Ladataan...
Pumpui

Boom! Crossfit-kisoista tuli ilmeisesti ammennettua sen verran inspiraatiota, että tällä viikolla meni rikki kaksi painonnostoennätystä.

Maanantaina pääsin testaamaan pitkästä aikaa kyykyn ykkösmaksimia. Osasin aavistella, että vanha ennätys menee rikki, sillä kyykkäämisen varmuus ja tekniikka ovat parantuneet syksystä huomattavasti. Hyvinhän se uusi enkka meni. Lastenpainoissahan tuossa edelleen liikutaan, mutta yhtä kaikki pitää olla erinomaisen tyytyväinen omaan suoritukseensa.

Pidin pari rauhallisempaa päivää välissä, kun reidet tuntuivat melkoisen jäykiltä kyykkypäivän jälkeen. Tiistaina vietin seuraelämää, ja keskiviikkona olo oli niin kehno, että päätin skipata avoimet harjoitukset ja käydä vain työpaikan joogatunnilla. Mieli rupesi kuitenkin jo kovasti polttelemaan asioiden nostelun pariin. 

Lieneekö pari lepopäivää tehnyt ihmeitä, sillä tänään astelin salille täynnä tarmoa. En ajatellut saavani rinnallevedon ja työnnön uutta ennätystä tehtyä, mutta kun vanha ennätys, johon olen jumittunut tuskallisen turhauttavasti jo hyvän tovin, meni melkoisen kevyesti, päätin pistää piruuttani ennätysmalmit tankoon ja kokeilla. Ja humps vaan, sehän meni melkoisen ketterästi.

Tällaiselle painonnostonoviisille ja ihan liikaa ajattelevalle ihmiselle ennätysten syntyminen on pitkälti tekniikkakysymys ja etenkin päänsisäinen juttu. Olin ehtinyt muodostaa rinnallevedosta itselleni sellaisen mörön, että ei ollut yksi eikä kaksi kertaa, kun tuhersin itkua treeneissä silkasta turhautumisesta ja harmista. Pää ei vain antanut myöden kokeilla kunnolla, ja spennaamiseltani en onnistunut olemaan ajattelematta nostoja liikaa. Onneksi on pohjattoman kärsivällinen ja aina yhtä auttamisenhaluinen valmentaja, joka viikosta toiseen jaksoi korjata tekniikkaani ja valaa uskoa siihen, että kyllä se jonain päivänä siitä. Kiitos, Ben! Eihän tuo 50 kiloa vielä ole paino eikä mikään, mutta kehitystä tapahtuu, ja se on tärkeintä.

Henkiset blokit ovat kummallinen juttu. Kun vain on tarpeeksi itseluottamusta (kuten kyykätessä maanantaina) ja oikeanlainen mielentila olla jännittämättä liikaa (kuten tänään), tulevat uudet ennätykset melkoisen kevyesti. Ei huonompi alkuvuosi, uudet ennätykset tehty siis niin maastavedossa, tempauksessa, takakyykyssä kuin työnnössä. Kai sitä voisi pistää vielä sarjan päätteeksi vala- ja etukyykkyenkatkin uuteen uskoon, kun tällä tiellä ollaan.

Onpa muutenkin ollut erinomaisen hyvä viikko. Ja koska tänään on nelipäiväduunarin perjantai, taidan kipaista saunaan ja pistää loppuillaksi maate sohvalle katselemaan vaikka Sherlockia, johon olen jäänyt vaarallisen koukkuun.

 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Vuosi on alkanut muutenkin hyvissä fiiliksissä, mutta viime viikonloppuna sain taas sellaisen annoksen kavereita, iloa, naurua, keskusteluja ja treeni-inspiraatiota, että siitä voi ammentaa varmaan pitkälle kevääseen.

