Ladataan...
Pumpui

Maanantai oli kyllä varsinainen päivien maanantai. Aamulla kenkutti vaikka olin nukkunut pitkät yöunet, päivä meni mukavasta ohjelmasta huolimatta ohi kuin sumussa, treenit kulkivat autopilotilla ja aina kun ehti hetkeksi pysähtyä havainnoimaan olotilaansa, teki mieli painua saman tien kotiin nukkumaan. Pistin olon kiireisen duunijakson ja stressin syyksi, ajattelin että kyllä tästä reippaalla asenteella ja pienellä henkisellä piiskaamisella yli mennään.

Vaan ei menty. Seuraavana aamuna olo oli kahta kauheampi. Kroppa oli aivan hyytelöä ja kuumeessa, ja seuraava vuorokausi kuluikin pitkälti Netflixiä puolihorteessa tuijottaessa, teetä ja Finrexiniä kiskoessa sekä sikeitä vetäessä. Sitähän se kroppa oli yrittänyt viestiä koko maanantain: akku alkaa olla tyhjä, pitäisi muistaa vähän levätä. Kun en hienovaraisista vihjeistä tajunnut, niin laittoi sitten vahvempaa signaalia tulemaan.

Olen taas huomannut vetäväni tutulla "no ensi viikolla/kuussa/vuonna sitten helpottaa" -moodilla. Juuri edellisen kiire- ja dedisvyyhdin keskellä viimeksi vannoin, että ei enää tällaista, vaikka samaa lupasin edellisenkin suman keskellä.

Stressi on siitä katala seuralainen, että siitä on ihmiselle sekä tolkuttomasti hyötyä että valtavasti haittaa. Sen määrä vain pitäisi onnistua suitsimaan niin, että asiat tulevat tehtyä mutta mieli ja kroppa eivät ala piiputtaa. Olen yrittänyt opetella tunnistamaan stressin ja lepäämään jo ennen kuin stoppi tulee vastaan. Olen oppinut lukemaan kroppaani ja mieltäni, mutta aina en siltikään osaa tunnistaa liiallista stressitilaa, vaan pusken siihen saakka kunnes on pakko huilata pari päivää.

On helppo vähätellä omia tuntemuksiaan ja yrittää kannustaa itseään skarppaamaan vähän lisää, pistää väsymys ja hotsittamattomuus laiskuuden syyksi. Vetelyys vaan ei aina lähdekään pois lisätsempillä ja -tekemisellä, eikä väsymystä voi lääkitä määrättömällä kahvinjuonnilla ja itsensä motivoimisella. 

Stressi on ikävä kaveri mutta onneksi omia reaktioitaan siihen pystyy hallitsemaan, ainakin välillä. Pitäisi muistaa, että minun panokseni puutteeseen tämä maailma ei ihan heti kaadu, eikä pitäisikään. Murehtimisella ja märehtimisellä ei ole saatu valmista aikaan. Välillä voi sanoa ei, pyytää apua ja sanoa että nyt minä kuulkaas vain hengailen ajattelematta tuottavuutta ja hyödyllisyyttä ja suunnitelmia. Selata pari minuuttia kissakuvia kesken duunirupeaman tai nähdä kavereita vaikka pitäisi edistää sivuprojekteja. Nukkua hyvällä omallatunnolla kahdeksan tuntia yössä.

Sain kuvassa näkyvän rannekorun eksältäni Kap Verden -tuliaisina. Sen viesti on hyvä ja tärkeä. Siksi olenkin pitänyt korua ranteessani kellon kupeessa, jotta muistaisin vilkaista sitä aina samalla kun kelloakin. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Välillä eteen tulee treenejä, joiden tekeminen hermostuttaa ennalta enemmän kuin mitä kehtaisi myöntää. 

Salillamme on keskiviikkoisin ja lauantaisin open gym, jolloin porukka käy tekemässä rästiin jääneitä treenejä tai harjoittelee uusia taitoja. Monesti valmentaja on keksinyt open gymeihin myös suositustreenejä, joita voi pusertaa jos ei muutakaan keksi. Tällä viikolla moinen ehdotus sisälsi seuraavia lystikkäitä elementtejä:

8 x 10 metrin kelkantyöntö (miehillä 70 ja naisilla 50 kilon lisäpainolla)
8 x rinnalleveto ja kyykky kahdella kahvakuulalla
6 x 10 metrin kelkantyöntö
6 x rinnalleveto ja kyykky
4 x ---
4 x ---
2x ---
2x ---

Crossfitissä on pääasiassa kahdenlaisia wodeja (workout of the day, päivän treeni): sellaisia jotka ovat jo paperilla ihan hirveitä ja niitä, jotka ovat paperilla petollisen harmittomia ja osoittautuvat heti alkumetreiltä ihan hirveiksi. Lauantainen lukeutui ensimmäisiin. Jostain syystä spennasin treeniä niin kovasti, että kaduin että olin perjantaina alustavasti luvannut sen lauantaina suorittaa ja vieläpä näin siihen liittyvää unta.

