Ladataan...
Pumpui

Olen ollut kummallisen ylpeä uudesta heijastinliivistäni. Muodikkaiden vaatteiden päälle en ymmärrä mitään, mutta tamineet, jotka toivottavasti pienentävät auton alle jäämisen riskiä - niistä minä tykkään!

Välillä naurattaa, millainen safety first -ihminen minusta on tullut. Voisi olla vaikka viidentoista vuoden takaisella Lotalla ihmettelemistä jos tietäisi, että täällä minä aamuisin sonnustaudun heijastinliivein, valoin ja kypärin työmatkapyöräilyyn. Miten olen joskus voinut ajatella että heijastimen tai kypärän käyttäminen on noloa?

Turvatamineet tuovat turvaa vain tiettyyn pisteeseen asti. Itse voi tehdä osuutensa, ja sen jälkeen pitää toivoa että muutkin teitä ja väyliä jakavat tekevät järkeviä päätöksiä.

Meinasin muutama viikko sitten jäädä rekan alle aamuliikenteessä. Läheltä piti -tilanteita tulee silloin tällöin, mutta tällä kertaa loukkaantuminen oli todella lähellä, onneksi oli suht alhainen vauhti ja sormet valmiina jarrukahvalla. Ajoin Helsingissä yksisuuntaista Albertinkatua, kun tien reunassa ilmeisesti lastaushommat lopettanut kuorma-auto lähti liikkeelle vilkkua käyttämättä ja kiilasi minut tien syrjään. Jos olisin ollut auto, olisi keula ollut iloisesti rutussa rekan perspuolta vasten. 

Säikähdin tilannetta melkoisesti, enkä tajunnut mennä rettelöitsemään liikennevaloihin jääneen rekan kuskille. Ainoa mitä tajusin oli kerätä itseni ja fillarini tienposkesta ja siirtyä taluttamaan viimeinen kortteli töihin. Sen verran hoksottimet sentäs pelasivat, että tajusin pistää muistiin kuljetusfirman nimen auton kyljestä. Töissä sitten itseni kasattuani laitoin tämän uusimaalaisen kuljetusfirman toimarille tilanteen huomioon ottaen varsin ystävällismielisen sähköpostin, jossa selostin tilanteen.

Arvatkaa sainko koskaan vastausta? No enpä tietenkään. En edes sellaista geneeristä "kiitos viestistänne, otamme palautteenne huomioon toimintaamme kehittäessämme" -vastausta. Olkoot vaikka kuinka eri mieltä siitä, onko ookoo että palkolliset meinaavat ajaa muita liikenteessä kulkevia hengiltä, vastaus olisi ollut ihan kiva. 

En halua lietsoa lisäjuopaa eri liikennemuotoja vastaan, koska vastakkainasettelu liikenteessä tarkoittaa entistä äkäisempiä fillaristeja, autoilijoita ja jalankulkijoita. Mulkkuja löytyy kaikista eri tienkäyttäjien luokista. Toivoisin vain, että otettaisiin toisemme entistä paremmin huomioon: käytettäisiin sitä vilkkua, toimittaisiin niin että muut voivat ennakoida, ei kurvailla sieltä mistä huvittaa. En minä siihen heijastinliiviinkään ole muodin takia pukeutunut, vaan teidän muiden, liikenteessä vahvempien, takia.

Aikaisempia fillaripostauksia:
Pikainen kysymys hitaille pyöräilijöille
Pyöräilystä, pelosta ja periaatteista

Share

Ladataan...
Pumpui

Sitä aina haluaa naamiaisiin kutsun, aina siihen asti kunnes saa kutsun naamiaisiin. Asukriisi on kuitenkin tällä kertaa ratkaistu!

