Tavoitteista (taas, jälleen)

Ladataan...
Pumpui

Voiko treenata vain ihan silkasta treenaamisen ilosta?

Tätä olen miettinyt pitkin kevättä. Vuosi on kulunut yhdessä hujahduksessa jo melkein puoleenväliin. Vaikka tuntuu että eihän tässä ole tehty mitään, niin onhan sitä tehty: paiskittu töitä, muutettu, tehty neljä ulkomaanmatkaa. Urheilua on sitten ripoteltu sinne mihin on keritty.

Olen treenannut koko kevään ilman täsmällisiä tavoitteita, sen mukaan mitä olen kerennyt, enkä tiedä pidänkö siitä. 

On tässä hyviäkin puolia: kun ei ole konkreettisia, kilomääräisiä tai taidollisia tavoitteita, voi hitusen paremmalla omallatunnolla skipata treenit kun muu elämä puskee turhankin vahvasti päälle. Tavoitteettomuus antaa anteeksi, kun kirjahyllyn järjestely hotsittaa enemmän kuin treeni tai kun ei kehity lisäpainoleuanvedossa. Tavoitteettomuus antaa anteeksi, kun paino nousee, eikä uusi paino ole pelkkää lihasta.

Mutta entä ne huonot puolet? Tavoitteitta treenaaminen on treenailua, harrastelua, päämäärätöntä toimintaa. Toki treenaamisella on niitä paljon mainostettuja hyviä puolia jotka eivät tarkempia tavoitteita vaadi, kuten parantunut unenlaatu, piristynyt mieli, terveempi elämä, vahvempi keho, mitä näitä nyt on. Mutta riittääkö se minulle? Tavoitteettomuus tekee myös vähän laiskaksi ja mukavuudenhaluiseksi. Mitä sitä turhaan ottamaan uusia painonnostotavoitteita tai miettimään mitä sitä haluaisi saavuttaa, kun treenailemallakin pärjää. Eipähän harmita niin paljon, jos kiire painaa päälle tai ei kehity niin vikkelästi kuin mielisi. 

Uskon, että tavoitteita kuitenkin tarvitaan. Tavoitteiden asettaminen on tasapainottelua motivaation ja realismin välillä. Ne ovat jotain mihin tähdätä, jotain mikä innostaa, jotain jonka vuoksi jaksaa sietää epäonnistumisia. Tavoitteet, olivatpa ne sitten millaisia tahansa, auttavat paitsi hallitsemaan pettymyksiä myös iloitsemaan onnistumisista. Kun tietää, paljonko haluaa tempaista, tuntuu jokainen kilogramma sitä kohden suurelta edistykseltä.

 

Kuva: Jussi Helttunen

Share

Kommentit

Suvi K.
Sisunainen

"Voiko treenata vain ihan silkasta treenaamisen ilosta?"

Voi. Tää oli mulle se juttu, minkä tajuaminen sai mut alunperin yleensäkin aloittamaan säännöllisen liikuntaharrastuksen. Aikasemmin olin luullut että pitää olla tosihyvä omassa lajissaan ja/tai vetää aina treenit veren maku suussa, jotta yleensäkään kannattaa lähteä jumpalle. Onneksi lopulta ymmärsin, että sinne voi mennä ihan vaan huvikseen ilman suorituspaineita. Erilaisia tavoitetta on tullut sitten myöhemmin, mutta edelleen pääsyy mennä treeneihin on koska se on kivaa. Ei tätä muuten pää kestäisi. 

Lotta Katariina
Pumpui

Joo, pakkohan sen on olla ensisijaisesti kivaa. Mulle vaan se ei oikein aina tunnu riittävän, jostain syystä, suorituskeskeinen ihminen kun olen :D

Nii
En vaihtais sekuntiakaan

Olipa (taas, jälleen! :D) ajankohtainen postaus! Mulla on raskauden myötä jäänyt lentopallo eli se oma laji pois, ja on tää melkosta. Toisaalta on ollut tosi kivaa tehdä juuri sitä mitä huvittaa juuri silloin kun huvittaa, ilman että tarttee miettiä miten menee pallotreeni tän jälkeen tai voiko tehdä peliviikonlopun alle tai jos teen tän niin en ehdi lenkille ja haittaako se jne. On ollut ihan vapauttavaa käydä pitkillä kävelylenkeillä, kuntonyrkkeilyssä ja salilla ihan vaan mentaliteetilla "mitäs mua tänään huvittais" ilman ohjelmaa.

Mutta just toisaalta minäkin niiiiin kaipaan sitä, kun halusi olla parempi ja keskittyi johonkin tiettyyn asiaan lajitreenissä tai ylipäätään oli se säännöllinen rytmi josta piti kiinni vaikka mikä olis ollut. Kyllähän se toki johti sitten ylikuntoon kun ei älynnyt höllätä edes silloin kun olis oikeasti pitänyt, mutta kuten totesit niin nyt se höllääminen on niin sairaan helppoa... kun ei oo pakko. Huoh. Esim. tällä viikolla on ollut kaksikin iltaa, kun menin suihkun kautta nukkumaan vaikka vielä tammikuussa olisin joko lähtenyt puntille tai tarttunut kahvakuulaan. Nyt viikon treenailut jäi sitten yhteen pitkään lenkkiin ja yhteen kuntonyrkkeilyyn. Aika iso ero pelikauden 5-8 treeniin... mutta no, ensi viikolla sitten vähemmällä päänsäryllä.

Niin ja noista tavoitteista, mun tavoitteena on vaan pystyä liikkumaan niin pitkälle kuin mahdollista. Siinä ei paljon painotavoitteita salille aseteta kun joutuu yksitellen luopumaan kaikista liikkeistä mihin on tottunut... :D ja vaikka se on toisaalta kivaa, niin toisaalta se on tosi turhauttavaa ja ärsyttävää. Mutta tää on vaan nyt tätä, tammikuussa sitten liityn elämäntaparemppaajien joukkoon ja rupean taas kunnon sykkeellä treenaamaan. Siihen asti keskityn kasvattamaan mahaa ja sitten hankkiutumaan siitä eroon!

Lotta Katariina
Pumpui

Mahan kasvattamisessa on hyvä tavoite, onnea! :)

Nina Enroth

Viha-rakkaussuhde tavoitteisiin. Vaikka nyt juoksussa: ilman tapahtumaa en saa aikaiseksi, tapahtuma taas kuumottaa ja aina vannon, että tää oli nyt viimeinen tätä lajia. 

Toisaalta, kehonpainotreeneissä käyn tosi mielelläni ilman isoja tavoitteitakin. Pienet satunnaiset onnistumiset ja kehittymiset riittää, kun muuten on mukavaa.

Lotta Katariina
Pumpui

No niinpä, mäkään en kyllä saa itseäni juoksemaan edes mukamas-säännöllisesti ellei ole jotain tapahtumaa tulossa...

FFFifi
Fitness Führer

En mäkään :D :D

Tai siis, kannattaako muuten kuin tapahtumissa edes juosta?!

Kommentoi

Ladataan...