Viisivaiheinen ohjelma aloittelevalle hiihtäjälle

Ladataan...
Pumpui

Yhteistyössä Intersport Sello

1. Päästä irti Hippo-hiihto-traumoista

Muistatko edelleen kuin eilisen, kun hiihdit vaaksan paksuinen nuoskalumikerros suksenpohjissa Hippo-hiihdoissa itkua tuhertaen? Kaatoiko joku voitonjanoinen sinut ojaan, kun hidastelit tiellä koulun hiihtokisoissa? Heittelivätkö amislaiset sinua tupakantumpeilla ladun viereen sijoitetulta röökipaikaltaan? Joskus tulee aika, kun traumoista pitää päästää irti. Älä anna menneisyytesi määrittää tulevaisuuttasi. Anna hiihdolle mahdollisuus.

2. Hanki kunnon välineet

Kuten siippani viisaasti sanoi, "Hiihtäminen on alkuun hirveää, ja huonoilla kamoilla vieläkin hirveämpää." Asiantunteva apu on korvaamatonta etenkin ensisuksiaan ostavalle. Eli sniiduus ja epäilyttävän edullisten verkkokauppojen väijyminen kannattaa tässä tapauksessa unohtaa. Voin suositella lämpimästi Sellon Intersportia, joka tarjosi minulle yhteistyön merkeissä konsultaatioapua ja erinomaiseksi osoittautuneen valinnan hiihtovälineitä. Salomonin luistelusuksisetti ja One Wayn sauvat ovat olleet erinomaisia ja jos eivät puuttuvaa tekniikkaa korvanneet, niin ainakin edesauttoivat hiihtotatsin uudelleen löytymistä.

Välineiden valinnasta lisää tässä postauksessa.

3. Suunnittele reitti

Kun traumat on selätetty ja sukset plakkarissa, voi painua ladulle. Mutta ihan mille tahansa ladulle ei kannata heti rynnätä. Jos edellisestä hiihtokerrasta on lähemmäs pari vuosikymmentä kuten minulla, ei kannata mennä ensimäiseksi jyrkkiin mäkiin. Toistan: ei kannata mennä jyrkkiin mäkiin. Ylöspäin mennessä meinaa tulla itku, alas tullessa paniikki.

Peltoladun hiihtämisessä ja tekniikkadrillien tekemisessä ei ole mitään häpeämistä. Myös hiihtokoulu on varteenotettava vaihtoehto.

4. Huomioi sää ja muista voitelu

Hiihto jos mikä on varusteurheilua, ja oikeanlainen vaatetus tekee olosta kummasti mukavamman. Hiihtolenkille ei ole syytä varustautua kuin naparetkeen, jos kyseessä ei ole naparetki. Hyvä kalsaripuku ja hiihtoasu riittävät melko kylmässäkin kelissä. Olen ylpeänä hiihdellyt menemään Helly Hansenilta saamassani Suomen maastohiihtomaajoukkueen virallisessa lämmittelyasussa. Gotta look the part, you know.

Säätila vaikuttaa myös voiteluun. Hanki voiteita useammalle eri kelille ja pakkasasteille (tai esim. puoliso joka on kiinnostunut suksien voitelusta ja ulkoista toimenpide hänelle). Kahdenkymmenen pakkasasteen ladulla ei ole hauska hiihtää nollakelin voiteilla, uskokaa pois.

5. Jätä ego narikkaan

Alkuun voi tuntua siltä, että kaikki imeväisikäisiä ja vanhuksia myöden kiitävät ohitsesi keveästi liukuen. Älä anna sen turhauttaa. Älä yritä peesata kisavauhtia hiihtäviä, vaan mene omaa tahtiasi. Yhtäkkiä huomaat nauttivasi, eikä meno enää ole tällaista:

 

Share

Kommentit

Hyvät ohjeet, mutta pakko sanoa että kohta 3 ei toimi kaikkiin (=ainakaan minuun). Oon siis täysin aloittelija hiihdossa ja huonokin vielä, mutta jotenkin mystisesti oon ollut alusta asti hyvä just mäissä (molempiin suuntiin). Alas tulee kivasti vauhdilla ja ylöspäin mennessä riittää kun käyttää muissa jutuissa lihaksikkaiksi tehtyjä reisiä, mutta ne tasamaat. Siis mun kuolema on tasamaat. Varsinkin jos keli ei ole yhtään liukas niin en voi sietää tasamaita, en pääse yhtään mihinkään. 3 kohta siis pätee mutta kohdallani niinpäin, että valitse reitti jossa on paljon mäkiä. Rukalla olin tosi nopea (paaaaljon mäkiä). :)

Lotta Katariina
Pumpui

Mä jotenkin kuvittelin että mäet olis mulle helppoja kun kerta lihaksia löytyy. Vaan ei, vauhti oli etanaluokkaa ennen kuin opin kunnolla kuokkaamaan :D

Anita E
Suoraan Soulista

Oma hiihtotraumani on ensimmäiseltä luokalta kun olin hiihtokoulussa ja en meinannut millään päästä mäkeä ylös. Sitten viereen kiiti ryhmän hiihtolupaus leveä hymy kasvoillaan ja lällätti "Anita ei ossaa, Anita ei ossaa!" samalle kavuten pikavauhtia mäkeä ylös. 

Lapset osaa olla julmia toisilleen :D Yritän unohtaa tämän trauman, mutta se on selkeästi mielessäni vielä, vaatii työstämistä. 

 

kisperi (Ei varmistettu)

hehehee, mä selkeästi kuulun niihin urpoihin, jotka kiiti koulun hiihtokisoissa kieli vyön alla ja kahmi palkinnot kotiin. Eikä jääny mitään traumaa! (paitsi kerran, kun iskän voitelu epäonnistu ja jäin kolmanneksi, kyllä kyrsi!! haha)

Nykyisin toi kohta 5 on selkeesti havaittavissa myös käänteisenä. Jostain syystä etenki vanhemmilla miehillä on joku pakkomielle väkisin liimautua kannoille, kun hiihtelen lenkillä ohi. Ja sitten ne roikkuu siinä niin kauan kun jaksaa ja huutelee vielä (viimestään siinä vaiheessa kun ne tippuu vauhdista) jotain tyyliin "anna mennä vaan!".
Huvittavinta siinä on, etten todellakaan edes hiihdä kovaa, vaan ihan pk-vauhtia. Oon kuullu, et muutkin vähän enemmän hiihtävät naiset on saanu nauttia tästä ilmiöstä, tuota pikaa varmasti sinäkin :)

Kommentoi

Ladataan...