Ladataan...
Pumpui

Luvassa 24 päivää fitspiraatiota ja motivaatiota!

Päätimme pistää Teräsmeduusat-porukalla pystyyn fitspo-joulukalenterin. Kuten kaikki Teris-ideat, en oikein tiedä mistä tämä sai alkunsa, mutta se pistettiin täytäntöön saman tien. Joten seuraavat 24 päivää on luvassa mahtavaa fitspiraatio-kamaa Teräsmeduusojen Facebookissa ja Instagramissa hashtagilla #teräsmeduusat.

Muutakin meduusameininkiä on luvassa tässä kuussa: vielä ehdit lahjoittaa Pelastakaa Lapset ry:lle ja laittaa meidät kärsimään joululuoksussa! Lisätiedot täältä.

Mikä ihmeen Teräsmeduusat? Lue lisää täältä.

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Painonnostokengistä se lähti.

Tuntuu melkoisen kreisiltä, että siitä on jo reilu vuosi, kun tuli puhetta eri nostokenkien ominaisuuksista erään tyypin kanssa. Ja sitten tuli puhetta vähän muustakin. Ja siitä on tasan vuosi, kun näimme ensimmäistä kertaa.

Melkoisen puuhakas vuosi on ollutkin. Olemme juosseet kaduilla, metsissä ja portaissa, uineet, patikoineet, pelanneet kössiä, surffanneet, kiivenneet vuorelle. Syöneet napojamme täyteen Helsingissä ja Vantaalla, Prahassa, Budapestissä ja ympäri Sri Lankaa. Perustaneet oman basecampimme Munkkivuoreen.

Liikunta on ollut aina keskeinen osa suhdettamme, aina alkaen painonnostokenkäasiasta ja toisten treffien kilpajuoksusta Malminkartanon rappusissa. Poikkeuksellista on ollut, kuinka ilolla olen liikkunut yhdessä Akin kanssa. Siinä missä yleensä pullikoisin poikaystävälle enkä kiusallanikaan ottaisi ohjeita vastaan, olen antanut Akin kannustaa, neuvoa ja ohjeistaa, oli kyseessä sitten juoksuasennon nyanssit, painonnoston hengitystekniikka tai fillarin ketjujen oikeaoppinen rasvaus.

Parasta on kyllä ollut Akin vankkumaton kannustus ja motivaatio. Kun alan epäillä itseäni, saan taatusti tsemppausta. Jos oma usko loppuu, Aki kyllä tietää mistä naruista vetää. Kerran sain kehitettyä salilla messevän henkisen blokin rivetyöntöjen kanssa ja olin itkun partaalla. Blokista päästiin yli, kun Aki huusi:

"Jos saat tämän ylös niin mennään kotimatkalla Mäkkäriin!"

Ja sieltähän se nousi. Taitaa mies tuntea minut melkoisen hyvin.

ps. Akin taustat esiteltiin muuten keväällä tässä postauksessa.

Share

Ladataan...
Pumpui

Eli sananen siitä, kuinka kaikesta elämässä ei saakaan arvosanaa ja kultaista tähtitarraa.

Kirjoitin muutama viikko takaperin riittämättömyyden ja epäonnistumisen tunteista treenissä. Sain kriittistä (ja varsin aiheellista, myönnetään!) palautetta siitä, että negailen liikaa - mutta myös paljon tunnustuksia lukijoilta, jotka tuntevat samalla tavalla. 

Olen pyöritellyt asiaa päässäni viime päivinä ja päätynyt keittiöpsykologisessa hengessä nimittämään tätä kympin tytön syndroomaksi.

Tiedätte kyllä kympin tytöt. Ne maakuntien ja kasvukeskusten koululaitosten Hermione Grangerit (sukupuolesta riippumatta), jotka ovat vaarassa hajota pätemisensä ja oppimisensa tarpeen alla. Ne, joiden on vaikea hahmottaa onnistumisia, jos kukaan muu ei ole sitä kertomassa papukaijamerkkien ja stipendien kera.

