Ladataan...
Pumpui

Voi morjens. Viimeinen vuorokausi ei ole kyllä tuonut kummoisia onnistumisen elämyksiä urheilussa.

Sunnuntai: fyysinen mylläkkä

Lähdin pitkästä aikaa kavereiden kanssa Kisahallille nyrkkeilemään ja painimaan. En muista milloin olen viimeksi kamppailumielessä höntsäillyt, ja sen kyllä huomasi. Päähän sateli iskuja, painimatolla huomasin olevani alta aikayksikön pahassa pinteessä. Viimeisessä nyrkkeilyerässä sitten töpeksin vähän enemmän ja kaveri sai nekattua suoraan nenään. No, ainakin näytin varmaan aika pahikselta kun veri valui suuhun.

Maanantai: henkinen kurmuutus

Olen moneen otteeseen näin syksyllä jo ehtinyt iloita, että en ole vetistellyt edes tempaustreeneissä. Tänään ei kyllä ollut itku kaukana. En lähde tässä erottelemaan mikä tempauksissa tänään sakkasi, tämä kuva summannee sen eleganttiuden, jolla minä yritin tehdä painonnostoliikkeiden kuningasta:

Fyysinen pieksentä on pientä siihen verrattuna, että on henkisesti kanveesissa. Synkimmällä hetkellä harkitsin oikeasti lyöväni painonnostokengät tiskiin ja lopettavani moisen pelleilyn. Mikä ihmistä vaivaa, kun sen pitää ihan vapaaehtoisesti vapaa-ajallaan mennä nöyryyttämään itseään viikko toisensa jälkeen ja vielä maksaa siitä? 

Niin. Eipä sitä osaa ilmankaan olla. Ei siinä auttanut muuta kuin purra hammasta ja pistää nostaen. Lopuksi sain sentään muutaman onnistuneen toiston. Pitää vain toivoa, että jossain horisontissa siintää päivä, jolloin tempaaminen ei ole pelkkää itkua ja hammastenkiristystä. Väittävät kokeneemmat, että sellainenkin on. Pitää luottaa siihen.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Yle uutisoi tänään, että Helsinkiin halutaan yhteiset liikuntatunnit tytöille ja pojille. Huraa, vihdoinkin!

Yhteiset liikuntatunnit olisivat minusta erinomainen idea ja mahdollistaisivat erilaisten lasten nauttimista liikunnasta. Kaikki pojat eivät varmasti pidä kovaotteisesta rymistelystä, eikä kaikkia tyttöjä kiinnosta hissutella. Valtuustoaloitteen tekijän Leo Straniuksen mukaan yhteinen koululiikunta "tarjoaisi mahdollisuuden yksilöille tehdä juuri niitä asioita liikuntatunneilla sitä mitä kukin kokee mielekkääksi. Se tietenkin vaatisi liikuntatuntien suunnittelun muuttamista, mutta itse ajattelen, että tällainen sukupuoleen perustuva erottelu on vähän menneen talven lumia." Samaa mieltä, hyvä Leo!

En ole yhtä traumatisoitunut koululiikunnasta kuin moni muu, vaikka kauhulla muistelenkin juoksu-, uinti- ja luistelucoopereitamme, mutta yksi asia minua aina jumppatunneilla hiersi: pojat saivat tehdä kaikkea paljon hauskempaa. Nämä esimerkiksi ovat jääneet kaivelemaan:

Naisvoimistelu. Tyttöjen koululiikunta oli omina kouluvuosinani sievää ja siveää ja kevyttä. Kehärummun tahdissa ympyrää laukkaaminen saattaa kuulostaa 1800-lukulaiselta, mutta näin tehtiin edelleen 90-luvun alussa ainakin Lappeenrannassa. Sitten tuli pakollinen vuosittainen Power Mover ja Aira Samulinin sivuaskel-täp-sivuaskel-täp. Enpä ole kauheasti tanssinut sittemmin. 

