Poikien ja tyttöjen liikuntaa?

Pumpui

Yle uutisoi tänään, että Helsinkiin halutaan yhteiset liikuntatunnit tytöille ja pojille. Huraa, vihdoinkin!

Yhteiset liikuntatunnit olisivat minusta erinomainen idea ja mahdollistaisivat erilaisten lasten nauttimista liikunnasta. Kaikki pojat eivät varmasti pidä kovaotteisesta rymistelystä, eikä kaikkia tyttöjä kiinnosta hissutella. Valtuustoaloitteen tekijän Leo Straniuksen mukaan yhteinen koululiikunta "tarjoaisi mahdollisuuden yksilöille tehdä juuri niitä asioita liikuntatunneilla sitä mitä kukin kokee mielekkääksi. Se tietenkin vaatisi liikuntatuntien suunnittelun muuttamista, mutta itse ajattelen, että tällainen sukupuoleen perustuva erottelu on vähän menneen talven lumia." Samaa mieltä, hyvä Leo!

En ole yhtä traumatisoitunut koululiikunnasta kuin moni muu, vaikka kauhulla muistelenkin juoksu-, uinti- ja luistelucoopereitamme, mutta yksi asia minua aina jumppatunneilla hiersi: pojat saivat tehdä kaikkea paljon hauskempaa. Nämä esimerkiksi ovat jääneet kaivelemaan:

Naisvoimistelu. Tyttöjen koululiikunta oli omina kouluvuosinani sievää ja siveää ja kevyttä. Kehärummun tahdissa ympyrää laukkaaminen saattaa kuulostaa 1800-lukulaiselta, mutta näin tehtiin edelleen 90-luvun alussa ainakin Lappeenrannassa. Sitten tuli pakollinen vuosittainen Power Mover ja Aira Samulinin sivuaskel-täp-sivuaskel-täp. Enpä ole kauheasti tanssinut sittemmin. 

Luistelu. Tytöillä on kaunoluistimet. Piste. End of discussion. Edes lukiossa ei saanut tulla hokkareissa liikuntatunnille. Kun eihän niillä saa tehtyä piruetteja ja yhden jalan liukuja. Siinä missä pojat pelasivat viereisellä kentällä lätkää, meidät laitettiin harjoittelemaan kikapoota ja muita vanhojentansseja luistimet jalassa. Kika-vitun-poota. Myös minut, joka ei saanut paria ja skippasi koko tanssit. Eikä osannut ylipäänsä luistella kaunokeilla.

Mailapelit. Siinä missä pojat opetettiin pelaamaan normaaleja joukkuelajeja, tytöt saivat tehdä jotain vedellä jatkettua helpotettua versiota. Pesismailan sijaan saattoi valita ns. leipälapion, sääntöjen kanssa ei ollut niin nökönuukaa, ja pahin kaikista: jääkiekon tai edes jääpallon sijaan pelattiin ringetteä. Jääkiekkoilijan tyttären ja lapsuudessa paljon naapurinpoikien kanssa pelanneen lapsen ylpeys vaan ei taipunut pelaamaan "tyttöjen jääkiekkoa" mailalla, josta on lapakin sahattu pois, kun ei ne tytöt sitä osaisi käyttää.

Olen välillä leikitellyt ajatuksella ruveta liikunnanopettajaksi. Se olisi muutenkin kiinnostavaa, mutta samalla saisi varmistaa, ettei tulevien veromaksajien tarvitse tanssia luistinkikapoota enää koskaan. 

 

 

Share

Kommentit

sanumaria

Periaatteessa yhteiset liikuntatunnit voivat olla hyväkin idea, mutta toivoisin että ne jaettaisiin sitten jotenkin niin että 

- ne jotka haluvat raisumpaa menoa saavat mennä vaikka pelaamaan

- ne jotka eivät halua raisumpaa menoa eivät sinne joudu.

Ettei jaeta että "koska tytöt ei oo ennen saaneet pelata lätkää niin tytöt pelaa nyt sit lätkää, eikä enää sitten taitoluistimiin kosketa".

Ymmärrän ihan hyvin sun ketutuksen siitä että jouduit sinne kehärummun kanssa tanssaamaan (trust me, been there done that ja vihasin joka hetkeä), mutta mä olisin ollut aivan rikki jos olisi joutunut pelaamaan jotain poikien kanssa. Tai ylipäätään ne muutamat liikkatunnit mitkä meillä oli yhteisiä oli tuskaa. Kaikki tyttöjen liikunta ei ollut kivaa, olisin halunnut joskus pelata vaikka jalkapalloa, mutta en olisi halunnut pelata poikien kanssa.

