Ladataan...
Pumpui

Kesäksi kuntoon -projektini on jo puolessavälissä. Ensimmäisellä viikolla hörpittiin entistä tietoisemmin vettä, viime viikon projektina oli nukkua tarpeeksi.

Nukkuminen on siitä jännä homma, että kaikki tietävät, millaisia vaikutuksia univajeella on suorituskykyyn ja mielialaan, mutta silti harva nukkuu niin paljon kuin olisi tarvis. Ja mikä älyttömämpää, kaikki haluaisivat nukkua tarpeeksi, mutta eivät saa aikaiseksi painua petiin kuin vasta liian myöhään. Olen itse pahimman laadun uniahdistuja, joka käyttää vähintään tunnin illastaan miettimällä sitä, kuinka pitäisi lopettaa kupeksiminen ja mennä jo sänkyyn.

Tällä viikolla onnistuin unitavoitteissa kohtuullisesti. Sain testattavaksi Garminin Vivofit-aktiivisuusrannekkeen, jonka kiintoisin data tulee yön ajalta. Ranneke laitetaan unimoodiin nukkumaan mennessä ja aktivoidaan taas herätessä. Yön ajalta masiina sitten piirtää käppyrää siitä, kuinka levollista nukkuminen on ollut ja kuinka pitkiä sikeitä sitä tuli vedettyä. Vivofitin mukaan pisimmät yöunet viimeisen viikon ajalta olivat 8 tuntia 15 minuuttia ja lyhyimmät 6 tuntia 32 minuuttia. Ei siis ihan mahdottoman huono saldo, vaikka paremminkin voisi olla. 

 

Vivofitin dataa on hirmuisen kiinnostavaa tarkastella. Tässä esimerkki yhdestä yöstä viime viikolla. Pääsiäispyhien aikaan nukkumaanmeno vähän viivästyi, mutta onneksi nukkumisaikaa ehti venyttää loppupäästä. Käppyrästä näkee, kuinka paljon yön aikana tuli liikuttua vuoteessa. Ihan nollille käyrä ei tunnu ikinä menevän. Nukkumisdatasta huomaa hyvin paitsi sen, kuinka pitkiä sikeitä vetää, myös sen, kuinka paljon humputtelu ja alkoholi vaikuttavat unen laatuun. Tässä vertailun vuoksi esimerkki muutaman viikon takaa:

Jo on akka viuhtonut menemään pitkin yötä! Alla oli rankka treenipäivä ja pitkä ilta kapakassa, joten uni on ollut hirmuisen levotonta, kuten käyrä osoittaa. Saan jostain syystä tuollaisen superiloisen hymynaaman jokaisen yön kohdalle, vaikka tänä esimerkkiaamuna ei tosiaan kyllä ollut nauravainen lärvi ollenkaan. Kasvot kyllä vihertivät varmasti. (Lisää Vivofitistä ja sen muista ominaisuuksista luvassa vähän myöhemmin keväällä.)

Kropan lisäksi lepoa kaipaa pääkoppa. Tuntuu, että usein iltaisin mahdottoman isoilta ja vaikeilta tuntuvat asiat asettuvat yön aikana oikeisiin mittasuhteisiin - tai parhaimmassa tapauksessa muuttuvat melkoisen merkityksettömiksi. Ei sitä turhaan sanota, että pitäisi antaa asioiden levätä yön yli, pikkutunteina pökerryksissä tehdyt ratkaisut kun eivät aina ole levänneen mielen mukaisia. 

Tärkeä osa nukkumista on laadukas nukkumapaikka. Olen jo vuosia vannonut futon-patjan ja -tyynyjen nimeen, ja muunlaisella ratkaisulla nukkuminen tuntuu aina vähän ikävältä. Sängyn tulee olla rauhoittava pesäpaikka, joten yritän parhaani mukaan pyhittää vuoteen nukkumis-, pötköttely- ja lueskelupaikaksi ja hoitaa muut puuhat muualla kodissa. Tämä on ollut yllättävän toimiva periaatteellinen linjaus, sillä silloin sänkyyn rojahtaminen irroittaa tehokkaammin muusta arkipuuhasta. Seuraava periaatelinjaus voisi olla, että en enää koske kännykkään sängyssä, mutta tätä pahaa tapaa en ole vielä saanut itsestäni kitkettyä.

