Ladataan...
Pumpui

Vaikka media rummuttaakin omaa alamäkeään varsin äänekkäästi, uskaltavat jotkut vielä lanseerata uusia printtilehtiä näinä synkkinä aikoina. Kävin tänään poimimassa kaupasta uudet FitBODY- ja Cross Training Magazine -aviisit.

Koska nikkaroin työkseni lehtiä ja sisältöjä, en osannut arvioida uutuustuoteita pelkästään treenaajan näkökulmasta. Seuraa hampurilaismallin arvostelu kahdesta tervetulleesta ja ihan kehityskelpoisesta kotimaisesta lehdestä:

Ensin kehua: molemmille lehdille on varmasti tilausta. Tavoitteellisesti treenaavia tiedonhaluisia löytyy tästä maasta varmasti paljon. Molempien lehtien tekoon on paneuduttu eikä kuvituksessa ole luotettu pelkkään kuvapankkiin, siitä plussaa.

Sitten se mutta: Aikakauslehtinä uutuudet onnahtelevat. Lehtien tekijät ovat päivänselvästi ammattilaisia - liikunnan ja ravitsemuksen saralla. Aikkarimainen selkeys, rytmitys ja kurinalaisuus puuttuvat: lehdet eivät elä, vaan ovat "juttujunia" ilman selkeitä tahdinvaihdoksia. Visuaalisesta ulkoasusta voi olla montaa mieltä, mutta typografinen ratkaisu sekä boldata että kursivoida haastateltujen sitaatit on pidemmän päälle sietämätön. Lainausmerkit, sisennykset ja perinteiset visuaaliset elementit ovat suosittuja syystä. Teksteistä paistaa läpi ikuinen ongelma: asiantuntijat ovat harvoin ammattitoimittajia ja ammattitoimittajat asiantuntijoita. Kun avustajakuntaan kuuluu runsain mitoin ensin mainittuja, unohtuu teksteistä usein lukija ja fokus kokonaan. Lisäksi markkinointiviestin ja journalistisen tekstin raja on äärimmäisen häilyvä kummassakin lehdessä. Useampaankin juttuun olisi voinut lätkäistä advertoriaali- tai yhteistyössä-lätkän lukijan palvelemiseksi ja Julkisen sanan neuvoston älähdyksen välttämiseksi. Sisältö voi olla relevanttia, vaikka sillä olisikin markkinointi-intressi taustallaan, mutta siitä vain on syytä kertoa myös lukijalle.

Siinä missä lehdentekijän näkökulmasta lehdessä on paljon parannettavaa, löytää treenaaja siitä taas roppakaupalla hyvää. On virkistävää lukea lehteä, jossa ei turhaan pelätä lihaksia tai rasitusta. Naisille suunnatun FitBODYn treeniohjeet tuntuivat perustelluilta ja eritoten käyttökelpoisilta. Kahvakuula- ja crossfit-treenin voisi omaksua hyvinkin omaan treeniregiimiinsä. Cross Training Magazine, joka nimensä mukaisesti keskittyy crossfit-henkiseen harjoitteluun ja rankkaan treeniin, taas toimii varmasti pätevänä innoittajana niin miehille kuin naisille.

Aikakauslehtimäisyyttä molemmat aviisit saavat henkilöhaastatteluista. Elina Tervosta ja Mikko Salosta vain olisi mieluusti kuullut jotain syvempää ja enemmän, mielenkiintoisia tyyppejä kun ovat molemmat. Kuinka moneen vuosikertaan Suomesta vain löytyy relevantteja tyyppejä, jotka kiinnostavat paitsi treenikansaa myös houkuttelevat irtonumero-ostajia? Haastavan joskin parhaassa tapauksessa palkitsevan homman edessä ovat lehtien tekijät. Tervetuloa kentälle ja onnea matkaan!

Monta aukeamaa kuvia ihanasta Mikko Salosta? No mikäjottei! Moitimme fanijulisteen puutetta.

FitBODY ja Cross Training Magazine löytyvät sekä kaupasta että AppStoresta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

makkarankuori (subst.) - viikonloppuna liikaa leipää syöneen lenkkeilijän asu, sisältää yl. mustat trikoot

värikriisi (subst.) - lenkkeilijän valtaama tunne, kun tämä tajuaa kenkiensä ja takkinsa sävyn riitelevän hyvin räikeästi keskenään

juoksupettymys (subst.) - harmistus, jota juoksija tuntee tajuttuaan, että puhelimen juoksuohjelma on mennyt sekaisin eikä juoksija oikesti ole kulkenut 6,8 kilometriä 21 minuutissa, kuten ohjelma väittää

Endomondon mukaan juoksin varsin mielenkiintoista reittiä, vaikka tietääkseni hölkkäsin Baanaa pitkin. Taisi olla maanantai meillä molemmilla.

Share

Ladataan...
Pumpui

Tunnustan: olen viime aikoina ryhtynyt seuraamaan useampaakin blogia, joissa kirjoittajat treenaavat kohti bikini fitness -kisoja. Suhtaudun näihin blogeihin jokseensakin kaksijakoisesti: yhtäältä kunnioitan näiden mimmien omistautuneisuutta, toisaalta taas ihmetyttää, eikö sillä treenaamisella voisi olla jotain oikeita urheilullisia tavoitteitakin.

Kuvassa vuoden 2011 bikini fitness -kärkikolmikko maailmalta.

Fitnesskilpailut lienevät suosionsa suurimmalla huipulla sitten kultaisen 80-luvun. Nyt tosin ei enää faniteta Kike Elomaata, vaan etenkin hoikkia ja jänteviä fitnesstyttöjä.

Minusta on aina hienoa, kun ihmiset treenaavat ja omistautuvat elämäntapojensa sekä ruumiidensa muokkaamiselle. Silti aina vähän oudoksuttaa, kun treenauksen perimmäinen tavoite on seistä vahvasti tekorusketettuna lasikorkkareissa pienissä kimallebikineissä. Eikö siellä lavalla edes voitaisi vähän voimailla, tai juosta vaikka vähän kilpaa?

Siksi en puhuisikaan tällaisten kauneuskilpailujen kohdalla urheilusta, kuten moni tekee. Urheiluun liittyy minusta harjoittelu, joka tähtää ensisijaisesti fyysieen suoritukseen itse kilpailussa. Bikini fitness -tytöt toki elävät urheilijan kurinalaista elämää, mutta itse puuhaa en urheiluksi mieltäisi. Onhan tuollaisenkin kropan (saatika enemmän muskelia vaativien kilpasarjojen tapauksessa) saavuttaminen työn ja tuskan takana, mutta ainakin ulkopuoliselle bloginlukijalle kauhean suuren osan projektista saavat tukka, rusketus ja tekoripset. Ja tissit.

Ymmärrän kyllä tällaisten kilpailujen houkutuksen. On virkistävää, että myös lyhyet ja lihaksikkaat voivat osallistua kauneuskisoihin. Jos olisin kymmenen vuotta nuorempi ja naamasta vähän nätimpi, saattaisin itsekin harkita moista! Se vain ei allekirjoittaneella mene jakeluun, että miksi edelleen noissa kisoissa mennään kasariestetiikan mukaan. Minusta nuo naiset ovat sata kertaa kauniimpia luonnontilassaan kuin kisatällingissä. Kuten maailmanmestari Anna Virmajoki tässä:

Mitä mieltä te olette, rakkaat lukijani? Kutitteleeko ajatus kilpalavoille nousemisesta vai onko ruskea lihas kauhistus?

(Kolmikon kuva täältä, Annan kuvat täältä ja täältä.)

Share
Ladataan...

Pages