Ladataan...
Pumpui

Siinä missä alkuviikosta fiilisteltiin mennyttä, on nyt aika miettiä vähän tulevaa. En ole mikään uudenvuodenlupausten kannattaja, mutta tällaisia ajatuksia minulla on mielessä juuri alkaneen 365-päiväisen rotaation kunniaksi:

Treenin puolella mietin aluksi, että voisin asettaa uusia kilorajoja vaikkapa kyykyn ja maastavedon ykkösmaksimeihin, mutta tulin sitten toisiin aatoksiin. Viime vuonna kehitystäni haittasi eniten epäsäännöllinen treenaaminen, kun sairastelu ja duunimenot estivät jumppaamisen välillä pitkäksikin aikaa. Tänä vuonna aionkin keskittyä siihen, että treeni olisi paitsi tavoitteellista myös johdonmukaista ja säännöllistä. Kun pidempiä taukoja ei tule, kehitystäkin varmasti tapahtuu siinä samassa. Samalla on syytä opetella kuuntelemaan kehoaan entistä paremmin ja tunnistaa ajoissa väsymyksen merkkejä - ja tajuta pitää silloin kevyempiä viikkoja.

Isoimpia yksittäisiä kehityskohteita tulevat tänä vuonna olemaan olympianostojen tekniikan parantaminen ja liikkuvuuden lisääminen. Näissä riittääkin puuhaa vaikka seuraavaksi vuosikymmeneksi. Monta taitoa pitäisi opetella ja yleisesti olla entistä täpäkämpi, tietenkin. Vaikka pääpaino treeneissä tuleekin olemaan crossfitissä, aion edelleen kokeilla innolla uusia lajeja ja palata muutaman vanhan tutun pariin. Erityisesti haluan mennä aina välillä verestämään taitoja painitatamille. Joten brassijujutsua ja lukkopainia lisää ohjelmistoon siis. 

 

Uskon vahvasti ihmisen olevan psykofyysinen kokonaisuus, jossa yhden osa-alueen falskaaminen vaikuttaa kaikkiin muihinkin alueisiin. Siksi entistä järkevämpi suhtautuminen työhön tulee olemaan tänä vuonna, no, työn alla. Aloitin tänään uudessa työpaikassa, jossa teen neljää päivää viikossa jättäen perjantait omille projekteille ja sekalaisille media-alan töille. Edellisessä pestissä oli poskettoman duunimäärän päälle vielä paljon iltamenoja ja viina-aiheisia rientoja, jotka alkoivat turhankin paljon painaa naista ja rokottaa muuta elämää. Toivottavasti ratkaisu tarkoittaa vähän järkevämpää työtahtia, uutta motivaatiota työntekoon ja uusia mahdollisuuksia. Viimeisen kohdan ensimmäiset hedelmät realisoituvat ilokseni jo ihan alkuvuodesta.

Yksityiselämässä haluan ensi vuonna tehdä ainakin yhden pitkän matkan. Sellaisen, jossa on aikaa istua lentokentällä lukemassa kirjaa ja juomassa sumppia (kuten tässä 4.1.2013 otetussa kuvassa, jossa venailen koneeseen pääsyä Filippiineillä), vaellella luonnossa ja juoda kaljaa pitkälle iltaan. Ja ylipäänsä kirjoittaa, lukea ja nähdä enemmän, viettää aikaa ystävien kanssa ja nukkua hyvin. Ja toivottavasti rakastua. Tai no hemmetti, jos realisteja ollaan niin edes ihastua. Tai edes päästä mahtaville treffeille. Tai edes treffeille.

Oikeastaan koko edessä häämöttävä vuosi voidaan tiivistää ensimmäiseen tänä vuonna saamaani neuvoon (jos siis ei lasketa jatkoilla lausuttuja "ota lisää Jallua" -kehotuksia). Sain kaverilta aamuyöstä viestin, jossa luki vain "Älä stressaa, nappisilmä." Tämä olkoon tärkein ohjenuorani tänä vuonna. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Hyvää uutta vuotta, murmelit!

Vuosi vaihtui rattoisasti missäpä muualla kuin crossfit-salilla. Ystävä ja kanssabloggaaja Miia kutsui minut mukaan CrossFit Herttoniemeen treenaamaan ja juhlimaan. On aina hauska käydä salivieraisilla, ja tämäkään kerta ei ollut pettymys. Hiljattain uusiin, käsittämättömän isoihin tiloihin muuttanut CFH tarjosi vuoden päätteeksi lystikkään Hero-wodin nimeltä Don. (Sankaritreenit on nimetty virantoimituksessa kuolleiden sotilaiden, palomiesten ja lainvalvojien mukaan ja ne ovat yleensä kaikkein ikävimpiä ja piinallisimpia jumppia ikinä.)


