Viikon treenit ja salivalitus

Pumpui

Teen nyt oman henkilökohtaisen blogietikettini suhteen kaksoisrikkeen: aion kertoa viikon treeneistäni ja vielä valittaa niistä.

Miten voi olla, että monta monta kertaa viikossa urheilevana oloni on yhtä atleettinen kuin ystävällämme Pillsburyn taikinapojalla tässä:

Ensin ne viikon treenit

Maanantai: brasilialainen jujutsu 1 h 30 min; melkein meinasin itkeä kun turhautti

Tiistai: thainyrkkeily 1 h 15 min; ei tullut mistään mitään

Keskiviikko: brasilialainen jujutsu 1 h 30 min; vähän paremmin kuin maanantaina mutta ei siltikään hyvin

Torstai: lenkkeily 45 min; jos en olisi eksynyt matkalla postiin, olisin lopettanut puolessavälissä

Sunnuntai: kuntosali 1 h 15 min; ei tehnyt mieli nostaa puntteja vaan kitistä siitä kuinka kamalaa se on

Jotenkin sitä olettaisi, että näin ahkerasti urheilemalla sitä muuttuisi ajan myötä taitavammaksi ja urheilullisemmaksi. Mutta ei ainakaan tämän viikon antisaavutusten perusteella. Pahinta oli tänään salilla: liikkeiden tekeminen tuntui kauhealta ja itse asiassa pelkkä ajatuskin treenaamisesta tuntui inhottavalta. Harvinaista kyllä, tänään ei treeni tuonut huomattavaa kohotusta mielialaan. Yleensä kun treeni menee mönkään, seurauksena on sisuuntuminen ja päätös yrittää entistä kovemmin ensi viikolla. Nyt teki mieli lopettaa koko liikkuminen ja jäädä sohvalle syömään sipsejä. Tosin ei ole kotona niitäkään.

Tuleeko teille pitkiä ja ankeita taantumakausia, ja ennen kaikkea miten pääsette niistä ohi? Voinko luottaa siihen, että ensi viikolla taas alkaa helpottaa?

Share

Kommentit

marsuzioni (Ei varmistettu)

jooo o, mulla on edelleen kauhea taantumus! Ollu jo päälle viikon ja en tiedä miten pääsis yli. Kaisse siitä kun vaan menee aina huonoinakin hetkinä kun sen jälkeinen olo on kuitenkin aina hyvä. Mul on vaan tää salille raahautuminen ongelmallista :D

MariaR

Mulla taantumus on yhtä kuin väsymys. Sellainen oikea väsymys minkä erottaa laiskutuksesta siitä, ettei se mene ohi urheilemalla. Yleensä yhden tai kahden illan lepo ja/tai paremmat yöunet auttaa.

-m-- (Ei varmistettu)

Kyllä näitä tulee. Muutamat reenit perseelleen viime viikolla ja sen jälkeen vielä huomasin tulleeni kipeäksi, eli reenitaukoa tulee tämä viikko. Ihan kuin kroppa sanoisi että huilaa välillä. Nyt sitten kuunnellaan itseä ja huilataan. Kyllähän se ottaa päähän mutta sitten taas arkeen kiinni kun tästä tervehdytään.

Lotta Katariina
Pumpui

Mäkin taidan olla tulossa kipeäksi. Kauheasti tekis mieli treenaamaan tänäänkin, ei oikein tämä huiliminen ole meikäläisen vahvuuksia vaan :D

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Haha, just kirjotin tätä aihetta sivuten :D Ärh, mitenhän sitä oppisi olemaan itselle vähän armollisempi? Ja se kohtuuskin on käsitteenä vähän hakusessa...

Lotta Katariina
Pumpui

A. Sinivaara: pystyin tosi hyvin samaistumaan sun kirjoitukseen. Tää oman kroppansa kuunteleminen ja kohtuulla tekeminen on pirun vaikeaa :D

Vierailija (Ei varmistettu)

Jos treenaat ja treenaat, mutta silti tunnet itsesi pullapojaksi, voi kyse olla jostain ihan muusta. Joskus ihminen ei enää näe minäkuvaa selvästi ja kaikki menee överiksi. Niinhän anorektikkokin näkee peilistä jättimäisen norsun. Jos koko elämä liikkuu vain ja ainoastaan yhden asian ympärillä, niin se ei ole enää ihan tervettä.
Jotenkin kirjoituksistasi lukiessa tulee sellainen kuva, että koko elämäsi pyörii "lisää treeniä, lisää treeniä" ajatuksen ympärillä, etkä siltikään ole tyytyväinen itseesi. Tilanteesi kuulostaa aika huolestuttavalta.

A. Sinivaara
Onnenpäivä

Se on vähän samalla tavalla urheilussa, kuin monessa muussakin asiassa, että sen vimmatun urheilun ja hulluuden raja on kovin häilyväinen. Loppujen lopuksi paljon urheilevaa ja treenaavaa ei juuri muut ymmärrä kuin toinen samanlainen. Kyse on intohimosta ja kyllä silloin saa vaikka vähän ottaa nuppiinkin, jos ei treenit tai tavoitteet täyty niin kuin on ajateltu. Huolestua kannattaa vasta sitten, kun puitteet kyseiselle liikuntamäärälle eivät ole kunnossa (esim. ravinnonsaanti).

Se on totta, että paljon treenaavan ihmisen elämä pyörii aika paljon urheilun ympärillä. Onhan se luonnollistakin jos 2-3 tuntia valveillaoloajasta kuluu treenatessa. Eikä sitä siltikään välttämättä ole tyytyväinen siihen mihin kykenee. Kyllä minäkin haluaisin uskaltaa ajaa maastopyörällä ne kaikki alamäet alas paljon kovempaa, mutta se vaatii harjoittelua. Paljon. Ja mielelläni vetäisin sen normaalin tunnin maastojuoksulenkin 45 minuuttiin jos pystyisin. Sekin vaatii melkoisen määrän harjoittelutunteja. Se, ettei ole tyytyväinen itseensä tarkoittaa, että on tavoitteita.

Lotta Katariina
Pumpui

A. Sinivaara: Juurikin näin! Kun treeni ei kulje tai puntti ei nouse, alkaa kiukuttaa koska tavoitteisiin pääseminen on edelleen turhauttavan kaukana.

Vierailija: Pullapoikavertausta ei kannata ihan tosissaan ottaa, kaipasin vai jotain sympaattista epäatleettista kaveria kuvitukseksi ;)

 

Kommentoi