Luistelu. Tytöillä on kaunoluistimet. Piste. End of discussion. Edes lukiossa ei saanut tulla hokkareissa liikuntatunnille. Kun eihän niillä saa tehtyä piruetteja ja yhden jalan liukuja. Siinä missä pojat pelasivat viereisellä kentällä lätkää, meidät laitettiin harjoittelemaan kikapoota ja muita vanhojentansseja luistimet jalassa. Kika-vitun-poota. Myös minut, joka ei saanut paria ja skippasi koko tanssit. Eikä osannut ylipäänsä luistella kaunokeilla.

Mailapelit. Siinä missä pojat opetettiin pelaamaan normaaleja joukkuelajeja, tytöt saivat tehdä jotain vedellä jatkettua helpotettua versiota. Pesismailan sijaan saattoi valita ns. leipälapion, sääntöjen kanssa ei ollut niin nökönuukaa, ja pahin kaikista: jääkiekon tai edes jääpallon sijaan pelattiin ringetteä. Jääkiekkoilijan tyttären ja lapsuudessa paljon naapurinpoikien kanssa pelanneen lapsen ylpeys vaan ei taipunut pelaamaan "tyttöjen jääkiekkoa" mailalla, josta on lapakin sahattu pois, kun ei ne tytöt sitä osaisi käyttää.

Olen välillä leikitellyt ajatuksella ruveta liikunnanopettajaksi. Se olisi muutenkin kiinnostavaa, mutta samalla saisi varmistaa, ettei tulevien veromaksajien tarvitse tanssia luistinkikapoota enää koskaan. 

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Eli ajatuksia siitä, kuinka elopaino vaikuttaa suorituskykyyn.

Eräs lukija esitti männä viikolla postaustoiveen Kun bloggaaja 15 kiloa elopainoa otti -kirjoituksen yhteydessä: "Mä olen kuvitellut että crossfitissa on eduksi olla kevyt (ja vahva) mutta tämä ei ilmeisesti ainakaan sun kohdalla ihan pidä paikkaansa", Suvi mietti ja tiedusteli omaa näkemystäni asiasta.

Niin. Voiko olla kevyt ja vahva samaan aikaan? Pohdiskelin asiaa erään crossfitiä ja ihmiskehoa minua paremmin tuntevan tahon kanssa (terkkuja ja kiitokset!). Hän summasi asian niin hyvin, että en edes viitsi kirjoittaa sitä omin sanoin vaan kopioin hänen ajatuksensa suoraan tähän: "Crossfitissä pitää olla vahva. Helpoin tapa saavuttaa se on kasvattaa lihasmassaa. Ei kannata olla niin kevyt, ettei rauta ei liiku, eikä kannata olla niin painava, ettei pysty tekemään kehonpainolla." 

Looginen jatkokysymys tietenkin on, että miten löytää paino, jossa malmi nousee mutta kehoa on mukava liikutella. Postauksen aloituksessa on kuvapari minusta toissa viikolta (oikealla) sekä noin kolme ja puoli vuotta aikaisemmin. Painoeroa kuvien välillä lienee kahdeksasta kymmeneen kiloa. Kaikki lisääntynyt elopaino ei varmaan ole muskelia, mutta olen merkittävästi voimakkaampi nyt kuin tuolloin. Ja tämä koskee myös kehonpainolla tehtäviä liikkeitä: jaksan punnertaa ja vetää leukaa huomattavasti paremmin nyt kuin narukätisenä. Tietenkin tuntuu että hanuri painaa ihan armottomasti, mutta siltä se toisaalta tuntui pienempänäkin.