Lotta Katariina
Pumpui

Olin vaihdossa Yhdysvalloissa lukioaikoina, ja meillä oli koko ikäluokka samalla liikkatunnilla. Aina kolmeksi viikoksi eteenpäin piti valita yksi neljästä lajista ihan omien mieltymysten mukaan. Jotkut meni uimaan, jotkut pelasi tennistä, joillain oli fudista jne. Se oli musta aika hieno keksintö. 

Girls Run the World (Ei varmistettu)

Ite oon ton suhteen hyvin onnellinen, koko mun koululiikka-aikana on ollu sekaliikuntaa. Lukuunottamatta muutamaa kertaa jolloin luokka on jaettu tyttöihin ja poikiin ja tytöillä on silti ollu kunnon luukintaa eikä mitään hipsuttelua.

Ja ringetestä lätkän sijalle en edes alota... Miten ringette on helpompaa ku lätkä?

Lotta Katariina
Pumpui

Mun muistot ringetestä on siitä kun kaikki mimmit tunkee sitä saamarin lavatonta mailaa siihen rinkeliin ja sit sitä nyitään suuntaan jos toiseen. Luoja ties miksi joku on keksinyt että tyttöjen pitäis pelaa sitä eikä pallolla ja lavallisilla mailoilla :D

kao kao
Kao Kao

Mä taas haluaisin sinne jumppamaikoiksi niitä, jotka ovat olleet paskoja huonoja liikunnassa. Ehkä ne tajuaisi opettaa sen tekniikankin, niin hitaammillakin ois mahdollisuus oppia. Mut ei, kun herra/rouva täydellinen urheilija siellä liitelee pari pienen tulevan täydellisen urheilijan kanssa ja ne muut voi hävetä itteään ja vanhempiaan, koska ovat niin kömpelöitä.

Ja kyllä, minäkin vihasin noita "naisellisia lajeja" ja sitä hemmetin hiihtoa. (lapissa ei paljon muuta tehtykään). Maastojuoksu ois ollu kivaa, mut "hienot tytöt ei römyä pitkin metsää"..

Lotta Katariina
Pumpui

Jep. Liikkamaikan pitäisi ymmärtää kannustaa niitä, jotka ei oo lahjakkaita, eikä vaan palkita niitä jotka urheilee muutenkin. Harvinaisen yleistä oli meillä toi. 

kao kao
Kao Kao

Ehkä ne oli niitä, joihin toimii piiska eikä porkkana. Mä oon ehdottomasti taas valmennettavana sitä porkkanatyyppiä :) Pitäähän sitä tietää "miksi vaivautua". Sit kun on jonkun oppinut ja tulee se liikunnan riemu, niin sehän on sitä taas ihan eri asia..

tiiti
ite puin

Musta taas olisi saanut olla jako niihin, jotka haluavat pelata joukkueessa ja niihin, jotka haluavat harrastaa yksilölajeja :D

yst. terv. pallo-, maila- ja joukkuevihaaja

Nina Enroth

Meidän luokalla oli yläasteella niin nössöt pojat, että ne ei olis varmasti uskaltaneet pelata meidän kanssa :D

Mutta siis mun mielestä kanssa kuulostaa ihan hyvältä toi sekaliikuntatuntiehdotus.  

Miia_pau
Kolmas linja

Jännää, että vaikka koulut on lukiota lukuunottamatta käyty samassa kaupungissa, meillä oli erotellut liikuntatunnit muistaakseni vaan yläasteella. Ja silloinkin saatiin pelata hokkarit jalassa jääpalloa (huonosti pelattiin mut hauskaa oli). Lukiossa taas ketään ei oikein kiinnostanut joku koululiikunta, joten se nyt meni aina lusmuiluksi, mut sekaryhmissä kuitenkin :D joka tapauksessa en usko, että olisin yläasteellakaan traumatisoitunut poikien kanssa liikkumisesta, ainakaan enempää ku power moverista, hyy :D

Lotta Katariina
Pumpui

Epistä, tasan ei mennyt liikkatunnit kaupungissa :D

Suvi K.
Sisunainen

Ringette on kiva laji mutta muuten olen 100% samaa mieltä! Lisäksi meidän koulussa vallitsi vahva "me ja noi" -ajattelu tyttöjen ja poikien välillä, ja jos sitä saataisiin tolla purettua, se olisi tosi hyvä homma kaikille osapuolille. 

