Ladataan...
Pumpui

Hajanaisia pohdintoja siitä, saako naisella olla lihakset.

Kirjoitin männä viikolla postauksen siitä, kuinka kroppani on muuttunut melko radikaalisti vuosien varrella. Kirjoitus ja vertailukuva vuosien 2008 ja 2014 välillä kirvoitti paljon kehuvia kommentteja, mutta myös kritiikkiä. Siitä, että en ole naisellinen.

Nimimerkki mies, 33 otti asiakseen tulla kertomaan oman mielipiteensä muodonmuutoksestani. Jokaisella on oikeus mielipiteeseensä, toki, mutta mikä särähti korvaan oli se, että nimimerkin mielestä olin ennen-kuvassa paljon naisellisempi.

Kuka oikein määrittää sen, mikä on naisellista? Onko naisellisuudelle olemassa jokin universaali määritelmä, jota vasten nimimerkki kokee tarpeelliseksi leimata minut epänaiselliseksi? Minulle on se ja sama, olenko jonkun mielestä epäviehättävä tai vaikka tasapaksu, mutta epänaiselliseksi leimaaminen korpeaa. 

Jos oikein perusasioihin mennään, niin naisellisuus on varmaankin naisen biologisten ominaisuuksien toteuttamista. Eli siis sitä, että pystyy pykäämään kropastaan ulos lapsia ja mielellään pitämään niitä elossa. Tätä laajempaa universaalia naisellisuuden määritelmää en pysty keksimään, loppu on kulttuurin, kasvatuksen, mielipiteiden ja omien mieltymysten muovaamaa. Ja nykypäivänä hyvin laaja-alaista.

Googlailin hieman naisellisuutta ja naisellisuuden määritelmää, ja ensimmäisten tulosten joukossa tuli armoitetun ajattelijan Henry Laasasen ajatukset. Mies, 33, lienee Suomen virallisen katkerikon hengenheimolainen siinä, että naisellisuus on fyysistä heikkoutta, sievää käytöstä ja muuta kliseistä mamselli hädässä -kamaa. Tällaista versiota naisellisuuden määritelmästä en tosiaankaan täytä, enkä haluaisikaan.

Oma käsitykseni naisellisuudesta on hyvin erilainen. Minusta nainen on ensisijaisesti ihminen, ja ihminen toteuttaa ihmisyyttään kehittämällä itseään niin henkisesti kuin fyysisesti. Se, että ei jaksa nostaa kauppakassia, ei ole naisellista. Se on upean, toimivan ruumiinsa haaskuuta. Kropan voimistamisen ei pitäisi olla yksinomaan miehille varattu yksinoikeus. Jos olen voimaharjoittelun ansiosta hyvinvoivempi, itsevarmempi ja sinut kroppani kanssa, miten voisin olla epänaisellisempi kuin silloin, kun en pitänyt ruumiistani ollenkaan? Lisäksi voimatreeni lisää naisilla testosteronin tuotantoa, joka on tärkeä roolissa seksihaluissa, mikä palauttaa meidät takaisin tuohon naisellisuuden lisääntymisaspektiin. Liiallinen treeni voi toki vaikuttaa negatiivisesti kuukautiskiertoon ja lisääntymiskykyyn, mutta huoli pois, mies 33 v., sillä saralla minulla vörkkii erinomaisen hyvin.

Olisi hauska kuulla teiltä, armaat treenaavat naiset, onko teidän naisellisuutenne kyseenalaistettu urheilun takia? Miltä se on tuntunut, miten olette vastanneet? 

Kuva-arvoitus: mamselli hädässä vai ihminen seikkailulla?

Ps. Postasin ajatuksenvaihdon mies, 33:n kanssa myös blogin Facebook-ryhmään, missä se kirvoitti paljon naurua ja kommentteja. Ja epäilyjä siitä, että kyseessä onkin minua pokailemaan tullut pick up artist. Kannattaa käydä tykkäämässä Pumpuista naamakirjassa, jos kiinnostaa saada uutisvirtaan epämääräisiä kuvia ja treeniaiheista jorinaa!

edit: Lisääntymiskyky on ehkä naisellista puhtaan ja kylmän biologisesta lähtökohdasta. Mikään hyvä ja aukoton sekään mittatikku ei ole, enkä halua tällä kolmen pennin ajatusketjulla loukata ketään. Enkä halua muutenkaan että kukaan pahastuu ajatelmistani. Paitsi ehkä laasaslaiset. 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Sananen siitä, milloin kannattaa ottaa lomaa myös tavoitteellisesta treenaamisesta.

