Pitääkö syömisistään stressata?

Ladataan...
Pumpui

Uskon monessa hyvinvointiin liittyvässä asiassa kohtuuteen. Jos on valittava täydellisen mutta runsaasti stressiä tuottavan omistautumisen ja  pientä joustovaraa tarjoavan vähemmän stressaavan vaihtoehdon välillä, valitsen mieluummin jälkimmäisen. Etenkin mitä tulee syömiseen.

80-20-ajattelu, jossa syödään oikein 80 prosenttia ajasta ja määrästä ja muulloin vedetään vähän löyhemmällä otteella, on pääpiirteittäin hyvä ohjenuora. Tosin en tiedä onko tuo suhdeluku oikea. Itse yritän noudattaa elämässäni kenties 90-10-ajattelua. Kauniista periaatteista ja tarkoitusperistä huolimatta tiedän stressaavani syömisistäni välillä turhankin paljon. Onko etenkin naisväki ohjelmoitu tuntemaan huonoa omaatuntoa ruoasta? Perusruokani on melkoisen terveellistä, mutta eritoten ruoan määrän kanssa joudun olemaan tarkkana. Kun on hevosen ruokahalu ja kilpasyöjän mielenlaatu (terkkuja vaan siskon miehelle, otetaan se perunansyöntikisa pian uudelleen!), joutuu välillä hillitsemään annoskokojaan jos mielii pysyä nykyisissä mitoissaan.

Suhteellisuudentaju on tärkeä tekijä myös ruokahommissa. Yksi päivä märehdin töissä lounaani (salaattia, uuniperuna, savukalaa) runsasta majoneesimäärää. Sitten huomasin, kuinka työtoveri tuli keittiöön, nappasi jääkaapista paketillisen kananugetteja ja paineli ne kainalossaan nauttimaan ne työpöytänsä ääressä (kylmänä, toim. huom.), kuten lähes jokainen arkipäivä. Äkkiä ei oma ruokavalio tuntunutkaan enää kamalalta tieltä lihavuuteen ja heikentyneeseen suorituskykyyn. Sama homma oli silloin, kun seurasimme hämmästyneinä vierestä, kuinka eräs harkkarimme söi lounaaksi pussillisen hodarisämpylöitä kylmiltään ja ilman täytteitä. Ja sitten Kismet-patukan siihen päälle.

Kun on kantapään kautta oppinut, kuinka hyvää kunnollinen ja terveellinen ruoka tekee paitsi fyysiselle myös henkiselle suorituskyvylle (elinhän abivuoden pääosin oluella ja suolapähkinöillä), on aina hämmästyttävää päästä toteamaan lähietäisyydeltä, miten jotkut "ravitsevat" ruumistaan aivan erilaisella tavalla kuin itse. Ehkä on haitallisempaa käyttää ajatusenergiaansa appeensa miettimiseen kuin syödä terveellistä ruokaa hieman epäterveellisimmillä höysteillä hyvillä mielin.

Ps. Tänään söin treenin jälkeen lohta, hieman peruna-sipulisekoitusta tillillä sekä salaatin, jossa oli kolmea eri vihreää, tomaattia ja mungpavun ituja. Ja kasvisten päällä muuten ehkä parasta salaatinkastiketta ikinä, Olivadon Avocado Lemon Zestiä. Niin hyvää, että tekisi mieli vetää suoraan pullosta.

 

Share

Kommentit

B (Ei varmistettu)

Ei kaikki (naiset) stressaa syömisistään. Sairastin anoreksiaa 17-19-vuotiaana, ortoreksiaa ja bulimiaa siitä eteenpäin n. 25-vuotiaaksi asti, mutta nyt 33-vuotiaana suhteeni ruokaan on täysin vapautunut.
Olen hoikka ja terve, mutta en koskaan mittaile tai mieti ruokaani. Syön kunnon ateriat päivittäin, välillä herkkuja.

En voi sille mitään, mutta nämä jatkuvat raportoinnitt itsekunkin aterioiden koostumuksesta, liikuntasuorituksista ja annoskuvat muistuttavat vanhaa ortorektikkoa pahasti- ortoreksiasta.
Kun teininä aloitin ekaa kertaa ruokieni tarkkailun vuonna 1997, ei käytössäni ollut vielä läppäriä eikä internetiä, vaan tarkat ruokamäärät ja liikuntaseuranta merkattiin omaan (salaiseen) vihkoon.
Nyt täsmälleen sama asia on julkisena tuhansissa blogeissa.

Lotta Katariina
Pumpui

Mielenkiintoisia pointteja, B! Voi hyvinkin olla, että joillekin bloggaajille syödyn ruoan ja tehdyn treenin ruotiminen blogissa voi edesauttaa ortoreksian vahvistumista. Toisaalta taas voi olla hyväkin, että pohdinta on siirtynyt julkiseksi piilovihkojen sijaan, jolloin lähipiiri voi siihen tarpeelliseksi katsoessaan puuttua.

Itse kirjoittelen harvemmin treenieni sisällöstä ja syömästäni ruoasta ellei siinä ole jotain erityismaininnan arvoista. Mä en koe tarpeelliseksi selostaa, mitä kaikkea on tullut tehtyä detskutasolla, mutta seuraan joitakin blogeja joissa tarkkaankin kerrotaan, mitä päivän treeneissä on tehty.

Ja superhienoa että suhteesi ruokaan on muuttunut ongelmattomaksi :)

 

Plaa (Ei varmistettu)

Vastauksena otsikkoon. EI PIDÄ.

Lotta Katariina
Pumpui

Ei niin :)

Nata - White Trash Disease

joo vähän sama homma! tulin eilen himaan ja olin vähän pahoillani, että tuli juotua kaks lasii valkkarii ruuan kanssa ja söin jälkkärinkin. mut sit kämppikseni kävi kaupasta hakemassa illalliseksi sipsipussin ja pullon colaa. ja toi mulle kaksi omenaa <333

Lotta Katariina
Pumpui

Mun täytynee tunnustaa, että tekstin kirjoittamisen jälkeen ajattelin syödä iltapalaksi omenan. Se oli kuitenkin liian raaka syötäväksi, joten kaivoin esiin konvehtirasian josta vedin aika monta korvikkeeksi :D

isseessi (Ei varmistettu)

Kiitos salaatinkastikevinkistä. En yleensä käytä, ku en niistä tykkää, mutta sattumalta Stockalla sattu silmiin Bio Banditsin Irresistible Italian -kastike ja voi jösses ku se on hyvää. Että vinkvink vaan. ;)

Lotta Katariina
Pumpui

Mäkään en yleensä kauheasti käytä kastiketta, paitsi ehkä oliiviöljyä ja nyt tätä avokadoöljyä. Bio Bandits kuulostaa hienolta merkiltä, pitääpä tutustuta :D

 

sinisiipi
Seikkailu Aasiassa

Syömisestä stressaaminen tuntuu kyllä lisääntyvän kaiken aikaa. Eniten vihaan sitä, että aina kun on syönyt jotain hyvää, on jonkun pakko mainita "olipas mättö" tai "tulipas syötyä epäterveellisesti" tai "taas sorruin". Kyllähän terve ihminen voi välillä herkutella tuntematta huonoa omaatuntoa.

Toki saa vähän taistella itsensä kanssa, ettei liian usein sorru hekkuihin.. etenkin jos joku toinen tulee viereen keksipaketti kainalossa. Mulle on kyllä onneksi siunaantunut keho, joka alkaa viestiä pahalla ololla, kun on tullut syötyä liikaa, stressasin tai en. :D

Kommentoi

Ladataan...