Crossfitin epäviralliset SM-kisat eli Winter War miteltiin perjantaina ja lauantaina Tampereella. Kovakuntoiset kundit ja mimmit ottivat toisistaan mittaa monessa melkoisen brutaalissakin lajissa. Jos kiinnostaa tietää, millaiseen mankeliin kilpailijat laitettiin, kannattaa katsoa kisakooste Yle Areenasta

Tunnelma parituhatpäisessä katsomossa oli katossa koko päivän ajan. Lauantain kisaurakan aikainen ajankohta tuntui itsellekin melkoiselta urheilusuoritukselta, koska edellinen ilta meni puolivahingossa tamperelaisiin kotibileiisin eksyen ja Pisco Soureja cocktailbaarissa siemaillen. Kisaajat olivat soutaneet yhden kaksivaiheisen lajin jo edellisenä iltana, mutta valtaosa toiminnasta oli säästetty lauantain yleisöpäivään. Puolen vuorokauden aikana superihmiset tahkosivat hirmuisen määrän asioita painonnostosta käsilläkävelyyn. Itselleni kiinnostavin ja huippujännittäväksi äitynyt laji oli snatch ladder, jossa kisaajat tekivät alati painavampia tempauksia. Enpä olisi vielä joitain vuosia sitten uskonut, että pureskelen kynsiäni jännittäessäni painonnostokisaa näin paljon. Yllä olevassa kuvassa naisten sarjan voittaja Saara Laaksonen tempaisee päivän kärkituloksen 70 kiloa.

Kisapäivä oli edellisvuoden tapaan sanalla sanottuna huikea. Huusin ääneni käheäksi kannustaessani niin oman salin supernaisia Tiinaa, Sonjaa ja Steffiä kuin jokaista muutakin. Kuvamateriaalia en kisoista suttuisia Instagram-otoksia ja täältä löytyvää Mikko Ojalan 120 kilon tempausta lukuun ottamatta saanut, sillä unohdin kunnon kameran kotiin lähtökiireissä. Parempia kuvia voi ihailla esimerkiksi Winter Warin Facebook-sivulla. Hatunnosto jokaiselle kisaan päässeelle, suurkiitokset järjestelijöille ja onnittelut voittajille Saara Laaksoselle ja Mikko Aronpäälle. Vaikka kisahammasta rupesikin kolottamaan, jäänen odottamaan ikääntymistä ja sitä, että Winter Wariin saadaan seniorisarjat, josko sitten olisi jo kisakuosissa! Kävin tuossa hiljattain myös tuomarointikurssin, joten jos mukavasti käy, minut nähdään kisa-areenoilla liikestandardeja vahtimassa ja toistoja laskemassa.

Suurkiitos myös muutamalle lukijalle jotka tulivat paiskaamaan tassua, oli mahtava tavata, olitte kirsikoita superhienon kakkupäivän päällä! Oli mahtavaa bongailla myös blogien kautta tuttuja tyyppejä ja turista ihmisten kanssa joita ei ollut vielä ennen tosielämässä nähnytkään (kuten supernainen Jennin, jonka blogia kannattaa käydä lukemassa.)

Jäimme vielä lauantai-illaksi Pohjoismaiden suurimpaan sisämaakaupunkiin fiilistelemään. Kisojen viralliset jatkot jäivät seurueellamme melkoisen lyhyiksi, kun ruokailun ja muutaman oluen jälkeen alkoi väsymys painaa niin kisaan osallistuneilla kuin sitä lehtereiltä seuranneilla. Tehtyämme tarpeelliset johtopäätökset (crossfit-mimmeillä oli huiseja korkokenkiä, Mikko Aronpää söpö ja "viihdemaailma" Ilona ihan hirveä paikka) päätimme lähteä koisimaan. 

Tampereella vietty aika tuntui jonkinlaiselta oikealta minilomalta, sen verran tehokkaasti sai muutamassa päivässä irroitettua itsensä arkiajatuksista. Kun sunnuntaina ajelimme takaisin isolle kirkolle, oli auto haljeta treeni-innosta. Herttoniemessä treenaavat kaverit kurvasivat suoraan kotimatkalta salille, minä sen sijaan päätin pitää vapaapäivän, sillä halusin lepuuttaa seuraavan päivän treeniä varten.