Kuukauden crossfit-taukoni päättyi viime viikolla. Kesäloma meni pitkälti reissatessa, mutta neljän viikon tauko treeneistä oli myös tietoinen ja tarkoituksellinen valinta. Ja mikä erinomainen valinta se olikin!

Aluksi ajatus kuukauden tauosta tuntui kauhistuttavalta. Olihan sitä taas kymmenen kuukautta paahdettu menemään Jätkäsaaressa useamman kerran viikossa. Lopulta kuitenkin sain itseni vakuuteltua siitä, että kuukauden crossfit-tauon aikana ei tapahdu peruuttamatonta vahinkoa, päinvastoin. Kevät oli rankka elämän joillain osa-alueilla, ja väsymys oli heijastunut myös treeneihin. 

Ja katso! Kesäloman jälkeen palasin treeneihin superonnellisena. Muutaman päivän ajan kroppa hämmästeli paluuta regiimiin ja jalat menivät niin pahaan juntturaan että ei ole ennen sellaista koettu, mutta mieli oli paljon vastaanottavaisempi. Ei itkeskelyä, ei akuuttia turhautumista. Uskon, että tauon jälkeen kehitystä tapahtuu taas entistä paremmin, kun sekä mieli että kroppa ovat saaneet puuhastella muiden asioiden parissa. Vaikka crossfit on parasta mitä minulle on lähivuosina tapahtunut ja lähestulkoon koko ajan käsittämättömän siistiä puuhaa, on siltikin hyvä muistaa, että elämää on myös salin ja treenin ulkopuolella. Sama homma kuin töistä pidettävän loman kanssa: välillä on pakko huilata, että jaksaa.

Jos treeni maistuu puulta, kannattaa istahtaa alas ja miettiä, mistä kiikastaa. Aina lajivalinta ei ole väärä tai urheilu ylipäänsä hanurista. Joskus kroppa vain tarvitsee lepoa tai ainakin variaatiota. Kuukauden tauon aikana ei vielä putoa kokonaan kelkasta, vaan muuta elämää makustellessa saattaa hyvinkin käydä niin, että treeni-into löytyy uudelleen. Eräs treenikaveri valitteli kesäkuussa, että jumppa alkaa maistua puulta, mutta muutaman viikon tauon jälkeen kamu palasi salille uudella vaihteella. Motivaatiopulaa muuten pohdiskeltiin jo keväällä Sananen motivaatiosta -postauksessa, jossa kehittelin kaksivaiheista keittiöpsykologista motivaatiojärjestelmää. Ei pöljempi teoria vieläkään, sanoisin!

ps. Postauksen kuvat ovat kesän sensaatiomaiselta reissulta Dolomiiteille. Huisi patikka- ja fillarireissu käsittämättömän upeissa maisemissa. Myös tämän takia sitä tajuaa treenaavansa: että jaksaa fillaroida 20 km ylämäkeen päästäkseen viettämään synttäreitä järvellä tai patikoimaan mäkiä ylös alas vain siksi että se on niin sairaan siistiä.

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Omaa kehitystään on vaikea huomata. Siksi välillä kannattaa pysähtyä tarkastelemaan, mistä on lähdetty liikkeelle.

Vaikka treenaankin pääasiassa suorituskyvyn ja taitojen vuoksi, ei käy kieltäminen, etteikö olisi tyytyväinen myös kropassa tapahtuviin muutoksiin. Siinä missä seuraan melkoisen tiiviisti tuloksien kehittymistä (kesäkuussa kirjoitin tästä viimeksi), en kiinnitä kovinkaan säännöllisesti huomiota siihen, missä tahdissa vanha mätisäkki reagoi ulkoisesti fyysiseen kurmuutukseen.

Tiedän kyllä, että ne kuuluisat epäkkäät ovat kasvaneet melkoisesti, mutta kokonaisuutena kroppansa muutosta on välillä vaikea hahmottaa. Jotenkin sitä edelleen olettaa olevansa 40-50 kilon painoinen narukäsi, vaikka vaaka onkin näyttänyt kuutosella alkavia lukemia jo muutaman vuoden. Törmäsin viikonloppuna elokuun alussa 2008 otettuun kuvaan, jossa kaljoittelen kavereiden kanssa Koffin puistossa. Leuka meinasi loksahtaa: Kuka tuo rimpula oikein on? Miksei sillä ole olkapäitä?

