Tiedän että en osaa tanssia

Pumpui

Kävin eilen katsomassa Cirque du Soleilin Michael Jackson: The Immortal -spektaakkelin. En voinut olla vaikuttumatta esiintyjien lavapresenssistä ja hämmästyttävistä tanssitaidoista. Iski akuutti kropankäyttökateus. Ja pieni uteliaisuus: Voisiko kaltaiseni täysin tanssitaidoton, rytmitajuton tumpelo oppia ikinä tanssimaan?

Allekirjoittanut esittelemässä tanssirepertoaarinsa parasta (ja ainoaa) liikettä: urpomaista venksutusta.

Olen joutunut osaamiseni äärirajoille ja niiden yli liikuntapuuhissa useampaan kertaan. Kaipa sen voisi edes kerran tehdä myös musiikin tahdissa.

Olen aina mennyt voima enkä sulokkuus edellä. Ainoa kerta, kun sirkuskoulun tanssitunneilla pääsin loistamaan, oli moderni kansantanssi, kun sai reilusti tömistää. Balettitunneilla rymistin kuin rytmitajuton norsu muiden liihotellessa keveästi kuin joutsenet. Välttelen diskoissa ja juhlissa tanssimista viimeiseen saakka, koska oman kropan vatkaaminen muiden seurassa tuntuu kauhean kiusallisesta. Tanssilattialla minut nähdään yleensä vain tukevasti juovuksissa.

Silti tanssiminen jollain kierolla tavalla houkuttaa. Haluaisin kokeilla, miltä tuntuu yrittää tehdä kropallaan muutakin kuin temppuja tai kiloissa, metreissä tai kilometreissä mitattavia suorituksia. Siksi kysynkin teiltä, mitä tanssilajia minun kannattaisi kokeilla, ja missä? Ehdotuksia, myös pöljiä, otetaan mieluusti vastaan. (Rajataan tästä nyt tankotanssi pois, koska siihen jo lupauduin.) Lupaan mennä kokeilemaan ainakin yhtä tanssia - ja kertoa teille siitä kuvallisin todistein.

 

 

 

Share

Kommentit

TyttiW (Ei varmistettu)

Sitä nykykansantanssia pääsee varmaan harrastamaan vielä nykyäänkin ainakin Helsingissä. Myökin päästiin aikanaan kokeilemaan sitä vähän ja mie tykkäsin siitä kyllä myös huomattavasti enemmän kuin baletista. Se tuntui kivan rouhealta baletin jälkeen. Ja kerrankin sai mennä kovaa :D Aika paljon merkitystä on varmasti myös opettajalla, muilla tanssitunnille osallistujilla ja ryhmän yleisellä hengellä, toiset haluaa pitää hauskaa ja toiset tehdä taidetta tosissaan ponnari kireällä. Reggaeton-tunnit voisi myös olla kokeilemisen arvoisia.

Vierailija (Ei varmistettu)

dancehall alkeet :)

Lokikirja

Ehdottomasti afrotanssi! Liikekieli ja rytmitys ovat ihan omanlaisensa, tekee erittäin hyvää yläselän ja hartioiden jumeille, ja musiikkikin on huomattavasti nautinnollisempaa kuin perusjumppien mixatut peruspopit. Ja saa tömistää! Iso osa liikkeestä lähtee lantiosta ja keskikropasta mutta silti tanssiessa ei tule sellaista "pakko yrittää näyttää niin pirun seksikkäältä tanssiessa" -fiilistä, joka ainakin mulla esim zumbassa tuli.

Vierailija (Ei varmistettu)

Kannattaa kokeilla showdancea! Meno on rentoa ainakin omien kokemuksieni mukaan.

sanumaria

Nykytanssi! Se on niin ääliömäistä jotenkin että sitä ei voi kun nautiskella :D

Hear Hear!