Kympin tyttö noudattaa kouluvuosienkin jälkeen kaavaa, jossa kaikista suorituksista tarvitaan kiitettävä arvosana ja kultainen tähtitarra. Jos ulkoista validointia ei ole saatavilla, voi turvautua lukuihin ja numeroihin sekä siihen, että vertailee itseään armottomasti muihin. 

Työ- ja talouselämässä puhutaan välillä siitä, kuinka naisten liiallinen itsekritiikki ja kokemus riittämättömyydestä aiheuttavat ahdistusta - ja estävät näitä etenemästä urallaan. Saman kaava toistuu myös harrastuksissa, etenkin aikana jolloin treenikin on arvostelusuoritus ja harrastemielessä douppaaminen yleistyvä ilmiö. 

Mitä enemmän olen puhunut tästä asiasta, sitä useampi on tunnustanut samanlaiset tuntemuksensa. Etenkin crossfit-saleilta olen löytänyt kohtalotovereita. Vaativuus ja suorituskeskeisyys houkuttavat, mutta tuottavat myös turhankin kovia paineita.

Itse en ollut siinä mielessä perinteinen kympin tyttö, että olisin ollut kiltti ja hiljainen tai - kuten jotkut ilkeästi kympin tytöistä sanovat - elämälle vieras. Koulumenestys, tavoitteellinen harjoittelu sirkuskoulussa, goottailu ja kiljupunkkarien kanssa kaupungilla notkuminen vain kävivät jotenkin yksiin. En ole mikään akateeminen supermenestyjä, enkä koskaan tehnyt graduani loppuun, kun menin mieluummin töihin. 

Kympin tytön suorituspaineista sen sijaan olen nauttinut ja kärsinyt koko elämäni. Koulunkäynti oli helppoa, eikä 9,8:n keskiarvoon pääseminen vaatinut oikeastaan minkäänlaisia ponnisteluja. Muistan edelleen elävästi sen kriisin, jonka koin lukiossa: en ollutkaan ainoa hyvä! Ja kun kaikki asetettiin arvostelussa Gaussin käyrälle, joku toinen saattoi tosiaan olla parempi kuin minä. Olen yrittänyt päästä eroon ajatuksesta, että olen tehnyt jotain merkittävää vain silloin, kun saan sen hemmetin tähtitarran - etenkin koska aikuiselämässä tarroja ja kiitoksia jaellaan melkoisen kitsaasti.

Suorituskeskeisyys on treenaamisessa sekä siunaus että kirous. Toisaalta se kannustaa tavoittelemaan asioita, toisaalta se lamaannuttaa. Kun on aina saanut lähestulkoon kaikesta kympin saman tien ja vähälläkin yrittämisellä, on ollut tuskallista huomata olevansa korkeintaan seiskan arvoinen tempaaja. Tai että oppimiseen menee paljon kauemmin kuin monilla muilla. Kelpaamisessa on loppujen lopuksi kyse vain siitä, että kelpaisi itselleen: tuskinpa kukaan muu maailmassa määrittää minua sen kautta, kuinka nopeasti kehityn painonnostossa, joten ei pitäisi minunkaan.

Koulu on siitä kummallinen paikka, että siellä omaksutut mallit eivät päde kovinkaan moneen asiaan tosielämässä. Gaussin käyrä on paska mittari yksilön elämässä: toisen onni ei ole itseltäsi pois, kyykättyjen kilojen määrä ei ole universaali vakio, josta sinulle on annettu vain pikku murunen. 

 

Oletteko samaa mieltä? Tunnistatteko näitä tuntemuksia itsessänne? Puhuinko pelkkää keittiöpsykologista potaskaa? Sana on vapaa! 

ps. Vielä ehdit äänestää allekirjoittanutta Fjällräven Polar Expeditioniin, kliketiklik!!!!

(Ensimmäinen kuva Jussi Helttunen, viimeinen kuva Kari Koskinen)

Share

Ladataan...
Pumpui

Ystävät ja kylänmiehet, jeesatkaa naista mäessä ja lähettäkää minut Fjällrävenin retkikunnan mukana hevonkuuseen!

