran keskittynyt aivan johonkin muuhun. Olen joskus aikoinaan verrannut treenaamista pakokeinona viinan juomiseen tai seksin harrastamiseen: maailma katoaa toviksi ympäriltä. Tuosta ensimmäisestä verrokista tosin olen luopunut lähestulkoon kokonaan, koska treenaamiseen ja lempimiseen verrattuna jälkikäteisolo on pakomatkaan nähden turhankin ikävä. 

Fyysiseen toimintaan itsensä kadottaminen auttaa myös pistämään asiat mittasuhteisiin. Moni asia, joka kolkuttelee ikävästi mielessä töiden jälkeen, ei enää tunnukaan tärkeältä pienen hikoilun jälkeen. Kuten Hjallis Harkimo minulle kerran häntä haastatellessani sanoi, ei ole niin kiireellistä sähköpostia, etteikö siihen ehtisi vastata vasta seuraavana päivänä.

Severinin jälkeen duuniasiat olivat tosiaankin kadonneet päästä. Tilalla oli ihan muita juttuja. Iloisia fiiliksiä ja ajatus siitä, että pitäisi hankkia uudet lenkkarit, kun nämä alkavat olla lopussa. 

ps. Taas mennään kämäisillä kännykkäkuvilla, kun ei ole muutakaan uutta. Lupasin jatkossa panostaa kuvien laatuun, mutta sitä odotellessa lupaan sentäs tästä lähtien yrittää muistaa pyyhkiä tauhkat ja hiet linssin päältä pois.

 

Share

Kommentit

olivia-o (Ei varmistettu)

Liikunta todellakin on pakokeino ja ilman sitä hajoaisi pää. Maanantaina töiden jälkeen oli nuutunut ja väsynyt olo, burpee mailin jälkeen olo oli fyysisesti vielä väsyneempi mutta muuten olo oli huikea :D

AikkuR (Ei varmistettu)

Kiitos tästä muistutuksesta. Itse olen onnistunut kampeamaan itseni treenien sijasta kotiin sohvalle ja sama masentava matalalento fiiliksen ja fyysisen olon suhteen onkin jatkunut jo liian pitkään. Treeneihin mars, jotta putki katkeaa.

Kommentoi