Ladataan...
Pumpui

Yhteistyössä Pelago 

Olenko muistanut vielä hehkuttaa teille sitä, että olen rakastunut? Tuorein palavien tunteitteni kohde on Saimaa-maantiepyörä.

Olen jo pitkään etsiskellyt tarpeeksi pienirunkoista, nättiä ja jokapäiväiseen käyttöön sopivaa mutta tarpeeksi nopeaa fillaria vanhan sotaratsuni tilalle, ja kun Pelagolta sitten otettiin yhteyttä ja kysyttiin kiinnostaisiko ottaa kesäksi uutuusmalli Saimaa koekäyttöön, tiesin että nyt olin tainnut löytää sen oikean. 

Olen suhtautunut uuteen fillariini samalla tavalla kuin jotkut suhtautuvat uusiin autoihinsa. Olen seissyt kellarissa ihailemassa sitä. Olen paasannut pyörästä kaikille jotka ovat osoittaneet etäisintäkään kiinnostusta sitä kohtaan. Olen jopa raahannut työkaverin käsipuolesta pihalle ihailemaan fillaria ja silitellyt sen stongaa hellästi kuin toiset menopelinsä konepeltiä. 

Olen minä kyllä muutakin tehnyt kuin vain ihaillut. Vajaassa neljässä viikossa kilometrejä on kertynyt reilut viisisataa. Pelagon periaatteena on tehdä tarkoitustaan palvelevia pyöriä, ja tässä mielessä minä ja Saimaa olemme erinomainen pari. Koska varsinaista maantieajoa minulle kertyy vain kenties kerran viikossa, kaipaan pyörältä myös työmatkajuhdan ominaisuuksia. Olen hiissannut kodin, työpaikan ja salin välistä pyhää kolmiyhteyttä lähes päivittäin ja tehnyt muutamana viikonloppuna pidempiä lenkkejä. Alkuun pyörä tuntui turhankin nopealta kaupunkiajoon, mutta liikenteen keskellä ajaminen alkoi nopeasti sujua. Fillarin säätäminen oikean kokoiseksi itselle vaati useamman testilenkin ja hieman hienosäätöä (pyörän sovittamisesta itselle oikeaksi tulossa juttua myöhemmin!) mutta nyt pyörä tuntuu istuvan käyttäjälleen pidemmissäkin ajoissa. 

Saimaa on yksi sievimmistä pyöristä joita olen nähnyt, ja siksi harmitti tehdä muutama järkevä ratkaisu Pelagon Helsingin-myymälän tyyppien lempeästi painostamana. Kauneimmillaan fillari on riisuttuna kaikesta turhasta ja olisin tavallaan halunnut omanikin nakuna, mutta tosiasia oli, että työmatka-ajossa lokasuojat ja tarakka tulevat tarpeeseen, sillä usein raahaan vähintään yhtä satulalaukullista roinaa mukana kelissä kuin kelissä. Ulkonäöllisesti ainoa huono puoli, jota olen pyörästä tähän mennessä löytänyt, on rungon maalin turhan pehmeä lakkaus. Kovakouraisten ihmisten fillarikellarissa runko on jo ehtinyt naarmuuntua muutamasta kohtaa. Mutta käyttöä varten se minulla onkin, ei (pelkästään) kiillottelua ja ihastunutta huokailua varten.

Testailen pyörää kesän läpi ja sitten pitäisi päättää, lunastanko fillarin ikiomaksi. Vaikka tiesinhän minä jo sen kun ensimmäistä kertaa vein Saimaan koeajolle: tämä on se oikea, kyllä tämä minulle jää. Ainoa, mikä puuttuu, on pyörältä nimi. Olen kutsunut sitä mielikuvituksettomasti Pelagoksi tai Saimaaksi, ja hetken harkitsin kunnioittavani eläkkeelle siirtyneen vanhan sotaratsuni Mustan Kostajan muistoa nimeämällä tulokkaan Vihreäksi Kostajaksi, mutta se kuulosti vähän hölmöltä. Ehkä se voisi olla Pullervo, Saimaa- ja norppayhteyksiensä takia? 

Share

Ladataan...
Pumpui

Sunnuntai, mikä erinomainen päivä kysyä itseltään mitä tulikaan tehtyä.

Olen valmentajan palkkaamisesta ja oman ohjelmoinnin aloittamisesta kerrottuani saanut muutamankin kysymyksen siitä, mitä siellä meikäläisen apukoulussa oikein tehdään. Teen käytännössä ihan normaalia crossfit-ohjelmointia, joka vain on sovitettu minun tarpeisiini ja eritoten omia heikkouksiani korjaamaan, ja siihen päälle höntsäilen muuta jos vain suinkin ehdin ja jaksan. Kulunut viikko on näyttänyt tällaiselta:

Maanantai: Lepopäivä. En edes ajanut pyörällä, sillä jouduin suhailemaan taksilla palaverista toiseen ja lopulta myös kotiin. Päivän ainut liikunta oli koiran kanssa kävely ja muutama leuanveto.