Mutta eipä siinä muu auttanut kuin ruveta lykkimään. Kuvitelkaa yrittävänne saada liikkeelle lähestulkoon itsenne painoisen kelkan. Ei ole helppoa, ei. Hiki silmissä kirvellen työnsin kelkkaa edestakaisin pitkin salia ja kirosin kitkan olemassaoloa. Jokaisen kierroksen myötä kelkan liikkeelle saaminen oli entistä vaikeampaa. Rinnallevetoja ja kyykkyjä ei ollut hirveästi, mutta jalkojen ollessa hyytelöä ja sydämen hakatessa rinnasta ulos ei niiden tekeminen ollut hauskaa sekään. Kaiken lisäksi päässä soi itsepintaisesti Tommi Läntisen Via Dolorosa. Great. No, arviolta 17 minuutissa sain savotan tehtyä ja köllähdin hikisenä puuskuttavana kasana matolle. Hyvä että eivät joutuneet kierittämään salilta pois, aika naatti olin ponnistuksen jälkeen. Palauduttuani olin taas äärimmäisen iloinen siitä, kuinka hienon lajin pariin olen tieni löytänyt.

 

Tänään kyllä sitten kolottaa kroppaa sen verran, että tietää tehneensä. Lepopäivänäkään ei tarvitse onneksi jäädä sohvanpohjalle pötköttämään koko päiväksi. Lähdin seuralaisen kanssa Haltialaan ja Pitkäkoskelle kävelemään. Tänään jopa löytyi niitä geokätköjä! Munkkikahvit Pitkäkosken retkeilymajalla tuntuivat erityisen ansaituilta ahkeran duuni- ja treeniviikon päätteeksi. 

Tällä viikolla tuli - yllätys, yllätys - vietettyä aika paljon aikaa crossfitin parissa. Kas näin:
Maanantai: crossfit, 1 tunti: hikistä sähellystä yleisliikkeiden, muscle-up-harjoitteiden ja käsipainotempausten ihmeellisessä maailmassa
Tiistai: crossfit, 1 tunti: uusi takakyykkyennätys
Perjantai: crossfit, 1 tunti: yhden jalan maastavetoja ja erinäisiä keskivartaloharjoitteita
Lauantai: crossfit, open gym 2 tuntia: kelkkalystiä, käsilläseisontapunnerruksia ja kehonhuoltoa
Sunnuntai: kävelyä ja geokätköilyä noin kaksi tuntia

Näihin kuviin ja tunnelmiin! Iloista uutta viikkoa, toivottavasti treeni kulkee hyvin ja mieli on virkeä kammottavasta pimeydestä huolimatta, kamut!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Onko väärin olla vähän pettynyt vaikka on juuri lyönyt oman urheiluennätyksensä?

Teimme tänään takakyykyn ykkösmaksimeita treeneissä. Tavoitteenani oli kyykätä edellistä ennätystäni (70 kiloa) enemmän. Ja niinhän kävikin. Tavoite saavutettu, mutta silti harmittaa. 72,5 kiloa kun tuntuu kauhean säälittävältä painolta. Että pitäisi sitä pystyä vähän enempäänkin, kerta toiset kyykkäävät 10, 20, 30 kiloa enemmän.

Tänään ei kyllä pystynyt. Kroppa ei ole parhaassa kyykkyiskussa syksyn hyvin epäsäännöllisen treenaamisen takia, ja mieli rupesi askartelemaan ihan muiden asioiden parissa, kun koetin ennätystä 75 kilolla. Kismittää, vaikka tietää ja tiedostaa erinomaisen hyvin, että koskaan ei pitäisi vertailla itseään muihin ja että tulos ihan kelpo tällaiselle kolmekymppiselle kuusikymmentäkiloiselle toimistonäädälle, joka on viime aikoina joutunut uhraamaan kauhistuttavan paljon treenejä duunin takia.

