Ladataan...
Pumpui

 

Pahoittelut radiohiljaisuudesta, kamut! "Tässä nyt on ollut vähän kaikenlaista", noin niin kuin kliseitä käyttääkseni. Reissuja, terveyspulmia, helvetisti töitä, helvetisti toisia töitä, Rakkautta ja anarkiaa, yliväsymystä, kuitattuja univelkoja, sienestystä ja kakun syömistä. Viime viikon ainoa fyysinen aktiviteetti, jota sitäkään hädin tuskin jaksoin, oli pyöräily kaupunkiin ja takaisin.

Koska treenit olivat pois laskuista, ei tarvinnut roudata treenivaatteita mukanaan duuniin ja palaveriin. Tämä aiheuttikin erikoisen pulman eli arkivaatteiden ja reipastahtisen fillaroinnin yhdistämisen. Koska yleensä vaihdan normivaatteet vasta töissä ja kaupungista kotiin palatessa päällä on hikiset urheilukamat, ei tarvitse niin sanotuissa aikuisvaatteissa kauheasti mankeloida. Mutta nyt oli palaverista toiseen suhailua, eikä kaikkia siirtymisiä oikein viitsinyt aloittaa ja lopettaa vaatteidenvaihtotaikurinumerolla. 

Onneksi alallani ollaan melko rentoja pukeutumiskoodien suhteen (ja minä melko välinpitämätön mitä tulee päälle kiskottuihin vaatteisiin), joten kuoritakki ja lenkkarit ovat ihan kelvot tamineet melkein tilaisuuteen kuin tilaisuuteen (parempiin laitan joustokankaasta tehdyn bleiserin ja varsilenkkarit) Isointa päänvaivaa aiheuttavatkin housut.

Miksi housut eivät kestä pyöräilyä?

Jokikisissä housuissani on satulan kuva persuksissa. Ihan jokaisissa. Joitain olen käyttänyt pidempään, toisia vain kerran. Mustan Kostajan satulan muoto on painunut jokaiseen takalistoon. 

Yllä olevan kuvan farkuista vasemmanpuolimmaiset ovat puolisen vuotta vanhat, ja jo nyt iloisen reikäiset ja hanurista melkein puhki kulutetut. Oikeanpuolimmaiset ovat parhaat farmarit jotka olen koskaan omistanut, enkä aio luopua niitä koskaan (täydelliset pillifarkut alennuskorista neljällä eurolla, se oli johdatusta ja rakkautta ensisilmäyksellä), vaikka pyöräily näkyy niin värityksessä kuin seitinohueksi kuluneessa kankaassa. Kerran ajoin baariin ja takaisin tuliterissä mustissa farkuissa, ja jo oli niissäkin hanurissa selvästi erottuva satulan muoto. 

Siksi käännynkin teidän puoleenne: Oletteko törmänneet pyöräilynkestäviin farkkuihin? Onko olemassa fillarointiin hyviä mutta myös kaupunkikelpoisia pöksyjä? Onko olemassa pyllykangasystävällisempiä satuloita? Vai onko minun pyöräilytekniikassani jotain vikaa? 

Share

Ladataan...
Pumpui

 

Iloista maanantaita!

Vietin aivan mahtavan viikonlopun Kööpenhaminassa. Ystävien, hyvän ruoan, maukkaiden oluiden ja yleisesti erinomaisen fiiliksen lisäksi eräs seikka sai minut halajamaan tanskalaiseksi ryhtymistä entistä enemmän: juuttien pääkaupungissa pyöräily. Vaikka kaupunki ei olekaan kovin tuttu, oli fillarointi käsittämättömän sujuvaa. Autoilijat antoivat tietä, pyöräilijät näyttivät käsimerkkejä (eivät keskisormea vaan kääntymistä ja pysähtymistä), jalankulkijat kulkivat sievästi omilla väylillään. Mikä nautinto!

Helsinkiin päästessä iski akuutti pyöräilyinfrakateus. Miksei meillä ole samanlaisia mahtavia väyliä? Miksi meillä kaikki, niin autoilijat, fillaristit kuin jalankulkijat, vihaavat toisiaan? Miksi meiltä puuttuu pyöräilykulttuuri? Ymmärrän, että monissa muissa Suomen kaupungeissa tilanne on paljon kehnompi ja paljon on menty eteenpäin viime vuosina, mutta silti. Kun pyöräilystä tehdään helppoa ja houkuttelevaa, yhä useampi jättää auton tai joukkoliikenteen matkakortin kotiin ja siirtyy fillarin selkään. Ympäristö kiittää, mieliala kiittää, kansanterveys kiittää. 