Vuonna 2008 urheilin vielä hirmuisen epäsäännöllisesti. Kävin välillä lenkillä ja salilla sekoilemassa. Thainyrkkeilynkin taisin vasta aloittaa seuraavana talvena, jos oikein muistan. Tavoitteellista treenaaminen ei vielä ole montaa vuotta ollut, eikä tavoite ole koskaan ollut bulkata tai muutenkaan hankkia sporttista ulkomuotoa. Mieltymykset ja muu vain ovat muuttuneet vuosien myötä.

Kuvien välillä on tapahtunut siis paljon. Urheiltu on niin pirusti, mutta niin on myös kerätty massaa, noin viitisentoista kiloa. Kaikki siitä ei varmaankaan ole lihasta, mutta melkoisen iso siivu kyllä. Muistan kuinka aikoinaan kauhistelin, kun vaaka näytti ensimmäistä kertaa yli viittäkymmentä kiloa. Nyt ihan naurattaa, että miten sitä onkaan voinut painaa joskus 40 tai 45 kiloa. En ole koskaan ollut yhtä tyytyväinen kroppaani kuin nykyään, vaikka painoindeksin (joka muuten kannattaa heittää romukoppaan jos yhtään urheilee) mukaan olenkin varteeni nähden niin hyvässä lihassa, että olen jo tukevasti ylipainon puolella. 

Kannattaa siis kaivaa vanhoja valokuvia naftaliinista ja katsoa, millaisia muutoksia on tapahtunut. Haukkari ei kasva yhdessä yössä, eikä epäkkäitä rakenneta yhdellä eikä kahdella munakkaalla. Aikaa menee, mutta jossain välissä sitä huomaa kehittäneensä olkapäät. Ja muutenkin muuttuneensa kalvakasta parikymppisestä hyvinvoivan näköiseksi kolmekymppiseksi. Ei hassummin.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Nyt vihdoin katkeaa kesän lähes täydellinen radiohiljaisuus! Neljä lomaviikkoa menivät ohitse viuhuen. Vietin kolmisen viikkoa tien päällä, ja senkin ajan mitä Stadissa maltoin olla, viuhotin menemään pitkin kaupunkia.  

Kesäkuulumiset lienee sopivaa aloittaa ensimmäisen pitkän reissun matkakertomuksesta. Viime kesänä fillaroin toveri Miian kanssa Lappeenrantaan, ja matkalla virisi ajatus polkea tänä vuonna hieman pidempi reissu. Meille ominaiseen tyyliin mitään ei suunniteltu tarkkaan ja laukut pakattiin kaameassa kankkusessa päivää ennen lähtöä, mutta lystiä oli taas senkin edestä, mikä etukäteisplänäyksessä menetettiin.

Viron pyöräretki 2014:

1. päivä: Helsinki-Tallinna-Haapsalu

Aloitimme retkemme rehvakkaasti koko reissun pisimmällä etapilla, vajaalla 140 kilometrillä. Päivä alkoi aikaisin aamulla, kun ajoimme sotaratsut autojen ja rekkojen seassa autolauttaan sisään. Laivamatkustus fillarin kanssa osoittautui yllättävän helpoksi ja vaivattomaksi. Henkilökunta osoitti fillareille paikat autokannen seinustalta, ja sieltä painelimme porsastelemaan aamiaisbuffaan. Tankkaus tuli tarpeeseen, sillä pitkien matkojen polkeminen lasti peräloosterissa vaatii melkoista energiavarantoa.

Sotaratsut lautassa.

Vaivalloisinta tällaisissa reissuissa on ajella täydessä lastissa olevalla fillarilla kaupungissa. Onneksi Tallinnasta oli melko helppo päästä ulos ja itse reitille. Muutaman eksymisen jälkeen paikallistimme Eurovelo 10 -reitin, jota seurailimme lähes koko reissun muutamia oikaisuja lukuun ottamatta. Lähdimme matkaan rehvakkaasti ilman karttaa ja luottaen siihen, että reitit on merkitty hyvin, mutta varmuuden vuoksi kävimme hakemassa Tallinnan liepeiltä bongaamastamme ostoskeskuksesta Viron fillarikartan mukaan. Sille tulikin käyttöä, kun reittimerkinnät välillä puuttuivat ja GPS näytti mitä sattuu.

Pysähdysten tärkein ohjelmanumero jäätelön syömisen ja oluen juomisen ohella oli ottaa pistoolikyykky- ja käsilläseisontakuvia. Tässä allekirjoittaneen tyylinäyte Keila-joasta.