Crossfitissä ei ole painoluokkia, joten isommat saavat esimerkiksi parempia nostotuloksia pienemmällä efortilla, näin hyvin raa'asti yksinkertaistettuna. Sadan kilon maastaveto on 50-kiloiselle kaksi kertaa oman kehonpainon verran, 67-kiloiselle vain puolitoistakertaisesti. Oheisessa kuvassa esitetään kymmenen kärkeen CrossFit Games Openeissa vuonna 2012 sijoittuneiden statistiikkoja. Mimmien keskipituus on 162 cm ja keskipaino 62 kg. Gamesien kärkitasolla mimmien koko kasvaa hitusen. Tein pienen ristiinvertailun muutamasta maailman kärkinaisesta kahden viime vuoden ajalta, ja kärjen keskipituus nousi muutamalla sentillä, ja keskipaino kasvoi sekin muutamalla kilolla. (Tilastollisesti pätevää vertailua en jaksanut suorittaa, joten älkää siteeratko allekirjoittanutta tieteellisissä julkaisuissa asian tiimoilta.)

Miesten koon ja suorituskyvyn korrelaatiosta en oikein osaa sanoa mitään. Melkoisen isoilta jässiköiltä etenkin Gamesien kärkisijoja pitävät miehet kyllä ovat, ja välillä oikein hämmästyttää, miten esimerkiksi Jason Khalipan kokoinen (175 cm, 95 kg) mies voikin olla melkoisen ketterä ja nopea kokoisekseen. Mutta toisaalta taas tänä kesänä neljänneksi Gameseissa sijoittunut Josh Bridges on huomattavasti pienempi (165 cm, 77 kg), mutta hävisi Khalipalle vain yhden sijan. (Kannattaa muuten katsoa Speed Clean Ladder -taltiointi, pikku-Bridges vetää melkoisella sinnillä.)

 

Nuo naisten keskiverrot top 10 -open-kisaajien lukemat hyvin lähellä omiani tällä hetkellä (161 cm, 63 kg). Siis painon ja pituuden osalta, muissa tuloksissa jäädään kauas taakse. Nykyinen elopainoni tuntuu minulle äärimmäisen luontevalta ja melkoisen suorituskykyiseltä. En ole käynyt miesmuistiin kehonkoostumusmittauksessa, joten en osaa sanoa juuta enkä jaata vanhan mätisäkin rasvaprosenteista. Tähtäimessä on voimistua edelleen, joten lihasmassaa on toivottavasti tulossa lisää. Voi toki olla, että jossain vaiheessa innostun karsimaan fättiä pois, mutta tällä hetkellä se ei tunnu ollenkaan ajankohtaiselta. Jos nykykokoonpanolla on mukavaa, niin mikäs siinä. Penkkipunnertaja Fredrik Smulteria (HS 19.6.2014) siteeratakseni: 

Kiitos muuten postaustoiveesta! Niitä saa esittää, toteutan toiveitanne enemmän kuin kernaasti.

ps. Löysin asiaa tutkiessani hirmuisesti kiinnostavia artikkeleja. The Rx Review analysoi kalifornialaisurheilijoiden kokoa ja suorituksia, CFG Analysis -blogi taas no, oikeastaan kaikkea Gameseista tilastollisesti.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Eräs tuttu järjesti minulle taannoin sokkotreffit, elämäni ensimmäiset laatuaan. Mikäs siinä, neilikka rintaan ja kadunkulmaan sovittuna ajankohtana odottamaan tyyppiä, josta tiesin vain etunimen ja sen, että hän treenaa paljon.

Treenaamisesta olikin sitten helppo aloittaa juttelu, se kun meitä yhdisti. Tai näin luulin. Sillä kolmas lause, jonka mies virkkoi, oli painokkaasti lausuttu:

"Mä vihaan crossfitiä."

Sehän alkoi vahvasti! Iso siivu treffeistä kuluikin sitten siihen, kun yritin selittää, että ristiinkuntoilu ei ole pelkkiä kippileuanvetoja ja paskalla tekniikalla tehtyjä tempauksia. Kiltisti treffikumppani kuunteli ja luulen että mielipidekään ei treffien jälkeen ollut enää yhtä jyrkkä, kun harhaluuloja ja vääriä käsityksiä oli kumottu.