Olen monet kerrat meuhkannut siitä, kuinka tärkeää tavoitteellinen harrastaminen on aikuiselle ihmiselle henkisesti. Kun duuninsa hanskaa ja alallaan kehittyy suht jouhevasti, tekee äärimmäisen hyvää joutua välillä nöyrtymään ja hyväksymään tappionsa. Vaikka olisikin vain hävinnyt yhdistelmälle painovoimaa, huonoa mielenhallintaa ja treenikertoihin nähden liian suurta kunnianhimoa. Ei tässä muu auta kuin yrittää kyykätä säännöllisemmin ja enemmän ja kokeilla kohta uudelleen. Edistystä se on hidaskin edistyminen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Etsivä löytää. Tai sitten ei. Kokeilin eilen ensimmäistä kertaa geokätköilyä, ja nörtti minussa innostui valtavasti.

"Geokätköily on maailmanlaajuinen ulkoiluharrastus, jossa etsitään satelliittipaikannusta hyödyntäen geokätköiksi kutsuttuja rasioita," summaa geocache.fi-sivusto. Siinäpä se yksinkertaisuudessaan. Yksi jemmaa kaupunkiin tai maastoon pienen rasian, muut yrittävät satelliittipaikantimen ja vihjeiden avulla etsiä sen. Kätköjen sijainti ja saavutettavuus vaihtelee aina helposti löydettävistä kiipeilyvarusteita vaativiin piiloihin. 

Meillä oli käytössä iPhonelle ladattu geokätköilyohjelma Geocaching (8,99 € AppStoresta), josta pystyy hakemaan lähistön kätköjä ja niiden lisätietoja. Applikaatiota ei välttämättä tarvitse, vaan kätkön koordinaatit voi syöttää myös muuhun satelliittiapparaattiin. Kännykästä oli kyllä melkoisesti hyötyä, sillä vihjeitä ja lisäinfoa kätköjen löytymiseen tarvittiin kipeästi.

Ensimmäinen vesiperä tuli helpolla rastilla. Lokaatio ja jemman laatu olivat tiedossa, mutta rasiaa ei vain näkynyt tai kuulunut. Trollit ovat löytäneet tiensä myös kätköilyn pariin, eikä ilmeisesti ole tavatonta, että joku kiusallaan käy hakemassa kätkön pois tai siirtää sitä hiukan.Toisen rasian sijainti selvisi, mutta turvallisuushakuisuus voitti seikkailunhalun, sillä kallio oli jyrkkä ja sateesta hirvittävän liukas. Vannoimme kyllä palaavamme paremmalla säällä kirjoittamaan oman puumerkkimme lokikirjaan.

Vaikka suoritustasolla geokätköily meni ihan penkin alle, oli hirmuisen hauskaa ja jännittävää etsiä rasioita kivien ja kantojen alta. Samalla tuli aimo annos liikuntaa, kun ryskäsi pusikoissa ja kiipesi kallioilla. Lähialueretken ja kätköilyn ansiosta aktiivista ulkoilua tuli viitisen tuntia, ja kilometrejäkin kertyi rapiat viisitoista ja siihen puskissa heilumiset päälle. Ja sai syödä evässämpylää ja siemailla kahvia mättäällä istuen, mikäs sen mukavampaa. 

Lisätietoa harrastuksesta ja Suomesta löytyvistä geokätköistä löytyy täältä

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Takana on melkoisen hyvä viikko.

Siinä missä viime viikot ovat menneet treenin ja levon kannalta vähän ohi duunikiireiden ja muiden rientojen takia, olen tällä viikolla ottanut asiakseni päästä takaisin kiinni rutiineihin. Työt normalisoituivat onneksi yhdeksästä viiteen -tahdiksi, mikä mahdollisti myös säännöllisen treenaamisen.