 

Maisemiltaan ja teiltään parasta reittiä oli Tallinnan ja Paldiskin väli. Päällyste oli ajoittain täydellistä, ja ajaminen tuntui puhtaalta nautinnolta. Matkalle sattui komeita kallioita, uimarantoja, Keila-joan idyllinen levähdystauko kartanon ja kosken kupeessa sekä hieno pikkukauppa, jossa jouduimme asioimaan venäjäksi. Vietimme järkälemäisen rumassa neuvostokaupunki Paldiskissa vain lounastauon, ja lähdimme lasettelemaan kohti Haapsalua, jossa oli ensimmäinen yöpaikkamme. 

Ensimmäinen päivä kävi ahterin päälle melkoisesti, ja oli helpotus päästä pystyttämään telttaa leirintäalueelle (jolla muuten oli telttaan asti ulottunut wifi, ei huonompi diili!). Niin väsyneitä emme sentään olleet, ettemmekö olisi pyöräilleet vielä tutustumaan kaupunkiin, jonka piispanlinna saa täydet viisi pistettä lystikkyydestään. Etenkin hieno leikkipuisto kirvoitti lapsenmielisistä fillaristeista hyväksyviä huokauksia. Pizzan ja viinin jälkeen kelpasi simahtaa makuupussiinsa. 

2. päivä: Haapsalu-Hiidenmaa-Saarenmaa

Toinen päivä alkoi pikapyrähdyksellä satamaan, josta lähti yhteysalus Hiidenmaalle. Laivamatkustus saarien välillä on helppoa ja huokeaa, ja lauttaan pääsee käytännössä ajamaan suoraan sisään - ainakin jos tulee satamaan aina viime hetkellä, kuten me!

Ajelimme rauhassa Hiidenmaan poikki. Emme olleet tehneet kovinkaan tarkkoja suunnitelmia reitin suhteen, joten perstuntuma ohjasi meidät monta kertaa erinomaisiin paikkoihin. Sattumalta päätimme tehdä pienen lenkin Kassari-saaren kautta, mikä osoittautui ensiluokkaiseksi päähänpistoksi. Reitillä näki runsaasti eläimiä, törmäsimme Aino Kallaksen kesäasuntoon tehntyyn museoon ja lounastimme erinomaisessa ravintolassa. Yllätykseksemme saarilta oli vaikea löytää uimapaikkoja, ja paras ranta löytyikin Kassarista. 

Päivän päätteeksi menimme vielä lautalla Saaremaan puolelle. Toisin kuin lautassa tapaamamme yhdysvaltalaiset kanssafillaristit, meillä ei ollut aikomustakaan painella Kuressaareen asti yöksi, joten kokeilimme onneamme heti sataman lähellä olevassa kylässä. Majoitusta löytyi pienen säädön jälkeen, ja kohta taas pisteltiin syöden, olutta juoden ja nukkuen keskellä virolaista maaseutua. Tyydyimme alkeellisinkiin oloihin, kunhan pääsi päivän päätteeksi oikeaan suihkuun ja käyttämään leiripaikkojen keittiöfasiliteetteja. 

3. päivä: Saaremaa, Kuressaari

Seuraava matkapäivä oli reissun kevyin. Poljimme kraaterinähtävyyden kautta Saaremaan pääkaupunkiin, viehättävään Kuressareen juhlimaan reissutoverin syntympäivää. Viime vuonna raasu joutui juhlimaan juomalla skumppaa teltassa loviisalaisessa puistossa, mutta tänä vuonna pistettiin paremmaksi ja oltiin oikein sisätiloissa yötä ja syötiin oikeassa ravintolassa.

Pidemmillä reissuilla on hyvä ottaa kevyempiä päiviä pidempien etappien väliin, jos ei fyysisistä niin henkisistä syistä. Oli mukava kierrellä söpöä rantakaupunkia ja istuskella rauhassa ravintolassa. Ilta meni rattoisasti syöden ja juoden ja tietenkin jalkapalloa katsoen.

4. päivä: Kuressaari-Muhu

Seuraavana päivänä mankeloimme pengertietä pitkin Saaremaalta piskuiselle Muhun saarelle. Pengertie oli hieno, mutta Muhu itsessään melkoinen pettymys. Onneksi emme ole pienestä lannistuvaa sorttia matkailijoita, kun 70 kilometrin päivämatkan jälkeen heitimme tavarat leirintäalueelle ja teimme vielä muutaman kymmenen kilometrin "maisemareitin" saaren pohjoispuolelle. Tie oli hirvittävää pölisevää hiekkaa, ja nähtävyyksienkin kanssa oli niin ja näin. Upeat kalliot osoittautuivat Alppipuistoa ankeammaksi pöpeliköksi, ja rannaltakin löysimme vain meduusoja. Iloisten matkalaisten mieltä ei kuitenkaan onnistunut nujertamaan mikään, vaan loppuilta vietettiin syöden ja erinomaista piemontelaisviiniä juoden leirintäalueella. 