Koko maanantai sujui hämmästyttävän hyvissä fiiliksissä, ja taisin ahdistaa kanssamatkustajia metrossa hymyilemällä itsekseni. Ilo ja kisoista ammennettu into kantoi myös päivän treeneihin, sillä sain tehtyä uuden takakyykkyennätyksen! Entiseen maksimipainoon lisättiin ihan kelpo 2,5 kiloa lisää. Lähellä oli, ettei olisi tullut vitonenkin lisää, mutta jännitys taisi laueta ensimmäisen ennätyksen jälkeen ja jäin jumiin ylös tullessa. Tuntuu hirmuisen hyvältä, että tulokset nousevat ja tekniikka paranee. Se pelottava ajatus toisen treenivuoden taantumakaudesta kummittelee aina välillä mielen perukoilla, mutta ainakin alkuvuosi on näyttänyt tulosten kannalta hyvää. Uudet enkat on tehty niin maastavedossa, tempauksessa kuin nyt takakyykyssäkin. Fiilis on vahva myös siitä, että rinnallevetoblokki helpottaa ihan kohta jo.

Viime viikko jäi blogissa melkoisen hiljaiseksi, mutta tällä viikolla toivottavasti ehdin kirjoittaa kaikesta viime viikon puuhasta kuin muustakin asiasta, joka mielessä ja näppiksen tuntumassa jo pyörii.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Viikonloppuna lähden pitkästä aikaa maakuntamatkalle Tampereelle. Siellä nimittäin mitellään lauantaina CrossFitin SM-kisat eli Winter War. Jostain syystä minut on vallannut kisajännitys, vaikka olenkin mukana pelkästään kannustusjoukoissa. Kotisaliltani koitoksessa on kolme huippua mimmiä, mutta koska kisojen luonteeseen kuuluu, että kaikkia kannustetaan, hurraan kyllä jokikisen karsinnan läpäisseen puolesta. Viime vuoden kisat ja kesällä mitelty Karjalan kovin olivat ihan huikeita tapahtumia, ja samanlaista on odotettavissa varmasti tälläkin kertaa, ja taatusti isolle kirkolle palataan ihan uudenlaista treeni-intoa tuliaispussissa. 

Olisin kehottanut teitä hankkimaan liput kisaan vielä kun niitä on, mutta eipä ole enää. Joten ne kaikki teistä, jotka ovat tulossa, heitetään yläfemmat kun tavataan! Mutta eipä hätää, te kotiin jäävät, kisakoosteen voi katsoa sunnuntaina TV 2:sta kello 16.45. 

Sunnuntain toinen menovinkki liittyy sekin ohjelmatoimintaan. Kirjoittelin tovi taaksepäin terveyshipstereistä ja vinkkasin myös Biohakkerit-kirjan tekijöiden uniseminaarista netissä. Nyt kundit ovat järjestämässä webinaaria stressin biohakkeroinnista, joka kiinnostaa itseäni vimmatusti. Lisäinfoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Viime viikkoina treenaaminen on tuottanut määrättömästi iloa. Yksittäiset harjoitukset ovat toki aiheuttaneet välillä turhautumista ja kyyneliäkin, mutta kokonaisuutena urheileminen maistuu tällä hetkellä melkein epäilyttävän hyvältä. Aloin miettiä, mistä moinen intopinkeily oikein johtuu. Keksin hyvään treeniboogieen kolme keskeistä syytä:

1. Entistä säännöllisempi elämä

Vaihdoin duunipaikkaa vuodenvaihteessa. Paljon opeteltavaa ja uutta löytyy, mutta merkittävin ero edelliseen työhöni on se, että iltamenoja ja poskettoman pitkiä päiviä ei ole tullut ollenkaan. Siinä missä vanhassa duunissa saatoin olla edustamassa useampanakin iltana viikossa, nyt olen voinut luottaa siihen, että treenirytmi on säännöllinen ja nukkua ehtii riittävästi. Nelipäiväisyyden iloista en ole oikein vielä päässyt nautiskelemaan, sillä freelance-duuneja on riittänyt niin paljon, että useammallekin taholle on pitänyt sanoa kiitos ei tai ainakin että ei tällä aikataululla.

