Ladataan...
Pumpui

Wien-Bled-Ljubljana-Pula-Zadar-Mostar-Sarajevo-Belgrad-Berliini-koti. Melkein kuukausi hostelleja, hikoilua, naurua ja seikkailuja. Rikki ammuttuja taloja, paniikkikohtaus merenpohjassa, henkeäsalpaavia alppimaisemia ja hienoja ihmisiä pitkin Eurooppaa. Rahat meni, lomakilot karttuivat ja kissa on emännälleen niin vihainen ettei suostu tulemaan pois sängyn alta, mutta kaiken kaikkiaan reissu oli juuri se mitä tarvitsin.

30 astetta tuntui mukavalta alkureissusta, mutta loppuvaiheessa 37 varjossa meni ihan ongelmitta sekin.

Treffasin ihanat matkakumppanini helteisessä Wienissä heinäkuun alussa. Muu porukka oli matkannut bussilla ja junalla puolen Euroopan halki, minä lensin suoraan välietapille. Wienistä jäi päällimmäisenä mieleen hyvä reissunaloitusfiilis ja hostellin naapurikadun kuppilasta ostettu taivaallisen hyvä suklaa-appelsiinijäätelö. Etsin jokaisesta seuraavasta kaupungista päihittäviä jäätelöelämyksiä, mutta ensimmäisen rastin jätski vain oli ihan täydellistä.

Itävallasta matka jatkui Sloveniaan. Ehkä reissun mieluisin kohde oli huimaavan idyllinen Bled Juliaanisten Alppien sylissä. Kirkasvetinen pieni järvi tarjosi hyvät pulikointimahdollisuudet, heti rannalta alkavat jyrkät mäet taas mielettömät vaellus- ja pyöräilymaisemat.

Ljubljanan-etappi meni hieman väsyneissä ja sateisissa tunnelmissa. Slovenian mainio pääkaupunki tarjosi iloisen sattuman: hieno ja karmiva Bodies Revealed -näyttely oli pysähtynyt aivan hostellin lähelle. Aidot ihmisruumiit eri tavoin esiteltynä, viipaloituna ja eriteltynä olivat samaan aikaan todella kiehtovia ja kamalan ällöttäviä.

Reissun pääkohde olivat entisen Jugoslavian maat. Rikas ja sotaisa historia tuntui olevan läsnä joka nurkalla. Kroatiassa nautimme hulvattomista säistä ja Pulan roomalaisraunioista - ja tietenkin siitä merestä, jonka luokse vihdoin pääsimme. Kuten jo aiemmin kirjoittelinkin, oli vakaa aikomus suorittaa avovesisukelluskurssi, mutta sisu meni kaulaan juuri pahimmalla hetkellä keskellä merenpohjaa, ja päätimme yhteisymmärryksessä sukellusopettajan kanssa pistää kurssin jäihin. Kun muut puljasivat luolasukelluksillaan, minä otin kauan kaivattua brunaa rannalla ja snorklailin sydämeni kyllyydestä.

Bosnia ja Hertsegovinasta alkoi reissun historiapitoisin osuus. Tiesin kyllä ennalta Jugoslavian hajoamissotien syiden ja seurausten perusasiat, mutta reissun päällä kaikki konkretisoitui aivan eri tavalla. Mostarin ja Sarajevon luodinreikiä täynnä olevat talot ja hautuumaat, joilla kaikkiin kiviin oli merkattu kuolinvuodeksi 1993, 1994 tai 1995 teroittivat rauhaisan maan kasvatille, kuinka turbulenttia aikaa toisaalla on eletty ihan omana elinaikana.

Pelkkää sotahistoriaa ja militiaa reissumme ei sentään ollut, ei suinkaan. Suuremmassa roolissa oli elämästä nauttiminen ja etenkin hyvin syöminen. Belgrad tarjosi monta hyvää ruoka- ja juomaelämystä.