Toisia treffejä ei kyllä tyypin kanssa tullut. Ei crossfit-vastaisuuden takia, mutta en voi kieltää etteikö olisi parempiakin lähtökohtia deittailulle kuin se, että toinen pitää toisen intohimoa turhanaikaisena pelleilynä. Ei miehen tarvitse olla yhtä tohkeissaan crossfitistä kuin minun, mutta jonkinlainen ymmärrys sille, mitä toinen tekee tuntikausia viikossa, on kyllä paikallaan. Ja se, että ei kavahda repsottavia käsinahkoja. Tai jälkihikeä. Tai sitä että nainen tulee suoraan treeneistä treffeille ilman tissiliivejä

Eipä siinä, jatketaan harjoituksia. Olen saanut kovasti kiitosta treffiaiheisista postauksista, niin täällä blogissa kuin ihan kadulla keskellä päivää. Mahtavaa, että ihmissuhdetötöilylläni on sentäs viihdyttävä hopeareunus! 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Olen huomannut käyttäväni sanaparia "tavoitteellinen treenaaminen" runsaasti. Mutta mitä ihmettä se tarkoittaa omalla kohdallani?

Hyvä kysymys. Täytyy tunnustaa, että välillä en oikein tiedä. Tietenkin treenaan sen takia että se on hauskinta mitä tiedän, koska haluan olla vahva, ketterä, liikkuva ja niin edelleen. Mutta onko minulla konkreettisempia tavoitteita?

Moni on kysynyt, olenko harkinnut kilpailemista. Kyllä olen, mutta sitten on iskenyt realismi. Tiedän olevani vielä taidoiltani vajaa ja turhan heikko kilpaillakseni. Välillä leukailen tähtääväni vajaan kymmenen vuoden päässä häämöttävään yli 40-vuotiaiden sarjaan, josko siihen mennessä olisin tarpeeksi hyvä. En usko että ihan vuosikymmentä tarvitsee venailla, mutta tällä hetkellä en koe olevani valmis kisaamaan - myös siksi koska haluan tietenkin pärjätä enkä mennä nöyryyttämään itseäni jäämällä hännänhuipuksi. Katsotaan, katsotaan. 

Vaikka suuri tavoite onkin vielä hämärän peitossa, välitavoitteita on enemmän kuin tarpeeksi. Sen kuin katsoo niitä osa-alueita, joilla lägää eniten, ja alkaa tehdä listaa siitä, mitä ja miten asioita pitäisi lähteä parantamaan. 

Nyt syksyllä aion keskittyä etenkin yläkropan voiman lisäämiseen ja hallinnan parantamiseen. Vaikka niin kutsutut some-epäkkääni massiiviset ovatkin, on yläsektorilla reilusti työstettävää. Regiimiin lisätään siis normitreenien lisäksi runsaasti leuanvetoja, toes to bareja, valakyykkyjä ja kaikkien aikojen eniten vihaamiani rengasdippejä. Yäk. Etenkin rengasdippien tekeminen kiinnostaa yhtä paljon kuin asbestin lisääminen aamupuuroon. Mieluusti tekisin maveja ja juoksuwodeja päivät läpeensä, sillä niissä pärjään ja niiden tekemisestä iloitsen - koska pärjään niissä. Sitäkin enemmän pitäisi siis keskittyä heikkouksiinsa ja ikäviin liikkeiisin, jotta niistäkin tulisi joskus tulevaisuudessa mielekkäitä.

Henkisellä puolellakin riittää petrattavaa. Ensimmäinen tavoite on lopettaa treeneissä pillittäminen, mikä on onnistunut erinomaisesti tähän saakka. En ole vetistellyt edes tempaustreeneissä! Lisäksi työn alla on kehittää henkistä kovuutta, kykyä saada kropasta irti enemmän kuin mitä pää haluaisi antaa myöden. 

