Ladataan...
Pumpui

Olen suuri urheilutekstiilien ystävä - aina tiettyyn pisteeseen asti.  Jumppakamat jumppakamoina ja siviilivaatteet muualla, on ollut kultainen sääntöni.  Nyt olen kuitenkin alkanut harkita klassisen urheilupuvun hankkimista. Koska olen muodin suhteen täysi tollo ja tiedän Lilyn käyttäjien olevan tällä alalla harrastunutta väkeä, haluaisinkin kysyä teiltä: Kehtaako verkkarit päällä liikkua ulkosalla muutenkin kuin kauheaa kyytiä juosten? Saavatko Adidaksen kolmeraita-asuja pitää muutkin kuin pirinarkkarit? Millainen olisi kaunis ja käytännöllinen verkkapuku?

Klassinen urheilupuku. Ei tällaista, siis. Kuva: Salainen Agentti

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Fanny "Bobbie" Rosenfeld (1904-1969) ei ollut  mikään turha mimmi.

Naisurheilijana 1920-luvulla ei varmastikaan ollut helppoa. Naisten paikkahan oli kotona, eikä missään nimessä ainakaan raskaiden fyysisten urheilusuoritusten parissa. Venäjällä syntynyt Fanny, joka sai lempinimen "Bobbie" polkkatukkansa ansiosta, oli kuitenkin toista mieltä.

Kanadaan nuorella iällä muuttanut Bobbie oli paitsi uuden kotimaansa kirkkaimpia yleisurheilutähtiä myös yksi parhaita softballin, koripallon, tenniksen - ja jääkiekon pelaajia. Jääkiekon! 20-luvulla! Itse haaveilin lapsuudessani jääkiekkoilijan urasta, mutta kaupungissa ei edes ollut naisten jääkiekkojoukkuetta, melkein 70 vuotta Bobbien lätkäuran jälkeen.

Bobbie osallistui vuoden 1928 kesäolympialaisiin, joissa ensi kerran naisten yleisurheilu oli mukana, tosin näytöslajina. Kaksi mitalia voittanut Bobbie oli yksi syy siihen, miksi olympiakomitea vakuuttui siitä, että naistenkin yleisurheilu on ihan oikeaa urheilua. Kunniakkaan urheilu-uransa jälkeen Bobbie jatkoi raja-aitojen murtamista ja hänestä tuli yksi historian ensimmäisistä naispuolisista urheilutoimittajista.

Bobbie saakoon kunnian olla tämän kevään inspiraationi ja sankarini. Paitsi menestynyt urheilija ja kirjoittaja, hän oli  myös hemmetin tyylikäs, kuten kuvasta näette!

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Takatalvi ei latistanut keväistä mielialaani, sillä poljin tuiskussa duuniin upouudella fillarillani.

Kuvan pyörillä ei ole yhteyttä kirjoitukseen. (Kuva Corbis)

Kuten edellisestä kirjoituksestani kävi ilmi, päätin hylätä uskollisen rautaratsuni ja siirtyä kevyempään ja monin verroin ketterämpään hybridipyörään. Ensimmäiset ajot ovat kehnosta kelistä huolimatta olleet mahtavia. Kuinka sitä voikin unohtaa muutamassa kuukaudessa, kuinka hauskaa pyöräily on?

Ostosten teossa piilee aina oheisostosten vaara. Kuten tälläkin kertaa. Lokarit sentään kuuluivat pyörään, mutta muut osat seisontatukea, kelloa ja valoa myöten piti hankkia. Ja tarakka. Ja kypärä. Ja nyt huomasin ettei minulla ole välikausipyöräilyyn sopivia vetimiä. Eihän uudella bränikällä fillarillaan nyt voi rumassa vanhassa ulkoilutakissa ajaa, eihän?

Loppuisipa tuo takatalvi pian, haluaisin mennä tekemään ensimmäisen pidemmän lenkin. Sitä odotellessa pitänee keksiä fillarilleen nimi. Rakkaan ystävän Konan nimi on Musta kostaja, ja jostain syystä olen nimennyt omani Musta kostaja II:ksi. Ehkä jokin muu nimi olisi tarpeen, etteivät fillarit ihan mene sekaisin kesän pyöräretkillä.

Share

Pages