Realismista ja tavoitteista

Ladataan...
Pumpui

Maanantain treenikatastrofin jälkeen tunsin jälleen houkutusta lyödä painonnostokengät tiskiin ja lopettaa urheiluhommat kaikkinensa.

Mutta enhän minä urheilua lopeta, vaikka aina säännöllisin väliajoin kyseenalaistankin sen sopivuuden fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnilleni. Juttelin asiasta muutaman luottoihmisen kanssa ja pyörittelin ongelmaa itsekseni. Sain lopulta tiivistettyä ongelmani urheilun saralla kahteen asiaan:

a) olen kunnianhimoinen ja suorituskeskeinen

b) en ole hyvä urheilussa.

Näiden kahden seikan välinen ristiriita on urheiluliitännäisten vammailujeni alkulähde.

Olen toki kehittynyt valtavasti monellakin saralla ahkeran harjoittelun myötä, mutta liikunnallisesti lahjakkaaksi minua ei voi hyvälläkään tahdolla kutsua. Opin kyllä, voimistun ja edistyn, mutta äärimmäisen hitaasti, paljon hitaammin kuin mitä kunnianhimoni toivoisi. Tästä sitten kumpuaa välillä pohjattomalta vaikuttava turhautumiseni.

Pelkästään fyysistä puolta ajatellen olisi varmaankin parasta, että liikkuisin pelkästä liikkumisen ilosta. Treenailisin vähän ja menisin fiiliksen mukaan. Mutta hyvän mielen liikkuminen ei riitä päänupilleni. Kaipaan lukuja, tuloksia, konkreettisia syitä treenata! Tavoitteiden asettaminen on hankalaa, kun yhtäältä janoaisi hienoja suorituksia ja toisaalta tiedostaa urheilullisuutensa rajat sekä elämäntilanteen, jossa treeni on vain yksi osa isompaa kokonaisuutta. 

Siksi olenkin hieman miettinyt tavoitteitani loppuvuodelle ja ensi vuodelle. Ylätason tavoitteena on toki kehittyä systemaattisesti etenkin voimapuolella ja yrittää treenata myös treenaamisen ilosta, vaikkeivät tuloskäyrät osoittaisikaan ylöspäin. Konkreettisemmalla tasolla olen päättänyt osallistua muutamaan polkujuoksukisaan. Keväällä ajattelin juosta muutaman polkupuolikkaan, syksymmällä maratonin. Ja onhan kalenterissa ilmeisesti sisäsoudun sm-kisat joihin minut on tahtomattani ilmoitettu mukaan 4 x 1000 metrin viestiin Teräsmeduusojen nimissä. Voi luoja. 

Share

Kommentit

Merba (Ei varmistettu)

"Huono liikunnassa". Kuulostaapa ikävältä. Sano ennemmin että vähemmän lahjakas. Ne keillä on vähemmän lahjoja, joutuu tekemään pidempään työtä.

Harmittaa kun niin usein mollaat itseäsi liikunnan saralla kun kehuisit. Et kerro juuri koskaan pr:stä vaan mokista. Tai jos jossain onnistut, niin se on jotain "mitä itsesi kaltaiselta luuserilta voi odottaa". Tai kuvailet itseäsi juoksevaksi ryhävalaaksi. (Vähän väritän nyt, anteeksi, mutta toivottavasti ymmärrät pointin).

Koen olevani enintään samalla tasolla kun sinä ja haluisin tuntea olevani hyvä, mutta negatiivinen puhe herkästi välittyy myös muhun. "Ai, no kai mä oon sitte ihan p-aska kans." Style.

Tykkään kyllä paljon sun blogista, mut nyt jotenkin pani harmittamaan tämä negistely. Peace and love!

Lotta Katariina
Pumpui

Kiitos kommentista, pisti mut miettimään!

On kyllä totta, että viime aikoina on tullut negisteltyä turhankin paljon. Pahoittelut siitä! Mulla on ollut ehkä vähän huono treeniboogie koko syksyn, niin se kyllä näkyy täälläkin, koska blogin periaate on olla rehellinen, niin olen sitten kirjoittanut aika paljon auki niitä negatuntemuksiakin, jos ei ole ollut iloitsemisen aiheita. 

Enkä tosissaan halua, että mun negatiivinen (tai usein sarkastinen) itsepuhe välittyy muihinkin! Mä ihailen ja kunnioitan kaikkien kaikenlaisia saavutuksia, vaikka itseäni kohtaan olenkin tosi armoton. :) 

Lupaan keskittyä hyviin juttuihin ja kirjoittaa myös niistä jatkossa enemmän! :)

 

 

Suvi K.
Sisunainen

Oih tuttu tunne. :P Mäkin olen ihan oikeasti liikunnallisesti todella lahjaton, ja välillä se ärsyttää, kun puolta pienemmät tytöt nostelee kolme kertaa isompia painoja jne.. Oon kuitenkin yrittänyt kääntää asian näin: heikko lähtötaso tai hidas kehitys ei tarkota sitä, että kannattaisi lopettaa treenaaminen, vaan että pitää vaan harjotella ahkerammin. :)

Lotta Katariina
Pumpui

Jep! Ja kun ajattelee positiivisesti, niin ainakin riittää harjoiteltavaa maailman tappiin asti :D

Hymyileoletupea

Jees samassa veneessä ollaan! Mä välillä en pääse yli siitä kuinka kertakaikkisen lahjaton oon liikunnassa. Aikoinani ratsastuksessa tuli sitten tirautettua melkoisen moneen otteeseen tuskan ja ahdistuksen kyyneliä tuon suorituskeskeisen (ja tunnollisen) luonteen takia. Se jos mikä on luonnetta kasvattava laji, kun hommassa ei ainostaan räpellä oman kroppansa kanssa, vaan mukana on myös se hevonen. Sitten kun oma pää alkaa sakkaamaan, niin se heijastuu saman tien myös siihen perseen alla olevaan hobuseen. Kasvatti luonnetta (ja huumorintajua). 