Olen treenaamiseni suhteen melkoinen realisti, ja välillä varmaan valmentajan mielestä myöskin pessimisti. En usko pystyväni siihen, mihin saatan hyvinkin pystyä. Tietenkin on hyvä suhteuttaa tekemisensä omaan elämäntilanteeseen ja taustaan eikä verrata itseään vaikka ammatikseen treenaaviin parikymppisiin painonnostajiin, mutta omia lähtökohtia ei pitäisi käyttää myöskään tekosyynä sille, että ei yrittäisi hitusen enemmän. Oma helmasyntini taitaa olla ikään vetoaminen: "Olen ihan liian vanha oppimaan (lisää vapaavalintainen vaikea asia tähän)" on ehkä typerintä mitä voi itselleen uskotella. Muillehan moinen puppu ei varmasti uppoa alun perinkään. Siksi yksi välitavoite on myöskin lopettaa nihkeily ja siirtää siihen kuluva energia yrittämiseen ja onnistumiseen.

Mitenkäs te? Oletteko asettaneet itsellenne uusia tavoitteita täksi syksyksi? Millaisia ne ovat?

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Eli tarina siitä, kuinka päädyin eräänä keskiviikkona tissiliivisilläni ryhmäliikuntatunnille.

Olin viime viikolla mukana Intersportin ja Reebokin järjestämässä Sisu Bootcampissa, josta varmaan olettekin jo nähneet makeaa kuvamateriaalia pitkin blogosfääriä. Päivän pihvi oli Reebokin ja konseptijumpistaan tunnetun Les Millsin yhteistyö* ja sen kunniaksi lanseeratut vaatteet, joita pääsimme mekin mallailemaan ensin kaupassa ja sitten itse toiminnassa.

Olen aina ihaillut ihmisiä jotka kehtaavat urheilla ns. treenitopissa, jota myös urheilurintaliiveiksi meillä päin kutsutaan. Bikineissä kyllä kehtaa vedellä pitkin rantoja, mutta jostain syystä veteen liittymättömän urheilun olen tykännyt suorittaa napaläskit häveliäästi peittäen. Mutta kerta se on ensimmäinenkin, ja kun kerran olen jo mieltynyt pituutensa puolesta törkeän rajamailla olevissa shortseissa treenaamiseen, niin miksei sitä vähän paljastelisi nahkaansa muualtakin. Joten päätin kauhustani ja edellisen illan järkälemäisestä tattipastasta huolimatta vetää päivän treenin ilman pitkää paitaa.

Kun uudet treenikamppeet oli saatu viriteltyä, meidät bloggaajat kiidätettiin ehkä makeimpaan treenipaikkaan jossa olen päässyt punnertamaan: jäänmurtaja Urhon kannelle. Siellä meitä odotti Les Millsin intervallijumppa Grit. Itselleni ainoa tuttu Les Millsin konsepti on BodyPump jostain vuosien takaa. En ole mikään ryhmäliikuntaihminen, jos sillä tarkoitetaan muutakin kuin yhteistä kärsimystä porukalla, mutta onneksi Gritissä ei tarvinnut kuunnella rytmiä tai musiikkia tai liikkua minkään valtakunnan koreografian mukaan.

Ei puolen tunnin jumpasta silti kommelluksitta vältytty. Konseptijumppien etu ja kirous on juurikin konseptissa: jos tietää mitä on tekemässä, voi keskittyä treenaamiseen, mutta ensikertalainen on iloisesti ja totaalisesti pihalla, kun 20 tai 45 sekunnin välein pitäisi olla jo suhaamassa eri liikettä. Nyt kun minua on parisen vuotta valmentanut melkoinen tekniikkanatsi, joka painottaa ensisijaisesti liikkeiden laatua määrän ja nopeuden edellä, vähän tuntui kummalta yrittää ehtiä punnertamaan paitsi syvälle myös ihan helvetin nopeasti, joten oli pakko valita näistä jompikumpi. Kenties jos kävisi tällaisessa muutaman kerran, pääsisi eroon kiireen tunteesta ja ehtisi hoomoilastelun sijaan pinnistää vielä pari toistoa lisää. Hanurissa kyllä poltteli iloisesti ja hiki roiskui pitkin jäänmurtajan kantta, kun pistettiin hyppien, karhukävellen ja punnertaen hirveällä höökillä - jos nyt ei oikeaa liikettä oikeaan aikaan mutta jotain kumminkin.  Hienoa on kyllä nähdä, että kovalla teholla tekeminen on tullut jäädäkseen myös konseptijumppien maailmaan, eikä ryhmäliikunnan tarvitse enää olla pelkkää sivuaskellusta diskohittien tahtiin.

