Ladataan...
Pumpui

Seuraa opettavainen tarina siitä, miksi kannattaa pysyä perusasioissa.

Kotitaloudessamme on viime viikkoina yritetty vähentää hiilareiden syömistä. Tarkoitus ei ole missään nimessä karpata vaan hieman karsia turhia höttöjä ruokavaliosta. Perusluonteeltamme olemme molemmat mahdottomia hiilarinpuputtajia, ja jos vain mahdollista olisi, eläisimme pelkästään hampurilaisilla, tuoreella leivällä ja suklaalla. 

Hiilareita on helppo karsia lämpimistä ruoista, ei siinä mitään. Iltapala-aikaan taas meinaa iskeä tenkkapoo. Ei tee enää mieli syödä vihanneksia ja lihaa, kanamunatkin mieluummin jättää aamupalalle. 

Aki löysi internetin uumenista ohjeen viljattomille leipäsille, oopsieille. Paljon rasvaa, vähän hiilareita, yksinkertaista tehdä. Reseptin jakaneiden ihmisten mukaan oopsiet ovat parasta sitten siivutetun leivän (pun intended): "rakastin näitä, pakko jakaa tämä resepti teille", "aivan kuin oikeaa leipää". 

Opetus 1: Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta.

Tässä vaiheessa olisi ollut syytä jättää kokkailut sikseen. Laitoin etiäisistä huolimatta hösseliksi. Resepti oli varsin yksinkertainen:

3 munaa
100 g tuorejuustoa
ripaus suolaa
1/2 rkl psylliumia (halutessa)
1/2 tl leivinjauhetta (halutessa)

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja suola jäykäksi. Sekoita keltuaiset ja tuorejuusto keskenään. Lisää psyllium ja leivinjauhe (jos käytät) leipämäisemmän tekstuurin aikaansaamiseksi. Kääntele valkuainen sekaan. Tee lättyjä uunipellille. Paista 150 asteessa noin 25 minuuttia.

Opetus 2: Jos voit tehdä siitä marenkia, tee siitä marenkia.

Valkuaisia vatkatessani tajusin, että tässä vaiheessa voisin vielä perääntyä ja tehdä vaahdosta vaikka marenkia, uunikin oli läpimänä. Vaan ei. Minä hölmö jatkoin eteenpäin. Laitoin lätyt pellille ja uuniin. Keittiössä alkoi leijailla vahva kananmunien tuoksu.

Opetus 3: Munat munina ja leipä leipänä

Vajaa puoli tuntia, ja "leivät" olivat valmiit. Kasasimme "leipien" päälle voita, juustoa ja makkaraa. Ja sitten: mikä pettymys. "Leipä" oli koostumukseltaan jostakin vaahtomuovipatjan ja vedessä uitetun styroksin välistä, ja se lässähteli ikävästi puraistessa. "Leivän" maku oli tunkkaisen kananmunainen. Sanalla sanoen "leipä" oli aivan hirvittävää.

"Ei tehdä näitä enää ikinä", sanoi Aki heittäessään yli jääneet lätyt roskiin. Seuraavana iltana meillä syötiin teen kanssa ruisleipää ja kananmunia siinä päällä.

Share

Ladataan...
Pumpui

Urheilu yhdistää ihmisiä ja luo unohtumattomia hetkiä, toden totta.

Olen linnoittautunut koko päiväksi sohvalle katsomaan yleisurheilun mm-kisoja. Lähetyksessä vuorottelevat miesten kymmenottelu (yksi suosikkilajeistani!) ja naisten 20 kilometrin pikakävely (laji jota en ymmärrä ollenkaan).

Tulen ahkerasta penkkiurheilijasuvusta, joten muistoissa on monta kisaa ja jännittävää hetkeä urheilun parissa. Muistan kuinka isosisko herätti minut keskellä yötä katsomaan mäkihypyn olympiafinaalia, isän kanssa seuratut jääkiekko-ottelut ja lauantaiaamun NHL-koosteet, joiden ansiosta rakastuin Jaromir Jagriin. Eräs urheilumuisto on kuitenkin jäänyt mieleeni erityisen vahvana: miesten 50 kilometrin kävely yleisurheilun em-kisoista vuodelta 1994.

Istumme luokkatovereiden kanssa pulpeteilla, katsomme telkkarista (muistattehan sen vaunun, jossa koulun ainoa putkitelevisio kärrättiin luokkaan?) kuinka Valentin Kononen kävelee. Ja oksentaa. Ja kävelee. Ja oksentaa.

Mikä sukupolvikokemus! Katsotaanko koulussa enää yhdessä urheilun huippuhetkiä? Saako koulun regiimistä poiketa arvokisojen ajaksi?

Yle Areenassa on muuten mainio tallenne tuosta oksennuskävelystä ja muista kotikisojen huippuhetkistä! 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Sain yllä olevan kuvan eräältä koulussa työskentelevältä tutulta. Tätä nannaa sai syödäkseen tänään lauma kasvisruokavalion valinneita lapsia ja nuoria.

Oikeasti, kouluruoka-asioista päättävät ihmiset, mitä helvettiä?

On melkoinen saavutus ylipäänsä onnistua valmistamaan näin vähäkalorista ruokaa. Tätä saisi lappaa pienempikin natiainen melkoisen määrän että saisi vatsansa täyteen. Eikä edes mennä keiton ainesosaluetteloon. 

Keitonpluru ei kuulemma ole harvinaisuus kouluruokaloissa, vaikka kuulemma johtaakin keveystilastoa. Kouluruoissa on harvoin yli sataa kilokaloria sadassa grammassa, eikä hurraamista löydy niin kasvis- kuin liharuoistakaan. Yli satasen maagisen rajan päästään koulumaailman syväkurkkuni mukaan vain silloin, kun listalla on "kananugetteja, kalapuikkoja, eineslihapullia tai pinaattilettuja. Eli puhtaita eineksiä suoraan purkista." Proteiinia ruoissa ei juurikaan ole, normaalisti kuulemma 1-5 grammaa sataa grammaa kohden.

Ihmekös tuo, jos iltapäivästä vähän väsyttää ja koululaiset (ja heidän kanssa samaa ruokaa syövät aikuiset!) kulkevat rahapusseinensa limsa- ja karkkilaarien ääreen. Sinne suuntaisin itsekin, jos pitäisi tuolla ruoalla jaksaa. 

 

Share

Pages