Viikko meni pitkälti crossfitin parissa, mutta sunnuntain olin korvamerkinnyt ulkoilulle. Ja kuinka sitä ulkoiltiinkaan! Teimme pitkän lenkin Arabianrannasta Lammassaareen, sieltä Viikkiin ja Herttoniemeen. Kokeilin myös ensi kertaa geokätköilyä, joka osoittautui hemmetin hauskaksi puuhaksi. Siitä lisää huomenissa, tässä summausta tästä viikosta:

Maanantai: crossfit, 1 tunti: mainio treeni, joka sisälsi muun muassa kuperkeikkoja
Tiistai: crossfit, 1 tunti: etukyykkyjä
Keskiviikko: juoksu, 30 minuuttia + venyttely ja kehonhuolto
Torstai: crossfit, 1 tunti: painonnostotekniikkaa
Perjantai: crossfit, 1 tunti: maastavetoja
Lauantai: crossfit open gym, 1,5 tuntia: kippausleukojen, käsilläseisontapunnerrusten ja boksihyppyjen 
Sunnuntai: retkeilyä ja geokätkeilyä, arviolta 15 kilometriä matkaa ja lopuksi kallioilla kiipeilyä kätköjä etsien

Nyt makaan potslojo sohvalla onnellisen rentoutuneessa tilassa maittavan aterian ja viinilasillisen jälkeen. Toivottavasti ensi viikostakin tulee yhtä mainio.

Kuinka teillä on sujunut, kamut? Oletteko saaneet niskaotteen pimeästä syksystä?

ps. Tyypatkaa huisin hieno uusi banneri ylhäällä! Kiitos mr. T!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Sanumaria haastoi minut paljastamaan kolme asiaa, jotka olen aina halunnut tehdä. Haastajan sanoin nuo "asiat voivat olla pieniä tai suuria, mutta sellaisia joita ei ole vielä tehnyt". Kas tässä pesee:

1. Olen aina halunnut olla kartanon emäntä

Sisälläni asuu vuosi vuodelta kovaäänisemmin itsestään ilmoitteleva landepaukku. Jostain syystä haluaisin asua ihanassa kartanossa Skotlannin nummilla. Pukeutuisin tweediin, ajaisin Land Roverilla ja makoilisin lukemalla klassikkoromaaneja sohvalla koiralauman keskellä. Päivisin hoitaisin puutarhaa, pelaisin tennistä ja kävisin ratsastamassa ja metsällä. En ole vielä oikein selvittänyt tämän haaveen realisoimisen kustannuslogiikkaa. Vapaat komeat aateliset, ilmoitelkaa itsestänne!

2. Olen aina halunnut tulla (mieluiten New Yorkissa asuvaksi) kirjailijaksi 

Kirjailija oli yksi lapsuuteni haaveammateista. Joskus teini-ikäisenä päätin, että esikoisromaanini täytyisi ilmestyä ennen kaksikymmentävuotissyntymäpäivääni. Nyt olen enemmän kuin tyytyväinen, että en koskaan saanut aikaiseksi kirjoittaa sitä nuoren vihaisen naisen esikoista. Tosin en tiedä onko ollut yhtään sen viisaampaa jemmata kaikkia tekstejään pöytälaatikkoonkaan. Ehkä joskus, ehkä joskus. Ryhdistäytymistä odotellessa olen kumminkin saattanut kustannustoimittajavuosinani maailmaan muutaman erinomaisen romaanin ja tälläkin hetkellä työn alla on erään ihanan kirjailijan uusin teos.

Kirjailijuuteen kuuluu tietenkin kriitikoiden ja lukijoiden suosion lisäksi kirjailijan elämäntyyli. Voisin hyvinkin kuvitella asuvani Manhattanilla supervaloisassa lukaalissa, jossa päivät kirjoittaisin seuraavaa suurta sukupolviromaania ikkunan ääressä ja iltaisin kävisin säkenöiviä keskusteluja ystävieni kanssa ravintoloissa. Ja ehkä perustaisin naurettavan täydellisen kirjailijaperheen, vähän niin kuin yllä olevan kuvan Siri Hustvedt ja Paul Auster.

3. Olen aina halunnut esiintyä musikaalissa

http://www.youtube.com/watch?v=-6S5caRGpK4

Olen täysin, täysin laulu- ja tanssitaidoton. Silti olen aina haaveillut esiintyväni musikaalissa. Enkä missään kuppaisessa kaupunginteatteriproduktiossa vaan Broadwaylla. Mieluiten numerossa, jossa saa myös stepata. Ja heilutella knallihattua käsissään. Ja esiintyä Neil Patrick Harrisin kanssa.

 

Lisäksi olen aina halunnut: perustaa oman aikakauslehden, voittaa Stanley Cupin ja syödä kilpaa hodareita. Muun muassa.