Halloween-hapatus on vallannut Suomenkin. Naamiaisasun hankinta on yksi elämän ikävimmistä tehtävistä, etenkin jos ei ole rahoissaan tai kätevä käsistään. Ahkeran treenipirkon ei kuitenkaan kannata säikähtää, vaikka kutsu naamiaisiin kävisi. Naamioitumisen saa nimittäin yhdistettyä erinomaisesti treenaamiseen, kuten yllä oleva kuva aukottomasti todistaa. Tämän syksyn kuumin naamiaisasu on Nosferatu! Bussilla juhliin sompailukaan ei olisi ongelma, koska uskottavan kaamea kokonaisuus vaatii valmistautuakseen noin 20 kilometrin metsälenkin. Mikä käsien asento! Mikä elegantti kalmantihkeä irvistys! Vaatetukseksi riittää syyspomppa.

Ja jos jumppaaminen on jäänyt viime aikoina väliin, on tähänkin tilanteeseen olemassa halpa ja yksinkertainen naamiaisasu:

 

(Nosferatu täältä, Nerokas avokadokuva The Fat Jewishin Instagramista)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

OMG! Kokonainen viikko ilman hikijumppaa! Kuolinko? Katosivatko gainsit? Muuttuiko kaikki fitness fatnessiksi?

En ole treenannut laisinkaan tällä viikolla. Syy lepoon on sinänsä ollut ihan validi, sillä maanantaina vielä annoin kropalle lepoa viikonlopun juoksutouhuista ja tiistaina kävin pienessä operaatiossa, jonka jälkeen suositeltiin välttämään urheilua viikon verran (toim. huom. en käynyt asentamassa tissejä tai muuta yhtä sensaatiomaista).

Treenaamattomuus on toisaalta ihanaa, mutta toisaalta se kalvaa sielua sisältäpäin. Kevyet kävelylenkit ja pieni hölkkälenkki loppuviikosta eivät riittäneet ruokkimaan alati vahvistuvaa levottomuutta. Muiden urheilullisuus alkaa ärsyttää sietämättömästi, ja jossain välissä lepointo muuttuu tunteeksi siitä, että ehkä ei enää koskaan ikinä milloinkaan pääse liikkumaan, eikä oikeastaan haluaisikaan enää koska kaikki on mennyttä.

Ajatuskulkuni tältä viikolta kulki jotakuinkin näin:

Tämä on siistiä! Mulla on paljon vapaata aikaa!

Onpa vähän tylsää...

Miksi tuonkin pitää kehuskella treenaamisellaan Instagramissa?

Ehtiipähän siivota kaappeja kun ei ole jumpalla koko ajan.

Jumalauta lopetan kaikkien treeni-ihmisten seuraamisen Instagramissa jos ette kohta lopeta tuota treenaamisella kehuskelua.

Välillä on hyvä antaa kropan levätä kunnolla. Nyt jos höntyilee niin paranemisessa kestää pidempään.

Miksi KAIKKI MAAILMAN MUUT IHMISET kehuskelevat satojen kilojen kyykyillään ja ultramaratoneillaan Instagramissa? Eikö niillä ole muuta tekemistä?

Kerrankin ehtii katsoa useamman jakson The Wireä illan aikana.

LOPETAN KOKO INSTAGRAMIN JA MUUN SOMEN SEURAAMISEN! LINNOITTAUDUN KOTIIN JA SYÖN JÄÄTELÖÄ LOPPUELÄMÄNI! EN PÄÄSE TREENAAMAAN IKINÄ EIKÄ MINUSTA TULE ENÄÄ IKINÄ MITÄÄN! ÄLÄ SINÄKIN SIINÄ JUMALAUTA KEHUSKELE NIILLÄ MILJARDIN KILON MAASTAVEDOILLASI SAATANA! EIKÖ KUKAAN POSTAA MIHINKÄÄN MITÄÄN MUUTA KUIN JUMPPAKUVIA?

Ja niin edelleen. Onneksi on kohta viikko täysi, paraneminen hyvällä mallilla ja järki kyllä sanoo että lepo oli hyvästä eikä viikon treenaamattomuus oikeasti haittaa yhtään mitään. Onpahan tankattu ja makoiltu tarpeeksi. Silti naurattaa, miten voimakkaita tuntemuksia päänuppi saakaan aikaan näinkin pienistä asioista. Tunnistatteko saman ajatuskulun itsellänne?

 

 

Share

Pages