Nukkumiset on nukuttu, aika siirtyä eteenpäin. Kolmannesta kesäksi kuntoon -viikosta tulee varmaankin vaikein, sillä silloin on tarkoitus olla valittamatta turhista ja etenkin olla märehtimättä turhanpäiväisiä pinnallisia asioita. Katsotaan miten naisen käy. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

...sanoo treffikumppani kesken illan "Hei, tota voisitsä lopettaa niiden käsinahkojesi repimisen? Se on aika ällöttävää."

Unohtumattoman ensivaikutelman tekemisen mestari tässä terve. Mä sentäs vain nypläsin kovettumia, en pureskellut niitä! Ehkä sitä sitten joskus tietää löytäneensä sielunkumppaninsa kun toinen tajuaa, miksi käsinahkojen räpläämistä on mahdotonta lopettaa. Eikö olisi jo korkea aika saada se dateacrossfitter.com Suomeen?

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Juuri kun CrossFit Openit saatiin pakettiin ja kauheat muistot haudattua, olikin aika ryhtyä uusiin kisatoimiin. Muutama autollinen kotisalin naisia lähti ottamaan mittaa Tampereen mimmeistä. CFCH:n ja Reebok CrossFit 33100:n välisestä ystävyysottelusta on tulossa jo perinne, sillä viime vuonna manselaiset kävivät meillä vieraana.

Vaikka kyseessä olikin leikkimielinen matalan kynnyksen kivoittelu, huomasin jännittäväni kisamatkaa pitkin viikkoa. Perjantaina ei valmisteluista meinannut tulla mitään, kun varmistin viidettätoista kertaa, olivathan painonnostokengät ja palkkari varmasti mukana. Spennaaminen oli kuitenkin turhaa, sillä harvoin on ollut niin lystikästä puuhapäivää kuin RCF 33100:n vieraana Pispalanharjun kupeessa. Jännitys karisi heti salille astuessa, sillä vastassa oli hirmuinen lössi iloisia supermimmejä, jotka ottivat vieraat isolta kirkolta lämpimästi vastaan. Vaatteidenvaihdon ja lämmittelyn jälkeen oli aika ryhtyä tositoimiin. Koska paikallisia oli meitä stadilaisia enemmän, arvottiin osallistujat neljään joukkueeseen.

Ensimmäinen laji miteltiin ulkona auringonpaisteessa. Laji oli minulle hirmuisen mieleinen: mäkistä juoksua ja kahvakuulaheilautuksia. Jokainen joukkueen jäsen juoksi noin 800 metrin rundin harjua ylös ja alas muiden suorittaessa sillä välillä 250 kahvakuulaheilautusta. Tuli huomattua, että tällaiseksi persjalkaiseksi hobitiksi pystyn pinkomaan halutessani melkoisen kovaa.

Toinen laji tuotti itselleni - ja monelle muulle - eniten päänvaivaa. Joukkueiden piti 20 minuutin aikana tehdä 5 takakyykyn maksimi. Lopputulos laskettiin kaikkien jäsenten keskiarvon mukaan. Itselleni vaikeuksia tuottivat liikestandardit: kyykky piti tehdä niin, että takapuoli osuu medballin päälle. En ollut koskaan aikaisemmin kyykännyt pallolle, ja keskittyminen tuntui tuhrautuvan pelkästään siihen, että yritin saada hanurin osumaan palloon. Omaksi tuloksekseni jäi melkoisen vaatimaton 60 kiloa, sillä seuraava yritys kariutui siihen, että kyykkäsin iloisesti kohteen vieritse. Lisäboostia ei kyllä tullut myöskään mäkijuoksusta ja parin kuukauden suhteellisesta kyykkäämättömyydestä. Onneksi joukkueesta löytyi oikeasti vahvoja naisia, joista hurjin pisti viuhtoen yli sadalla kilolla. 

