Ladataan...
Pumpui

Napaläskikeskustelu velloo edelleen ja aion siihen vielä tällä viikolla uudelleen palata, mutta tähän väliin kevyempää ja kesäisempää.

Vibram julkisti tänään uuden sesongin FiveFingersit. Taitaa olla asiaa 4Runnersiin kevätkenkäostoksille, toivottavasti näitä sieltä löytyy! Aiempia FiveFingers-hehkutuksiani voit lukea täältä ja täältä.



(kuva: Vibram)

Share

Ladataan...
Pumpui

Mitä sitä muuta krapula-aamuna tekisi kuin pistäisi pienet vaatteet päällensä ja pyytäisi miestä ottamaan motivaatiokuvat.









Olen pitkään halunnut otattaa itsestäni motivaatiokuvan. Siis sellaisen, joka sitten postataan laihdutuksen ja lihasten kasvun jälkeen onnistumiskuvan rinnalle, jotta kaikki voivat kauhistella, että tuollainen löllerö se on ennen ollut, hui kauhistus.

Rehellisyyden, masokismin ja aidon motivaation nimissä en aio kuitenkaan pantata tätä (toivottavasti) ennen-kuvaa siihen saakka, kunnes onnistuminen on tapahtunut. En olisi ikinä uskonut, että lataan internetiin koko kansan ilkuttavaksi kuvia itsestäni vähissä vaatteissa, huonossa ryhdissä ja ilman meikkiä.

Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, miltä minä oikeasti näytän. Peilistä näkee itsensä vain yhdellä tavalla. On päiviä, jolloin tunnen itseni suoraan sanottuna pulleaksi, toisina päivinä tuntuu, että olen ihan ookoo. Siksi onkin outoa katsoa itse näitä kuvia. Ensimmäisenä iskee kauhistus: huomaan itsepintaisen napaläskin, paksut ja lyhyet jalat, vyötärön olemattomuuden. Mutta nämä ovat asioita, joista en pidä itsessäni ylipäänsä, haen tietämiäni virheitä kuvasta, joka on otettu juurikin virheiden paljastamiseksi.

Olisi hauska tietää, mitä ajattelisin kuvasta, jos siinä olisi joku muu. Olisinko yhtä armoton? Tuskin. Ehkä ajattelisin, että siinä on tyyppi, joka on menossa oikeaan suuntaan, joka muutaman kilon laihduttamisella ja hitusen ahkerammalla punttiennostolla saisi itsestään ihan täpäkän näköisen. Minkäs sille tekee jos on vähän skrode ruumiinrakenteeltaan ja auttamattoman lyhyt, tälle ihmiselle ei tullut geenilotossa huippumallin raameja.

Nyt kun olen katsellut kuvakolmikkoa muutamaan otteeseen, huomaan olevani itselleni armollisempi. Olkapäät ovat ihan jees, selkääkään ei tarvitse hävetä. Jalat näyttävät siltä, että niillä jaksaa tehdäkin jotain. Ja aina voin vedota vallitseviin olosuhteisiin: on krapula, söin yöllä Big Mac -aterian, enkä ole nähnyt aurinkoa puoleen vuoteen.

Monissa blogeissa luodaan todellisuutta auvoisempaa kuvaa elämästä: aina on hienot vaatteet, hoikka vartalo, kauniisti sisustettu koti ja tyylikkäästi kuvattuja herkullisia ruokia. Minä olen realismibloggaaja, muutakaan en osaa. Siksi haluaisinkin haastaa arvon kanssabloggaajat rehellisyyspostauskampanjaan: kirjoittakaa edes yksi juttu, jossa ette silottele, kaunistele - tai edes suurentele kurjuutta. Lupaan heittää yläfemmat kun tavataan.

 





 

Share

Ladataan...
Pumpui

Oikein syöminen on hirvittävän yksinkertaista. Paperilla. Oikeassa elämässä se on välillä ihan rehellistä itkua ja hammasten kiristystä.



Välillä sitä osaa syödä järkevää lounasta: tofu-pähkinäsalaattia ja avokadoa.

Rakastan ruokaa vielä enemmän kuin rakastan treenaamista. Harmillista vain, että lämpimät tunteeni kohdistuvat usein epäterveellisiin ja isoissa määrissä kamalan lihottaviin ruokiin. Tiedän kyllä osapuilleen, millaista ruokaa pitäisi syödä, kuinka usein ja millaisissa määrissä, mutta toteutuksen kanssa on niin ja näin.

Makasin tänään alkuillasta sohvalla itkua tuhertaen. Olo oli nuhju ja tokkurainen, harmitti, kiukutti ja väsytti ilman sen kummempaa syytä. Kauppaan lähteminen, tiskien tiskaaminen ja kissan ruokkiminen tuntui jo ajatuksen tasolla kammottavalta. Hetken asiaa pohdittuani hoksasin, että syy oli yksinkertaisesti siinä, etten ollut syönyt lähestulkoon kahdeksaan tuntiin. Treenivapaa päivä oli onnistunut jallittamaan muutoin niin tunnollisen välipalanpuputtajan, enkä ollut tajunnut salaattilounaan jälkeen syödä yhtään mitään.

Ruokatietoa on saatavilla valtavasti, mutta sen soveltaminen käytäntöön on jo aivan eri asia. Jokaisen kroppa ja ruoantarve on vielä erilainen, joten ulkopuolisen on mahdotonta määrätä täydellistä regiimiä. Oma kroppani - ja samalla pääkoppani - on vuosien mukaan onnistunut viestimään, että se tarvitsee kunnon aamiaisen, aikaisen lounaan ja välipaloja. Näinkin yksinkertaista regiimiä on välillä vaikea noudattaa, saati että tajuaisi vielä katsoa ravintonsa sisältöä.

Olen yllättävänkin onnistuneesti pysynyt uudessa lounasjärjestyksessä: aina kun mahdollista, kotoa lounasta ja mieluiten salaattia. En nimittäin luota kurinalaisuuteeni ulkona syötyjen lounaiden suhteen: jos en puputtaisi päivästä toiseen omia eväitä, vetäisin naamaani Ysibaarin kanapastaa joka päivä.

Jos teillä on vinkkejä tahi kokemuksia siitä, kuinka järkevän ruokailun saisi pysyväiseksi osaksi elämäänsä, otan vinkkejä kiitollisna vastaan.

 

 

Share

Pages