Ladataan...
Pumpui

Uskon, että jokikinen nainen tässä yhteiskunnassa on ainakin puolileikillään haaveillut kauneusleikkaukseen menemisestä. Minä ainakin olen, monta kertaa.

Otsikosta kenties tuli turhan raflaava. En siis ole hakemassa tissejä Tallinnasta, kaikille tutuille ja äidille tiedoksi vaan! Mutta aina välillä tekisi mieli.

Istuttiin tänään lounaalla työkavereiden kanssa ja juteltiin laihdutuksesta (miespuolisten kollegoiden iloksi, sori vaan!). Puheeksi tuli se, että jos on geneettistä taipumusta läskin kertymiseen tiettyihin paikkoihin, sitä ei enää ihan peruskuntoilulla ja järkevästi syömällä saa aina pois. Minusta on kuvia siltä ajalta, kun painan 45 kiloa. Minulla on niissä ihan samanlainen pömppömaha kuin nykyäänkin, vaikka painan nyt osapuilleen 12 kiloa enemmän. Mitä jos tuo löllerö navan alla ei lähdekään megajumpalla ja kaloreita karttamalla? Sitten kyllä haluan rasvaimuun.

Olen pääosin sinut oman kroppani kanssa. Olen hyväksynyt sen, että minulla on kummallisen mallinen nenä, lyhyt kaula ja vain 162 senttiä vartta. Pientä hienosäätöä kuitenkin välillä kaipaan. En haluaisi olla mikään luuviulu, mutta tämä flädä on kertynyt mielestäni ihan vääriin paikkoihin. Tissejä ei mainittavammin ole, ja kaikki "naisellinen pyöreys" kertyy kivasti vatsanseudulle ja jenkkakahvoiksi. Treenaamalla olen saanut käsivarret, pohkeet ja selän juuri mieluisen näköiseksi, mutta keskivartaloläski on ja pysyy. Välillä houkuttelisi vaihtoehto, että syömisen hillitsemisen sijaan menisikin herra Nordströmin klinikalle, löisi taalat tiskiin ja sanoisi "ottakaa mahasta pois ja pistäkää ylijäämä rinnan seudulle".

Ei siinä kai mitään, Tallinnassa tehdään kai ihan hyvää jälkeä huokeampaan hintaan, yksi tutun tuttu sai ihan vetävän näköiset daisarit sieltä. Mutta osaisiko sitä lopettaa yhteen kertaan? Kun kerta niin helpolla saisi mahasta ylimääräisen pois, tulisiko houkutus ottaa vähän isommat tissit, pienentää nenää, korostaa poskipäitä, siloitella ryppyjä ja ottaa vähän täytettä huuliin? Sitten yhtäkkiä tajuaisi näyttävänsä Joan Riversiltä, tosin ilman yhtä mittavaa rahapussia.

En kyllä tiedä edes uskaltaisinko mennä. Ajatus yleislääkärille menemisestä saa kädet tutisemaan ja yöunet kaikkoamaan päiviksi. Uhkakuvat pieleen menneistä operaatioista kylmäävät, ja kuvat huonoista tuloksista vääntävät jo näin leikillään leikkausta harkitsevan vatsaa. Ehkä minä pistän nekin rahat matkustamiseen ja salikortin uusimiseen. Jos ei ne pari viimeistä flädäkiloa kaikkoa luonnollisin keinoin, niin ei kai sitten auta mikään.

Menisittekö te kauneusleikkauksiin? Vai oletteko jo käyneet? Vai oletteko luonnollisuuden ja "näillä mennään kun ei oo muutakaan" -koulukunnan kannattajia?

(kuva Mtv3)

Share

Ladataan...
Pumpui

Aivan varmasti ensimmäistä ja todennäköisesti viimeistä kertaa: päivän tyylini Lilyn tyyliviikon kunniaksi. Miten ihmeessä te kaikki osaatte ottaa itsestänne niin hemmetin hienoja tyylikuvia? (Ei sinänsä että minulla mitään tyyliä olisi, mutta silti. Tämä vaateparsi sai kelvata päivään, jolloin piti käydä palaverissa, lounaalla, esittelytilaisuudessa ja kavereiden kanssa terassilla.)

Haaveilen tuon tuostakin, että vaatekaappiini eksyisi vähän napalmia ja sitten joku ihana taho ostaisi minulle kokonaan uuden garderoobin täydellisesti istuvia ja kivoja vaatteita. Olen lyhyt mutta ylävartalosta skrode ja keskivartalosta pullukka, joten istuvien vaatteiden löytäminen on ihan mahdotonta. Jos pukine istuu hartioista, se on tissien kohdalta ihan liian iso. Pillihousut eivät mene pohkeiden kohdalta päälle mutta ovat liian isot lantiolta. Mekko päällä näytän siltä että olen viimeisilläni raskaana. Ei ole helppoa. Kaipaisin ehkä pukeutumisneuvojaa.

Ja jos jotakuta kiinnostaa: farkut Crocker, paita Esprit, huivi torilta Amsterdamista, kakkulat Nisseniltä ja kengät Bullboxer. Kello on maailman siistein aito 70-luvun Casio-digitaaliaikarauta.

Share

Ladataan...
Pumpui

Piti sitten mennä tällaistakin ostamaan: Karppinen vähähiilihydraattinen sekaleipä. En kyllä oikein tiedä miksi.


Minusta asiat ovat parhaita omana itsenään ja sellaisena kuin ne ovat. Miehet rautaa, laivat puuta, leipä leipää. Silti haksahdin ostamaan tätä paahtoleivän näköistä "karppaajille tarkoitettua" leiviskää, joka maksoi melkein neljä euroa pussi.

Pitänee ensi alkuun todeta, että minä en ole karppaaja. En lähellekään. Tänään olen syönyt ihan normaalia leipää ja saavillisen pastaa (tosin viikonlopun kuntoilusaldoksikin pamahti sellainen kuutisen tuntia että se vähän selittää). Kokeilun vuoksi ja aina pienemmän vatsakuvun mahdollisuudesta innostuneena ostin sitten kuitenkin tätä Karppista. Vähähiilihydraattisuus tarkoittaa tuotteessa proteiini- ja kuitupitoisuuden lisäämistä kananmunalla sekä vehnägluteenilla ja -kuidulla. Kädessä pideltynä ja sormin tökittynä tuote näyttää vielä ihan normaalilta leivältä. Ei kun päällisiä ja naamariin.

Karppinen ei tunnu suussa leivältä laisinkaan. Hiilareiden karsimisen ansiosta leipäviipaleista on saatu kumimaisia lättyjä, joiden palasiksi saamiseen en keksi muuta kuvailevaa teonsanaa kuin jäystäminen. Pureskelu ei auta, vaan leipää täytyy vähän poskihampaita käyttäen jäystää. Maku on ihan mukavan leipäinen, kunhan pääsee yli siitä, että Karppinen tuntuu suussa kaupan lääväisimmältä juustoviipaleelta.

Hiilaritietoisuus on välillä ärsyttävää, kuten ylenmääräinen ruokanipous muutenkin, mutta jos haluaa kotinsa rauhassa syödä leipää vaikka tietää että leipää pitäisi välttää, niin Karppinen varmaankin uppoaa. Minä taidan siirtyä takaisin ihan klassisesti jauhoista leivotun leivän pariin ja nauttia proteiinini jossain muussa muodossa.

Share

Pages