Olen vuosia haaveillut osallistuvani Fjällrävenin Polar-retkikuntakisaan, jonka voittajat pääsevät 300 kilometrin seikkailuretkelle Norjan ja Ruotsin Lappiin Fjällrävenin selviytymisasiantuntijoiden ja huskyjen kanssa. Ja kas: sielläpä minun hakemukseni nyt killuu muiden kandidaattien joukossa. Tykkäisin ihan mahdottomasti siitä että kävisitte äänestämässä minua retkikunnan jäseneksi! Aikaa ei mene kuin muutama sekunti, ja saatte samalla nähdä halutessanne myös minun ja Uki-koiran tekemän hakuvideon! Äänestämään pääsee täältä. (Kuulemma mobiilissa äänestäminen vaatii FB-uudelleenkirjautumisen ja on hitusen vaivalloista, suosittelen tekemään toimenpiteen deskarissa). Ja totta kai saa pakottaa kaverit, äidit ja siipatkin äänestämään.

Kustakin maasta pääsee mukaan kaksi osallistujaa: some-suosituimmuuskisan voittaja sekä Fjällrävenin valitsema seikkailija. Tulisiko minusta jompikumpi?

Jos äänestätte, lupaan tehdä burpeita matkan varrella yhtä monta kuin saan ääniä! (Toivotaan että tulen katumaan tätä päätöstä pitkään ja hartaasti.)

Äänestäkää täällä, kliketiklik!

Share

Ladataan...
Pumpui

Pääkaupunkiseudun ensilumi, vaikkakin hintsunlainen, sai minut kummallisen innostuksen valtaan. Olen kuuman kelin suuri ystävä, joka uskaltaa luopua pitkähihaisesta vasta kun mittarissa on takuulla reilusti yli 20 astetta. Silti odotan tulevaa talvea malttamattomana. En nimittäin saa karistettua päästäni talviurheiluajatuksia. Yleensä talven to do -listalla on karata lentokoneella jonnekin mahdollisimman lämpimään ja muuten märistä peiton alla kylmissäni, mutta tropiikkihaaveiden ohella olen suunnitellut seuraavanlaisia toimia:

  • hanki sukset ja karista Hippo-hiihtojen traumat lopullisesti (päätä ensin, hiihtääkö pertsaa vai luistelua)
  • opettele laskettelemaan (edellinen kerta laskettelurinteessä oli muistaakseni vuonna 1998)
  • juokse ja pyöräile kuten kesälläkin (talvijuoksun varustelusta muuten löytyy postaus täältä)
  • mene pulkkamäkeen
  • kokeile lumikenkäilyä

Siinä sitä riittää tekemistä talvikuukausiksi. Sitten vain pitäisi toivoa, että joko isolle kirkolle saadaan lunta tai että pääsen jonnekin lumisemmille seuduille toteuttamaan haaveitani.

ps. Niin joo, ja onhan minulla yksi suurempikin talvihaave: Fjällräven Polar Expedition 2016. Kyseessä on some-suosituimmuuskilpailu, joten arvostaisin todella kovasti jos kävisitte tsiigaamassa hienon hakuvideoni ja äänestämässä allekirjoittaneen mukaan 300 kilometrin huskyseikkailulle Norjan ja Ruotsin Lappiin! Äänestää voi täällä! 

Share

Ladataan...
Pumpui

Tällä yksinkertaisella testillä saat selvitettyä, kannattaako sinun alkaa elää fitness-elämää!

1. Valmista hirvittävä määrä kanaa ja riisiä.

2. Syö tuota kanaa ja riisiä päivälliseksi sekä seuraavana päivänä lounaaksi ja päivälliseksi.

3. Tunnustele oloasi. Etooko pelkkä ajatus kanasta ja riisistä? Onko elämänilosi kadonnut? Jos vastasit molempiin kyllä, sinusta ei ole fitness-kissaksi, palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Jos vastasit ei, syö kanaa ja riisiä vielä pari päivää ja kysy itseltäsi uudestaan.

Testasin itse tätä, ja vastaukseni molempiin kysymyksiin oli ”voi luoja kyllä”. Unohdetaan siis fitness-hommat.

