Ladataan...
Pumpui

Kohta se on tämäkin vuosi paketissa. Tämä kirjoitus mukaan lukien olen julkaissut 166 postausta, joista suosituimpia ovat jälleen kerran olleet erilaiset nillitystä ja vouhkausta sisältävät kirjoitukset. Tässä vuoden top 5:

1. Laihuuteni ja laihdutukseni historia

Syömishäiriöliitto haastoi minut mukaan Älä laihduta -päivään, jonka kunniaksi kirjoitin omasta suhteestani elopainooni.

2. Parasta juuri nyt: Lifestyleblogitekstikone

Tein kesäloman ratoksi generaattorin, jolla voi luoda autenttisia lifestyleblogitekstejä noppaa heittämällä. Kommenteista löytyy linkkejä kanssabloggaajien tekemiin postauksiin!

3. On vertailuja ja vertailuja

Tässä postauksessa meuhkasin siitä, kuinka typerää on vertailla höyrytetyn parsakaalin ja nakkien kaloripitosuuksia.

4. Blogeissa ärsyttää

Pumpui ei ole koskaan ollut mikään hyvän mielen blogi. Ettekä te sitä ilmeisesti haluakaan, sillä eniten innostusta ja reaktioita herää nillittämisestä. Tällä kertaa kerroin, mitkä asiat blogeissa minua kaihertavat.

5. Vaaralliset motivaatiolauseet

Keuhkoamista, jälleen. Tällä kertaa ruodinnassa edesvastuuttomat motivaatiokuvat.

 

(kuvassa Top 9 -kuvat Pumpui-instagramista)

 

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Joulu on pysähtymisen ja ajattelun aikaa. Muun muassa tällaista kävi mielessä:

Pitäisikö lopettaa syöminen?

Mitä sitä söisi seuraavaksi?

Jos syön nyt karkkia, pystynkö sitten syömään heti lisää suolaista?

Onko parempi syödä ensin lakritsi-Dumle ja sitten vasta tavallinen Dumle vai toisinpäin?

Miksi teen tämän itselleni?

Pitäisikö järjestää ylläri sukulaisille ja väittää että olen paksuna enkä vain järkyttävän turvoksissa kaikesta syömisestä?

Onko OK ottaa toinen kipollinen riisipuuroa koska ensimmäisessä ei ollutkaan mantelia?

Aionko todellakin tehdä Murphin (mailin juoksu, 100 leuanvetoa, 200 punnerrusta, 300 kyykkyä, mailin juoksu) välipäivinä?

Onkohan tämä outo korventava tunne vatsassani nälkä?

Voiko syödä juustoja sekä alkupalaksi että jälkiruoaksi?

Eikös maailmalla ole ihan normaalia korkata skumppapullo heti aamusta?

Mitä kävisi jos korvaisi juomansa kraanaveden joulukastikkeella (sis. kinkun paistossa irronneet nesteet, kerma, omenasurvos, suola)?

Miksi ihmeessä olen päättänyt lähteä rantalomalle heti loppuvuoden mättösesongin päätteeksi?

Miksi ihmeessä välittäisin piiruakaan siitä että olen lähdössä rantalomalle vaikka turvotukseni on luokkaa "joulun ihme/neitseellinen sikiäminen", sillä syöminen on ehkä parasta maailmassa?

jne. jne.

Toisin sanoen joulu meni laiskotellessa ja syödessä. Kävin minä jumpallakin aattoaamuna, mutta muuten liikuskelu rajoittui ruokapöydän ja sohvan välille. Olipa mahtavaa, voisiko joulu olla vaikka kerran kvartaalissa?

Piti toivottaa teille oheisen koirakuvan myötä hyvät joulut jo aatonaattona, mutta en syömiseltä kerennyt. Jälkikäteistoivotukset siis! 

Share

Ladataan...
Pumpui

Eli sananen liikkumisen perusajatuksesta, tavoitteiden asettamisesta ja puuttuvasta maltista.

Tuli päivänä muutamana puhetta kollegan kanssa urheilemisesta. Juttelimme treenaamisestani, ja kerroin että enhän minä treenaa, mitä nyt vähän harrastan liikuntaa. Hän nauroi ja kysyi että jos minä vähän harrastan liikuntaa, mitä hän sitten tekee jos käy välillä lenkillä ja uimahallissa. 

Erinomainen huomio. Liikkuminen ja treenaaminen (englanniksi kenties selkeämmät exercising ja training) ovat kaksi eri asiaa, joiden ero omassa elämässään on hyvä tehdä selväksi. Lainatakseni Mark Rippetoeta:

"Exercise is physical activity for its own sake, a workout done for the effect it produces today, during the workout or right after you’re through. Training is physical activity done with a longer-term goal in mind, the constituent workouts of which are specifically designed to produce that goal. If a program of physical activity is not designed to get you stronger or faster or better conditioned by producing a specific stress to which a specific desirable adaptation can occur, you don’t get to call it training. It is just exercise. For most people, exercise is perfectly adequate – it’s certainly better than sitting on your ass."

Tätä määritelmää vasten oma fyysinen harjoitteeni on tosiaankin treenaamista, vaikka en siksi sitä aina osaakaan mieltää. Treenaan kyllä tavoitteellisesti. Voimatreenejä on kolme viikossa, niiden päätteeksi teen kerran tai kaksi viikossa metconin. Juoksua on kerran viikossa.

Ehkä suurin syy, miksen aina hahmota treenaavani, on suuren konkreettisen tavoitteen puute. En aina osaa vastata, miksi sitten treenaan. Koska se on hauskaa ja koen kehittyväni, vastaan yleensä. Tähtitarratyttö minussa vain välillä toivoo että olisi jokin suuri ulkoinen motivaattori oikeuttamassa ponnisteluja.

Vaikkei minulla olekaan mitään suuria kilpaurheilullisia tavoitteita (mitä nyt haluan juosta kesällä elämäni ensimmäisen ultramatkan, saada uudet painonnostoennätykset ja olla kuolematta Vasaloppetin viestisarjassa maaliskuussa, mutta ei mitään oikeaa ja vakavaa), on kehittymiskulmalla treenaaminen kuitenkin äärimmäisen tyydyttävää. Välillä tosin mietin, pitäisikö minulla olla jokin ylevä ja hieno tavoite odottamassa taivaanrannassa. Juoksemista en osaa ajatella tavoitteellisena lajina, sillä kuten ystäväni Sofia kerran sanoi, juoksussa voittavat kaikki jotka pääsevät maaliin. Uskaltaisinko haaveilla crossfit-kisasta jossain välissä? Ehkä muutaman vuoden päästä, kun pääsen ikämiessarjaan? 


Tavoitteisiin liittyy aina prosessi ja harjoittelu - ja usein hidas matkanteko kohti maalia. Kärsivällisyys ei ole valttejani, ja välillä en malttaisi millään odottaa että osaisin ja olisin tarpeeksi voimakas. Kun on valtaosan vuodesta kuntouttanut kroppaansa ja opetellut alkeita alusta, meinaa välillä keulia, kun harmittaa että tulokset eivät ole kaikissa jutuissa edes sillä vanhalla tasolla vielä. Siksikin on hyvä, että treenaamisesta vastaa valmentaja, joka katsoo että hommat tehdään maltilla ja lohduttaa malttamatonta koutsattavaansa. Päivänä muutamana tuskailin turhautumistani 110 kilon maastavetosarjojen jälkeen. JP onneksi antoi perspektiiviä ja muistutti, että tässä on kyse prosessista:

Share

Pages