Matkasimme junalla, bussilla ja lautalla tuhansia kilometrejä, eikä ongelmia tullut missään vaiheessa edes keskellä Serbian öistä maaseutua. Mutta kun otimme lennon takaisin Keski-Eurooppaan, alkoikin mennä päin honkia. Berliinin-visiitti jäi aiottua lyhyemmäksi  lentoyhtiön säätöjen takia. Ja kun saimme ahterit tuohon mainioon kaupunkiin päivää myöhemmin kuin suunniteltua, olivat rinkat edelleen jossain Belgradin ja Wienin välillä seilaamassa. Eipä se hauskanpitoa estänyt, ja kun kaupungissa oli monta kaveria, olivat illat pitkiä ja yöt lyhyitä.

On vieläkin vaikea tajuta, että olen oikeasti kotona. Pää lyö tyhjää ja univelka painaa, mutta mieli on kuitenkin hyvä. Reissussa olemisessa ei ole kyse pelkästään suurista asioista, vaan myös pienistä hetkistä: hervottomista naurukohtauksista, Uno-korttien lätkimisestä bussiasemalla, hauskoista yksityiskohdista.

Puuh. Mitenkäs muiden kesät ovat sujuneet?

Share

Ladataan...
Pumpui

Mistä tietää, että loma ja reissu on ollut tarpeeksi pitkä? Siitä ainakin, että hiljalleen ajatus kotiinpaluusta alkaa tuntua mukavalta. On jo lähestulkoon ihanaa, että reilun viikon päästä pääsee omaan kivikovaan sänkyynsä. Ja treenaamaan. Etenkin treenaamaan. 

Reissun ensimmäiset pari viikkoa menivät aktiivisissa merkeissä, mutta nyt liikkuminen on jäänyt kaupunkiolosuhteissa vähiin. Kyllähän sitä tulee käveltyä kilometritolkulla päivässä, mutta se ei tunnu kropalle oikein riittävän.

Kaikki tämä reissaaminen, hyvin syöminen ja laiskottelu on paitsi tuonut kevään dieetin viemät kilot takaisin, myös sytyttänyt ennennäkemättömän treeni-innon. On mahtavaa, että jo viikon päästä pääsee takaisin salille ja kamppailutreeneihin. Olen surkeassa kunnossa ja jokikinen painitekniikka on kadonnut muistista, mutta ainahan sitä voi aloittaa uudelleen.

Siihen saakka voin vielä nauttia lööbaamisesta, kohta ei enää bisse, jätski ja vaalea höttöleipä meikäläisen elämään kuulu. Terkkuja Bosniasta! 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Terveisiä Istrian niemimaalta Kroatiasta! Jos Sloveniassa olin vielä kuin kotonani trekkaamisen ja maastopyöräilyn tiimoilla, niin täällä olen joutunut tunnustamaan sen, että vedessä en ole yhtään samalla lailla kotonani. En suoranaisesti pelkää vettä, ja uin, melon ja snorklaan mielelläni, mutta suhtaudun aina veteen suurella varauksella. Silti ja juuri siksi ilmoittauduin sukelluskurssille.

Lähipiirissä monet ovat hehkuttaneet laitesukellusta, ja minäkin olen haaveillut tutkivani maailman meriä pikkutytöstä saakka. Kahden sukelluskerran ja veden alla kesken regulaattoriharjoituksen saadun paniikkikohtauksen jälkeen oli syytä päättää, ettei sukellus ole minua varten, ainakaan täällä, jossa tekniikkaharjoitukset tehdään rauhattomassa avovedessä. Sukeltaminen oli ihanaa niin kauan kuin ei tarvinnut harjoitella poikkeustilanteita. Oli mukavaa töllistellä mustekaloja ja rapuja, mutta kun yhtäkkiä piti heivata pohjassa regulaattori suusta ja maski oli täpötäynnä vettä, halusi tämä tyttö pinnalle ja pian.

ehkä yksi järkevä tapa kohdata pelkojaan on kokeilla uskaltaako ja todeta missä menevät omat rajat. Täällä on muikeat 37 astetta lämmintä, ja mieluusti otan brunaa ja juoksen rannalla kun matkatoverit sukeltavat luolissa. Maalla on hyvä olla, ja 29-asteiseen veteen kelpaa pulahtaa, kunhan ei tarvitse sukeltaa sen pidempään kuin omissa keuhkoissa riittää virtaa.

 

Share
Ladataan...

Pages