Suvi K.
Sisunainen

Ringette on kiva laji mutta muuten olen 100% samaa mieltä! Lisäksi meidän koulussa vallitsi vahva "me ja noi" -ajattelu tyttöjen ja poikien välillä, ja jos sitä saataisiin tolla purettua, se olisi tosi hyvä homma kaikille osapuolille. 

Nāiádes
Naiádes

Teini-ikäisenä ulkomailla asuessani en kyllä saanut mitään traumoja yhdistetystä liikunnasta. Itseasiassa en edes koskaan ajattelut asiaa sen kummemmin, vasta viime aikoina olen tajunnut että hei, siellä oli sekäryhmät mitä täällä ei ole.

Johtuen ehkä siitä, että Ylöjärvellä sain mennä siinä ainoassa rakkauslajissani pesäpallossa (jumalten laji muuten) poikien puolelle pelaamaan, missä se oli huomattavasti mielekkäämpää.

sanumaria

Mulla se "en olis halunnu liikkua poikien kanssa" johtuu osittain siitäkin että kun murrosikä alkoi ja sitä myöden tissit kasvaa, se huutelun määrä oli ihan riittävää ilman samassa joukkueessa poikien kanssa pelaamistakin.

Vesitetyt säännöt olivat monesti hanurista, mutta toisaalta vaikka ringette oli muutenkin vaikeaa ja oli pääasia että saatiin edesjoku peli aikaan :)

Tietyllä tapaa ajateltuna tuo on hyvä idea (jos sen oikeasti pystyy järjestämään fiksusti) mutta omien kokemuksieni perusteella se voi myös olla täysi katastrofi. Tai siis jos omana aikanani olisi ollut noin niin minä oisin varmasti traumatisoitunut. Tai siis...

Meillä oli tytöt ja pojat erikseen mutta meidän opettaja syystä x ja ö rakasti kaikkia "poikien" pelejä yms. Eli pelattiin aina jotain. Opettaja ei ollut ainoa myös iso osa tytöistä (=kaikki coolit) tykkäsivät tehdä ns. poikien juttuja. Salibandyä, jalkapalloa, koripalloa mitä ikinä. Oon lapsesta asti ollut liikunnallinen mutta nimenomaan sellaisissa tyttöjen jutuissa. Opettaja ei pystynyt tätä näkemään koska silloin harvoin kun tehtiin jotain jossa olin hyvä (7km. juoksussa olin ensimmäinen tyttö joka tuli maaliin ja kaikista toinen) niin se oli hänen mielestään aina vahinko. Kun sitten pelejä pelattiin niin aina kaksi tyttöä sai valita joukkueen ja minut valittiin aina viimeiseksi. Se joka joutui minut ottamaan oli aina silleen että onko pakko että voidaan pelata mieluummin vaikka vajaalla. Vaikka koulussa mulla oli paljon kavereita niin liikkatunneilla mulle kyllä naurettiin ja pilkattiin. Pahimpia kertoja oli ne kun pelattiin pesistä tms. yhdessä poikien kanssa. Pojat ne vasta ilkeitä osaakin olla! Ja se poikien pilkka ei jäänyt sinne liikkatunnille vaan ne jatkoi sitä kyllä yleisesti ottaen koko viikon. Rehellisesti ala ja yläasteen ajan melkein itkin niinä päivinä kun oli liikuntaa! Sitten tuli lukio jossa sai tehdä kaikkea kivaa ja numero nousi seiskasta kymppiin. Nyt olen aikuinen joka rakastaa kaikkea liikuntaa. Olen oppinut jopa pallopeleistä tykkäämään kun pelaa seurassa jossa ei pilkata ja naureta ja jossa saa olla huono. Eli pointti = jos me oltaisiin aina pelattu poikien kanssa niin en tiedä mitä ois tapahtunut. Oisin varmasti pelännyt liikkatunteja ihan järkyttävästi! Ja kun lukee kiusattujen ihmisien tarinoita niin oon onnellinen, että en kuitenkaan kokenut olevani kiusattu. Liikkatunnit oli kuitenkin niin pieni osa elämää. Mut jos pojat ois olleet aina mukana niin asian tila voisi olla toinen.