Entä miten meni napasilteen jumppaaminen? Oikein mainiosti. Ainoastaan suosittelen mahakosketusta muualla kuin märällä jäänmurtajan kannella. Hrr. 

*Reebokin ja Les Millsin yhteistyö ulottuu vaatteiden lisäksi itse jumppaamiseen: Reebokin kamoja Intersportista ostavat pääsevät jumppaamaan Les Mills -tunteja järjestäville saleille ilmaiseksi ja jumppaamalla taas voi saada halvennusta Reebokin kamoista. Lisäinfoa täältä

Yhteistyössä Reebok ja Intersport
Kuvat Onevision.fi

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Maanantai oli onnenpäivä seuraaville osallistujille...

Fatoverdose, vierailija ja Mansikkamaa. Onneksi olkoon, voititte kirjan (kuvan kakku ei kuulu palkintoon koska söin kaiken)! Teille on lähtenyt sähköpostia.

Kiitos kaikille lukuisille kilpailuun osallistuneille, on hauska huomata, että raakaleivonta kiehtoo niin monia. Erityisesti raakaruoan terveellisyys ja luonnolliset maut tuntuivat kiehtovan vastaajia. Moni myös haaveili raakakokeilujen aloittamisesta, toivottavasti innostutte leipomaan, eivät psylliumit ja taatelitahnat oikeasti pelottavia ole (paitsi kun taateleita survoessa sauvasekoitin syttyy tuleen kuten allekirjoittaneella)!

Jos onnetar ei suosinut mutta Raakaleipurin parhaat kakut kiinnostaa, kipin kapin kirjakauppaan!

 

Yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Nemo 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

"Moi. Mä edustan tuotetta XXXXXX, tehtäiskö jotain yhteistyötä?"

Bloggaamisesta on tulossa yhä ammattimaisempaa. Ihan siihen en usko, että joka kolmas bloggaaja saisi säännöllisiä tuloja, kuten Blogibarometri tutki, mutta erilaisia kaupallisia yhteistyökuvioita on yhä useammassa blogissa. Mahtava homma, mutta myöskin ongelmallista, jos selkeitä tavoitteita ja yhteisymmärrystä tahojen välillä ei löydy.

Työpaikallani, digitaalisen mainonnan ja markkinoinnin etujärjestö IAB Finlandissa työstetään (miljoonan muun projektin ohella) paraikaa markkinoijille suunnattua opasta siitä, miten tehdään tuloksellista yhteistyötä bloggaajien kanssa: miten valitaan oikea blogi ja yhteistyön tapa, miten sovitaan mittaamisesta, mitä kaikkea pitää ottaa sopimisessa huomioon ja niin edelleen. Alla olevalla videolla jutustellaan projektista lisää (ja suoritetaan niinku-sanan sanomisen ja käsienvääntelyn maailmanennätys, olin ensimmäistä kertaa kameran edessä ja vieläpä Sanoman studioilla, ja arvatenkin kauhusta kankeana):

Koska oppaaseen halutaan mukaan mahdollisimman monenlaisia näkökulmia, käännynkin teidän puoleenne, hyvät kanssabloggaajat. Mitä te toivotte markkinoijilta, jotka ottavat teihin yhteyttä? Miten teitä tulisi mielestänne lähestyä, kuinka tarkoilla spekseillä tulisi olla liikenteessä? Mistä asioista olisi teidän näkövinkkelistänne sopia entistä paremmin?

