Urheiletko ulkonäön takia?

Pumpui

Selailin tänään lounasta pupeltaessani MeNaiset Sportia. Jumituin lukemaan artikkelia kolmen naisen treenifilosofiasta, jossa salilla käyminen oli ensisijaisesti ulkonäön motivoimaa. Heille loputtoman äheltämisen ja kana-raejuustosörsselin syömisen pääsyy oli saada ulkoisesti entistä parempi kroppa.

Toki jutun näkökulmana oli painottaa ulkonäkökeskeisyyttä ja verrata mimmien treenejä näiden muihin suorittamiin kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin kuten silikonien hankkimiseen, naaman kohottamiseen ja tukan kampaamiseen, mutta jotenkin jäi silti kaihertamaan. Ulkonäön vuoksi treenaaminen yhdistyy mielessäni muodikkaaseen "Strong is the new skinny" -ajatteluun, jossa vahvuus ei suinkaan ole korvannut hoikkuutta vaan on lisävaatimus vähäisen fättimäärän päälle. Eikä oikeastaan vahvuus vaan hyväkuntoiselta näyttäminen. Ne oikeasti vahvat naiset kun eivät aina oikein istu tuohon uuteen kauneusihanteeseen. 

Yllä oleva sitaatti on toki kärjistys, mutta itselle se kalskahtaa melkoisen tyhjältä. Kaikki kunnia jutun henkilökavalkadin kaltaisille fitness-tsirbuloille ja heidän ahkeruudelleen ja omistautuneisuudelleen, mutta minun olisi hirmuisen vaikea kuvitella kuluttavani hirmuisen määrän aikaa ja energiaa ensisijaisesti ulkonäkösyistä. 

En tietenkään kiellä, etteikö myös omalla treenaamisella olisi jonkinlaisia ulkonäkötavoitteita ja -motivaattoreita. Kun joskus ammoin aloitin lenkkeilyn ja sattumanvaraisen salillakäymisen, ajatuksena oli ensisijaisesti tiputtaa painoa ja timmiytyä, vaikka varressa ei kauheasti ylimääräistä ollutkaan. Nyt taas motivaatiota tarjoaa ensisijaisesti treenin tuoma konkreettinen hyöty: kurinalaisuus, itsensä ylittäminen, lisääntyneet voimatasot ja uudet taidot. Painan nyt noin 20 kiloa enemmän kuin joskus silloin kun ajattelin olevani turhankin taikinainen ja kymmenisen kiloa enemmän kuin silloin, kun lähdin lenkille ajatuksena sulattaa läskiä eikä parantaa juoksukuntoa.

Kun vielä ähelsin pitkin Töölönlahtea kaloreita laskien, treenaaminen tosiaankin tuntui työltä ja velvollisuudelta. Silloin ajattelin ulkonäköä, en kuntoa, ja siksi vihasinkin liikkumista. Kun sittemmin suhteeni treenaamiseen on kokenut melkoisen mullistuksen, myös suhtautuminen omaan kroppaani on muuttunut melkoisesti. Vanha mätisäkki on paremmassa ulkoisessa kuosissa kuin koskaan aikaisemmin, mutta oma asenne siihen on muuttunut sitäkin radikaalimmin. Kun tänään esimerkiksi tein hiki hatussa tempauksia, valakyykkyjä ja yleisliikkeitä, ei mieleen tullut kalorin kaloria. Paitsi mitä nyt lopuksi ehkä ajatus siitä, että onneksi kohta pääsee syömään. 

Se, että ulkonäkö on toissijaista, ei tietenkään tarkoita sitä etteikö kohentuneesta olemuksestaan voisi iloita. Pyöristyneistä olkapäistä ja entistä timmimmästä ahterista osaa toki olla fiiliksissä, mutta niiden kehityksen seuraaminen ei ole mikään itseisarvo. Ne ovat sivutuotteita, eivät päämääriä. Hieman samalla tapaa suhtaudun nykyään omiin fitspo-suosikkeihini, kuten crossfit-mimmi Miranda Oldroydiin (yllä, kuva hänen Instagramistaan). Toki ihailen Mirandan järjettömän timmiä kroppaa, mutta sitäkin enemmän sitä, mitä tuolla kropalla tehdään (mm. reilun 130 kilon kyykky).