66 x maastaveto, 50/35 kg
66 x boksihyppy 60/50 cm
66 x kahvakuulaheilautus 20/16 kg
66 x polvet kyynärpäihin tangossa
66 x istumaannousu
66 x leuanveto 
66 x thruster, 25/17,5 kg
66 x kyykkypallonheitto kohteeseen
66 x yleisliike
66 x tuplahyppynaruhyppy

Parit arvottiin, ja ei kun tekemään. Don on suunniteltu alun perin tehtäväksi aikaa vastaan yksin, mutta teimme sen pareittain 35 minuutin amrapina niin, että toisen tehdessä toinen lepää. Jaoimme toistot parini kanssa yhdentoista blokkeihin, joita sitten lähdimme tekemään yksittäin alta pois. Ehdimme juuri toiselle kierrokselle, minkä jälkeen olo oli kyllä melkoisen hikinen. Pidän eniten pitkistä chippereistä, joissa toistomäärät voivat olla isoja, mutta kun yksi liike on tehty alta pois, ei siihen enää tarvitse palata (arvelin oikein että pääsemme takaisin maastavetoihin mutta lohdutti tietää, että leukoja ei enää tarvitse tehdä uudestaan.) 

Jumpan jälkeen keskityimme syömiseen ja juomiseen. En tuntenut ennalta montaakaan Hertsikan ristiinkuntoilijoista, mutta arvasin oikein heidän olevan muiden crossfittaajien tapaan hirmuisen kivoja ja vierailijat avosylin mukaansa ottavia tyyppejä. Ilta kului mässäten (kiitos ihan mielettömistä kakuista!) ja muun muassa crossfit-aiheisia termejä pantomiimillä esittäen ("Burgener warm-up" vielä meni leikiten, mutta "crossfit-lahkolaisuus" osoittautui yhdeksi illan kinkkisimmistä rasteista.)

Oltuamme salilla kirjaimellisesti vika ja eka lähdin vielä muutamiin juhliin. Mikäs siinä hipatessa, kun oli ystäviä ympärillä ja onnea rinnuksissa uudesta vuodesta. Viimeiset jortsut taidettiin jorata kuuden jälkeen, ja se kyllä tuntuu kropassa ja pääkopassa tällä hetkellä melkoisen tukevasti. Piti kirjoittaa tänään vähän uudenvuodenlupauksista ja tämän vuoden treenitavoitteista, mutta jätetään se huomiselle. Nyt lisää kahvia ja kavereita. Fiilis tästä alkaneesta vuodesta on kyllä jo nyt erinomainen!

Ps. Haluaisiko joku tulkita uudenvuodentinaani? Minusta se on vähän korppikotkanpoikasen näköinen, mutta mistä sitä tietää. 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kulunut vuosi on ollut melkoista myllerrystä elämän kaikilla osa-alueilla. 

Treenirintamalla on tapahtunut kaikenlaista. Pääpaino on toki ollut crossfitissä, jota HeiaHeian tilastojen mukaan on tullut treenattua 116 kertaa tähän mennessä. Määrä on ihan kohtuullinen, kun ottaa huomioon kaikki duunireissut, sairastelujaksot ja muut hässäkät, joiden takia on tullut useammankin viikon taukoja pahimmillaan. Crossfit on tuntunut olevan koko vuoden pysyvä teema ja kulmakivi. Olen hämmästyksekseni huomannut osallistuneeni CrossFit Openiin ja salikisoihin, inspiroitunut seuraamalla muiden kilpailuja, turhautunut käsittämättömän monta kertaa muun muassa kyykyn ja rinnallevedon kanssa sekä huomannut kehittyneeni ihan älyttömän monessa asiassa. Kuten aikaisemmin taisinkin tuumailla, on crossfitin pariin eksyminen ollut viime aikojen parhaita sattumuksia. Olen voimakkaampi, rohkeampi ja kurinalaisempi kuin ennen, ja mikä parasta, olen tavannut lajin parassa käsittämättömän määrän ihania ihmisiä.

Vaan on sitä kaikenlaista muutakin ehditty vuoden aikana puuhastella. Kävin aikuisten yleisurheilukoulussa verestämässä koululiikuntamuistoja ja leikkimässä oman elämäni Jelena Isinbajevaa. Juoksin elämäni ensimmäisen puolimaratonin ja kolmatta kertaa Extreme Runin. Ajoin fillarilla Helsingistä Lappeenrantaan. Kävin nolaamassa itseni tankotanssissa ja kokeilin suppausta, squashia, ilmajoogaa, ampumista, off-road-ajoa ja geokätköilyä. Suurimman hämmästyksen koin reggaeton-tunnilla, jossa tanssimista vihaavasta pökkelöstä kuoriutui toviksi bootysheikkaava jorailija. Salillakin tuli käytyä, ja kamppailemassa kavereiden kanssa Kisahallilla. Niin, ja leikittyä fitnessmallia.