Kolmantena lajina suoritettiin yhden minuutin AMRAP (as many reps as possible) viidestä eri liikkeestä, jotka jaettiin joukkueen jäsenten kesken. Liikkeinä olivat 60 kilon maastaveto, 40 kilon shoulder to overhead, 30 kilon raakatempaus, tuplahyppynaruhypyt sekä toes to barit. Itselleni vahvimmista maveista ja tuplista sain kontolleni jälkimmäiset. Hienoisesta tötöilystä huolimatta ehdin tehdä 77 hyväksyttyä toistoa, mihin voinee olla ihan tyytyväinen. Samalla rikkoutui myös vanha putkeen tehtyjen tuplien ennätys. Tosin vain yhdellä, nyt sain pompittua 51 putkeen. 

Viimeisenä lajina suoritettiin iloinen rääkki: 300 metrin soutu, 15 thrusteria (20 kg), 15 box over burpeeta, 15 rinnallevetoa (30 kg), 15 russian twistiä (10 kg) ja 15 wall ballia. En ole kovin innokas soutaja, ja vielä vähemmän innokkaasti teen heti sen jälkeen thrustereita. Omasta ajastani en osaa sanoa juuta enkä jaata, mutta tasaisella tahdilla tuli koko letka loppuun vedettyä. Kisatilanne on siitä erikoinen, että kellon piipatessa kaikki aivotoiminta tuntuu katoavan. Rinnallevedot piti tehdä riipusta, mutta minä fiksuna likkana vedin aina ensimmäisen maasta suoraan rinnalle, eli tein yhden toiston liikaa. Juuri tällaisten sekoilujenkin takia on hyvä harjoitella kisaamista: seuraavalla kerralla on (ehkä) jälleen vähän fiksumpi. 

Kun jokikinen kisaaja oli kannustettu maaliin, palkittiin voittajat. Tosin tällä kertaa kaikki pääsivät palkintopallille, sillä neljästä joukkueesta kaksi sijoittui tasapistein kolmannelle sijalle. Oma joukkueemme pääsi kipuamaan toiseksi korkeimmalle boksille. Voittajia kyllä olivat ylipäänsä kaikki mukaan kisaan lähteneet, niin SM-kisoista tutut naamat kuin ihan ensimmäistä kertaa kisaamista koettavat. Samoin kuin Openien aikaan, tuntui jälleen siltä, että crossfit on parhaimmillaan enemmän kuin pelkkää liikuntaa. Treenin tiimellyksessä salirajat ja joukkejaot unohtuivat, kun jokaista kilpailijaa kannustettiin puskemaan vielä vähän kovemmin. 

On hirmuisen hienoa, että isojen virallisten kisojen lisäksi on myös meille täti-ihmisille sopivia tapahtumia, joissa pääsee kokeilemaan epämukavuusalueelle joutumista ja kisatilannetta hieman eri tavalla kuin normaaleissa treeneissä. Ja mikä parasta, samalla saa tavata aivan mielettömiä naisia! Kiitos vielä kaikille kilpasiskoille, järjestäjille ja RCF 33100:lle mielettömän lystistä päivästä. Ensi vuonna meillä sitten taas. 

(Kuvista kiitos Reetalle ja Hannalle)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Nopeasti sitä päästään kesäkuntoon, neljännes jo takana. Ensimmäisen viikon periaate oli muistaa juoda tarpeeksi vettä. 

Muistan joskus yläasteaikoina, kun veden juomisesta tuli jonkinlainen muoti-ilmiö. Yhtäkkiä kaikki tytöt kanniskelivat Marimekon olkalaukuissaan vesipulloja ja tekivät hirmuisen numeron siitä, kuinka koko ajan piti olla litkimässä hookaksoota. Kaipa taustalla  oli janonsammutuksen sijaan enemmän kohkata siitä, kuinka "vesi täyttää mahaa niin ei jaksa syödä niin paljon" ja "kun juo vettä, ei tule finnejä".  Ei siinä mitään, parempi ilmiö se on kuin esimerkiksi energiajuomien lipittäminen, mutta tuntuu tuollainen vesihysteria kuitenkin hieman hassulta. Vedenjuonnin kun pitäisi olla itsestäänselvä osa ihmisen päivittäisiä rutiineja, vähän niin kuin syöminen, nukkuminen ja Facebookin tsekkaaminen. 

