Ladataan...
Pumpui

Missä olin, kun ponnarintekoa opetettiin?

On yksi elämänala, jolla olen aivan kädetön: kauneus. Kauneusfilosofiani on noudattanut aina mottoa "ei paska pöyhien parane", mutta kyseessä ei niinkään ole laitettuna olemisen vastutus vaan se, että en yksinkertaisesti osaa laittaa itseäni enkä viitsi paneutua asian opetteluun. Minusta olisi oikein kivaa, että tukkani olisi nätisti ponnarilla ja kulmakarvani laitetut, mutta minulla ei ole aavistustakaan kuinka tämä tehdään. Vaikka kuinka yrittäisin, ponnaripäästä pilkottaa päänahkaa kolmestakymmenestä kohdasta, eikä meikkaamisella ole ilmeisesti mitään vaikutusta ulkonäkööni (sanoin joskus miehelle että olin unohtanut meikata, ja hän vastasi "ai mä luulin että sä et meikkaa koskaan.")

Aiheesta käytiin jo aiemmin pientä keskustelua Instagram-tililläni, kun postasin yllä olevan kuvan. Moni muukin tuntui painivan samanlaisten ongelmien kanssa. Missä olemme olleet, kun on opetettu miten tehdään kiva ponnari? Kuka tällaista tietoa on jakanut eteenpäin? Onko se geneettistä? Mistä tätä oppia oikein saa? Jostain tätä perusosaamista on hankittu ennen YouTube-tutoriaalejakin. Voisiko joku voisi järjestää meille "low maintenance, little interest" -koulukunnan tyypeille kurssin?

ps. Tästä teemasta on tulossa lisää videomuodossa piakkoin!

pps. Aloituskuvaan bloggaaja on panostanut jopa harjaamalla tukkaansa muutaman vedon verran. Ranteessa Garminin Fenix 3 Hr -kello, jonka sain testiin Garminilta.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Vastataan saman tien: oikein hyvä!

Loppukesä on ollut minulle aina erinomaisen tehokasta aikaa. Lämpöä ja valoa riittää edelleen, ja kesäloman (joskin tänä vuonna säälittävästi viikon mittaisen!) jälkeen tuntuu hyvältä palata taas rutiinien pariin. Tällä hetkellä tekee erityisesti mieli treenata, syödä hyvin, lukea ja ehkä aloittaa jokin uusi harrastus, mennä kertailemaan vaikka venäjän kielen taitoja opistoon tai ottaa joku uusi kieli haltuun. Tällä hetkellä olo on mukavan puuhakas, olen käynyt suppailemassa, sienessä, järjestänyt siskon muksujen kanssa takapihan kesäolympialaiset ja muutenkin dusannut jos vaikka mitä.

Crossfit-apukoulu (lue lisää täältä) käynnistyi taas eilen. Painelin salille intoa puhkuen, sillä vaikka juokseminen ja pyöräily ovat kivoja puuhia, on painavien asioiden liikuttelussa jotain outoa viehätystä, jota muusta liikunnasta ei saa. Tälle viikolle valmentajani JPP on ohjelmoinut kolme treeniä salille ja kaksi kestävyystreeniä ulos, eli tavoitteena on jatkaa voiman kasvattamista mutta pitää mielessä myös kuukauden päästä koittava Nuuksio Classic Trail Marathon. Kunnon puolesta koettelemus varmaan menee läpi, jos vain vauhdinjako toimii. Sen tärkeydestä sain tärkeän oppitunnin eilen treeneissä, kun lähdin 10 x 2 minuutin soutuintervalleihin liian kovaa ja jouduin himmailemaan loppua kohden. Maltti ei ole ikinä ollut erityisalaani, mutta maratonia varten pitänee muistaa, että matka ei tapa vaan liian kova vauhti.

En ole vielä asettanut sen tarkempia tavoitteita syksylle. Tärkeintä olisi saada pidettyä tämä hyvä boogie yllä kun kotimaa muuttuu takaisin Mordoriksi, tehdä töitä mutta ei niin paljon, että muu elämä kärsii ja tehdä kivoja asioita. Yksinkertaisia ja vaatimattomia juttuja, mutta ihan tärkeitä, luulisin.

Share

Ladataan...
Pumpui

Himppasen meinaa huolestuttaa. Reilun kuukauden päästä pitäisi nimittäin juosta elämäni ensimmäinen maraton.

Minut ja Sofia valittiin Nuuksio Classic -polkujuoksumaratonin sometykeiksi kertomaan valmistautumisesta kisaan ja itse kisapäivästä. Mahtavaa! Pelottavaa! 

Tunnelmat haasteesta ovat kovin ristiriitaiset. Yhtäältä luotto omiin kykyihin on kova. Tänä päivänä joka toinen ihminen tuntuu juoksevan maroja ja joka kolmas ultrajuoksuja, ei tämä haaste voi minulle niin ylivoimainen olla. Puolikkaan juoksen tuosta vain eikä tee edes tiukkaa. Toisaalta taas olen absoluuttisen kauhuissani: olen viimeiset kaksi yötä nähnyt unia juoksusta ja miettinyt valveilla ollessani miksi aina pitää ryhtyä kaikenlaisiin hullutuksiin. Tässä moodissa ajatus iisistä puolikkaasta ei lohduta yhtään, sehän on vain puolet maratonista.

En osaa mieltää itseäni juoksijaksi, vaikka tämän vuoden valossa näyttää vahvasti siltä että juoksu on hiipinyt crossfitin rinnalle tärkeäksi lajiksi. Heinäkuun urheilutilastot osoittavat samaa: valmennustauon aikana olen juossut 11 lenkkiä maastossa, pyöräillyt toistakymmentä matkaa ja tehnyt pari pidempää haikkia Alpeilla. Voimailu on jäänyt muutamaan sessioon. (Preferenssieni lisäksi tämä voi toki kertoa myös siitä että minulla ei ole minkäänlaista itsekuria enkä pysty ilman ulkopuolista määrääjää voimailemaan niin kuin pitäisi.)

Miten sitten aion valmistautua 3.9. odottavaan koitokseen? Treenaamalla normaalisti. Crossfit-treenit käynnistyvät taas maanantaina. Kerroin valmentajalle maratonista, hänen kommenttinsa oli että voiman kasvattamista jatketaan kuten tähänkin asti mutta bodailu jää vähemmälle. Voimailujuttujen lisäksi luvassa on varmaan myös reilusti keuhkojumppaa ja soutua (viikko maratonin jälkeen olen soutamassa puolimaratonin mikä tuntuu vielä kokonaisen juoksemista typerämmältä idealta.) Muutaman pidemmän lenkin voisin käydä juoksemassa pikkulenkkien lisäksi ihan kokeilumielessä. Luojan kiitos en ole projektissa yksin, vaan saan tukea Sofialta (ja syytöksiä, sillä osallistuminen oli minun ideani.)

Kaikenlaiset kannustukset ja lohdun sanat otetaan kernaasti vastaan. Kertokaa mulle että voin oikeasti selviytyä tästä! 

 

//Nuuksio Classic tarjoaa osallistumisemme kisaan sekä majoitukset ja safkat kisaviikonloppuna. //

Kuvituksena todistusaineistoa siitä että oikeasti vissiin juoksen Itävallasta, Beerway to Hellistä ja Helsinki City Traililta

Share

Pages