 

ps. Fiksuja ajatuksia fitnessistä löytyy Norja Yrjölän blogista, tsekedi tsek!

pps. Ansiokas selkäposeni Teräsmeduusojen fitness-larppi-triathlonilta.

Share

Ladataan...
Pumpui

Tue hädänalaisia lapsia, edesauta sekoilua!

Pelastakaa Lapset ry:n perinteinen Joulujuoksu juostaan 5.12. Juoksulla kerätään varoja kotimaan hädänalaisille lapsille, ja tänä vuonna maailman paras feministis-karnevalistinen urheilujoukkue Teräsmeduusat on mukana juoksemassa ja keräämässä lahjoituksia kampanjalle.

 

Jutun juju on seuraava: Mitä enemmän teette lahjoituksia, sitä suurempi Teräsmeduusa-spektaakkeli on luvassa!

 

Eli mitä enemmän saamme kerättyä Teräsmeduusojen kautta rahaa, sitä näyttävämpi on juoksumme. Ja näyttävyydenhän me osaamme, kuten voitte muistaa esimerkiksi Terässian Fitness-showsta tai Halloween Runin Top Gun -teemasta.

Mitä lahjoituksella sitten saa, paitsi itselle hyvää mieltä ja lapsille tuikitärkeää apua?

Lahjoitusten kokonaissumma 0-299 euroa: Pelastakaa lapset -pipot
Jos lahjoituksia tulee alle 300 euroa, sonnustaudumme kuvissakin näkyviin iloisiin Pelastakaa lapset -pipoihin. Hiostavat kuin perkeleet, mutta melko tylsää ja turvallista, eikö?

Lahjoitusten kokonaissumma 300-599 euroa: Tiernapojat
Hyvää iltaa, hyvää iltaa, itse kullekin säädylle! Seuraavalla portaalla neljän naisen joukkueemme pukeutuu Tiernapojiksi. Kenet nähdään Herodeksen, tuon styränkin roolissa? Kenet maalataan Murjaanien kuninkaaksi? Mitä se Knihti oikein tekikään? Jaksaako Mänkki pyörittää tähteään maaliviivalle saakka?

Lahjoitusten kokonaissumma 600-999 euroa: Seimikuvaelma
Enkeli taivaan lausui näin: kolmannen portaan ylityttyä Teräsmeduusat vaihtavat bibliavaihteen silmään.

Lahjoitusten kokonaissumma 1000+ euroa: Seimikuvaelma de luxe
Luvassa spektaakkelien spektaakkeli, josta emme vielä paljasta kaikkea. Asiasanat: aasi, kapalot, majatalo.

 

 

Lahjoitustapoja on kaksi:

1) Osallistu joulujuoksuun 5.12. Töölönlahden ympäristössä. Näet samalla Teräsmeduusat-spektaakkelin livenä!
http://www.joulujuoksu.fi/fi/ilmoittaudu/

Muista kirjoittaa lisätietoja-kenttään TERÄSMEDUUSAT! Ilman tätä emme voi seurata Teris-lahjoitusten karttumista.

2) Lahjoita ja juokse
http://www.joulujuoksu.fi/fi/juokse-ja-lahjoita/

Kirjoita lisätietoja-kenttään TERÄSMEDUUSAT. Voit lahjoittaa haluamasi summan ja juosta itsellesi sopivana ajankohtana. Juoksu ei tietenkään ole pakollista, mutta suositeltavaa!

 

Täältä voit lukea lisää siitä, miten lahjoituksesi auttaa.

 

Keräyslupa 2020/2013/2544

 
Mikä ihmeen Teräsmeduusat? Lue lisää täältä.Teräsmeduusojen blogit: Sofia ja Miia  

Share

Ladataan...
Pumpui

Sykkeen ranteesta mittaava FR225 on kelpo peli aktiiviselle harrastajajuoksijalle.*

Garminin Forerunner 225 yhdistää erinomaisesti GPS-juoksukellon ja aktiivisuusrannekkeen ominaisuudet. Sykkeen ranteesta mittaava laite on oiva valinta aktiivisille harrastajajuoksijoille, joskin korkeahko hinta (ovh 319 euroa) saattaa karkottaa osan ostajista.

