Ladataan...
Pumpui

Marraskuu on yksi suosikkikuukausiani, koska viikset. Rakastan miesten naamakarvoja, ja mikäs sen hauskempaa kuin että kasvatellaan karvoja ja samalla tehdään hyvää.

Jos Movemberiin osallistuminen aprikoituttaa vielä sinua, kumppaniasi tai salin kundeja, näytä nämä kuvat niin eiköhän mieli muutu. Viikset tekevät urheilusankarin, totta tosiaan. 

Uimari Mark Spitzin ikoniset olympiakultaviikset (ja melkoisen rouheat Speedot). (Kuva täältä)

Lapsuuteni kaukorakkaus Jaromir Jagr hylkäsi takatukan mutta kasvatti hienot naamakarvat. (Kuva täältä)

Teemu on aina ihana, mutta erityisen ihana viiksien kera. (Kuva täältä)

Tuoreemman polven jääkiekkoilija Cal Clutterbuckin ottelutyyli huokuu menneiden vuosikymmenten charmia. (Kuva täältä)

Vapaaottelija Ian McCallilla on yksi parhaista lempinimistä UFC:ssä: Uncle Creepy. (Kuva täältä)

Viimeisimpänä vaan ei vähäisimpänä kaikkien aikojen viikset ja arskat -kuningas Keke Rosberg. Holy bejeezus! (Kuva täältä)

Innolla odotan, millaisia hienoja viiksiä ensi kuussa nähdään. Ensimmäinen viikko on kyllä kauhea, kun kaupungilla kulkee niin paljon silonaamoja, mutta onneksi sitten helpottaa. Kenellä on teidän mielestänne hienoimmat viikset? Kommentoikaa ja laittakaa kuvia kommenttikenttään, viiksiä ei voi koskaan olla liikaa!

 

2016 edit:

Pakko laittaa vielä mukaan Josh Bridges:

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Eräs lukija toivoi, että kirjoittaisin crossfitistä ja ravitsemuksesta, etenkin paleosta. Kas tässä pesee, infografiikan kera.

Aivan alkuun joudun kyllä tuottamaan pettymyksen: en osaa sanoa asiasta juuta enkä jaata. Ehkä osaisin sanoa jotain, mutta en halua. En koe, että on minun paikkani ruveta latelemaan minkäänlaisia totuuksia tai suosituksia, sillä en ole asiantuntija muun kuin oman appeeni ja oman kehoni reaktioiden suhteen. 

Monet crossfitiin hurahtaneet kokeilevat jossain välissä enemmän tai vähemmän tiukkaa paleoruokavaliota. Paleolle on helppo irvailla, jos käsittää sen kirjaimellisesti lannevaatteessan skutsia kolunneen metsästäjä-keräilijä-esi-isän ruokaympyrää noudattavaksi syömistrendiksi. Löyhimmillään ja minusta mukavimmillaan paleon voi kuitenkin käsittää ravitsemukseksi, jossa syödään mahdollisimman puhdasta ja vähän prosessoitua ravintoa.

Ruoan puhtauden ja prosessoimattomuuden lisäksi toinen tärkeä tarkastelukulma on napaan lapetun muonan makrojakauma, eli mikä prosenttiosuus energiasta tulee rasvasta, hiilihydraatista ja proteiinista. Virallisessa ravitsemussuosituksessa jakauma on 24-40 % rasvoista, 20-30 % proteiinista ja 45-60 % hiilihydraateista, kun taas paleohenkisessä ravitsemuksessa jakauma on kenties painottuneempi rasvaan ja proteiiniin.

Ja nyt palaamme alussa mainostamaani pettymykseen: huono on sanoa mitään, koska kaikki ovat erilaisia. Tärkein mittatikku olet sinä itse. Ei ole pakko heivata maitotuotteita mäkeen vain sen takia, että esi-isät eivät aloittaneet aamuaan turkkilaisella jogurtilla. Syö sitä toki, jos se sinulle sopii. Ei ole pakko lopettaa ruisleivän syömistä, vaikka Sami Sundvik käskee. Syö sitä toki, jos se sinulle sopii. Kokeile erilaisia asioita ja kuulostele tuntemuksiasi. (Ja kun tässä kirjoitan sinä, tarkoitan lähinnä itseäni. Minä en suostu luopumaan setäjogurtista ja jälkiuunipalasta, aamiaiseni kulmakivistä.)