2. Aiempaa vähäisempi juhliminen

Loppuvuodesta tuli rymyttyä melkoisesti. Oli itsenäisyyspäiväkarkeloita, pikkujouluja, tupareita ja synttäreitä. Uudenvuoden aamuun saakka kestäneen sukkadiskon jälkeen oli hyvä hetki rauhoittaa tahtia ja omistaa viikonloput kemuttamisen sijaan maltillisemmalle hauskanpidolle. Olen nähnyt kavereita, pelannut tuntikausia kestäviä lautapelejä, katsonut elokuvia ja pelkästään pötköttänyt. Myös duunipaikan vaihdos on vaikuttanut juhlimisen määrään, sillä edellisessä työssä iltamenot liittyivät aina alkoholiin. Vaikka työkeikoilla tulikin oltua ihmisiksi, tuntuivat viimeisen kahden ja puolen vuoden aikana lasi kädessä vietetyt illat jonkinlaisena kestoväsymyksenä kaiken taustalla. 

3. Monipuolinen treeni

Pääpaino alkuvuoden treeneissä on ollut crossfitissä. Vaikka variaatiota tulee lajinkin sisällä hirmuisesti, olen ottanut asiakseni puuhastella muutakin fyysistä kropan herättelemiseksi ja mielen virkistämiseksi. Muutaman viikon aikana olen ehtinyt jo juosta, kokeilla roller derbyä, joogata, käydä akrobatiakurssilla ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä. Eilen lähdin crossfit-treenien sijasta Kisahallille painimaan kavereiden kanssa. Edellisistä brassijujutsu/lukkopainitreeneistä on jo varmaan vuosi aikaa, joten tekniikat olivat enemmän kuin pahasti hakusessa. Kavereiden kanssa tatamilla pyöriessä alkoi mieleen muistua perusjuttuja, ja muutaman sparrierän jälkeen pääsin jo kokeilemaan, josko käsilukot, kuristukset ja sweepit toimisivat. Eiväthän ne näin ruosteisella tekniikalla ja itseä huomattavasti isompien treenikamujen kanssa tuosta vain sujuneet, mutta on ihana tietää, ettei kaikki epätoivoinen hikoilu kamppailusalilla ole valunut hukkaan. 

 

Taas on viikko vierähtänyt kauhean nopeasti. Tältä näyttivät viime päivät treenin kannalta:

Maanantai: juoksu, 35 minuuttia
Tiistai: crossfit, 1 tunti: painonnostoa ja sata yleisliikettä (ja tasaminuutein rinnalleveto + työntö)
Keskiviikko: crossfit, 1,5 tuntia: maanantailta rästiin jääneet kyykyt, liikkuvuusharjoittelua
Torstai: crossfit, 1 tunti: tempauksia
Perjantai: crossfit, 1 tunti: muscle up -tekniikkaa ja hikistä jumppaa
Lauantai: lukkopaini, 1,5 tuntia + maastavetoja ja penkkipunnerrusta
Sunnuntai: juoksu (jos siis saan ahterini tästä kohta ylös)

Nyt vain toivotaan, että hyvä fiilis jatkuu! Ensi viikolla treenipäiviä on tosin luvassa vähemmän, sillä viikonloppu vierähtää Tampereella crossfitin SM-kisojen merkeissä. Mutta alkuviikosta jumpataan sitten senkin edestä.

Iloista sunnuntaita, murmelit!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Voi elämä, tätä päivää olen pelännyt ja kauhistellut monta viikkoa. FitBody-lehden vuoden ensimmäinen numero on ulkona, ja kukapa muukaan siellä silmäpussejaan ja pikkujoulusesonkiturvotustaan esittelisi kuin allekirjoittanut! Niin joo, ja puhunhan minä myös sekavia treenivaatteista. 