 

Sykkeen mittaus ranteesta

Forerunner 225:n merkittävin uutuusominaisuus on sykkeen mittaaminen ranteesta. Moni valmistaja on lähiaikoina alkanut kokeilla sykkeen mittausta ilman perinteistä sykevyötä, joskin moni brändi aloittaa nämä kokeilut aktiivisuusrannekkeista (esim. Fitbit Charge) tai ei-niin-vaativien urheilijoiden sporttikelloista (esim. Polarin uutuuskello A360). FR225:ttä voikin pitää pelinavauksena teknologian tuomisesta varsinaisiin urheilukelloihin.

FR225:ssä sykkeen mittaus tapahtuu optisella anturilla. Koska sykkeen mittaaminen tapahtuu valon avulla, on kellon takaosassa pehmeä silikonihelma, joka estää valon pääsyn ranteeseen ja parantaa näin sykkeen lukemisen luotettavuutta.

Sykettä saa mitattua juoksumoodin lisäksi myös muutaman napin painalluksella milloin vain pienen hetken ajan. Tämä on hauska lisäominaisuus esimerkiksi aamun leposykkeen seuraamiseen. Itse pikatsekkasin sykkeen välillä crossfit-treenien päätteeksi – ja hammaslääkärin odotushuoneessa panikoidessani. Aina pikavilkaisu ei ollut kovin pikainen, koska optinen sykkeemittaus kestää tovin.

Talviliikkujalle sykkeen mittaus ranteesta on ongelmallisempaa, kun kelloa joutuu kaivamaan esiin hihojen alta. FR225:n saa onneksi paritettua myös ant+-yhteensopivan sykevyön kanssa, joten kellon voi esimerkiksi hiihtolenkillä heittää hihan päälle.

Sykkeenmittaus käynnistyy automaattisesti juoksumoodiin siirryttäessä. Sykettä voi tarkastella harjoituksen aikana sekä numerona että eri sykealueittain. Sykealueet kalkuloidaan ensin käyttäjän syöttämien ominaisuuksien (ikä, paino jne.), ja ne muokkautuvat harjoittelun myötä. Sykealueensa voi käydä myös syöttämässä kelloon. Sykealueet ovat hyvä tapa seurata harjoittelua, etenkin jos numeeriset arvot eivät avaudu niin hyvin. 

Sykkeen mittaaminen ranteesta on erinomainen asia sykevyönsä helposti unohtavalle liikkujalle. Monet ovat esittäneet epäilyjä optisen mittauksen luotettavuudesta, mutta itse olin positiivisesti yllättynyt FR225:n sykkeenmittauksen laadusta. Sykkeen löytäminen kesti välillä tovin, mutta kokonaisuudessaan laite pysyi hyvin kartalla sykkeistäni. Parhaiten sykettä saa mitattua kellon ranteen ollessa tiukalla. Itse huomasin toimivimmaksi sen, että arkikäytössä pidin ranneketta löysällä ja lenkille lähtiessä kiristin sitä. (FR225:n seuraajassa FR235:ssä on käytetty lisenssitekniikan sijaan Garminin omaa tekniikkaa sykkeen optiseen mittaamiseen, joten pieniä parannuksia saattaa olla luvassa.)

Alla olevassa kaaviossa on rinnakkain samalla lenkillä kahdella eri laitteella kerätyt tiedot. Vasemmalla näkyy FR225:n keräämä tieto, oikealla Garminin Vivoactiven sykevyön keräämä data. Pientä vaihtelua näkyy, mutta kokonaisuudessaan esimerkiksi tahdin (toinen rivi) ja kadenssin (neljäs rivi) suhteen ei ollut dramaattisia eroja (töksähtelevä juoksutahti selittyy pääosin sillä, että mukana lenkillä oli koira, jolloin matkanteko pysähteli vähän väliä.) Keskisyke oli FR225:n mukaan 138, Vivoactiven mukaan 135. Ranteesta mitattu syke (kolmas rivi) tuntui olevan hieman herkempi sykkeen vaihteluille (tai näyttämään sykkeen vaihtelua), joten nousut ja laskut näkyvät kaavioissa dramaattisempina. 