Share

Kommentit

Lähiömuija (Ei varmistettu) http://lahiomuija.blogspot.fi/

Aika epäsäännölliseksi muuttuisi reeni, jos sitä ulkonäön takia tekisin. Siinä missä en meikkaa, ajele säärikarvojani, saati käy parturissa päivittäin. On harmillista, jos ihmiset eivät saa urheilusta muuta kuin mielestään paremman perseen. Plus se, että kamppailu-urheilu on monin tavoin huonontanut mun ulkonäköä (naarmut, arvet, murtunut nenä, revenneet hiukset, yms.) Olen saanut sen kautta itselleni kavereita ja monia hauskoja hetkiä, joita voi sitten vammautuneena pyörätuolissa muistella. :)

Kiva kuulla jauhavansa paskaa.

En mäkään sitä kiellä, etteikö oo hyvä juttu, että näyttää jatkuvasti vaan paremmalta. Ei se vaan jaksa motivoida sen kummemmin, kun olin ihan tyytyväinen itteeni ulkoisesti "vähän" tuhdimpanakin. Tosin, mua ei lääkäri salille käskenyt, vaan keksin ihan ite, että olo on hemmetin paljon parempi kun pysyy liikkeessä ja välillä vähän kiduttaa niitä lihaksia mitkä tänkin paketin pitää kasassa.

On paljon kivempi maata sohvalla klassisesti toinen käsi kaukosäätimellä ja toinen sipsipussissa, kun sieltä sohvalta pääsee ylös ilman, että paikat huutaa hoosiannaa. Vaikka toisaalta huutaa ne nykyäänkin, varmaan huomennakin, tuntu meinaan menevän ihan kivasti perille takareisiin tänään jee. :D

Eilisen lupaukset

Myönnetään, että olen joskus liikkunut ulkonäön vuoksi, ja joskus on tuloksiakin tullut, mutta toisaalta olen liikkunut paljon lapsena eikä silloin liikkumiseen liittynyt minkäänlaisia ulkonäköajatuksia, ainoastaan liikkumisen iloa ja iloa kehityksestä. Minkä vuoksi sen pitäisi muuttua aikuisena? Aikamoista hampaiden kiristelyä noi muutamat ulkonäön vuoksi liikkumiset ovat itselleni olleet.

Sen sijaan kun aloin liikkua puhtaasti parantaakseni kuntoani, löysin taas liikkumisen ilon, enkä ole hankkiutunut niin helposti ylikuntoon kun liikun sen mukaan, mikä tuntuu hyvältä. Parhaimmillaan 6 kertaa viikossa, mutta nauttien.

Nykyisellä liikkumisella ei ole ollut vaikutusta ulkonäköön, mutta olotilaan sitäkin enemmän. Kun kunto on riittävän hyvä, saatan ehkä ajatella taas painoasioita. Nyt en jaksa välittää siitä, vaan kehitän fyysisiä ominaisuuksiani. 

Eilisen lupaukset

Niin, pitää vielä lisätä, että uskon että ihmiset jotka käyvät kuntosalilla ilman varsinaista "kuntotavoitetta" hakevat sen tavoitteen ulkonäöstä.

Itse pidän enemmän funktionaalisesta liikunnasta. Juosta kovempaa, hypätä korkeammalle, tehdä voimakkaammin. Olympialaisten hengessä. 

heta margareta
Viinillä

Ennen joo, mutta CF:n aloittamisen jälkeen olen huomannut, että paljon enemmän salille raahautumista motivoi se, että siitä lattialta nousisi joskus muutakin kuin vauvapainoja tai että leukoja menis edes puolikas enemmän.. Treenaaminen ei turhauta, kun tuloksen näkee tangon päissä, eikä sitä tarvitse kytätä läskejä puristelemalla. Eikä se herkuttelukaan enään ahdista samalla tavalla, mitä nyt tietenkin treenissä tuntee, jos on vetänyt pelkkää voitaikinaa ja starbucksia :)

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Tämä nyt on taas tätä, että joko treenaat pelkästään ulkonäön takia tai sitten et missään tapauksessa etkä ainakaan ulkonäön takia. No, jos joku tosiaan kulkee noin toisessa laidassa, olipa se sitten oikealla tai vasemmalla, niin mikäs siinä.