En ole vielä uskaltanut katsoa kuvia sen tarkemmin. Enkä tiedä rohkenenko ihan toviin, sen verran kauhistuttaa, että oma pärstä löytyy painettuna lehdestä! Making of -tunnelmia muuten löytyy täältä.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Yhteistyöpostaus.

Talvijuoksija on vähän kuin sipuli. Siinä on monta kerrosta, ja sitä kuoriessa itkettää, koska sillä on niin kauhea kalsariasu juoksuvaatteiden alla. 

En muista milloin viimeksi olisin arkimaanantaina tehnyt jotain muuta kuin tallustanut töistä suoraan CrossFit Central Helsingille. Tänään kuitenkin oli poikkeustilanne, kun duunissa vierähti rapiat kymmenen tuntia ja viimeinenkin tunti alkoi ennen kuin olisin päässyt salille ohjatun treenin pariin. Levottomuus alkoi kalvaa mieltä jo työpäivän aikana, ja päätin vaatimattomaan kymmeneen pakkasasteeseen lauhtuneen ilman kunniaksi lähteä lenkille.

Talvella juokseminen on hirmuisen mukavaa, kunhan vain laittaa järkevät vaatteet päälle. Tällaista vetäisin kaapistä ylle tänään:

1. Mukavuus lähtee aluskerroksesta. En pidä treenialusvaatteissa saumoista: mitä vähemmän mahdollisesti hiertäviä elementtejä, sitä parempi, etenkin kun niiden päälle kerrostetaan tavaraa.

2. Lämmin mutta hengittävä välikerros. Tekninen kalsariasu ei varsinaisesti tihku seksiä, mutta toimittaa erinomaisesti tarkoituksensa. Lisäksi se pelastaa pinteestä, jos on Tron-bileet varttitunnin varoajalla. Koska palelen vimmatusti jaloista, laitoin urheilusukkien sijaan vaellussukat.

3. Päällisvaatteet, ohut pipo ja lumella hyvin pitävät lenkkarit.

Siinäpä se. Reipastahtisella lenkillä olisi oikestaan voinut olla ohuempikin päälliskerros, sillä lämmin tuli jo ensimmäisen kilometrin aikana. Aikoinaan luulin, että talvella tarvitaan tolkuttomat toppakerrokset, mutta väärässä olin. Kun kerrasto pitää lämpimänä, on ylimmän kerrokseen pääasiallinen funktio pitää poissa viima ja taivaalta satava tauhka.

Päällimmäisenä on muuten Helly Hansenin H2 Flow -takki, jonka sain yhteistyökuvioiden merkeissä testattavaksi aikapäiviä sitten. Juoksin syksyllä pari lenkkiä takissa nollakeleillä, mutta koin sen silloin liian lämpimäksi. Pakkasellakin takki on todella lämmin, mutta onneksi hieman reikäjuustoa muistuttavan ilmanvaihtosysteemin ansiosta olosta ei tule tukala. Lisäksi takin sivuista saa auki vetskarit ilmanvaihdon parantamiseksi, joten hien puskiessa pintaan voi tuulettaa enemmänkin. Itse pidän juoksutakeissani enemmän ylipitkistä ja suusta tiukoista hihoista, joten jouduin vetämään kalsarikerroksen hihoja paremmin ranteiden suojaksi kun Flow-takin hihoista meinasi tulla tuuli ja lumi sisään. Jatkossa taidan käyttää takkia (joka on muuten luonnossa huomattavasti violetimpi kuin ylläoleva meitsie antaa ymmärtää) enemmän rauhallisemmassa liikunnassa ja yleisessä ulkoilussa. Luin muuten jostakin, että takkia voi käyttää myös välikerroksena tosi kovilla pakkasilla, pitänee kokeilla kun se seuraava jääkausi taas kohta tulee.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui


Jos kysytte, sujuiko viikonloppuni mukavasti, vastaan että ei. Sen verran vahvasti epämukavuusalueella mentiin lauantain ja sunnuntain akrobatian intensiivikurssilla.