Kiitos haasteesta! Haastan seuraavaksi FFFifin, Onnenpäivä-A:n sekä Alternatiiviurheilija-Inkan!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Syksyn saapuessa olen pitkin hampain joutunut hylkäämään uskolliset superlyhyet treenishortsit ja siirtymään takaisin trikoiden käyttäjäksi. Musta makkarankuori on ollut pitkään mittatikkuni jumppapuvustuksessa, mutta nyt olen alkanut himoita kuviotrikoita. Etenkin kun törmäsin Black Milk -nettikaupan huikeaan leggingsvalikoimaan.

Voiko olla hienompaa kuin nämä järkyttävän törkeät Keski-Maan karttaa kuvaavat trikoot? Jokaisen jumppaavan tolkienistin unelma! Kerrankin saisi olla oma nörtti itsensä, kun kyykkäisi menemään. Rapea kuudenkympin hinta tosin jäi arveluttamaan, joten kysyin mielipidettä myös lähipiiristä. "Noistahan voisi luntata karttaa, kun lukee Tarua sormusten herrasta", virkkoi ensimmäinen. Erinomainen pointti sekin. Toinen mielipiteenlaukoja tosin ei nähnyt trikoita mahdollisuutena vaan uhkana: "Millainen tyttö haluaa, että sillä valuu nivusista sisäreittä pitkin Synkmetsää?" Hyvä pointti tuokin, ehkä tuon ikävän pöpelikön olisi voinut laittaa johonkin muuhun kohtaan pukinetta.

Eipä kaupan nörttivalikoima näihin ja muutamiin muihin svengaaviin Tolkien-aiheisiin trikoisiin loppunut. Harry Potter -teemaisista trikoista himottivat etenkin nämä Puuskupuh-tuvan tunnusvärejä kantavat pöksyt:

Ja tämä suojelius-printti:

Eikä näissä kuolonsyöjäpökissäkään mitään vikaa ole:

Tahdon nämä kaikki! Kuten tänään yhden treenikamun kanssa jutustelin hänen leoparditrikoitaan kehuttuani: törkeän ja hienon raja on äärimmäisen häilyvä.

ps. Itse en ole kauhean kova Tähtien sota -fani, mutta tähänkin teemaan sopivia nörttikalsareita löytyi kaupasta monenlaisia. Ja kaikkia muita vinkeitä kuoseja myös!

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

...jastin. Jostain syystä tämä, myöhemmällä iällä melkein-rivoksi tajuamani värssynpätkä ensimmäisellä luokalla saadusta aapisesta kummittelee mielessäni aina, kun ajattelen heijastimia. Joita olen viime aikoina ajatellut hämmästyttävän paljon.

Pimeällä liikuskellessa olen tajunnut, kuinka huonosti me autottomat liikenteessä näymme. Mustaan verhoutuneita jalankulkijoita ja valottomia fillaristeja tuntuu olevan kytiksellä joka nurkan takana. Joitakin vuosia sitten en olisi asiasta jaksanut huolestua, mutta nyt huomaan muuttuneeni varsinaiseksi safety first -tyypiksi, jota ei haittaa, että siisteistäkin takeista killuu heijastimia ja fillari on valaistu kuin joulukuusi.

Pikimusta fillari yön pimeydessä ei ole mikään maailman turvallisin kulkupeli. Etu- ja takavalo ovat melkoisen hyviä turvallisuudenlisääjiä liikenteessä, ja siksi sylettää, että tänä vuonna fillarin etuvalo on ehditty kähveltää jo useamman kerran, jos olen sen unohtanut ottaa mukaani ulkosalle pysäköinnin ajaksi. Kuka hemmetti haluaa pölliä toisen fillarista pienen valon, jolla ei ole ihmeempää valotehoa vaan jonka funktio on tehdä lähestyvästä pyöräilijästä hitusen näkyvämpi kanssakulkijoille?

Vaikka olenkin ajellut syksyn turvallisuusasiat mielessä, olen silti tajunnut rikkovani lakia. Pykälien mukaan kun mankelissa pitäisi olla sekä etu-, taka-, rengas- että poljinheijastimet. Viimeksi mainitut ovat Konasta jossain tuoksinassa tippuneet, enkä ole hoksannut korvata uusilla. Ehkä pitäisi, harmittaa pienen vaivan välttely enemmän siinä vaiheessa kun on auto persiissä.