Monilla saleilla on omia tansillisia tunteja, joista osassa vain tanssitaan niin, että joka biisi edustaa jotain eri tyyliä, koreografiat on helppoja (tai vähintään helpohkoja) ja yksinkertaisia. Idea on siis se, että mitään tekniikkaa ei erityisesti hiota, vaan annetaan vain mennä ohjaajan esimerkkiä seuraten. Itselle tuo tunti on sellainen hauskanpitotunti, jossa saa vain antaa mennä. Ja samalla pääsee ottamaan tuntumaa useampaan tanssityyliin, jos niitä ei muuten tunne.

Omalla salillani on myös erillinen koreografiatunti, jolla kyllä tanssitaan myös eri tyylejä, mutta samaa tyylia ja koreografiaa hiotaan ja jatketaan useampi viikko. Samalla myös käydän vähän sitä tekniikkaa läpi.

Tuollaiset ovat ainakin minusta hyviä aloittamiseen, jos ei vielä sitä omaa tyyliä tiedä ja haluaa vain tanssia ja tutustua siihen kropan liikuttamiseen. Samoin nuo on hyviä minun kaltaiselleni, joka ei välttämättä kaipaa tiiviimpää paneutumista yhteen lajiin, mutta haluaa vain tanssia.

tiiti
ite puin

Mun omat suosikit on aikuisbaletti (ikinä missään en ole ollut niin rankoilla tunneilla), mutta jos sitä olet jo testannut, niin mites joku street/hiphop-tyylin tanssi (ihan koska se on älyttömän jännä, hieno ja vaikea tapa liikkua, lisäksi ne jumputukset ja buutysheikkaukset tekee hyvää esim. rintarangan ja lantionseudun liikkuvuudelle).

Noi tiettyy vaatisivat useamman käynnin, että niistä alkaa saamaan muutakin kuin turhautumista ja itseinhoa irti. Mutta jos testaat vaan kerran niin sitten steppiä (eli sitä missä kengät naksuu) ja videotodiste, kiitos :D

Lotta Katariina
Pumpui

Voi vitsi, ihan mahtavia ideoita kaikki! Tämän hetken vahvimmat ehdokkaat on kyllä dancehall ja steppaus :D

Miia_pau
Kolmas linja

Juu, en tiedä, mutta sen tiedän, että ei argentiinalaista tangoa. Jumalauta että voi ihmisellä kaksi vasenta jalkaa. Never again, minä sanon, never again. Enkä minäkään osaa tanssia, mut en ole viime vuosina asian antanut haitata. Ei kovin monet muutkaan osaa :D 

Äänestän dancehallia, se on jotenkin kiehtonut mieltä.

Reggaeton :) Siinä on pääasia, että pitää kropan rentona, eikä mitään siroilumeininkiä  + oma tyyli on tärkein! Dancehall reggae on myös suuri rakkauteni, joten sitä suosittelen aina!

Emma

Mä taas ehdotan, että kokeilisit jazzia tai balettia kaiken maailman rentojen afrojen ja funkkien sijasta. Niissä pystyy kokemattomampikin keskittymään enemmän tekniikkaan kuin tulkintaan, eikä oo niin suurta painetta vetää suurta show'ta ja tulkintaa - näin todella, todella kärjistäen.

Ja kuten joku sanoikin, jumppasaleilta löytyy kaikkia zumbia ja dance-tunteja, joilla keskitytään enemmän fiilikseen kuin tekniikkaan, kuitenkin ilman mitään paineita. Kokeile rohkeasti erilaisia ohjaajia ja tyylejä. Zumbatuntikin voi olla lähestulkoon nopeatempoinen showtunti tai poppislattaria, tai sit vaikka tosi helppoa sheikkausta :)

Mut tiivistäen: tanssi - parasta. Oma mukavuusalue tulee ylitettyä joka tunti, kunhan vaan löytyy se oma juttu.

Emma

(edellinen kommentti on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun kirjoittaa kommenttia samalla kun puhuu puhelimeen...)

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos aiot kokeilla dancehallia ja asut pääkaupunkiseudulla niin suosittelen opeksi Maria Serena Järvinen, pitää tunteja ainakin Stepupissa. Tunnit ovat yleensä suht rankkoja mutta todella hauskat!

Kommentoi