5. päivä: Muhu-Pärnu

Viimeinen fillarointipäivä vei meidät takaisin mantereelle. Sovimme moottoripyörällä Euroopan-turneellaan olevan toveri Tapion kanssa treffit Pärnuun, josta pääsisi näppärästi junalla takaisin Tallinnaan. Bussit eivät Virossa pyöriä ota mukaan, ellei kuski ole hyvällä tuulella ja tilaa löydy, joten juna oli ainoa vaihtoehto sille, että olisimme posmotelleet hirveän päivämatkan takaisin Tallinnaan.

Päivä ja ilta Pärnussa olivat reissun hämmentävintä ja lystikkäintä antia. Pubikierroksen jälkeen päädyimme vielä lämmittämään saunaa majapaikassa, jolloin oli aika tehdä lennosta muutos matkasuunnitelmiin. Pärnun ja Tallinnan välillä kulkee vain kaksi junaa päivässä, eikä aamukuuden junailu tuntunut enää hyvältä ajatukselta, kun kömmimme saunaan kahdelta yöllä kaljapullot kädessä. Jälleen kerran perstuntuman mukaan eläminen osoittautui erinomaiseksi ratkaisuksi, sillä pääsimme viettämään iltaa kunnolla ja nauttimaan vielä puolikkaan päivän kesäisestä Pärnusta. Lisäksi juna-asema ei ollut siellä mihin se kartoissa oli merkitty, joten aikaa asemalle löytämiseen tarvittiin suunniteltua enemmän. Paikallisjunassa oli hyvin paikkoja fillareille, mutta ahdasta junassa oli yhtä kaikki. Reissun jännittävimmät hetket koettiin, kun Linda Linen terminaali ei ottanut millään löytyäkseen. Lopulta kurvasimme Laululavan taakse vain paria minuuttia ennen laivan lähtöä. Kyytiin kuitenkin ehdittiin.

Kokonaisuudessaan reissu oli äärimmäisen onnistunut. Kun poljin Helsingissä satamasta kohti kotia, olin paitsi hulvattoman väsynyt myös huikaisevan onnellinen. Jälleen kerran sitä tajusi, kuinka paljon ystävät, hetkessä eläminen ja tien päällä oleminen tuovat lisää iloa elämään. Vaikka välillä tuntuikin, että kilometrit eivät kulje ollenkaan ja hanuria vihloi luvattoman paljon, unohtuivat ikävät hetket saman tien ja mieli alkoi jo siirtyä seuraavan kesän fillariseikkailuun. Kenties ensi kesänä pääsette lukemaan matkakertomusta Italiasta tai Espanjasta!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Jos maltoitte aloittaa lukemisen yllä olevan kuvan yytsimisen sijaan, niin haluan jakaa kanssanne ilon siitä, että CrossFit Gamesit ovat alkaneet!

Tällä viikolla nähdään Kaliforniasta melkoista urheilutykitystä, kun iso joukko maailman kovimpia crossfittaajia mittelee maailman kovakuntoisimman ihmisen tai joukkueen tittelistä. 

Mikä?

CrossFit Gameseissa kilpailevat keväällä avoimet ja alueelliset karsinnat suorittaneet urheilijat ja joukkueet. Useamman päivän ja lajin aikana testataan urheilijoiden voimaa, kestävyyttä, ketteryyttä, liiketarkkuutta ja monta muuta osa-aluetta.

Mitä?

Kisat kestävät tiistaista sunnuntaihin. Lajeja on ripoteltu pitkin viikkoa, joten katsottavaa riittää Suomen aikaa alkuillasta yömyöhään. Avoimen sarjan yksilöurheilijoiden urakka alkaa huomenna vielä julkistamattomalla lajilla The Beach, joka varmasti tuttuun Games-avaustapaan sisältää uintia (siksi yllä oleva havainnekuva viime vuoden uintilajista). Tämän vuoden lajit ovat ensituntumalta melko juoksupainotteisia, sillä Nanoa pistetään toisen eteen useammassakin lajissa. Lajeihin voi tutustua täällä.

Miten?

Gamesit lähetetään suorana netissä. Jos yökukkuminen ei kiinnosta, on Suomen-aikaa aamuisin yleensä jo saatavilla kattava kooste lajien tuloksista. 