jermia
Itärajapakolainen

Lappeenrantalaisena täysin samat kokemukset koululiikunnasta aikanaan. Katselin kaihoten poikien liikkatunteja, jossa rakastamani joukkuelajit jylläsivät, kun itse hipsuttelin erilaisilla voimistelu-, tanssi- ja jumppatunneilla :D

Mun piti oikein miettiä, että oliko meillä sekaryhmät vai ei. Ala-asteella meillä oli koko koulu samoilla liikuntatunneilla, mutta se nyt johtu siitä, että oon käynnyt ala-asteen pienessä kyläkoulussa ja enemmän tuotti ongelmaa säätää ohjelma sopivaks sekä kolmas- että kuudesluokkalaiselle. Mutta meillä ehkä saatto olla yläasteella erilliset liikuntatunnit, koska muistan, että oli poikien liikan ope, mutta kyllä me paljon pelattiin sekaryhmissäkin ja mä en oo esimerkiksi pitäny kaunoluistimia jalassa ku viimeks 10-vuotiaana. Mä oon kyllä varmaan jollain tavalla omituinen, koska mulla ei oo mitään traumoja liikunnasta, mutta ei kyllä oikein mitään muitakaan muistikuvia (enkä mää nyt niin vanha oo, alotin koulun -89). Muistan yläasteelta vaan tanssitunnin, joilla tanssittiin valssia ym. lavatansseja sekä sen kuka mun pari sillä tunnilla oli, ja jotain muita yhtä omituisia yksityiskohtia.

Mutta mä kannatan ehdottomasti yhteisiä liikuntatunteja, kunhan vaan kaikki otetaan huomioon. Mutta toisaalta samalla tavalla myös tyttö-/poikaryhmässä pitää ottaa huomioon ihmisten erilaisuus, joten ei sen nyt luulisi olevan mikään ongelma!

heta margareta
Viinillä

Oon niin samaa mieltä. Mut kuitenkin, et liikunnassa pitäis olla jonkin sortin tasoryhmät, tai siis et niillä, jotka on liikunnallisia olis haasteita, ja ne, jotka ei ole liikunnallisia, saatais innostumaan liikunnasta niin, että se jatkuisi myös koulun jälkeen. Itse tykkäsin liikunnasta, mutta suretti niiden kentän ympäri kävelijöiden puolesta, ettei niille tarjottu mitään mahdollisuutta löytää liikunnan tuomaa hyvää oloa esim. kahvakuulailun, sauvakävelyn, pyöräilyn tai vaikka hemmetti Zumban kautta :D

miz
miz

Oli meilläkin tanssia, mutta kyllä me pelatiin sählyä ja jalkapalloa ja sitten oli niitä kamalia kuntopiirejä missä piti tehdä vatsoja, nostella painoja ym. Luistelua ois kans ollut ja kaunoohan vedettiin mut heti ku luistimet tuli pieneks ni en halunnut enää uusi vaan kävelin mielummin vihasin sitä hiihdon lisäksi ja niitähän suksia en ostanut enää ala-asteen kamalan hiihtokilpailun jälkeen.

Ilana

Meillä oli koko peruskoulun ajan aika paljon yhteisiä tunteja poikien kanssa (80-90-lukujen vaihteessa Hgissä). Jakoa alkoi muistaakseni ylipäänsä tulla vasta, kun lähestyttiin yläastetta. Pesistä pelattiin aina koko luokan voimin ja yleisurheilemassa, suunnistamassa, hiihtämässä ja uimassa käytiin myös kaikki samalla kertaa. Luistelemassa samoin, mutta siellä jako oli juuri tuo, että tytöille taitoluistelua ja pojille lätkää. Muistaakseni kyllä pari tyttöä joskus osallistui poikien peliin, kun kokivat sen mielekkäämmäksi (eikä hokkareita ollut kielletty). Sen sijaan en eläessäni ole pelannut esimerkiksi korista ja futistakin vasta lukiossa pari kertaa. Mä kyllä tykkäsin telinevoikasta, luistelusta ja tanssista enkä erityisesti välittänyt pallopeleistä tai muutenkaan joukkuelajeista, joten mulle tää sopi erinomaisesti.

Kanelibasilika

Hyvä teksti ja mahtava aloite Leolta! :) 

Hear Hear!

Tyttönä, joka ei ollut nopeatahtisissa ja rajuimmissa peleissä koskaan hyvä, minä en pidä tuollaisenaan ideaa ihan älyttömän hyvänä.

