Ladataan...
Pumpui

Viime viikot ovat menneet treenirintamalla vaihtelevasti. Välillä on kulkenut paremmin kuin koskaan, välillä taas olen vetistellyt treeneissä ihan huolella. Monesti vaikeat asiat tuntuvat kirraavan pään sisäisistä seikoista eikä niinkään siitä, etteikö kroppa pystyisi siltä vaadittuja tehtäviä suorittamaan. 

Tavoitteellisen treenin vuodet ovat tuoneet paitsi voimaa ja suorituskykyä myös alati vahvistuvan käsityksen ihmisestä psykofyysisenä kokonaisuutena, jossa kroppaa ja mieltä on mahdoton erottaa toisistaan. Jos pää ei usko, ei kroppa tee. Jos kroppa kremppaa, pääkin alkaa varoa. Pitääkin yrittää löytää keinoja, joilla ruumis ja polla saadaan tottelemaan samaa tavoitetta.

Valmentaja aina välillä huomauttaa minulle siitä, että negatiivinen itsepuhe ei taatusti auta suoritusten paranemista, ja tottahan se on. Jos on varma, että epäonnistuu, ei varmasti synny uusia enkkoja. Siksi viime viikolla syntyikin uusi maven ykkösmaksimi, koska olin aivan varma että kyllä se sieltä nousee. Ehkä ensimmäistä kertaa uusia ykkösiä testatessa olin sataprosenttisen luottavainen itseeni, mikä tuntui erikoiselta. 

Yllä oleva, erinomaisen hieno Henry Rollins -sitaatti on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Paitsi että päänuppi auttaa ruumista toimimaan paremmin, antaa vahva mätisäkki lisäboostia myös mielelle. Jos tietää pystyvänsä liikuttelemaan isoja painoja tai hanskaavansa pitkiä tuskallisia treenejä, tietää selviytyvänsä myös muista eteen tulevista koettelemuksista. 

Tätä vahvuusvetoista lähestymistapaa käytin loppuviikosta etukyykyn ykkösmaksimitestissä. Ensimmäinen yritys uudesta ennätyspainosta epäonnistui totaalisesti, puhtaasti siksi että aloin jännittää ja miettiä epäonnistumista jo kun otin tangon räkistä. Hetken hengiteltyäni ja tehtyäni valmentajan vinkistä muutaman sekunnin walk-outin kokeilupainoa isommalla painolla, päätin yrittää uudelleen paremmalla asenteella. Tiesin, että kroppa pystyisi helposti uuteen ennätykseen, joten annoin pollan luottaa siihen, että kyllä se rauta sieltä nousee. Ja niin nousikin, suht kevyesti vielä. 

Ennätysviikolla syntyi myös uusi tiukkojen myötäoteleuanvetojen ennätys. Kolme uutta rajapyykkiä rikki yhdellä viikolla, ja vielä melko raskaan juhannuksen jälkeen. Ei hassumpaa!

Näemmä olen salavihkaa synnyttänyt sarjan treenaamisen syvintä olemusta luotaavia kirjoituksia. Sananen surkeudesta ja susihuonoudesta käsitteli epäonnistumisen tunteita, Sananen motivaatiosta taas esitteli kehittelemäni kaksivaiheisen motivaatiojärjestelmän. Minkä filosofin maailma onkaan minussa menettänyt! 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Pahoittelut, kamut. Lupailin eilen että kohta päästään takaisin sporttiasioiden pariin, mutta vielä joudutte hetken odottamaan, tavallaan. Halusin nimittäin täydentää tämän Kun crossfittaaja on treffeillä -postaussarjan trilogiaksi (osat 1 ja 2 linkkien takana). 

Sitä luulisi, että jopa kaltaiseni "ei paska pöyhien parane" -kauneusregiimin kannattaja tälläytyisi, kun on menossa treffeille hirmuisen kivan ja kiinnostavan miehen kanssa. Vaan sitten tuli treenaaminen tielle. Kävimme crossfit-salin väen kanssa painimassa puolitoista tuntia Tempaus-areenalla, ja jumpat kestivät pidempään kuin suunniteltu, mikä tietenkin tarkoitti hirveää kiirettä myös ehostautumisosastolla ennen tällejä. Ja jos olette ikinä puolitoista tuntia könynneet pitkin tatamia tai muuten jumpanneet itsenne puolikuoliaaksi, tiedätte millainen jälkihien määrä suihkusta tullessa iskee päälle.