Kuka?

Vaikka suurin mielenkiinto kohdistuu tietenkin yksilöurheilijoiden kärkikastiin, kannattaa ehtiessä seurata myös joukkuekisoja sekä masters-sarjoja. Tänään päästiin jo muun muassa katsomaan, kuinka jotkut 40-44-ikäluokan naiset mavettivat 170 kiloa tuosta vaan. Ehkä sitä voisi itsekin suoraan tähdätä masters-ikäluokan kilpailijaksi, tässä olisi mukavat 10 vuotta aikaa treenata ennen kisa-areenoille astumista! 

Erityisen jännittävän kisoista tekee Porin ihmelapsen Jonne Kosken selviytyminen. On hirmuisen hienoa päästä seuraamaan, kuinka hyvin Euroopan-karsintojen ykkönen pystyy pistämään kampoihin koville tekijöille. 

Meinaatteko seurata kisoja? Veikkauksia voittajista? 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Välillä sitä tajuaa, kuinka hemmetin hienoja ihmisiä ympäriltä löytyykään.

Pidin perjantaina ennakkoon kolmekymppissynttärijuhlat kantriteemalla. Yleensä en tykkää olla juhlakaluna, mutta harvoin on ollut niin huikean kivaa iltaa kuin nyt: kantrimusiikkia ja stetsoneita aurinkoisessa puistossa, jalkapallokisastudio baarissa ja twerkkausjatkot ystävän luona aamuun saakka. 

Kokeilin ensimmäistä kertaa tehdä raakamuffinsseja. Ja mikä erinomainen tulos siitä tulikaan! Juhlatarjottavana muffinssin käyttöliittymä on kakkua huomattavasti helpompi, ja kehuja sateli kahdelle variaatiolle, joita loihdin:

Raakamuffinsit (noin 18 kpl)

Pohja: 

2 dl manteli- tai hasselpähkinärouhetta
3 dl mantelijauhoa
3 dl kookoshiutaleita
2 rkl raakakaakaojauhetta
100 g kookosrasvaa
ripaus suolaa ja steviaa

Sekoita ainekset ja sula rasva. Painele muffinivuokiin ja laita jääkaappiin.

Pekaanitäyte:

pussillinen taateleita
pekaanipähkinöitä

Aja taatelit tasaiseksi massaksi. Lusikoi puoleen muffinivuoista ja asettele pähkinät päälle.

Suklaatäyte:

0,5 dl kookosöljyä
1 avokado
1/2 banaani
6 rkl raakakaakaojauhetta
2 rkl kookospalmunkukkasiirappia
ripaus suolaa
päälle marjoja

Soseuta ainekset ja lusikoi muffinivuokiin. Laita marjoja päälle.

Jännitystä muffinintekoon tarjosi palamaan syttynyt sauvasekoitin, joka ei kestänyt reipasotteista taatelinsurvontaa. Pitänee hankkia vähän isompitehoinen laite, jos mielii jatkossakin näitä herkkuja tehdä. Uusi blenderikin pitäisi hankkia. Vitamixiin ei likviditeettiä oikein löydy, joten vinkkejä hieman huokeammista mutta tehokkaista laitteista otetaan mieluusti vastaan. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kesälomalla ollaan! Keli ei ole kovin kesäinen, mutta se ei menoa haittaa. Neljä viikkoa olisi aikaa rentoutua ja puuhastella. Melkoista aktiviteettikavalkadia on luvassa, sillä puolivahingossa olen saanut ympättyä kalenteriin melkoisen monta liikunnallista puuhaa. Pidän kuukauden tauon crossfitistä, mikä tuntuu kummalliselta ja vähän haikealta, mutta tekee varmasti niin päälle kuin kropalle hyvää tuoda variaatiota treeneihin. 

Ensimmäisen lomaviikon vietän Helsingissä. Tällä viikolla on tarkoitus säheltää mitä kummallisempia aktiviteetteja. Eilen vielä kävin hikoilemassa CrossFit Central Helsingillä, mutta tästä päivästä alkaen on tarkoitus viipottaa sekalaisen urheiluohjelman parissa. Tänään pelataan taas futista, huomenna menen tutustumaan mystiseen ja ainakin ennakolta hilpeyttä herättävään asiaan nimeltä dancehall-akrobatia (I kid you not), loppuviikolle olen suunnitellut painimista ja maastojuoksua. Ohjenuorana on nauttia vapaa-ajasta ja antaa kropalle vaihtelevaa ärsykettä lukemisen, syömisen ja hengailun lomassa.