Siksi minäkin kiinnitin viikon verran hitusen enemmän huomiota juomiseeni kuin yleensä. Olen suht ahkera vedenjuoja, mutta sen nauttiminen ei tunnu jakautuvan tasaisesti päivän mittaan: aamulla ja aamupäivällä juon tolkuttomat määrät vettä, mutta iltapäivällä treeneihinlähdön aikaan olo on usein jo turhankin janoinen. Sitä virhettä en kuitenkaan tee, että lippaisin juuri ennen treeniä navan täyteen vettä, sillä yksi kerta burpeiden ihmemaassa neste mahassa hölskyen riitti opetukseksi. Huomasin myös olevani sikäli laiska vedenjuoja, että välillä janottaa mutta ei vain jaksaisi vääntäytyä keittiöön juomaan lisää. Etenkään sen jokailtaisen "olen juuri päässyt vuoteeseen mutta nyt janottaa mutta en jaksaisi millään nousta" -pohdinnan aikaan.

Vesihommat siis plakkarissa. Ensimmäinen kesäkuntoviikko oli melkoisen iisi, mutta seuraavasta tulee haastavampi: tarkoituksena on nukkua vähintään kahdeksan tuntia yössä. Olen kupeksinut viime viikkoina turhankin paljon, ja siksi on syytä kiinnittää vähän enemmän huomiota siihen, kuinka paljon sitä viettää aikaa vuoteessa ja zetaa vetäen.

ps. Selitys kuvassakin näkyville kauniille mustelmille rintakehässä selviää blogissa huomenna, kun luvassa raporttia eilisistä crossfit-kisoista Tampereella!

pps. Yritin etsiä yhtä erinomaista stand up -pätkää vesihysteriasta, mutta en löytänyt sitä tähän hätään. Tämä kuitenkin löytyi, ja nauratti tämäkin:

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Tänään oli surkea päivä. Olin nukkunut huonosti ja olo oli aamulla edustustehtävien jäljiltä hintsun krapulainen. Oli vastoinkäymisiä ja pahaa mieltä. Piti olla vapaapäivä mutta jumitin töissä kuusi tuntia. Tulin kotiin ja kaivauduin peiton alle kiroamaan pahaa maailmaa.

Vaan sitten päiväunien jälkeen päätin ottaa itseäni niskasta ja lähteä treeneihin. Ja mitä tapahtui? Treenit menivät miten menivät, mutta kotiin pääsi ihan eri ihminen. Raskas fyysinen työ kevensi henkistä taakkaa huomattavasti.

Heti kotiin päästyäni oli pakko lukea jälleen kerran Henry Rollinsin essee "The Iron", joka on yksi hienoimpia kirjoituksia fyysisestä harjoittelusta ikinä. Siinä on monta nerokasta kohtaa, jotka osaan jo lähestulkoon ulkoa ja jotka allekirjoitan täysin:

"The Iron is the best antidepressant I have ever found. There is no better way to fight weakness than with strength. Once the mind and body have been awakened to their true potential, it's impossible to turn back."

"Learning about what you're made of is always time well spent, and I have found no better teacher. The Iron had taught me how to live. Life is capable of driving you out of your mind. The way it all comes down these days, it's some kind of miracle if you're not insane. People have become separated from their bodies. They are no longer whole."

Koko tekstin voi käydä lukemassa esimerkiksi täältä

Paitsi että teksti tuottaa minulle iloa, pääsin postauksen varjolla ilahduttamaan itseäni googlaamalla herra Rollinsin kuvia. Onhan hän ehkä seksikkäin viisikymppinen jonka tiedän. Tuplavoitto!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Terkkuja kiireviikon keskeltä. Tämän viikon parhaana motivaattorina on toiminut vanha kunnon Skeletor ja hänen ympärilleen rakennettu Skeletor is Love -Fecebook-sivu. Lensi tiisraina aamuspumpit näppäimistölle, kun törmästin mahtaviin kuviinn, joissa on yhdistetty pahimmat self-help-kliseet ja vanha kallonaama. 

Olen hirmuisen allerginen kaikenlaisille juustoisille ajatelmille - paitsi jos ne on viety Skeletor-maailmaan tai tehty överijuustoiseksi. Vielä pakko jakaa yksi mahtavan Kyyninlisyys on pahasta Sun sydämmelle -ryhmän kuva:

(Pahoittelut kaikille Skeletor-puristeille ja niille jotka oikeasti pitävät Paulo Coelhosta.)

