Ristiriitaiset treenifiilikset

Pumpui

Miksi ristiinkuntoilu aiheuttaa niin ristiriitaisia fiiliksiä?

Kävin eilen tekemässä CrossFit Games Openien ensimmäisen lajin. Se ei varsinaisesti ollut mikään vahvuuslajini, koska mukana oli kolme liikettä, joita en ole tehnyt kertaakaan tämän kalenterivuoden puolella olkapääongelmien takia (toes to bar, tempaus, ylöstyöntö). Ajattelin kuitenkin kokeilla, miltä treeni tuntuisi.

Ensin fiilis oli erinomainen. Salilla vallitsee openien aikaan erinomainen tsemppaushenki, ja oli kiva tehdä kollektiivisesti samaa jumppaa. Tempaukset tuntuivat todella kevyiltä. Sain tuloksen. Tuntui, että crossfit oli parasta ikinä. Tunsin olevani vahva ja voimakas.

Vaan sitten huurujen haihduttua iskivät aivan toisenlaiset fiilikset: olen ihan helvetin huono crossfitissä. Surkea suorastaan! Kelvoton! Isolla mittakaavalla oma tulokseni oli todella vaatimaton, se ei tullut yllätyksenä, mutta yhtäkkiä tajusin sen olevan vaatimaton myös omalla mittakaavallani. Olisi pitänyt yrittää kovemmin, olla pitämättä "vitutustaukoja" eli niitä breikkejä, joita pidän treeneissä ihan liikaa ja jotka eivät johdu siitä että en jaksaisi vaan että olen niin turhautunut omaan itseeni ja kelvottomuuteeni. Olisi pitänyt treenata säännöllisemmin ja kovemmin. Tulos alkoi hävettää. Oma kehnouteni alkoi hävettää. Tuntui, että crossfit on kauheinta mitä ihmiselle voi tapahtua. 

Välillä sitä miettii, miksi oikeastaan käyttää merkittävän määrän aikaa ja rahaa siihen, että saa tuntea itsensä kelvottomaksi. Etenkin kaltaiselleni ihmiselle, joka on ollut aina lähtökohtaisesti hyvä kaikessa mihin on ryhtynyt ja ylläpitänyt lähes kympin keskiarvoa ponnistelematta juurikaan, epäonnistumisen, huonouden ja pahnanpohjimmaisuuden tunteet ovat välillä melko vaikeita selättää. Tekisi mieli lopettaa, vain siksi että tietää että ei ole paras, tai edes keskitasoa, ja ruveta harrastamaan ristisanatehtäviä tai etsimään Hesarista kirjoitusvirheitä, niissä olen sentään luontaisesti hyvä. 

Mutta toisaalta juuri siksi pitääkin treenata. Että pystyy hyväksymään että ei olekaan paras. Että pystyy epäonnistumaan. Että ehkä jonain päivänä ei enää ole ihan yhtä umpisurkea. Masokistista tai ei, huomenna sitä taas palataan nöyrtymispaikalle ja jatketaan harjoituksia.

 

Kuva: Jussi Helttunen

 

 

 

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

Todella tuttua! Ja mun näkökulmasta sä teet ihan hullun hyviä tuloksia (sen mitä nyt oon blogin ja instagramin perusteella ymmärtänyt), että ei näköjään toi turhautuminen edes riipu omasta tasosta. :D Mutta mä oon yrittänyt ajatella asiaa niin, että mikä tahansa edsitysaskel on hurraamisen paikka, vaikka se olisi tyyliin että saat wallballissa pallon 2cm korkeammalle. :)

