Ladataan...
Pumpui

Kääk-juorut: bloggaja avautui nenän kaivamisesta, diskomusiikista ja siitä, mitä ei koskaan pukisi päälleen! Katso myös kivat koirakuvat! 

3 asiaa, joista pidän:
Reissaaminen, mättöruoan syöminen ja hyvin nukkuminen. Keskimmäistä teen varmaan liikaakin, muita vähän liian vähän.

3 asiaa, joista en pidä:
Yletön stressaaminen, diskomusiikki ja ihmiset jotka käyttävät passiivis-aggressiivista ...?-merkkijonoa sähköposteissaan.

3 asiaa, joita tein viikonloppuna:
Istuin liikaa koneella duuniprojektin ja gradun parissa. Kävin juoksemassa sateessa. Heräsin keskellä yötä ja menin olohuoneeseen viltin alle pariksi tunniksi lukemaan kirjaa ja pohdiskelemaan elämää.

3 asiaa, jotka osaan:
Kaivaa kielellä nenää, jongleerata (auttavasti edelleen viidellä pallolla) sekä laulaa ulkomuistista hämmästyttävän monta suomenkielistä kappaletta (omat suosikkini: Elsa, kohtalon lapsi sekä Neon 2:n tuotanto).

3 asiaa, joita en osaa:
Viheltää, röyhtäistä ja tehdä muscle-upia.

3 asiaa, jotka haluaisin osata:
Haluaisin vihdoinkin oppia tempaamaan säällisesti. Haluaisin myös olla parempi ja etenkin luovempi kokki. Ensisijaisesti haluaisin kuitenkin oppia olemaan stressaamatta ja ahdistumatta asioista.

3 asiaa, jotka minun pitäisi tehdä:
Viedä koira ulos ja laittaa lihapullataikina tekeille. Isommassa mittakaavassa minun pitäisi saada tänä vuonna opinnot kasaan kymmenen vuoden vetelehtimisen jälkeen.

 

3 asiaa, joista stressaan:
Työt, elämäni suunta ja se, että stressaaminen on vaarallista terveydelle.

3 asiaa, jotka saavat minut rentoutumaan:
Kotona puuhastelu. Liikkuminen. Leffojen katselu.

3 asiaa, joista puhun useasti:
Ruoka, urheileminen ja paikat joihin haluaisin matkustaa. (Mies käski lisätä että puhun aina töistä.)

3 asiaa, jotka puen mielelläni päälle:
Pyjamahousut, lököhousut ja olohousut.

3 asiaa, joita en pue päälleni:
Mekot, jos ei ole pakko. Korkokengät, jos ei ole pakko. Kauluspaidat, koska en ole koskaan löytänyt sopivaa.

3 asiaa, jotka haluaisin hankkia:
Lava-auto, vielä yksi polkupyörä ja talo vuoristosta.

3 asiaa, joista unelmoin:
Unelmoin vapaammasta elämästä, kajakkiretkestä jolla mennään katsomaan miekkavalaita sekä ulkomailla asumisesta.

3 asiaa, joita pelkään:
Epärealistisella tasolla pelkään avaruutta, dinosauruksia ja pakkoavioliittoa Lemmy Kilmisterin kanssa (elämäni hämmentävimpiä painajaisia). Realistisella tasolla pelkään hammaslääkäreitä ja muita terveydenhuollon ammattilaisia, jäisiä fillariväyliä sekä Kiinan alati kasvaa keskiluokkaa. 

3 asiaa, jotka toivon tapahtuvan lähitulevaisuudessa:
Lisääntynyt vapaa-aika, syöminen ja uudet reissut.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kun työ tunkee päälle, tarvitaan liikettä vastapainoksi.

Lupailin pari viikkoa sitten Tämän vuoden to do -lista -postauksessa, että tänä vuonna työn ja muun elämän tasapaino pistetään entistä parempaan kuntoon. Niinpä juu. Palasin reissusta viikko sitten, ja tuntuu että sen jälkeen olen tehnyt kolmen vuosisadan edestä hommia ja muuten yrittänyt vain päästä takaisin normihommiin kiinni. 

Eilen meinasin skipata treenit ja painua duunipäivän päätteeksi suoraan kotiin mäylimään. Onneksi menin salille. Aluksi tuntui suorastaan mahdottomalta päästä projektiajatuksista irti, mutta niin vain maastavetojen ja keuhkojumpan aikana mieli alkoi askarrella pelkästään käsillä olevien liikkeiden parissa. Viimeistään kotiin fillaroidessa huomasin, että roikkumaan jääneet asiat oli käsitelty tai ainakin siirretty päässä taaemmas loppuillaksi.