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kesäksi kuntoon! Vielä ehtii! Kahdeksan viikkoa aikaa!

Tuntuu että vähän joka tuutista on tullut tätä sanomaa viime päivinä. Minä ajattelin pistää paremmaksi, siinä toivossa että kesä koittaisikin nopeammin, ja olla kesäkunnossa neljän viikon päästä.  

Minun kesäkuntoprojektini ei vain liity suoranaisesti nihiin perinteisiin kesäkuntomittareihin eli pienempään navanympärykseen ja kovempaan suorituskykyyn. Oma henkilökohtainen KK-projektini tähtää enemmänkin tapojen parantamiseen ja pienten asioiden muuttamiseen elämässä. Seuraavan neljän viikon aikana aiion taklata neljä eri kohentamista kaipaavaa osa-aluetta elämässäni ja ottaa asiakseni yrittää tehdä asialle jotain viikon ajan. Toiveena totta kai olisi saada ahaa-elämyksiä ja ehkäpä eväitä jatkaa paremmalla tiellä KK-projektin jälkeenkin. 

1. viikko: Vesi ja riittävä juominen
2. viikko: Riittävä ja laadukas uni
3. viikko: Valittamisen välttely
4. viikko: Vätystelyn lopettaminen

Jokaisesta osa-alueesta lisää omalla viikollaan, niin syitä miksi juuri nämä kuin keinoja joilla ajattelin asioiden kimppuun hyökätä. Samalla tavalla kuin kesäkuntoprojekteissa yleensä, on mielessä kirkkaana putken päässä aivan uusi ihminen. Tai sitten ei. Ei kukaan muutu muutamassa viikossa toiseksi, oli kyse sitten napaläskistä tai tavasta kitistä turhista eroon hankkiutuminen. Mutta ehkä neljän viikon päästä kesää kohden menee hitusen koherentimpi, tarpeeksi juova ja nukkuva sekä turhat märehtimiset pois jättävä tyyppi. 

Tämä viikko meni melkoisen vähäurheilullisissa merkeissä. Ärhäkkä allerginen reaktio vei näkökyvystä ison siivun pariksi päiväksi ja teki olosta muutenkin melkoisen tukalan. Alkuviikosta pääsin kavereiden suosiollisella avustuksella opastetuille kävelylenkeille ja näkökyvyn hitaasti parantuessa kävin jopa kerran crossfit-treeneissä. Viikonloppu meni iloisesti pihapuuhissa, mutta nyt silmät äkäilevät sen verran, että en laske suuria toiveita sille, että alkuviikosta vielä näkisi mitään kunnollista jumppailla, kun kirjoittaminenkin on jo haastavaa. Männessä näkköö. Tai ei.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Monesti muutokset tapahtuvat huomaamatta. Sitä toivoisi, että jonain päivänä vain yhtäkkiä lopettaisi huonon tavan, kasvattaisi komean hauiksen, unohtaisi kokonaan sen joka ei vain suostu katoamaan ajatuksista, olisi ihminen joka muistaa pakata treenikassin jo illalla ja laittaa sinne myös palkkarisheikkerin ja vaihtopikkarit.*

Valitettavasti monet elämän pienet ja isommatkaan muutokset eivät tule ilmi juhlavin fanfaarein. Sitä vain vahingossa jonain päivänä huomaa edistyneensä asiassa, keskittyneensä johonkin muuhun niin ettei mieltä kaiherra enää yhtä ikävästi, muistavansa pakata palkkarin ja pikkarit edes puolet kerroista.

Eilen aamulla olin niin erinomaisen hyväntuulinen, että oli pakko pysähtyä pohtimaan miksi. Elämässä ei ollut tapahtunut mitään fanfaarein ilmoitettuja muutoksia. Siinä smoothieta – josta muuten on tullut kuin varkain erottamaton osa aamurutiineja – särpiessäni huomasin, että olin tehnyt melkoista edistystä monessakin asiassa elämässäni viimeisen puolen vuoden aikana. Edistys ei ollut suoraviivaista tai välttämättä suurien linjojen selkeytymistä, täsmällisten tavoitteiden täyttymistä, mutta yhtä kaikki asiat olivat paremmalla tolalla kuin ennen. Ja se, jos mikä, on melkoisen hienoa.