Lotta Katariina
Pumpui

Joo, pitäisi aina muistaa ne pienet edistysaskeleet :) Toivottavasti muuten ensi viikon open-lajissa on wall balleja, niissä mä oon hyvä :D

maitokahvi
Päivän ajatus

Kuulostaa aika hurjalta suhtautumiselta liikkumiseen. Onko treeni sulle vain harrastus vai teetkö jotain siihen liittyvää työksesi? Mikä sulla on perimmäisenä syynä treenaamiseen: oma hyvinvointi/ hyvä kunto/ terveys/ ulkonäkö/ voimakas olo/ itsensä ylittäminen? Tämän kirjoituksen perusteella tulee vähän sellainen fiilis, että tavoitteet ovat päässeet hämärtymään ja homma on mennyt sokean suorittamisen puolelle. Sä olet selvästi tehnyt todella ison työn tämänhetkisen kuntosi eteen ja voit olla itsestäsi tosi ylpeä!! :)

Välillä voi olla hyvä pysähtyä ja miettiä, mitkä omat tavoitteesi ovat ja miten ne tavoitteet tukevat sun henkistä ja fyysistä hyvinvointia?

Ja sori samantien, jos ymmärsin sua väärin tai koet kommenttini jotenkin hyökkäävänä. Itselläni on vain ollut taipumusta ylisuorittamiseen erilaisilla elämänalueilla ja tällaisten pohdintojen kautta olen oppinut löytämään harrastuksistanikin ne omaa hyvinvointia tukevat puolet.

Lotta Katariina
Pumpui

Ei suinkaan, ei ole hyökkäävä kommentti laisinkaan :) Ylisuorittajan vikaa on myös itsessäni, sen tiedän kyllä. Tavoitteena on olla niin hyvässä kunnossa ja niin voimakas kuin mahdollista. Olosuhteet ja oma tilanne muun elämän kanssa vain pitäisi muistaa ottaa aina huomioon kun vertaa suoriutumistaan muihin! :)

kiivie (Ei varmistettu)

Kävin tässä aika samanlaisia fiiliksiä läpi männäpäivänä juoksulenkillä. Takana on lähes puolen vuoden treenitauko ja siinä missä peruslenkkini olivat ennen 10-15km, tällä hetkellä samaa tahtia jaksaa kuusi tai hyvänä päivänä seitsemän. Olen ollut tuskastunut ja turhautunut kunnes yhtäkkiä tajusin että aloittaessani juoksemisen 2013 juoksin kolmesti viikossa kahden kuukauden ajan veren maku suussa ennen kuin pystyin ensimmäisen kerran juoksemaan viisi kilsaa putkeen kävekemättä välillä. Se oli yksi urheilullisen elämäni suurimpia voiton hetkiä ja muistan että viiden kilsan kohdalla tuli kyllä tippa linssiin. On positiivista tajuta että tämän hetken rapakuntoni ja totaalinen riman alitus suoritukseni on sama kuin silloinen huippuhetkeni. Massiivisesta takapakista huolimatta kehitys siis kehittyy!

Lotta Katariina
Pumpui

Mä olen toivonut välillä että pääsisi siihen vanhaan kroppaansa kokeilemaan, että miltä juttujen tekeminen silloin tuntui. Saisi varmaan perspektiiviä paremmin :)

tiiti
ite puin

Mulla on vähän samanlainen (osa)syy treeniharrastukseen, teen tietoisesti juttuja, jotka on ulkona mun vahvuusaluielta (eli nillityksestä ja karkinsyömisestä). Se on ehkä vähän sama kuin tykkään katsoa kauhuleffoja, että voin pelätä turvallisesti kotisohvalta. Vaikeat treenit antaa mulle mahdollisuuden failata (ja onnistua) niin, ettei sillä kuitenkaan ole jokapäiväisen elämän kannalta merkitystä. Toki teen sitten vastapainoksi niitä mukavuusaluetreenejäkin.

Tykkään myös siitä masokismista, että asetan (ja uskallan asettaa) tavoitteet itselleni vähän (ja joskus paljonkin) liian korkealle, eikä vain hyvään oloon tai siihen mitä joku toinen vieressä tekee. Joskus se hetkittäin vituttaa ja nöyryyttää (ja etenkin vammojen kanssa on päälle kova paikka, kun kehitys hyppää metreillä taaksepäin). Useimmiten olen vain tyytyväinen, että olen tähdännyt hiukan korkeammalle kuin varman päälle pelaamiseen tai "hyvään oloon", ja nyt pystyn tekemään juttuja, joihin en edes uskonut omista lähtökohdista pystyväni.