Sama lenkki FR225:llä (vas.) ja Vivoactiven sykevyöllä (oik.) mitattuna.

 

Juoksuominaisuudet

Juoksukellona FR225 on hyvä valinta perusharrastajalle. Kellon näyttöjä saa muokattua mielensä mukaan, ja kuten yllä olevasta kaaviosta nähdään, myös pelkän kellon avulla saadaan melko hyvää dataa kadenssista sykkeen lisäksi.

Kaaviossa näkyy Garmin Connectin antamat tiedot samasta lenkistä kahdella eri laitteella mitattuna. Ainoa merkittävä ero laitteiden välillä oli kalorinkulutus: FR225 arvioi lenkillä palaneen 356 kcal, Vivoactive taas 293 kcal. Kalorinkulutus tosin on kaikista sporttikellojen tarjoamista ominaisuuksista epätieteellisin, joten suuria johtopäätöksiä tästä ei ole tarvis vetää. Itse pidän kalorinkulutustietoa puhtaasti nice to know -tason infona, enkä koskaan käytä sitä ohjaamaan omaa syömistäni.

Garmineja on aikoinaan moitittu GPS:n löytämisen epäluotettavuudesta, ja esimerkiksi muutama vuosi sitten testaamassani Forerunner 15:ssä GPS:n löytyminen oli todella hidasta. Nykyään GPS-ongelmia ei tunnu olevan, vaan FR225 nappaa satelliitista kiinni nopeasti. Pisimmällä testikauden juoksulla (Helsinki City Trail, polkupuolimaraton) GPS pysyi melko hyvin samoissa lukemissa virallisten kisan kilometrimerkintöjen kanssa. Sisätiloissa juoksemiseen kellossa on sisäinen kiihtyvyysanturi, jota en testijaksolla kokeillut.

Juoksun rinnalla muita lajeja harrastavaa harmittaa, että FR225:ssä ei ole tarjolla muita lajivaihtoehtoja. Tämä puute on tosin korjattu juuri markkinoille saapuvassa Forerunner 235:ssä, jossa on sekä juoksu- että pyöräilyomaisuudet ja mahdollisuus ladata erilaisia ohjelmia ja kellonäyttöjä Connect IQ -kaupasta. Uusi laite myös mittaa sykettä ympärivuorokautisesti.

 

Aktiivisuuden seuranta

FR225:stä löytyvät kaikki Garminin aktiivisuusrannekkeiden ominaisuudet: päivän aktiivisuustason seuranta, otetut askeleet, uni. Tietoja pääsee seuraamaan sekä älypuhelimesta (iOS, Android) että tietokoneelta Garminin Connect -palvelussa.

Kellon saa hälyttämään liian pitkästä paikoillaan olosta. Muutamalla napin painalluksella laite näyttää päivän askeleet ja askeltavoitteet. Hälytykset ja muut saa toki pois päältä, jos ei esimerkiksi halua säikähtää pitkässä palaverissa kellon ruvetessa värisemään.

Suunnon Ambit 3 Sport ja Garminin Forerunner 225 rinnakkain. Koko on laitteissa melko sama, painoeroa on melkoisesti.

 

Käytettävyys, akun kesto ja muut nippeliasiat

Ensi alkuun FR225:n koko (halkaisija 25,4 mm, korkeus 16 mm) tuntui massiiviselta pienessä ranteessa. Pian kellon koko kuitenkin unohtui, ja laitteen lähestulkoon unohti. Tästä on kiittäminen etenkin laitteen keveyttä (54 g, vrt. Suunto Ambit Sport 3 yllä olevassa vertailukuvassa 80 g). Kellon ranneke on pehmeä ja mukailee rannetta todella hyvin, mutta sen pinta on aavistuksen nihkeä ja nukkaantuu helposti. Kello kannattaakin välillä pesaista suihkussa käydessään.