Piti säästää tämä kuva erääseen postaussarjaan, jonka käynnistänen sunnuntaina. Mutta jotenkin tämä sopi päivän mietintöihin enemmän kuin hyvin. Siinä sitä vanha napaläskihäpeilijä hengailee pienissä vetimissä ja vielä nauraa itselleen samalla. Tämä kirjoitus on oikeastaan esiosa tulevien viikkojen kirjoituksille, joissa edelleen lähdetään metsästämään pieniä muutoksia, joilla on iso vaikutus.

*Äiti ja muut nettidekkarit: näistä ylimalkaisista esimerkeistä ei pidä tehdä suoria johtopäätöksiä kirjoittajan elämästä. Paitsi ehkä viimeisestä. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Taas ovat ohi, nuo viisiviikkoiset kärsimyksen, ilon ja jännityksen täyteiset urheilukisat, eli CrossFit Games Open. Maailmanlaajuinen kisa kerää ristiinkuntoilijoita ympäri maailmaa mittelemään itseään vastaan - ja parhaimpien kohdalla tietenkin myös toisiaan. Kas näin kisat menivät omalta osaltani:

14.1
10 minuutissa niin paljon kuin ehtii
30 tuplahyppynaruhyppyä
15 tempausta (naisilla 35 kg)

Avauslaji oli toisinto kaikkien aikojen ensimmäisten Openien avauslajista. En ladannut tätä kohtaan kummempia odotuksia, sillä olin juuri ollut kipeänä ja kärsin jännetulehduksesta. Päätin ottaa tavoitteekseni tehdä ensimmäiset tuplat ja jos ranne sallisi, muutaman tempauksen. Vaan niin pistin tikaten, ja tulos oli oikein kelpo. Openeissa paljastuvat väistämättä heikkoudet, ja monelle tuplien hyppiminen koitui kohtaloksi. Itse nakuttelin ne menemään melkeinpä katkoitta.

Oma tulos: 216 toistoa

 

14.2
3 minuutin seteissä niin kauan kuin pystyy
minuutit 0-3:
10 valakyykkyä (naisilla 30 kg)
10 chest to baria (rinta tankoon -leuanvetoa)
minuutit 3-6
12 valakyykkyä
12 chest to baria 
jne.

Ja niistä heikkouksista puheen ollen. Kirosin ykköslajin jälkeen, että ei voisi tulla omalle osaamiselleni ja nykyiselle terveydentilalleni huonompaa lajia, mutta niin vain tuli heti seuraavalla viikolla. Tein yhden toiston, sillä ranne ei sallinut yhtään kiertoliikettä käteen, jolloin valakyykyn tekeminen osoittautui melkoisen tuskalliseksi. Olisin ehkä hyvänä päivänä saanut pari chest to baria. Näitä sitten voikin treenata ensi vuotta varten.

Oma tulos: 1 toisto

14.3
8 minuutissa niin monta kierrosta kuin ehtii
10 maastavetoa (naisilla 43 kg)
15 boksihyppyä
15 maastavetoa (61 kg)
15 boksihyppyä
20 maastavetoa (70 kg)
15 boksihyppyä
25 maastavetoa (84 kg)
15 boksihyppyä
30 maastavetoa (93 kg)
15 boksihyppyä
35 maastavetoa (102 kg)
15 boksihyppyä

Tästä lajista olin oikeasti innoissani. Sen minkä menetän räjähtävyydessä ja raa'assa voimassa, otan takaisin tasaisessa kuormittavassa tikkaamisessa. Maastavedot ovat suosikkiliikkeitäni, vaikka vähän epäilyttääkin, että tällainen selkähasardi laji on otettu mukaan Openeihin, joissa kaiken maailman suharit pääsevät rikkomaan itseään liikaa yrittäessään. Tein treenin mahdollisimman järkevästi ja omaa kroppaa kuunnellen. Maastavedoissa pääsin 84 kilon nostoihin saakka, mikä olikin tavoitteena. Toinen suosikkini tämän vuoden Open-lajeista.