Itse kuljen kuitenkin siellä keskitiellä. En edes yritä väittää, etten treenaisi myös ulkonäön takia. Totta hitossa treenaan, miksi muuten olisin viimeisen vuoden yrittänyt kasvattaa olkapäitä? Tämä meikäläisen harrastus nyt vaan on ulkonäköpainotteista sen lisäksi, että on pirun hauskaa. Niin, ja siinäpä se tuli se toinenkin syy puuhastelulle, se hauskuus. On mukava nähdä kehitystä, tapahtuipa se sitten kropassa tai voimassa ja sitä kautta tulee sitten se homman mielekkyys, hauskuus ja oikea tekemisen into. Ja joo, ei minua hävetä sanoa, että joskus kiinnostaa enemmän se lihaksen muoto kuin sen silkka voima.

Sen sijaan, että keskustellaan siitä saako tai voiko pelkän ulkonäön vuoksi treenata, pitäisi keskustella siitä, onko kyse ulkonäöstä niissä omissa silmissä vai muiden silmissä, yritätkö tehdä itsesi tyytyväiseksi vai muut. Se kun on ihan hyväkin muokata ulkonäköä itseään miellyttääkseen, karistaa ne itseään häiritsevät läskit, piilottaa törröttävät luut tai vaikka hankkia ne silikonit jos se tekee onnelliseksi, mutta jos tietynlaisen ulkonäön tavoittelu tehdään siksi, että saadaan ihailua ja hyväksyntää ulkopuolelta, ollaan aika pitkällä pöpelikössä.

Hyvin kommentoitu. Itse kirjotin tuonne alas jo isomman mielipiteen mutta pakko kommentoida myös tätä. Mun mielestä kropan muokkaus on tosi yes jos sen tekee siksi, että siitä tykkää! Mutta mun vinkkelistä silloin se pää motivaattori on se kivuus ei se kroppa ;) Mut kai nää on näitä ikuisuuskeskusteluja et kumpi tuli ennen muna vai kana. Musta on vaan ollut surullista nähdä sali täynnä naisia (tän nykyisen trendin aikana) jotka ei tykkää mut käyvät silti, ku on pakko koska pitää näyttää joltain. Ja muoti ku on nyt lihaksikas niin sitten siltä. Voi kun ihmiset oppisivat rakastamaan itseään ja tekemään sitä mikä tekee ne iloisiksi. Elämä on liian lyhyt siihen et tekisi jotain josta ei tykkää.

Mun mielestä on surullista jos joku treenaa vain ulkonäön takia ja vielä surullisempaa on se jos ei edes ymmärrä, että treenata voi niin monista muistakin syystä. Itselleni ulkonäkö olisi todella todella huono motivaattori. Voi olla että sitä jonkun vuoden tai kaksi jaksaisi (jos sitäkään?) mutta kyllä se sitten siihen loppuisi.

Itse treenaan ensisijaisesti siksi että treenaaminen on KIVAA!! Mä en tiedä mitään niin ihanaa tunnetta kun se kun tanssitunnilla tai joogassa pääset flow tilaan. Salilla taas tykkään itseni ylittämisfiiliksestä (sain enempi ylös kun tuo poika) ja joo joskus myös se, että mun haba on isompi kuin muilla jne. Treenaan juuri siksi myös monipuolisesti, että kyllästyn helposti. Jos mua ei joskus yhtään huvita niin en sitten mene. Ei se sen kummempaa ole. Mutta harvemmin sellasta tilannetta on tullut vastaan että mikään ei kiinnostaisi. Jos sali ei tänään vedä puoleensa niin vaihtoehtona voi toimia vaikka reipas ulkoilu.