Tästä viikosta ei ole ihmeempää liikunnallista kerrottavaa. Rutiinia ei ole ihmeemmin lähiviikkoihin mahtunut, mistä kertonee jotain viimeisen neljän viikon liikuntasaldo:

Viikko 1:
Sunnuntai: juoksu, 28 minuuttia, 5,8 km

Viikko 2:
Maanantai: kuntosali, 1 tunti
Keskiviikko: juoksu, 40 minuuttia, 6,3 km
Torstai: crossfit, 1 tunti
Lauantai: juoksu, 28 minuuttia, 5,6 km
(lisäksi viikonloppuna frisbeegolfia ja sienestystä) 

Viikko 3:
Maanantai: kuntosali, 1 tunti
Tiistai: crossfit, 1 tunti
Keskiviikko: crossfit, 1,5 tuntia
Torstai: crossfit, 1 tunti
Perjantai: crossfit, 1 tunti
Lauantai: potkunyrkkeily, 1 tunti
(lisäksi joka päivä pyöräilyä noin tunnin verran)

Viikko 4:
Sunnuntai: juoksu, 1 tunti, 9,5 km

Nyt kalenteri alkaa onneksi näyttää taas vähän järkevämmältä, ja treeniä tulee toivottavasti tasaisesti tästä loppuvuoteen saakka. Ehkä, katsotaan. Iloista sunnuntaita, kaverit! 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Akuuttia mummoutumista on ilmassa. Odotan nimittäin aina innolla torstaita, sillä silloin minulla on saunavuoro.

Kun kesällä etsin uutta kotia, vaatimuksena oli astianpesukone, parveke ja taloyhtiön sauna. Lykästi melkoisesti, kun sain asunnon Kallion kupeesta kaikilla edellä mainituilla spekseillä. Naureskelin kyllä, että keski-ikä taisi tulla etuajassa, kun varasin itselleni torstai-illan viimeisen saunavuoron. Vaan enpä naureskele enää. On hämmästyttävän suuri ilo pakata kamppeensa rakkaaseen Strand-kirjakaupan kassiin ja painella taloyhtiön katolle. Uudessa talossa asumisen kivoja puolia on se, että ovat hoksanneet pistää saunan kellarin sijasta ylimpään kerrokseen. Kelpaa nimittäin tähystellä saunan ikkunasta ja terassilta Teurastamolle ja merelle. 

Tänään oli mukana suosikkituotteita: Madaran kasvosaippua, Santen hoitoaine ja Biozellin terapeuttinen sampoo*. Kuvista tuli vähän hämäriä, sillä pukeutumistiloista oli palanut lamppu.

Saunavuorosta on tullut tärkeä osa viikkorutiinia. Yleensä torstai on kova painonnostopäivä, joten sen jälkeen kelpaa lepuuttaa väsyneitä lihaksiaan lämmössä. Tämä viikko tosin on ollut niin hervottoman kiireinen, että univelkaisena ja yliväsyneenä kellahdin lauteille pötköttämään ilman treenejä alla. Ja mikäs siinä oli köllötellessä, kun sade ropisi ikkunaan ja ajatukset askartelivat ties missä.

Treenibloggaajalla ei ole tällä hetkellä ihmeempää treeniasiaa, sillä liikuntaa ei ole mahtunut tähän viikkoon ollenkaan. Tänään illalla tajusin, että en ole ollut kotona päiväsaikaan tuntia pidempään koko viikkona. Olen tullut yöllä kotiin rättiväsyneenä, rojahtanut sänkyyn, nukkunut liian vähän ja toistanut saman uudelleen. Onneksi nyt pahimpien kiireiden pitäisi olla takana, tosin tunnun sanovan näin itselleni noin joka toinen viikko. 

Onneksi kohta on viikonloppu, joka tarkoittaa lepäämistä ja treenaamista. Lisää vahvoja mummoutumismerkkejä sekin, että iloitsee perjantaita kohden siitä, että saa olla rauhassa kotona ja olla menemättä yhtään mihinkään jos ei halua. 

*Kiitos Biozellille, joka ystävällisesti lahjoitti tämän sampoon ja kasan muita tuotteita allekirjoittaneelle I Love Me -messuilla. Tykästyin tähän tuotteeseen reilu vuosi sitten ja harmittelin kun en ollut löytää sitä mistään. Mainiota tavaraa, ja sopii erityisesti paljon urheilevalle eli paljon kuontaloaan pesevälle tyypille. Prismasta pitäisi ainakin saada, vinkkasivat. 

Share
Ladataan...

Pages