No juu mut anyway - mä oon yleensä myös ihan mestari dissaamaan ja vähättelemään itteeni. Viimeaikoina oon kuiteskin alkanut vähän miettimään, että pitäiskö jo pikkuhiljaa alkaa hellittämään ja olla itelleen armollisempi? Kun kuiteskaan en harrasta mitään kilpaurheilua, niin miksi pitää aina olla niin pirun tosissaan ja olla tyytyväinen vasta, jos saavuttaa jonkun tavoitteen. Et voisko olla vaan ihan tyytyväinen jo siitä, että menee ja tekee ja yrittää ja iloita siitä hyvästä fiiliksestä, mikä kaikesta liikunnasta irtoo. Ja sitten jos jotain tulosta syntyy, niin se on semmonen kaupan päälle tuleva bonus :) 

+olla hemmetin ylpee itestään, kun on niin pirun sitkee likka :) 

Mukavia polkujuoksuja. Toivottavasti törmätään jossain tapahtumassa :) 

Lotta Katariina
Pumpui

Tunnollisuus on kyllä myös yksi iso tekijä tässä. Kun on kasvanut siihen, että sun arvo ja osaaminen mitataan numeroilla ja hopeatähdillä (ja on niitä poikkeuksetta saanut paljon ja koko ajan), niitä vissiin haluaa myös muussa elämässä.

Kiitos! Toivottavasti törmätään poluilla :)

Vierailija (Ei varmistettu)

Onneksi termi "vanha mätisäkki" ei esiintynyt tässä kirjoituksessa.
:D

No ei, huomaan että cf on sellainen laji joka helposti voi aiheuttaa noita huonouden ja tyytymättömyyden tunteita itsessänikin..varsinkin kun tuloksia kirjaa wod connectiin ja katsoo muiden tuloksia..mutta eiköhän tääkin opeta keskittymään omaan tekemiseen ja siihen että tekee parhaansa omista lähtökohdistaan. Cf:n pariin kuitenkin hakeutuu varmasti paljon liikunnallisesti lahjakkaita/urheilutaustaa omaavia suorituskeskeisiä tyyppejä, eli pitää muistaa mihin porukkaan itseään vertaa.

Oot sä ainakin ihan hemmetin sitkeä jos olet (muka) niin huono urheilussa. Harvalla riittää motivaatio/uskallus tehdä pitkäjänteisesti niitä itselle ei niin luonnollisia juttuja. :)

Lotta Katariina
Pumpui

Mun pitää varmaan lopettaa "vanhan mätisäkin" käyttö, kun aina saan noottia siitä :D (Vaikka käytänkin sitä vain kropan synonyymina ilman mitään arvostelmia, tarttui joskus yhdeltä kaverilta...)

Tuo on kyllä totta, että cf on aika rankka laji siinä mielessä että kaikki on mitattavissa ja tulokset pistetään ylös. Sitä väistämättä vertaa itseään muihin, vaikka pitäis muistaa että toiset tulee erilaisista lähtökohdista kuin itse.

Ja kai mä oon sit sitkeä (tai hullu!), kun kuukaudesta ja vuodesta toiseen käyn siellä turaamassa. Kaipa mä vielä jollain tasolla uskon että opin juttuja joskus :D

 

Lela (Ei varmistettu)

Mä tiedostan itelläni ongelman, joka saattaa koskea vähän suakin... Haluan treenata ja kehittyä niin erilaisissa asioissa, että niissä kehittyminen (ainakaan optimaalisesti) ei vaan ole samanaikaisesti mahdollista. En ehdi keskittymään salitreeniin siinä määrin kun pitäisi, jotta voimatasot nousisivat, kun samaan aikaan haluan (koska on vaan niin kivaa) juosta, joogata ja pelata sulista ja vaikka mitä. Crossfitissähän tulee kanssa niin paljon erilaista treeniä... en tiedä kuinka hyvin siinä pystyy keskittymään tiettyyn ominaisuuteen ja se ei taida olla tarkoituskaan. Ja sitten sulla on noi aerobiset jututkin lisäksi. Joten jos tekee monenlaista, niin ei kehity kaikessa niin nopeasti kuin haluaisi (ja toki synnynnäiset lahjatkin suuntautuu vain johonkin, ei kaikkeen). Itselläni tiedostan kyllä tämän ongelman, mutta en vaan silti halua hyväksyä sitä; prkl, miten niin ei muka pysty!? MUN pitää pystyä!! :D

Lotta Katariina
Pumpui

Niin tuttu tunne! :D

Mulla on varmaan enemmän lahjoja tuonne kestävyysurheilun puolelle kuin voimailuun, osaltaan myös siksi olen ottanut sitä vähän enemmän ohjelmistoon. Kaikkeen ei tietenkään voi fokusoida samaan aikaan: voimatreeni voi olla tukena juoksemiselle, mutta samaan aikaan ei varmaan voi tähdätä maksimivoiman kasvattamiseen ja uusiin juoksuenkkoihin.

...ja siltikin sitä ajattelee että miten niin, mä haluan pystyä molempiin samaan aikaan :D

Kommentoi

Ladataan...