Lotta Katariina
Pumpui

Hyvin sanottu! Ja totta, että pakko aina välillä feilata, että kehittyy. 

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Tunnistan itseni! Oon pitänyt viikon taukoa punttitreenistä kokonaan ja mennyt tämän viikon äärikevyesti normaaliin verrattuna. Lisäksi oon tehnyt nyt lokakuulta alkaen yksijakoista, voimatasojen ylläpitoon + räjähtävyyteen tähtäävää ohjelmaa. Tänään olis vuorossa ensimmäinen jalkapäivä ööh. 5 kuukauteen? Ahdistaa jo valmiiksi kun tiedän ettei maasta nouse kuin joku mahtava 50kg jos sitäkään. Siinä sitten saa taas pyöriä omassa surkeudessa :D

Suvi K.
Sisunainen

Saanko udella mikä tää sun ohjelma on? :) Kuulostaa sellaselta mitä mä voisin kaivata omatoimipunttailuun crossfitin ohessa.

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Lentisvalmentajan tekemä :) siinä on takakyykky, penkki, rinnalleveto+työntö, päänyliveto (selällään, tanko viedään pään taakse kädet n. 90 asteen kulmassa ja takas navan päälle, helppoa selittää näin :D), askelkyykyt, aitahypyt, kolmiloikat, iskulyöntihypyt ja 10m spurtit ja päälle vatsaa ja selkää. Eli aika perusliikkeitä höystettynä loikilla. Koko setti n. 45-55min, oon tykänny ihan hulluna ja pomppuki on noussu :)

Suvi K.
Sisunainen

Kiitos! Aika paljon jalkaliikkeitä, mutta varmaan sopii pallopeleihin. Millasina sarjoina noi tehään?

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Kyykky ja penkki 2x10, loput 3x6-8, loikat x3 ja aidat 4-5x3 :)

heta margareta
Viinillä

Ngggh, eilen takana eka open ja laji meni omiin tavotteisiin nähden ihan päin prinkkalaa. Tietty tiedän, että hulihuliviikonlopun jälkeen tai siihen aikaan kuukaudesta treenaaminen ei aina mene niinkuin instagram-videoissa, mutta silti tuntui, ettei kehitystä ole tapahtunut aloitusajoilta lainkaan. Työntöpainoja tankoon ladatessa jouduin vähän keräilemään itseään, ettei luovuttaisi tai itkisi :D Treenin jälkeen muistin tän postauksen ja ajattelin, et okei, no biggie tää on ihan normaalia, ens kerralla paremmin!

Lotta Katariina
Pumpui

Mä niin tiedän tuon tunteen, kun yrittää olla itkemättä! Miksi sitä ei voisi vaikka suuttua ja sisuuntua, eikä ruveta vetistelemään? :D

Ja hyvä että mun räpiköinnistä ja kirjoituksista on hyötyä, se tekee mut iloiseksi vaikkei treenitulokset aina tekisikään :)

marile

Erittäin tuttu tunne. Mulle se iskee yleensä, kun yritän opetella jotain uutta tekniikkaa, esim. tempausta ja se ei vaan suju. Tunnen itseni huonoksi ja jostain älyttömästä syystä myös nöyryytetyksi. Haluan luovuttaa. Iskee suunnaton halu paeta paikalta ja juurikin keskittyä asioihin, joissa olen "luontaisesti hyvä". 

Tästä taipumuksesta olen yrittänyt tietoisesti päästä eroon. Kehittymistä kun ei luovuttamalla tapahdu. Toisaalta onnistumisen tunteetkin ovat tärkeitä. Se on ihan parasta, kun yhtäkkiä onnistuu jossain asiassa, joka on pitkään tuntunut ihan mahdottomalta. :-)

Kommentoi