Bongasin alkuvuodesta aivan sattumalta Helsingin aikuisopiston akrobatiatarjonnan ja keksin lähteä kavereiden kanssa oppimaan uutta ja vetreyttämään vanhoja taitoja kahden päivän intensiivikurssille. Treeneihin osallistui vajaat 40 oppilasta mitä erilaisimmin taustoin ja taidoin. Siinä missä osa oli treenannut akrobatiaa enemmänkin, oli osa tullut kokeilemaan josko kuperkeikka menisi kaksipäiväisen jälkeen sujuvammin. Ja sitten oli minunkaltaisiani pökkelöitä, jotka ovat joskus kultaisella 90-luvulla osanneet ehkä tehdä monenlaisia kärrynpyöriä mutta sen jälkeen viettäneet pääosan ajasta tukevasti kahdella jalalla seisten tai berberillään istuen.

Kurssilla vallitsi hirmuinen tsemppimeininki. Ohjaajat Markus Vainio-Mattila ja Kurt Berger saivat arkajalkaisimmatkin kokeilemaan niin kärrynpyöriä, voltteja kuin käsilläseisontaa. Välillä tekee äärimmäisen hyvää laittaa kroppansa tekemään asioita, joita se (tai pää) ei millään haluaisi tehdä. Kun ensi kertaa piti juosta air trackia pitkin ja päässä hypätä puolivoltti patjalle, keksin ehkä miljoona asiaa, joita olisin tehnyt mieluummin, eikä niihin mihinkään liittynyt pää alaspäin oleminen tai itsensä vauhdista käsille nakkaaminen. Pelko kuitenkin unohtui nopeasti tekniikkaan ja säheltämiseen keskittymisen myötä, ja niin sitä yhtäkkiä heitettiin puolivolttia ilman huolen häivää. Mitä siitä, jos lähes sata prosenttia alastuloista suoritettiin takamuksella eikä jaloilla! Hengissä selvittiin ja hauskaa oli.

Viikonlopun suurimmat ahaa-elämykset liittyivät kyllä voltin ja perhosvoltin tekemiseen. Ohjaajat palastelivat temput hirmuisen hyvin osiin, joiden hahmottaminen auttoi hirmuisesti myös itse liikkeiden sisäistämistä. Kummastakaan voltista ei täysiä tyylipisteitä herunut, mutta paljon työkaluja siihen, jos ja kun taas pääsee hyppelemään.

Tärkeintä leirillä oli kuitenkin heittäytyminen ja hauskanpito. Kuten näkyy tästä videosta, jossa allekirjoittanut suorittaa äärimmäisen hitaan ja kömpelön tempun vyön ja kavereiden suosiollisella avustuksella:

Akrobatia ja voimistelu pitäisi ottaa isommaksi osaksi treeniregiimiä. Paitsi että lisääntynyt ketteryys ja kehonhallinta olisivat hyödyllisiä treeneissä ja jokapäiväisessä elämässä, olisi hauska myös oppia uusia temppuja. Kropat treenistä jomottaen intoilimme jo kavereiden kanssa, että lähtisimme kesällä samaisten opettajien vetämälle leirille, jossa pääsisi koko viikoksi temppuilemaan ja joogaamaan sydämensä kyllyydestä.

Viikko on pulkassa, ja skribentti totaalisen puhki. Treeniä tuli tällä viikolla melkoisesti:
Maanantai: crossfit, 1 tunti
Tiistai: crossfit, 1 tunti
Keskiviikko: jooga, 1 tunti
Torstai: crossfit, 1 tunti
Perjantai: crossfit, 1 tunti
Lauantai: akrobatia, 2 tuntia 
Sunnuntai: akrobatia, 2 tuntia

Nyt taidan pistää kylmägeeliä yläselkään ja olkapäihin ja mennä potslojo sohvalle. Energialla ensi viikkoon, kamut!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kuvassa markkinointiviestinnän ammattilainen työpaikallaan, työasussaan.