Itse yritän suhtautua ruokaan ruokana, en ravinteina. Toivon noudattavani jonkinlaista 85-15-mallia, jossa valtaosan ajasta syön fiksusti ja tarkoituksenmukaisesti, ja välillä sitten syön ihan mitä mieli tekee. Tiedän, että kehoni kaipaa hiilihydraatteja, mutta yritän valita ne fiksuista lähteistä. Olin ennen varsinainen pastapossu, mutta nykyään tekee mieli höttöpastaa enää todella harvoin. Välillä selaan paleoreseptejä, mutta pääosin uusia ideoita saadakseni ja normikeittiötä piristääkseni.

Koska kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa ja kolme suttuista Instagram-kuvaa, koostin infograafin eräästä päivästä viime viikolla. Kas tältä näytti allekirjoittaneen yhden päivän ruokailut ja puuhat:

Täytyy kyllä huomauttaa, että en syö leivoksia joka päivä. Ja että arviot kaloreista ja makroista ovat hyvin viitteellisiä, sillä heitin kalorilaskuriin hyvin epämääräisiä arvioita syömistäni ruoista. Kuka muka haluaa punnita, kuinka monta grammaa jogurttia söi aamupalalla tai kuinka monta lihapullaa sitä heitti kitusiinsa treenien jälkeen? 

 

Ps. Internet on pullollaan paleo ja crossfit -aiheisia juttuja. Esimerkiksi Olli Sovijärvi on kirjoittanut hyvän artikkelin VHH-paleo ja korkean intensiteetin urheilu - tie uupumukseen? 

Share

Ladataan...
Pumpui

Rakastan kirjoja ja lukemista varmaankin yhtä paljon kuin treenaamista. Kun ammoin blogia perustin, mietin pitkään perustaisinko kirja- vai treeniaiheisen blogin. Eilen käynnistyneiden kirjamessujen kunniaksi muutamia ajatuksia suosikkikirjoistani ja minulle tärkeistä asioista. Kuvan kirjat nappasin hyllystä jonkinlaisella "jos talo olisi tulessa ja sinulla kolme sekuntia aikaa ottaa kirjoja mukaan" -periaatteella. Edustus oli kuitenkin aika kiva yhdistelmä eri lajityyppejä, joista pidän kovasti.

 

Lasten- ja nuortenkirjat:

Rakastan lasten- ja nuortenkirjoja, oli sitten kyseessä laadukkaat kuvakirjat tai pöhkö teinifantasia. Harry Potter -sarja on yksi suosikeistani ja oikeasti hyvää nuortenkirjallisuutta, mutta nautin kovasti myös yliluonnollisesta teinihömpästä. Aikuisten hömppää ja chick litiä en siedä, mutta jos siinä on hormonihuuruisia teinejä ja vampyyreja, olen todennäköisesti sen lukenut.

 

Kaunokirjallisuus:

Pienenä olin aivan varma, että minusta tulee kirjailija. Samaa mieltä taisivat olla monet muutkin, sillä luin ja kirjoitin jokseenkin pakkomielteisesti jonnekin seitsemäntoista ikävuoden paikkeille. Sittemmin suhteeni sekä lukemiseen että kirjoittamiseen on muuttunut monimutkaisemmaksi. Kirjoittaminen on jäänyt pöytälaatikkokyhäelmien ja epäonnistuneiden NaNoWriMo-hankkeiden asteelle, mitä nyt olen tehnyt toimittajan duuneja toista vuosikymmentä ja blogannutkin useamman. Kirjallisuuden opiskelut yliopistossa ja kustantamossa työskentely taas vahingoittivat jollain tavalla kykyä nauttia kirjallisuudesta, kun tekstejä alkoi ajatella joko tutkijan tai kustannustoimittajan näkökulmasta.