Herrasmies kun on, herra X saapui hakemaan minua kotoa jämptisti sovittuun aikaan. Heti alkajaisiksi, olisinkohan edes tajunnut moikata ensin, tokaisin osapuilleen, "Sori, en ehtinyt kuivata tukkaa kun tuli kiire. Ja sit olis tullut kuitenkin ihan järkyttävä jälkihiki niin tukka olis sitten hiestä märkä eikä vedestä. Mutta on mulla kyllä kauhea jälkihiki nyttenkin."

Jälkihiki. Mikä keskustelunavaus. 

Arvaatte varmaan, että rukkaset tuli. Ei varmaankaan jälkihien takia tai koska en osaa olla viekoitteleva*, vaan ihan muista, oikeammista syistä. Silti ei auta kuin miettiä, mahtaisiko sitä päästä vaikka neljänsille tai viidensille treffeille asti, jos ei puhuisi käsinahkoista ja jälkihiestä ja ryntäisi tukka märkänä ja terve puna poskilla (lue: naama tomaatinpunaisena) suoraan jumpalta tälleille? Ymmärtäähän toinen urheiluhullu toista, mutta ehkä silti voisi vähän yrittää esittää koherentimpaa kuin onkaan, edes ihan aluksi.

Tai edes sopia tärskyt lepopäiville. Ettei tarvitsisi puhua siitä jähistä heti kärkeen.

*Tämä on vielä pakko jakaa. Juttelin samaisen herra X:n kanssa eräiden treffiemme välissä Facebookissa. Tämä tapahtui juuri Box Battlen alla ja tuskailin, että pitäisi valita tuomarihommiin urheiluhousut, jotka päällä kehtaisi sitten kyykistellä ja kipittää telkkarissakin. Tuli puhe ahteria imartelevista pöksyistä, ja lopulta keksin mitkä housut voisin laittaa. Siihen mies virkkoi "Millaiset? Näytä ;)" 

Ilmiselväähän se, mitä tällä haetaan. Ja mitä tekee allekirjoittanut? Näppää seuraavanlaisen kuvan:

Flirttailu, I knowz it!

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Kun elämä tarjoilee sitruunoita, osta viiniä ja lennot. 

Tätä suurta viisautta toteutin tänään, kun tuntui että sitrushedelmiä tuotiin ovelle kottikärrykaupalla. Tosin jos olisin joka kerta lähihistoriassani tunne-elämän pettymyksien takia ostanut lentoja, en varmaan olisi ollut maassa laisinkaan. Vaikka viime aikoina on ollut paljon kivoja juttuja urheilun ja duunin kannalta, on kokonaisuutena tämä ollut melkoisen ensiluokkainen kakkiaiskevät.

Viime kesä meni ohitse eron jälkimainingeissa, joten olen potenut pientä ahdistusta siitä, että tulevasta kesästä pitää tehdä sitten parempi ja touhukkaampi. Siksi tänään treffasinkin kaverin salaatin ja viinin merkeissä Factoryssä ja rupesimme suunnittelemaan kesäreissua. Heinäkuussa sitten juhlitaan allekirjoittaneen kolmekymppisiä Alpeilla porealtaassa ja sviitin parvekkeella. Muuten kesän suunnitelmat ovat vielä auki. Ensisijainen tavoite on toki välttää sydänsuruja, mutta onpa agendalla kenties myös kaupunkilomailua, pyöräretki Ahvenanmaalle ja lööbailua sukulaisten hoivissa idässä. Urheilullisia tavoitteita patikkaretkiä ja fillarointia lukuun ottamatta en ole vielä ehtinyt luoda, ja ehkä hyvä niin. Mitä vähemmän to do -listalta löytyy, sitä vähemmän suoritusstressiä ja sitä enemmän vapautta viipottaa sinne minne nenä näyttää.

Poikkeuksellisen ei-treeniliitännäisen avautumisen päätteksi lupaan, että palaan jumppa-asioiden ääreen ihan kohta. Huomenna kokeillaan uutta maastavedon ykkösmaksimia, laittakaa sormet ristiin puolestani!

 

 

Share

Pages