Terveisiä tuomarilta

Pumpui

Taas olin crossfit-kisoissa, en tosin taaskaan urheilemassa vaan katsomassa että muut urheilevat niin kuin pitäisi. 

Viikonloppuna miteltiin Espoossa Unbroken-kisat, joissa olin mukana tuomarina.

Ai että mikä tuomari? Se on se lehtiön, sekkarin ja kynän kanssa kisalavalla huitova tyyppi, joka seuraa urheilijaa kuin hai laivaa. Kuvailin aikaisemmin tuomarin pestiä näin:  "Tuomarit pitävät huolta, että sääntöjä ja liikestandardeja noudatetaan. Laskevat toistoja, katsovat että urheilijat ovat siellä missä pitää lajin aikana. Näyttävät myös yleisölle, monta toistoa on jäljellä. Ottavat aikaa, pitävät kirjaa tuloskorttiin. Ja tarvittaessa vaikka auttavat lyhyempiä urheilijoita hyppäämään tankoon. Lähtöjen välillä tuomarit hengailevat pääosin karsinassaan urheilijakontrollin vieressä ja keskustelevat lajeista, juovat tolkuttomat määrät kahvia ja yrittävät ehtiä pissalle jossakin välissä."

Unbroken meni kaikin puolin mallikkaasti, mutta ajattelin avata teille hieman sitä, miltä kisat ylipäänsä tuomarin näkökulmasta näyttävät. 

  • Mitä selkeämmät lajit, sitä onnellisemmat kisaajat (ja tätä myöden myös tuomarit). Monessa kisoissa kikkaillaan liikaa, mikä kostautuu epäselvänä lajien flowna ja kiukkuisina urheilijoina. Unbrokenissa lajit olivat onneksi selkeitä, ja urheilijat pääsivät keskittymään logistiikan sijasta itse tekemiseen. Etenkin kilpailujen ja kilpailijoiden tason noustessa itse liikestandardit ovat harvoin epäselviä kenellekään, mutta jos lajin flow ja yleinen kulku on epäloogista, sekoilun määrä kasvaa eksponentiaalisesti.
  • Kaikkea voi sattua. Unbrokenissa harmaita hiuksia aiheuttivat arvaamattomat wattbiket, kerran eräässä kisassa piti keksiä mitä tehdä kun painolevy halkeaa keskeltä kahtia kiihkeässä lajissa. Tuomarin tärkein tehtävä kisaajan kaitsemisen ohella on ratkaista ongelmat niiden ilmetessä - ei aina ihan helpoin tehtävä. Vaikka tuomaribriiffeissä pyritään käymään läpi kaikki mahdollisimman kattavasti, ihan jokaiseen mitä jos -spekulaatioon ei osata varautua.
  • 99 % kilpailijoista on ihania tyyppejä, mutta sekaan mahtuu myös yleensä yksi tai kaksi kisaajaa, joka purkavat hermostuksensa tuomareihin. Ymmärrän kyllä, että kesken lajin tiimellyksen saattaa lentää muutama ärräpää hylättyjen toistojen seurauksena. Lähes kaikki hermonsa menettävät pyytävät samoin tein tai vähintäänkin jälkikäteen anteeksi sitä, että huusivat tai muulla valitsemallaan tavalla purkivat kiukkuaan tuomariin. Sitä en kuitenkaan siedä, että kisaaja on tuomareille ja muille vapaaehtoisesti kellon ympäri duunia paiskiville vapaaehtoisille mulkku myös kisalavan takana. 
  • Virheitä sattuu aina, sekä tuomarille että urheilijalle että kisaorganisaatiolle. Tuomari ei tee virheitä ilkeyttään, vaan stiplailee koska on ihminen siinä missä muutkin. Itse olen tuomaroimassa ensisijaisesti siksi, että kilpailu olisi reilu ja mahdollisimman toimiva urheilijoiden kannalta.
  • Jälkiviisastelu ja jossittelu harvoin hyödyttävät ketään. Unbrokenin jälkitunnelmissa keskusteltiin erään lajin mielekkyydestä ja pisteytyksen reiluudesta, tuomareiden kädettömyydestä akuuttien Wattbikeen liittyvien ongelmien ratkaisemisessa sekä noudattamattomista liikestandardeista. Protesteja saa ja pitää tehdä, ja kehitystä tuskin tapahtuu ilman keskustelua, mutta yleinen lehtereiltä huutelu tuntuu varmasti niin osallistujista kuin järjestäjistäkin hieman turhauttavalta. 

Kaiken kaikkiaan eilen oli jälleen hauska kisapäivä. Parasta kisoissa on tarttuva energia ja kisaajista ammennettava inspiraatio, joka kannustaa treenaamaan itsekin taas vähän kovempaa.

Share

Kommentoi