Toinen lomaviikko menee Konan selässä istuen, sillä lähden toveri Miian kanssa kiertämään vajaaksi viikoksi etelänaapuria fillarilla. Olen nyt jo täpinöissäni reissusta ja siitä, kuinka siistiä on heittää vaatteet pyörälaukkuihin ja teltta tarakalle ja lähteä liikkeelle. Viime vuonna poljimme Helsingistä Lappeenrantaan, fiiliksiä tuosta reissusta voi lukea täältä. Yritän matkan päältä päivittää tunnelmia ainakin Instagramiin ja kirjoittaa raporttia reissusta heti kun palaan. 

Sitten onkin muutama päivä aikaa lepuuttaa jalkoja ja pestä pyykkiä, ennen kuin tie kutsuu taas. Tällä kertaa suuntana on Pohjois-Italian vuoristo, jossa juhlitaan allekirjoittaneen kolmikymppisiä ja tetsataan rinteitä eestaas jalkapatikassa ja varmaan myös fillarilla. Ja istutaan porealtaassa juomassa skumppaa, ettei liian urheilulliseksi mene. Sitten onkin vielä yksi viikko lomaa, jonka viettänen Kaakkois-Suomessa sukuloimassa ja perinteisissä kesäpuuhissa.

Siinähän ne neljä viikkoa vierähtänevät mukavasti. Vielä kun ehtisi jossain välissä mökille ja pääsisi toteuttamaan pitkäaikaisen kesähaaveen eli veneilyn. Suorittajaluonne kun olen, tekee mieli luoda aina hervottoman pitkä to do -lista, jonka ruksimisesta sitten stressata pitkin lomaa. Tänä vuonna ajattelin pitäytyä isoissa linjoissa ja nauttia siitä, että on aikaa ja mahdollisuuksia vaikka vain sitten nukkua kymmenen tunnin yöunia ja siihen päälle tunnin päikkäreitä - kuten tänään.

Mitenkäs te, rakkaat lukijat? Mitä te teette kesällä? Pitäydyttekö treeniregiimissänne, kikkailetteko menemään minun tavoin mitä sattuu, vai jätättekö jumpat suosiolla jumppaamatta kesän aikana?

 

Kuvat nappasi rakas ystäväni, multitalentti Jukka Hurme kevään helleaallon aikana. Kuvissa esiintyvät shortsit, paidan ja juoksutakin sain Helly Hansenilta ja ehkä maailman parhaat kengät, Skora Coret, sain yhteistyön merkeissä Fysiomyynniltä

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Viime viikot ovat menneet treenirintamalla vaihtelevasti. Välillä on kulkenut paremmin kuin koskaan, välillä taas olen vetistellyt treeneissä ihan huolella. Monesti vaikeat asiat tuntuvat kirraavan pään sisäisistä seikoista eikä niinkään siitä, etteikö kroppa pystyisi siltä vaadittuja tehtäviä suorittamaan. 

Tavoitteellisen treenin vuodet ovat tuoneet paitsi voimaa ja suorituskykyä myös alati vahvistuvan käsityksen ihmisestä psykofyysisenä kokonaisuutena, jossa kroppaa ja mieltä on mahdoton erottaa toisistaan. Jos pää ei usko, ei kroppa tee. Jos kroppa kremppaa, pääkin alkaa varoa. Pitääkin yrittää löytää keinoja, joilla ruumis ja polla saadaan tottelemaan samaa tavoitetta.

Valmentaja aina välillä huomauttaa minulle siitä, että negatiivinen itsepuhe ei taatusti auta suoritusten paranemista, ja tottahan se on. Jos on varma, että epäonnistuu, ei varmasti synny uusia enkkoja. Siksi viime viikolla syntyikin uusi maven ykkösmaksimi, koska olin aivan varma että kyllä se sieltä nousee. Ehkä ensimmäistä kertaa uusia ykkösiä testatessa olin sataprosenttisen luottavainen itseeni, mikä tuntui erikoiselta. 

Yllä oleva, erinomaisen hieno Henry Rollins -sitaatti on pyörinyt mielessäni paljon viime aikoina. Paitsi että päänuppi auttaa ruumista toimimaan paremmin, antaa vahva mätisäkki lisäboostia myös mielelle. Jos tietää pystyvänsä liikuttelemaan isoja painoja tai hanskaavansa pitkiä tuskallisia treenejä, tietää selviytyvänsä myös muista eteen tulevista koettelemuksista. 