Kuulen mielellään myös kauhutarinanne ja kertomukset siitä, kuinka poskettomia yhteistyökuvioita teille ehdotettiin. Olen kuullut huhuja markkinoijasta, joka olisi  halunnut postauksia tuotteestaan 30 päivää putkeen. Itse olen joutunut kieltäytymään yhteistyöstä, jossa firma X olisi saanut tolkuttomasti näkyvyyttä vuoden ajan ja minä 10 pinnaa alennusta heidän verkkokaupastaan. Ajatuksenne ja kokemuksenne toimivat some- ja markkinointialan ammattilaisista koostuvan työryhmämme taustamateriaalina, ja pääsette edesauttamaan markkinoijia tekemään entistä jouhevampaa yhteistyötä juuri teidän kanssanne. 

Jos et halua kommentoida alle, voit lähettää ajatuksiasi minulle myös mailitse, osoitteeseen lotta.heikkeri(at)iab.fi!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Pramean kolmikerroksisen raakakakun tekeminen oli yllättävän helppoa. Ja hauskaa! Tsekkaa resepti ja osallistu arvontaan, jossa voit voittaa reseptikirjan itsellesi!

Eilen jo hehkutinkin Instagramin puolella leipaisemaani hervottoman hyvää raakakakkua. Ystäville tarjotun sunnuntaipäivällisen kruunasi mehevä, muun muassa taateleista, banaanista ja omenasta loihdittu raakakakku, jonka tarjoilin tuoreiden marjojen kanssa. Reseptin löysin tuoreesta Raakaleipurin parhaat kakut -kirjasta. Hymy Raw Food Cafeta pyörittävän Maria Lönnqvistin kirja sisältää mielettömän houkuttelevia ja kotikokinkin toteutettavissa olevia raakajälkkärireseptejä. 

Nimestään huolimatta kirjassa on muutakin kuin kakkureseptejä. Seuraavaksi voisin kokeilla kirjasta mustikkakuppikakkuja. Tai tyrmi-aprikoosijäätelöä. Tai minttu-browniekakkua. Tai kirjailijanleivosta, joka on twistaus rakastamastani Runebergintortusta. Oikeastaan haluan tehdä näistä jokaista! 

Kas näin valmistui Pehmeä hedelmä-suklaakakku:

Pohja:

3,5 dl saksanpähkinöitä tai mulperimarjoja*

Suklaakakku:
300 g taateleita
4 banaania
1 omena
1 dl raakakaakaojauhetta
1 dl psylliumia

Suklaakuorrute:
150 g kookosöljyä
1 dl hunajaa (tai 100 g taateleita)
2 dl vettä
1 dl raakakaakaojauhetta
suolaa

*Itse modasin pohjan reseptin raaka-aineiden puuttuessa seuraavasti: 1,5 dl mantelirouhetta, 2,25 dl mantelijauhoa, 2,25 dl kookoshiutaleita, 1,5 rkl raakakaakaojauhetta, 70 g kookosrasvaa, ripaus suolaa ja steviaa

Kakku tehdään 20 cm:n irtopohjavuokaan. Rouhi pähkinät tai marjat ja levitä ne vuokaan. Sekoita suklaakakun ainekset psylliumia lukuun ottamatta sileäksi. Lisää psyllium ja levitä nopeasti vuokaan. Sekoita kuorruteainekset ja kaada kakun päälle. Jäähdytä pakastimessa noin 20 minuuttia. Kakku säilyy jääkaapissa noin viisi päivää ja sen voi myös pakastaa. Tarjoile esimerkiksi marjojen tai syötävien kukkien kanssa.

Kiinnostuitko Raakaleipurin parhaat kakut -kirjasta? Hyvä, sillä järjestämme Kustannusosakeyhtiö Nemon kunnon väen kanssa arvonnan, jossa kolme onnekasta voittaa kirjan omakseen!

Kerro kommenttiosiossa sunnuntaihin 31.8. mennessä, mikä raakaleipomisessa kiehtoo, niin kirja voi olla sinun! Muista laittaa mukaan myös sähköpostiosoitteesi JOKO KOMMENTTIKENTTÄÄN TAI YHTEYSTIETOIHIN, niin saamme voittajat kiinni! Onnea arvontaan!

 

- Yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Nemo -

 

Share
Ladataan...

Pages