Tiistai: Crossfit. Ohjelmoinnissa oli penkkipunnerrusta ja metcon, joka sisälsi käsipainotempauksia, dippejä, punnerruksia ja porrasjuoksua. Lisäksi 20 km pyöräilyä.

Keskiviikko: Crossfit. Voimatreenissä kolmepistesoutua ja erilaisia askelkyykkyjä lisäpainoilla ja slidereilla. Kuntojumppana köysikiipeämistä, tuplahyppyjä ja GHD-leikkejä. Lisäksi 20 km pyöräilyä.

Torstai: Lepopäivä, 20 km pyöräilyä. 

Perjantai: Crossfit. Olkapää- ja lapatreeniä sekä Norppaliveksi ristimäni 40 minuutin epätoivon jumppa, joka sisälsi turkkilaisia ylösnousuja, hollow body walkeja slidereilla sekä jumping bar muscle-upeja. 20 km pyöräilyä.

Lauantai: Maantiepyöräily, 50 km. Akin kanssa tehty kevyt höntsälenkki, jota käytimme oikeutuksena lööbata koko loppupäivän sohvalla karkkia syöden ja energiajuomaa imaillen. 

Sunnuntai: Crossfit. Apukoulun ohjelmassa leuanvetoja, glute bridgejä, maastavetoja, kelkanvetoa ja assault bike -spurtteja.

Melkoinen treeniviikko takana siis. Toisaalta koska koko alkuvuosi on mennyt vähän kuntoa ja motivaatiota arvuutellessa, tuntuu ihanalta treenata niin että tuntuu. Ja todellakin tuntuu, kun ohjelmointi perustuu heikkouksien parantamiseen. Välillä meinaa syödä naista tehdä vain juttuja, joissa on lähtökohtaisesti huono ja heikko. Mutta samalla alkaa tuntua, että kaikki työnteko on tosiaankin hyödyksi.

Ensi viikolla jatkuvat treenihommat ja toivottavasti myös kelien salliessa tulee ulkoiltua. Blogissa ensi viikolla luvassa muuten fillariasiaa, stay tuned!

ps. Ylläolevia otoksia (treeni)arjesta löytyy käyttäjänimen @lottapumpui takaa, käykää seuraamassa jos ette sitä vielä tee!

Share

Ladataan...
Pumpui

Olen viime aikoina ihaillut paljon.

Siinä missä nuorena saattoi ihailla ihmisiä, jotka olivat jossain kaukana maailmalla tai aikoja sitten kuopattu, nykyään huomaan ihailun kääntyvän koko ajan lähemmäksi, tuntemiini ihmisiin. Tiedän valtavasti huikeita ihmisiä, jotka ovat tehneet minuun suuren vaikutuksen persoonallaan, osaamisellaan, taidoillaan, kiinnostuksensa kohteilla, säkenöivällä älyllään tai elämänvalinnoillaan. 

Jostain syystä ihailua on kuitenkin vaikea osoittaa. Haluaisin kertoa näille ihmisille, kuinka ihailen heitä, ja vielä enemmän haluaisin pyytää heitä avaamaan elämäänsä ja ajatuksiaan täällä blogissa teillekin. Mutta kun en kehtaa! Eihän aikuinen saa ihailla!

Toisaalta: miksei sitä voisi kertoa jollekulle ihailevansa tätä? Jos joku kertoisi minulle, että olen tehnyt häneen vaikutuksen jollakin tavalla, olisin valtavan otettu. Itseään kun on vaikea ajatella sellaisessa valossa, että omissa ominaisuuksissa ja toimissa olisi jonkun mielestä ihailtavaa, nehän ovat ihan arkisia juttuja eivätkä millään tavalla poikkeuksellisia.

Ehkä meidän pitäisi kertoa ihailustamme avoimemmin. Kun arvostuksen pääasiallinen ilmaisukeino tuntuu olevan tykkääminen Instagramissa, voi tuntua että maailmassa ihaillaan vain kauniita kasvoja ja pirtsakkaa luonteenlaatua. Ehkä muunkinlaisen ihailun osoittaminen antaisi meille epävarmoille osviittaa siitä, että jos ei ole vahvimmillaan noissa kahdessa edellä mainitussa asiassa, voi silti olla jakoa ihailumarkkinoilla.

 

(Kuvan minusta Inspiration Blog Awards -tällingissä otti Sofia, jota ihailen muun muassa siksi että hän ei koskaan sano ei hölmöille ideoille ja on yksi terävimmistä tyypeistä joita tunnen.) 

Share

Pages