Tätä vahvuusvetoista lähestymistapaa käytin loppuviikosta etukyykyn ykkösmaksimitestissä. Ensimmäinen yritys uudesta ennätyspainosta epäonnistui totaalisesti, puhtaasti siksi että aloin jännittää ja miettiä epäonnistumista jo kun otin tangon räkistä. Hetken hengiteltyäni ja tehtyäni valmentajan vinkistä muutaman sekunnin walk-outin kokeilupainoa isommalla painolla, päätin yrittää uudelleen paremmalla asenteella. Tiesin, että kroppa pystyisi helposti uuteen ennätykseen, joten annoin pollan luottaa siihen, että kyllä se rauta sieltä nousee. Ja niin nousikin, suht kevyesti vielä. 

Ennätysviikolla syntyi myös uusi tiukkojen myötäoteleuanvetojen ennätys. Kolme uutta rajapyykkiä rikki yhdellä viikolla, ja vielä melko raskaan juhannuksen jälkeen. Ei hassumpaa!

Näemmä olen salavihkaa synnyttänyt sarjan treenaamisen syvintä olemusta luotaavia kirjoituksia. Sananen surkeudesta ja susihuonoudesta käsitteli epäonnistumisen tunteita, Sananen motivaatiosta taas esitteli kehittelemäni kaksivaiheisen motivaatiojärjestelmän. Minkä filosofin maailma onkaan minussa menettänyt! 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Pahoittelut, kamut. Lupailin eilen että kohta päästään takaisin sporttiasioiden pariin, mutta vielä joudutte hetken odottamaan, tavallaan. Halusin nimittäin täydentää tämän Kun crossfittaaja on treffeillä -postaussarjan trilogiaksi (osat 1 ja 2 linkkien takana). 

Sitä luulisi, että jopa kaltaiseni "ei paska pöyhien parane" -kauneusregiimin kannattaja tälläytyisi, kun on menossa treffeille hirmuisen kivan ja kiinnostavan miehen kanssa. Vaan sitten tuli treenaaminen tielle. Kävimme crossfit-salin väen kanssa painimassa puolitoista tuntia Tempaus-areenalla, ja jumpat kestivät pidempään kuin suunniteltu, mikä tietenkin tarkoitti hirveää kiirettä myös ehostautumisosastolla ennen tällejä. Ja jos olette ikinä puolitoista tuntia könynneet pitkin tatamia tai muuten jumpanneet itsenne puolikuoliaaksi, tiedätte millainen jälkihien määrä suihkusta tullessa iskee päälle.

Herrasmies kun on, herra X saapui hakemaan minua kotoa jämptisti sovittuun aikaan. Heti alkajaisiksi, olisinkohan edes tajunnut moikata ensin, tokaisin osapuilleen, "Sori, en ehtinyt kuivata tukkaa kun tuli kiire. Ja sit olis tullut kuitenkin ihan järkyttävä jälkihiki niin tukka olis sitten hiestä märkä eikä vedestä. Mutta on mulla kyllä kauhea jälkihiki nyttenkin."

Jälkihiki. Mikä keskustelunavaus. 

Arvaatte varmaan, että rukkaset tuli. Ei varmaankaan jälkihien takia tai koska en osaa olla viekoitteleva*, vaan ihan muista, oikeammista syistä. Silti ei auta kuin miettiä, mahtaisiko sitä päästä vaikka neljänsille tai viidensille treffeille asti, jos ei puhuisi käsinahkoista ja jälkihiestä ja ryntäisi tukka märkänä ja terve puna poskilla (lue: naama tomaatinpunaisena) suoraan jumpalta tälleille? Ymmärtäähän toinen urheiluhullu toista, mutta ehkä silti voisi vähän yrittää esittää koherentimpaa kuin onkaan, edes ihan aluksi.

Tai edes sopia tärskyt lepopäiville. Ettei tarvitsisi puhua siitä jähistä heti kärkeen.

*Tämä on vielä pakko jakaa. Juttelin samaisen herra X:n kanssa eräiden treffiemme välissä Facebookissa. Tämä tapahtui juuri Box Battlen alla ja tuskailin, että pitäisi valita tuomarihommiin urheiluhousut, jotka päällä kehtaisi sitten kyykistellä ja kipittää telkkarissakin. Tuli puhe ahteria imartelevista pöksyistä, ja lopulta keksin mitkä housut voisin laittaa. Siihen mies virkkoi "Millaiset? Näytä ;)" 

Ilmiselväähän se, mitä tällä haetaan. Ja mitä tekee allekirjoittanut? Näppää seuraavanlaisen kuvan:

Flirttailu, I knowz it!

 

Share
Ladataan...

Pages