Köpiksen katuja suhaillessa minuun iski villi onnellisuus. Polkupyörä on mahtava vapauden välikappale, autottoman paras kaveri ja erinomainen tapa päästä paikasta toiseen ja pysähtyä niin monella välietapilla kuin huvittaa. Samanlaista onnea haluaisin kokea tulevaisuudessa myös meillä. 

Ps. Jos ja kun metrot ja sporat eivät kulje huomenna, on kaikkien pääkaupunkiseutulaisten syytä siirtyä apostolinkyytiläisiksi tai fillaristeiksi. Mitä useampi valitsee pyöräilyn, sitä parempaa infraa saamme varmasti tulevaisuudessa. Helsingin Polkupyöräilijät yhteistyökumppaneineen järjestää huomenna fillaristien aamupalatempauksen Baanan länsipäässä seitsemästä yhdeksään. Minä ainakin aion ajaa sitä kautta!

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Koska vanha idea on parempi kuin pussillinen uusia, ajattelin palata menneeseen ja toistaa reilun vuoden takaisen harjoituksen ja listata kolme lempi- ja inhokkiliikettäni. Muistin postanneeni asiasta joskus toissakesänä, mutta päätin ensin listata omat tämänhetkiset top kolmoseni ennen menneeseen paluuta. Melkoisia järkytyksiä oli luvassa.

Suosikkini:

Maastaveto. Aina ja ikuisesti suosikkiliikkeeni. Sekään ei haittaa, että siinä päästään tukevasti satasen toiselle puolen.

Leuanveto. Yksinkertaisesti siitä syystä, että leuat ovat alkaneet sujua. Tiukkoja, lisäpainollisia, kipaten, tangolla, renkailla... Vielä hetkittäin hämmästyttää, että saan tosiaan hilattua vanhaa mätisäkkiä monta kertaa ylös ja alas. Eilen kyllä epäilin jo mielenterveyteni järkkyneen, sillä lähestulkoon nautin burpee chest to barien tekemisestä. 

Etukyykky. Mystiset ovat mieltymyksen tiet, sillä tämä entisaikojen kauhistus on noussut kärkeen suosikkiliikkeissäni. Liikkeen tekeminen ei ole aina mitään juhlaa, mutta jollain kierolla tavalla nautin etukyykkäämisestä.

 

Inhokkini:

Toes to bar. Henkilökohtainen kauna ja kykenemättömyys ketjuttamaan näitä kolmea enempää. Nuff said. Ikävää puuhaa. Yllä olevassa kuvassa jurnutan läpi tämän kevään Openien viittäkymmentä toes to baria, joiden aikana lausuin vähintään yhtä monta v-sanaa.

Tempaus. En tiedä olenko koskaan joutunut opettelemaan mitään niin vaikeaa. Ja olen sentään opetellut useamman kieliopin ja kirjoneulomaan ja mitä vielä. Maanantaina viimeksi tuskailtiin asian kanssa.

Takakyykky. En tiedä mitä on tapahtunut, mutta olen onnistunut kehittämään melkoisen takakyykkykammon. Mitä painavammaksi lasti käy, sitä tukalampaa homma on paitsi fyysisesti myös henkisesti.

 

Ja mitä mieltä olinkaan reilu vuosi sitten:

Oli hämmästyttävää lukea toissakesäiset listaukset. Suosikkien listan mave, työntö ja takakyykky eivät sinänsä yllättäneet, sillä ne sujuivat silloin hyvin. Järkytystä suosikkilistassa herättivät pääasiassa vauvapainot, joista olen vuosi sitten iloinnut. Miten sitä onkin ehtinyt taas kadottaa perspektiivin niin lahjakkaasti, että ei tajua oman heikkoutensa märehtimiseltä kasvattaneensa enkkapainoja melkoisia määriä. 

Vielä suurempi yllätys oli tutkailla viime vuoden inhokkilistaa. Leuanveto on siirtynyt inhokeista suosikiksi! Näemmä treeni on tuottanut tulosta, ja liikkeestä on tullut mieluisa. Pitänee palata samaan listaan vuoden (tai vuosikymmenen) päästä, josko silloin olisi tapahtunut ihme ja tempaus siirtynyt suosikeihin. 

Nyt haastankin teidät paljastamaan, mitkä ovat omat inhokkinne ja suosikkinne. Onko kohtalotovereita ja sielunkumppaneita, vai näyttävätkö omat listanne aivan erilaisilta?

 

Kuva: Sanna Kaipia

Share

Pages