Yllä olevasta kirjapinosta löytyy muutamia suosikkejani, kuten Jonathan Safran Foerin Extremely Loud & Incredibly Close, jonka jokainen sivu on hengästyttävän kaunis, sekä viime vuosien suosikin Karl Ove Knausgårdin Taisteluni-sarja. Sydämessäni on myös erityinen paikka kirjoille, joissa meidän todellisuuttamme muistuttava maailma murtuu ja alkaa tapahtua kummia, näistä pinossa ovat Angela Carterin ja Jonathan Carrollin kirjat, joita tutkin myös kesken jääneessä gradussani. Olen välillä leikitellyt ajatuksella palata yliopistolle viimeistelemään opintoni, joten ehkä tekin joudutte jatkossa lukemaan treenihorinoiden lisäksi raportteja siitä, kuinka "Maailmojen välisen rajapinnan murtuminen angloamerikkalaisessa maagisessa realismissa" -tekeleeni edistyy.

Näin jälkikäteen tajusin, että olisi pitänyt napata mukaan myös Taru sormusten herrasta, yksi suosikeistani kautta aikojen.

 

Tietokirjat:

Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän nautin tietokirjojen lukemisesta. Esko Valtaojan kirjat ovat mahtavaa iltalukemista, joskin välillä tällaisen käsityskyvyltään rajoittuneemman on mahdotonta pysyä mukana tähtitieteilijän aivoituksissa. 

Suhtaudun hirmuisen nihkeästi kaikenlaiseen oma-aputauhkaan ja elämäntaitokirjallisuuteen, mutta Saku Tuomisen inspiroivilla kirjoilla on ehdottomasti paikka sydämessäni. Pinon ylimmäisenä on viime vuonna ilmestynyt Hyvä elämä. Lyhyt oppimäärä. Tänä vuonna ajattelin taas suorittaa perinteisen Saku Tuominen -fangirlhetkeni ja käydä pyytämässä uuteen Luova järkevyys -kirjaan omistuskirjoituksen.

 

Treenikirjat:

Treenaamiseen, ruokaan ja hyvinvointiin liittyviä kirjoja julkaistaan pilvin pimein, mutta laatua niistä voi olla vaikea löytää. Ohjekirjoja toki löytyy, mutta sellaisia, joita haluaisi lueskella illalla ennen nukkumaan menoa, on jo vaikeampi löytää.

Yhdysvalloissa osataan laadukkaan, viihdyttävän ja hyvin kirjoitetun non-fictionin kustantaminen. Siinä missä Suomessa tietokirjat ovat edelleenkin "Kansa taisteli, miehet kertovat" -henkisiä järkäleitä tai treenipuolella erilaisia jumppaoppaita, tajutaan rapakon takana myös vetävän tekstin arvo. Tällaisesta kaksi hyvää esimerkkiä ovat Dean Karnazesin Ultramaratoonari sekä miestenlehti Esquiren toimittajan A.J. Jacobsin Kunnon mies, joista jälkimmäisen suomensin viime vuonna. Karnazes kirjoittaa todella pitkien matkojen juoksemisen auvosta ja tuskasta niin vetävästi, että tekisi itsekin mieli ruveta ultramaratoonariksi. Jacobs taas on erikoistunut pistämään itsensä alttiiksi mitä kummallisimmille hankkeille. Kunnon miehessä hän yrittää noudattaa jok'ikistä terveys- ja kuntoneuvoa, ja aikaisemmissa kirjoissaan hän on muun muassa elänyt vuoden kirjaimellisesti Raamattua noudattaen, ulkoistanut elämänsä Intiaan ja lukenut Encyclopedia Britannican kannesta kanteen. 

Itselleni tämän vuoden tärkein treenikirjatuttavuus on jo aikoja sitten julkaistu Frank Forencichin huikea Exuberant Animal, jonka esseissä pohdiskellaan leikkisän eläimen suhdetta nykyaikaiseen elämäntyyliin, liikuntabisnekseen ja moneen muuhun asiaan.

 

***

Olen pitkään miettinyt aloittavani jonkinlaisen treeni- ja hyvinvointiaiheisia kirjoja käsittelevän postaussarjan. Jumppa-aiheisia kirjoja julkaistaan toki pilvin pimein, mutta minä olen kiinnostunut eritoten laadusta. Kiinnostaisiko teitä lukea ajatuksia ja arvosteluja kirjoista? Mitkä ovat itsellenne tärkeimpiä kirjoja, mitä tulee liikkumiseen tai hyvinvointiin? 

Share

Pages