Aloin heti ajatella niitä kaltaisiani. Yläasteella olin poikien silmätikku ja sain kuulla nälvimistä päivittäin milloin mistäkin. Liikunnassa oli ihan tyttöryhmä, utta sielläkin oli niitä "kovistyttöjä", eli tyttöjä jotka olivat vähän pahoja suustaan, aggressiivisia pelaajia, hyviä kaikissa lajeissa, jne. Heidän vuoksi jopa tyttöryhmässä liikkuminen oli minulle heikoissa lajeissa yhtät aistelua häpeää vastaan. Jos siihen soppaan olisi lyöty vielä ne kiusaajapojat vahtimaan jokaisat liikettäni, niin olisin todennäköisesti väittänyt polveen sattuvan huomattavasti useammin. Ja menettänyt siinä sivussa kaikki liikuntamotivaationi.

Jossain uutisjutussa oli hyvä kommentti liikunnanopettajalta: sekaryhmäjärjestelystä kärsii pidemmän päälle etenkin liikunnassa lahjakkaat pojat ja hiljaiset, ujot tytöt.

Minusta sen liikunnan mielekkyyden vuoksi olisi tärkeintä luoda oppilaille miellyttävä liikuntaympäristö. Sekaryhmillä sitä ei ikävä kyllä luoda etenkään niille, jotka eivät ole niitä liikunnallisempia. Heille liikunnantunnit voi olla ihan tarpeeksi haastavaia ilman vastakkaisen sukupuolen läsnäoloakin. Se voi olla yllättävän iso paine lapselle ja nuorelle, monet aikuiset tutnuvat sen vain unohtavan jossain vaiheessa.

Parempi idea olisikin juuri se, että tarjolla olisi erilaisia lajivaihtoehtoja, joista valita. Sillä lailla ei luotaisi myöskään niitä lajikohtaisia traumoja. Nimim. Koskin murtomaasuksiin uudelleen yli 10 vuotta peruskoulun jälkeen.

Annemaris

Mä oon kyllä erittäin tyytyväinen siihen systeemiin et tytöt on omilla liikkatunneilla keskenään ja pojat omillaan. Mä en olis itse ollut innoissaan siitä et pelaisin sählyä tissit pomppien ylös alas 15-vuotiaana poikien kanssa. Musta on jotenkin hämmentävää et laitetaan nuoret, joilla osalla on varmasti vaikka minkälaisia ulkonäkökomplekseja ja kriisejä murrosiän kanssa, yhteen vastakkaisen sukupuolen kanssa mikä kehittää entistä enemmän jännitteitä. Musta liikkatunneilla oli parasta se, et sai olla "vaan tyttöjen kesken". Vaikka ei se tyttöjen kanssa keskenään oleminenkaa aina herkkua ole.

Mä en oo myöskään kokenut mitään sellaista että tytöt pelais vaan tyttöjen lajeja. Mun koulussa sai tulla hokkarit jalassa luistelemaan ja me pelattiin just samoja urheilulajeja kuin pojatkin. Jääkiekko taitaa olla ainut, missä ei käyty. Mutta ei me sitä koskaan kyllä pyydettykään. Me saatiin ehdottaa lajeja aina opettajalle. Pesäpallo oli yksi verisimmistä lajeista tyttöjen kesken. Voi sitä huutoriitojen määrää kun riideltiin siitä oliko juoksija kerennyt pesälle ennen palloa. Muistan kerran, että meillä oli sijainen pitämässä pesäpallotuntia. Aloitettiin se normi huuto ja riitely niinku aina alotettiin. Sijainen lopetti tunnin ja lähetti meidät kotiin koska oli selvästi järkyttynyt siitä miten toimittiin :D Paras liikkatuntimuisto ikinä.

Jäin kyllä vähän miettimään, et onko nykyaikana vielä tollainen sama meno liikkatunneilla, mitä sun kouluajoilla oli? Se on kyllä tosi harmi. Vihasin itse liikuntatunteja, meidän opettaja oli kyllä ihan kiva, mutta pakolla liikkuminen oli rasittavaa (harrastin kyllä vapaa-ajalla ihan vapaaehtoisesti joukkueurheilua). 

Vierailija (Ei varmistettu)

Voi, olisipa meilläkin ollut kehärummun tahdissa laukkaamista! Mekin pelasimme (hokkarit jalassa) ringetteä, jota inhosin. Olisin varmaan kuollut, jos olisimme pelanneet jääkiekkoa. KYLLÄ tasoryhmille! Olisi tällainen hissukkakin ehkä pitänyt liikuntatunneista.

Kommentoi