Ja naisena mä toki tykkään siitä mitä kaikki treenaaminen tekee kropalle. Mutta en oikein oo koskaan yrittänyt sitä sen enempää muovata. Tai no kerran 1kk pyrin saamaan täydellisen pepun. Se loppu siihen et se oli tylsää ja lisäksi tajusin et mun peppu on ihan just hyvä näin :) En ehkä viihtyisi ei urheilullisessa kropassa mutta se ei ole ongelma kun treenaa ilosta. Se kroppa on tavallaan sellanen kiva plussa tässä koko touhussa :) 

Terveys on musta ihan hyvä motivaattori mutta onneksi näin perusterveenä sitä ei kauheesti vielä tarvitse ajatella. Kokemuksella kuitenkin tiedän, että jos sanot selkeesti ylipainoselle et nyt aletaan laihduttaa ja viet sen salille (ja kaikkiin optimaalisiin treeneihin) niin se motivaatio saattaa karista aika nopeesti kun se tajuaa että tulokset näkyy NIIN hitaasti. Mutta kun jaksat muistuttaa matkanvarrella niistä terveydellisistä jutuista niin se motivaatiokin ehkä pysyy paremmin päällä. Nää tosin on ihmiskohtasia mutta pätee niihin ihmisiin joita oon itse tavannut. Terveys ensin, ulkonäkö vasta sitten ja ilon kautta :)

FFFifi
Fitness Führer

En jaksaisi treenata pelkän ulkonäön vuoksi, mutta jos treenaamisella ei olisi mitään vaikutusta ulkonäkööni, en ehkä silloinkaan jaksaisi treenata. En mä tiedä voiko sitä ulkonäköaspektia edes erottaa treenaamisesta, mutta suurimmaksi osaksi se on mulla kuten NinaMarialla, bonus. Se perimmäinen syy on joku muu, mutta sen ulkonäkövaikutuksenkin ottaa mielellään vastaan, ja sitten siitä voi kiinnostua enemmän.

Ja joo, käyn salilla muokkaamassa kehoani, mutta pääasiassa vahvemmaksi, nopeammaksi, terveemmäksi. Huomattavasti enemmän ajattelen sitä, että ohjelmani laatinut PT sanoi tietyssä liikkeessä, että tämän vaikutuksen sun vauhtiin huomaat tosi pian kuin mitä se liike hanurilleni mahdollisesti tekee. Mutta jotain asioita teen sitten myös estettisistä syistä, vatsa- ja yläkroppatreeniä lähinnä. Ne vaan ovat sellaisia satunnaisempia, joista välillä innostun, eivätkä tosiaan riittäisi sinällään motivaatioksi! Salitreeni on mulle kuitenkin pelkkä tukilaji, ja jos joku kysyy mitä liikuntaa harrastan, niin tuskin edes tajuan sanoa että käyn myös salilla :)

Itse uskon kyllä, että myös "pelkän ulkonäön vuoksi" treenaajat saa siitä jotain muuta, vaikka se olisi se perimmäinen motivaatio.

lalla a paris

Itse vuosia sitten sohvaperunailun jälkeen aloitin liikunnan juurikin pelkän ulkonäön takia. Toki jo silloin tiedostin mitä liikunta tekee terveydelleni, mutta nopeasti kerätty 15kg lisäpainoa oli kyllä kovempi motivaattori. Aika pian oman suorituskyvyn kasvattaminen tulikin jo tärkeämmäksi. Ja kyllä se lisäpainokin siinä samalla sitten tippui. 

Nyt CF:n aloittamisen myötä ulkonäköasiat ovat painuneet vielä kauemmas tärkeysjärjestyksessä. Tosin kuten yllä jo kommentoitiinkin, kyllä ne vahvistuneet lihakset jotka peilistäkin voi nähdä ovat ihan kiva motivaattori ;) Jännä juttu muuten myös miten peilittömyys saleilla vaikuttaa, kävin eilen kaverini seurana "normi"jumpassa peilisalissa ja ensin kun näin itseni pitkästä aikaa jumppavermeissä peilistä ajattelin että näytänpäs kivalta. Noh, tunnin aikana ja toki vertaillessani itseäni tahtomattanikin muihin jumppapirkkohin tulin siihen lopputulokseen että näytän kamalalta ja liian lihaksikkaalta. Aivot hoi? Pelkän ulkonäön vuoksi treenaamisessa on myös se kiusallinen juttu, että kaikki ovat kuitenkin yksilöitä, toisin sanoen, en tule näyttämään Adriana Limalta ikinä vaikka jumppaisin niin pirkuleesti ja söisin pelkkää lehtikaalia. 