Treenaamisella ja fyysiseen puuhasteluun katoamisella on hämmästyttävä voima. Monesti tuntuu että pää tarvitsee jumppaamista vähintään yhtä paljon kuin vanha mätisäkkikin. Välillä on treenejä, joiden aikana tuntuu että fyysinen vaste ei ole optimaalinen vireystilan ja keskittymiskyvyn puutteen takia. Ehkä silloin ollaankin työstämässä päänuppia, sillä kyllähän me kaikki tiedämme, että maastaveto tekee höpöä niin sekä henkisellä että fyysisellä puolella.

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Miksi on niin helppo luovuttaa ja olla palaamatta treenien pariin?

Eilen se tapahtui, treeneihin palaaminen lähes kuukauden tauon jälkeen. Ensin oli joulu reissaamisineen, jonka jälkeen flunssa, jonka jälkeen oli matka Vietnamiin. Pelkästään fillarointi salille ja Bunkkerin kuudenteen kerrokseen kipuaminen tuntui käyvän keuhkojen päälle. Oli pakko aloittaa kevyillä painoilla ja tekniikka mielessä, pysähtyä nojailemaan polviin kun happi ei meinannut kulkea.

Moni kuntoprojekti tyssää ensimmäiseen kertaan - ei siihen ensimmäiseen ensimmäiseen, vaan niihin jotka seuraavat ensimmäistä kertaa; ensimmäiseen tauonjälkeiseen, paluuseen jumpalle, uuteen starttiin. On vaikea palata alkuun, kun on aloittanut jo vähintään kerran aikaisemmin, todennäköisesti useamminkin. Paluusta ei niinkään tee vaikeaa kunnon laskeminen, sillä pienen notkahduksen jälkeen paluu kehityskäyrälle on usein melko nopeaa. Vaikeus on ennemminkin henkistä laatua: kun tietää että on taas vaikeaa ja takapakkia tullut, iskee houkutus lykätä paluuta tai olla palaamatta ollenkaan. Ei tässä yksi viikonloppu lisää haittaa, ensi viikolla sitten, tai sitä seuraavalla. 

Nyt jonkun kuuluu parahtaa, että taukojen ei saisi antaa tapahtua alun perinkään! Tosissaan olevat, onnistujat, eivät anna tauoille sijaa! Ne Täydelliset Ihmiset pitävät itsestään niin hyvää huolta etteivät sairastu, ja priorisoivat oman hyvinvointinsa poikkeustilanteidenkin aikana. He tekevät ojentajadippejä aurinkotuolia vasten ja kellottavat uimansa kierrokset. He löytävät smoothiebowleja haastavissakin olosuhteissa. He eivät karkaa kehityskäyrältä. Meille muille aurinkotuoli on kirjojen lukemisen ja oluen lipittämisen alusta, me valitsemme paahtoleivän ananasmarmeladilla kaksi viikkoa putkeen. Me valitsemme taas uuden ensimmäisen kerran, vaikka tiedämme että se on perseestä.

En osaa edes laskea, kuinka monta ensimmäistä kertaa olen ehtinyt kokea. Melko monta kertaa olen skipannut sen toisen ensimmäisen kerran ja jättänyt homman sikseen, lopettanut tammikuussa alkaneen kuntoprojektin viimeistään helmikuun flunssaputkeen, jättänyt menemättä takaisin lomien jälkeen. Motivaatio punnitaan eritoten siinä, kuinka monta ensimmäistä kertaa jaksaa valitsemallaan tiellä käydä läpi. Jaksaako vielä sadannen ensimmäisen kerran jälkeen uskoa, että kehitykseen on mahdollista päästä kiinni?  Eilinen treeni oli suorastaan kauhea. Neljän kierroksen loppujumpan aikana meinasin lopettaa jokaisen kierroksen jälkeen. Keuhkokapasiteetti tuntui kutistuneen kymmenesosaan edellisestä (kannattiko poltella pari tupakkia reissussa, häh?), jaloista näytti kaikoneen kaikki puhti. Vaan kun ensimmäinen kerta on ohi, tulee toinen, kolmas ja neljäskymmenes jo itsestään. Nyt kun pahin on ohi, voi taas keskittyä kehityskäyrälle takaisin kipuamiseen.

Seuraa Instagramissa, tykkää Facebookissa tai ota seurantaan Bloglovinissa!

Share

Pages