Voi kun voisikin olla aina näin mukavasti. Jos ei olisi ollut palavereita, olisin hyvinkin voinut hiihtää koko päivän näissä vetimissä konttorilla. Duunipaikallani nimittäin pidetään joka keskiviikkoiltapäivä mainio joogatunti.

Jooga tosin ei ollut yhtä mukavaa kuin oleskelu lökövaatteisiin pukeutuneena sitä ennen. Kroppa nimittäin on tiukan crossfit-rypistyksen jäljiltä jähmeä kuin vanhalla mummolla, ja useampaakin paikkaa tuntuu kiristävän kohtuuttoman paljon. Kiitos maanantaina tehtyjen linkkuveitsi-vatsalihasten, oli pelkästään selinmakuu joogatunnin aluksi tuskaisaa, kun lonkankoukistajat ja alavatsa kirrasivat. Onneksi tunti rauhallisia venytyksiä ja aurinkotervehdyksiä vetreytti kroppaa tuntuvasti, ja matolta ylös kampeutui virkistynyt ja enää kankeaksi keski-ikäiseksi itsensä tunteva konttorirotta.

Minulla oli hyvä tarkoitus lopettaa työpäivä ennen joogan alkua, mutta auttamaton aamuhituri kun olen, en tosiaankaan päässyt konttorille kahdeksaksi, vaan jouduin vielä palaamaan koneen ääreen vajaaksi tunniksi viimeistelemään päivän hommat. Vaan kuinka olikaan olo erilainen tunnin rauhoittumisen jälkeen! Kuin olisi nukkunut erinomaiset nokoset, mutta ilman päiväunipöhnää.

Työhyvinvointi on asia, josta pitäisi kirjoittaa vähän enemmänkin jossain välissä. Sitä odotellessa haluaisin kuitenkin kuulla teiltä, millaista liikuntaa teidän työpaikkanne tarjoavat? Tai jos eivät, niin millaista toimintaa haluaisitte?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Välillä on kyllä mahtavaa saada palautetta. Kuten tänään, kun valmentaja sanoi kyykkytekniikkani parantuneen tuntuvasti.

Että tuntuikin hyvältä kuulla edistyneensä, ja vielä luotettavasta lähteestä! Välillä kun tuntuu, ettei näin vanha koira enää opi uusia temppuja, saatika voimistu. Treenitoveri T. kerran tuumi, että toinen vuosi crossfitissä on se pahin. Kehitystä ei alun nousujohteisen käyrän jälkeen meinaa enää tulla, ja kaikki tuntuu entistä turhauttavammalta.

Välillä olen kauhulla ajatellut, että näin se varmasti on. Nyt kun toinen aktiivinen crossfittausvuosi on käynnissä, joutuu kyllä tunnustamaan itselleen, että uusia ennätyksiä ja suuria kehitysaskelia ei tapahdu koko ajan. Silti uskon vakaasti siihen, että kehitystä tapahtuu, se vain pitää osata tunnistaa. Ehkei se ole merkittävissä kilomäärissä, mutta iloa voi toki repiä siitäkin, että kyykkää entistä kauniimmin tai liikkuvuus hiljalleen paranee.

Kuvassa on muuten treenisalillemme johtavat portaat. Noita kolkkoja kauhistuksia tulee ravattua lähes päivittäin kuuden teollisuuskerroksen verran, hissin käyttämisestä kun saattaa napsahtaa rankkua. Viime perjantaina päästiin taas kärsimään kunnolla, kun päivän hikitreeninä oli juosta rappuset alas ja ylös neljästi ja tehdä joka kerta ylös päästessä 20 yleisliikettä. Keuhkoissa poltti ja hiki lensi, mutta sain kun sainkin tehtyä treenin paria sekuntia alle aikarajan. Hyvä suoritus siis sekin. Viikonloppuna ja tänään treeneihin kulkiessa olen kyllä suhtautunut perin nihkeästi noihin kauhujen portaisiin. Kadehdin teitä, joilla sali on maan tasalla. 

Share
Ladataan...

Pages