Pineapplehead

Aloitin nuorempana kuntosaleilun ihan vain siksi, että halusin laihtua, kiinteytyä ja vähän muokatakin itseäni. Pian kuntoilusta tuleva hyvä fiilis ja kokonaisvaltainen parempi jaksaminen alkoivat myös motivoida. Pelkän ulkonäön vuoksi kuntoiluinto olisikin lopahtanut varmasti ennen pitkää.

Uskon siis, että monet, jotka väittävät ulkonäön olevan se suurin motivaattori saleiluun ja muuhun kuntoiluun, saavatkin siitä irti vielä enemmän, huomasivat ja arvostivat sitä tai eivät.

Mielestäni liikunnalle ja kuntoilulle ei ole juurikaan vääriä motivaatioita. On aina parempi, että ihminen liikkuu, kuin että istuisi vain kotisohvalla vuodesta toiseen ylipainoisena ja/tai huonokuntoisena.

(Ainoa poikkeus ovat anorektikot, mutta se on jo oma aiheensa.)

mariAnnukka (Ei varmistettu)

Silloin muistan treenanneeni AINOASTAAN ulkonäkökeskeisesti, kun ikä oli jotain 14-23 välissä. Siinä ikähaarukassa sai myös katsella vierestä kun oma äiti,(joka oli ollut hoikassa kunnossa ihan luonnonlahjana siihen neljävitoseen asti) sairastui kakkostyypin diabetekseen kaappitissuttelun ja masennuksen seurauksena. Ainoa joka sai menemään ihmisten ilmoille oli työpaikka. Ei liikuntaa, ei edes hyötyliikuntaa, ruokana yleensä makeaa ja sitä viiniä. Kuusikymppisenä murtuikin sitten lonkka, josta tulikin sitten komplikaatioita huonon yleiskunnon takia ja loppunsa äiti kohtasi sairaalassa kun sydän vain pysähtyi.
Että joo, on se lihaksikas peräkin ihan jees, mutta oikea tavoitteeni on kuitenkin se, ettei koskaan päädy tuohon tilanteeseen jossa kaikki vaikuttaa jo kaikkeen eikä sieltä enää ole edes ylöspääsyä.. Siinä kolmenkympin hujakoilla jokainen toivottavasti huomaa kroppansa rajallisuuden ja siinä vaiheessa täytyisi jo alkaa päättämään, että jatkaako niinkuin ennenkin vai antaako mennä persliukua päin mäntyä.

Kissis (Ei varmistettu) http://www.kissaamma.blogspot.fi

Höh. Mulle kyllä nimenomaan ulkonäkö on se suurin motivaattori, miksi jaksan CT-salille mennä. Toki on muutakin! Mutta myönnän täysin, että jos näyttäisin samalta kuin vielä 20-vuotiaana, en tosiaankaan jaksaisi (vaikka noh, tykkään kyllä omasta vartalostani hieman vahvempana nyt kuin silloin...) Ja vaikka kohta vuoden olen crosstrainingia harrastanut, ja joo, varmaan "näissä piireissä" tulokset ovat se mitä haetaan ja ulkonäköjutut toissijaisia, minä en koe olevani niin tuota porukkaa.

Miia_pau
Kolmas linja

Ah että mä kärsin aina kun ihmisillä on vaikeuksia ymmärtää, että toisilla, eri ihmisillä saattaa olla ihan erilaisia motiiveja tehdä asioita. Tai että kaikki samaa asiaa tekevät ihmiset tekevät sitä samoista syistä. Jos nyt vaikka tämän naisen treenimotivaatio onkin jollain mittareilla parempaan ulkonäköön tähtäävä kehonmuokkas (ja se on siis ihan ok), ei se ihan oikeasti kaikille ole kovin tärkeää. Esim. itse olin kroppaani about ihan yhtä tyytyväinen silloin kun en juuri urheillut ja nyt kun treenaan viisi-kuusikin kertaa viikossa. Toimintakyky ja tulokset vaan kiinnostaa ihan sikapaljon enemmän. Mut tässä ehkä auttaa se, ettei mulla oo koskaan ollut mitään major-kroppakomplekseja myöskään (aloin kerran laatia bloggausta aiheesta, jutun otsikkona oli muistaakseni, että "Näytän hyvältä alasti" tjsp, mut en sit koskaan julkaissut sitä. Varmaan siks, että kuvituspuolella olis tullut ongelma... :D )

Vähän vastaava pelihousujenrepimishalu iski, kun jossain CrossFit-liitteisessä yhteydessä (olisko ollut joku 10 leimeintä tekosyytä olla ilmoittautumatta Openeihin -tyyppinen juttu) onnistuttiin väittämään, että kaikki CF-harrastajat on väistämättä kovin kilpailuhenkisiä (no en kyl oo).