Oma tulos: 105 toistoa


Kuva: Sanna Kaipia

14.4
14 minuutissa niin monta toistoa ja kierrosta kuin ehtii
60 kcal soutu
50 toes to bar
40 wall ball
30 rinnalleveto
20 muscle-up

Ei Openeita ilman vitutusta ja kyyneliä. En ole mikään toes to bar -mestari, mutta en osannut odottaa jääväni näin pahasti jumiin jo toiseen liikesettiin. Harmitti niin vietävästi, sillä chipperin seuraavat liikkeet, eli wall ballit ja rinnallevedot, ovat minulle hirmuisen mieluisia. Sen sijaan tuhrasin reilut kymmenen minuuttia treenistä saamalla juuri tuon 50 toes to baria täyteen ja päästämällä ilmoille ainakin tuplamäärän kirosanoja. Ja itkemällä vähäsen. Tyylikästä. Tämän teen kyllä joku päivä uudestaan, koska haluan saada paremman tuloksen ihan vain itseäni ajatellen.

Oma tulos: 110 toistoa

14.5
ei aikarajaa
21-18-15-12-9-6-3 toistoa
thruster (naiset 29 kg)
bar facing burpee 

Viimeinen laji olikin sitten varsinainen Via Dolorosa. Hirmuiset määrät thrustereita ja yleisliikkeitä tangon yli hyppäyksen kanssa. Eikä aikakattoa pelastamassa: joko pitäisi kärsiä lopppuun saakka tai lopettaa kesken. Jännitin tätä lajia ihan vietävästi. Mutta tein fiksun toimintasuunnitelman, pidin siitä kiinni ja ylitin itseni tikkaamalla omaan tasooni nähden oikein mainion ajan 18:13. Tähän oli erinomaisen tyytyväinen. Monta kertaa sai kyllä ylipuhua itsensä jatkamaan, mutta pahimpien pelkojen vastaisesti en kuollut enkä luovuttanut. 

Oma tulos: 18:13

Kokonaissijoitus maailmanlaajuisesti 28 833/52 543

Kun lauantaina isolla porukalla salilla viimeistelimme Openien viimeisen lajin viimeisiä lähtöjä, tuntui yksi jos toinenkin olevan herkistyneessä tilassa. Moni vakuutteli, että "ei enää koskaan", mutta naureskellen lisäsi, että ensi vuonna kuitenkin uudestaan. Yksi treenikaveri myönsi kyynelehtineensä vähän, kun koko sali kannusti yhden erän viimeistä taistelijaa suorittamaan kauheat 168 toistoaan kunniakkaasti loppuun.

Kyllä sitä oli koettelemuksen jälkeen itselläkin sydän pakahtua ilosta. Paitsi siitä että viimeinen laji meni niin hyvin myös silkasta ilosta, että on löytänyt itselleen harrastuksen joka on niin paljon enemmän kuin vain muutaman kerran viikossa tapahtuvaa fyysistä toimintaa. Taas on viisi viikkoa saanut iloita omista ja muiden onnistumisista ja kannustaa treenikavereita ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Ja se ei ole ihan vähän se. 

Seuraava steppi CrossFit Gameseissa ovat regionaalit. Ja minä olen lähdössä niitä katsomaan! Lennot ja majoitukset on jo buukattu keväisestä Kööpenhaminasta, vielä pitäisi saada väijyttyä liput itse kisaan, niin avot! 

ps. Pahoittelen muuten mahdollisia typoja. Luotan pitkälti kymmensormijärjestelmäni varmuuteen, sillä sain ihmeellisen ärhäkän allergisen reaktion sunnuntaina ja menetin melkein koko näkökykyni muutamaksi päiväksi. Maailmaa peittää tällä hetkellä melkoisen tukeva pornovaseliinikerros (metaforinen, siis), mutta parempaan päin ollaan menossa. Tänään uskalsin jo yksin ulos. ja ruutua näkee jo vähän siristellä. Arvostakaa aistejanne, ystävät! Niitä ilman on melkoisen vaikea elää...)

pps. Onks mun kissahousut hienot vai onks ne hienot?

Share
Ladataan...

Pages