Laitetta on helppo käyttää, joskin välillä navigoiminen on hieman epäintuitiivista. Kellon piippaukset ja äänet ovat hieman muovisia, itse valitsin laittaa mahdollisimman paljon ääniä pois.

Akulle luvataan 4 viikon kesto normimoodissa ja enintään 10 tunnin kesto harjoitustilassa. Omassa käytössäni akku kesti kertalatingissa muutaman viikon, kun kävin juoksemassa muutaman lenkin viikossa.

 

Plussat:

  • Sykkeen mittaus ranteesta toimii
  • Aktiivisuuden mittaus
  • Todella mukava kädessä
  • Keveä ja helppokäyttöinen

Miinukset:

  • Ei muita lajeja kuin juoksu
  • Korkeahko hinta

 

Lopputuomio:

Forerunner 225 on erinomainen valinta sykevöitä vierastavalle aktiiviselle juoksijalle, joka haluaa dataa myös muusta aktiivisuudestaan. Monia eri lajeja harrastavaa uusi FR235 kiinnostanee enemmän. Juoksukellona laite saa kouluarvosanaksi 9–.

 

*Garmin tarjosi tuotteen testiin, näkemykset omiani.

 

Aikaisempia laitetestauksia:
Polar A300
Garmin Vivoactive
Garmin Forerunner 15 ja Vivofit

 

ps. Pahoittelut kököstä kuvanlaadusta, parempi kamerani on rikki, ja pimeä vuodenaika + vanha iPhone = suttuisia kuvia... 

 

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Maanantain treenikatastrofin jälkeen tunsin jälleen houkutusta lyödä painonnostokengät tiskiin ja lopettaa urheiluhommat kaikkinensa.

Mutta enhän minä urheilua lopeta, vaikka aina säännöllisin väliajoin kyseenalaistankin sen sopivuuden fyysiselle ja henkiselle hyvinvoinnilleni. Juttelin asiasta muutaman luottoihmisen kanssa ja pyörittelin ongelmaa itsekseni. Sain lopulta tiivistettyä ongelmani urheilun saralla kahteen asiaan:

a) olen kunnianhimoinen ja suorituskeskeinen

b) en ole hyvä urheilussa.

Näiden kahden seikan välinen ristiriita on urheiluliitännäisten vammailujeni alkulähde.

Olen toki kehittynyt valtavasti monellakin saralla ahkeran harjoittelun myötä, mutta liikunnallisesti lahjakkaaksi minua ei voi hyvälläkään tahdolla kutsua. Opin kyllä, voimistun ja edistyn, mutta äärimmäisen hitaasti, paljon hitaammin kuin mitä kunnianhimoni toivoisi. Tästä sitten kumpuaa välillä pohjattomalta vaikuttava turhautumiseni.

Pelkästään fyysistä puolta ajatellen olisi varmaankin parasta, että liikkuisin pelkästä liikkumisen ilosta. Treenailisin vähän ja menisin fiiliksen mukaan. Mutta hyvän mielen liikkuminen ei riitä päänupilleni. Kaipaan lukuja, tuloksia, konkreettisia syitä treenata! Tavoitteiden asettaminen on hankalaa, kun yhtäältä janoaisi hienoja suorituksia ja toisaalta tiedostaa urheilullisuutensa rajat sekä elämäntilanteen, jossa treeni on vain yksi osa isompaa kokonaisuutta. 

Siksi olenkin hieman miettinyt tavoitteitani loppuvuodelle ja ensi vuodelle. Ylätason tavoitteena on toki kehittyä systemaattisesti etenkin voimapuolella ja yrittää treenata myös treenaamisen ilosta, vaikkeivät tuloskäyrät osoittaisikaan ylöspäin. Konkreettisemmalla tasolla olen päättänyt osallistua muutamaan polkujuoksukisaan. Keväällä ajattelin juosta muutaman polkupuolikkaan, syksymmällä maratonin. Ja onhan kalenterissa ilmeisesti sisäsoudun sm-kisat joihin minut on tahtomattani ilmoitettu mukaan 4 x 1000 metrin viestiin Teräsmeduusojen nimissä. Voi luoja. 

Share

Pages