Toki nää on jossain määrin myös määritelmäkysymyksiä. Ehkä se, että välillä pullistelen lihaksia peilin edessä tai että ylipäänsä välitän miltä näytän, kertoo jollekin, että treenaan vain näyttääkseni paremmalta. Tai se, että pidän kirjaa tuloskehityksestä tarkoittaa, että oon kilpailuhenkinen.

sanumaria

Meikä treenaa ulkonäkösyistä. Jos treenaamisella esim. keräisin läsää ja sohvalla makaamisella en keräis, makaisin sohvalla. Terveysvaikutteet on jees, mutta en mää treenin jälkeen fiilistele että kylläpä se punasolu nyt ui paremmin. Vaan että jes, sinne meni 500kcal ja vähän läskiä!

Mitä väliä sillä pitäs kellekään olla mistä syystä joku toinen treenaa? Miksi yksi syy on parempi kuin toinen?

heta margareta
Viinillä

En kanssa tajua tätä, että yks syy olis parempi kuin toinen. Siks kaikki "motivoidu oikein" lehtijutut ja blogipostaukset ärsyttää...Onko motivaation paremmuudessakin pakko kilpailla?

Miia_pau
Kolmas linja

Joo en mä ainakaan sano, että ulkonäkösyyt olis huono motivaatio tai syy treenata. Itsekin jopa ihailen ihmisiä, jotka jaksaa uurastaa ihan vaan kroppansa ulkoisen olemuksen eteen. Mutta kyllä mua myös vähän hiillyttää se, että oon useasti aiemminkin kuin tässä yllämainitussa jumppajutussa törmännyt asenteeseen, että oikeasti kaikki vähintäänkin salaa treenaa ulkonäön takia ja jos muuta väittää, valehtelee. Ainakin kaikki naiset, siis. Tiedä sitten johtuuko se siitä, että on jotenkin mahdoton ajatus, että urheileva nainen esim. olisi tyytyväinen siihen, miltä sen kroppa näyttää (etenkin, jos se kroppa ei satu näyttämään siltä, että heti vaikka huomenna vois nousta bikini fitness -lavalle).

FFFifi
Fitness Führer

Mulle tulee noista semmoinen olo, että kyseinen ihminen ei itse tykkää itsestään eikä treenaamisesta, ja ajattelee sitten, että ei kukaan muukaan tykkää. Eli koko hommaa tehdään väkisten siksi, että näytettäisiin joltain. Toivon mukaan se ei ole näin, mutta sellaisen vaikutelman siitä saa.

Sit tuosta ulkonäön takia treenaamisesta mä nostaisin kaksi eri linjaa: sen, että treenaa tullakseen jonkun näköiseksi, ja se, että treenaa välttääkseen tulemista jonkun näköiseksi. Kyllä mulla ainakin toi jälkimmäinen on paljon vahvempi, koska olen kova syömään, helposti lihova, laiska ja aina lysyssä koneen edessä. Jos en treenaisi niin olisin aika todennäköisesti ylipainoinen ja satavarmasti tosi huonoryhtinen.

Lotta Katariina
Pumpui

Huh miten paljon hyviä kommentteja, kiitos kaikille!

Summa summarum, en tiedä välittyikö mun kirjoituksesta kunnolla se, että mun mielestä ulkonäkö edellä treenaaminen ei ole missään nimessä tuomittavaa, vaan omien kokemusten kautta huomasin, että se oli mulle väärä lähestymistapa.

Ehkä parhaiten asian summasi tuossa vähän ylempänä Miia_pau: "Mutta kyllä mua myös vähän hiillyttää se, että oon useasti aiemminkin kuin tässä yllämainitussa jumppajutussa törmännyt asenteeseen, että oikeasti kaikki vähintäänkin salaa treenaa ulkonäön takia ja jos muuta väittää, valehtelee." Tätä mä varmaan yritin sanoa, kiitos Miia kun jeesasit :D

 

 

 

Kommentoi