Treeni on toiminut hyvänä päänselvittäjänä ja pakopaikkana muun elämän mullistuksista. Vuosi on ollut tunne-elämän kannalta äärimmäisen kuluttava, ja siihen on mahtunut niin järkälemäisiä kuin vähän pienempiäkin sydänsuruja. Kun on vuosikausia elänyt tasaisen onnellista parisuhde-elämää, on ollut melkoinen sokki joutua ensin käsittelemään eron aiheuttamia fiiliksiä ja tutustumaan uudelleen kaikkiin kummallisiin tunteisiin, joita uusien ihmisten tapaaminen aiheuttaa. Olen ihastunut saamatta vastakaikua, ollut ihastumatta kovasta yrityksestä huolimatta ja itkenyt, kun minut lempattiin toisen mimmin takia. Mutta on vuoteen mahtunut paljon hyvääkin tunnerintamalla: entisestä avomiehestä on tullut maailman paras kaveri, ja olen ylittänyt itseni esittämällä kaksi treffikutsua (onnistumisprosentti ihan kelvolliset 50). 

Loppuvuodesta päätin vielä laittaa työrintamallakin tuulemaan ja aloitan torstaina ihan uudenlaisissa hommissa. Jo nyt tuntuu siltä, että tämäkin muutos paitsi tuli tarpeeseen myös tarjosi ihan uudenlaisia mahdollisuuksia. En kyllä 364 päivää sitten Palawanin saarella Filippiineillä uutta vuotta vastaanottaessani olisi arvannut, että vuotta myöhemmin olen itäisessä kantakaupungissa yksiössä majaileva sinkku markkinointipäällikkö, mutta mitäs siitä. Ainakin on tapahtunut. Jos nyt ensi vuonna ei ihan tällaista tahtia kuitenkaan.

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Rän rän, niin sitä ajeltiin maasturilla pitkin Espoon metsiä! Lähdin hetken mielijohteesta ja kymmenen minuutin varoitusajalla kavereiden seuraksi ulkoiluttamaan Jeeppiä maastoon. Lystiä ja sydämentykytystä riitti koko päiväksi.

Ämmänsuon kaatopaikan kupeessa sijaitsee Kulmakorven Off-Road-keskus, jossa pääsee luvan kanssa ajelemaan maastokelpoisilla kulkupeleillä. Kun kurvasimme päällystetyltä tieltä laavulle, jonka eteen oli parkkeerattu jos jonkinlaista maasturia ja hyökkäysvaunua, tunsin saapuneeni tilanteeseen, jossa olin harvinaisen vähän omalla osaamisalueellani. Ajokortittomana kaupunkipyöräilijänä ja autoista mitään tietämättömänä naisena taisin olla melkoinen poikkeus keskuksen normaaliin asiakaskuntaan.

Moottoriurheilussa ei ole ekologiselta kannalta minkään valtakunnan järkeä, mutta en voi kieltää, etteikö päristely pitkin Espoon metsiä olisi ollut ihan pirun hauskaa. Hurjaa rallia ei umpimetsässä voi pistellä menemään, sillä jos mielii ajella mobiilillaan vielä takaisin ihmisten ilmoille, pitää pääosin ajaa varovaisesti ja harkiten. Auto kiipesi yllättävän ketterästi kallioille ja pääsi irti monestakin pahasta paikasta. Kerran sentään tarvittiin vinssausapua, kun kaara jäi tiukasti mutalilluun kiinni. Onneksi oli vieressä toinen autokunta, josta auliisti tultiin nostamaan Jeeppi ojasta ylös.

Päivä tarjosi monenlaista sydämentykytystä. Pojat ajoivat hirmuisen taitavasti, mutta kyytiläistä hirvitti silti. Yhdessä kohdassa ei kuulemma ollut kaukana, etteikö auto olisi kääntynyt katolleen. Eniten pulssia kuitenkin nostatti, kun minut iskettiin auton rattiin "helpolla ja tasaisella" osuudella. Olin elämäni toista kertaa kuskinpukilla, ja kikatuspaniikki oli sen mukainen. Onneksi oli automaattivaihteisto ja asiantunteva opastus, niin töksähtelyä ja allekirjoittaneen kasvojenmenetystä pahemmilta havereilta vältyttiin.  

Olen jo pitkään harkinnut autokouluun menemistä, sillä olisi kiva päästä välillä autoilemaan esimerkiksi reissun päällä. Nyt polte autoiluun kasvoi taas, ja mietin josko sitä oppisi ikänainen ajamaan. Vinkkejä kivoista autokouluista Helsingissä otetaan mieluusti vastaan!

Kiitos Tapiolle ajelusta ja videosta, ja hatunnosto siitä että päästit tällaisen torvelon autosi rattiin! Ja kiitos A.T. kuvasta ja seurasta!

 

 

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Pumpuikin palailee hiljalleen joulubreikiltä. Pyhät menivät hirmuisen nopeasti ja leppoisasti pitkälti ruokapöydän ääressä ja perheen parissa sekä Karl-Ove Knausgårdia sängyssä lukien.

Huomasin kuitenkin, että vaikka olikin joulu ja perhettä ympärillä ja pieni flunssakin, oli pakko päästä välillä liikkumaan. Pää ei enää yksinkertaisesti kestä montaakaan leppoisasti otettua päivää. Joulupäivänä lähdin kevyelle lenkille, ja tapsana ei tanssittu vaan kävin taas visiteeraamassa CrossFit Lappeenrannan treeneissä. Kyllä sai tuta kinkun ja konvehdin koston, kun tehtiin ensin leuanvetotekniikkaa ja sitten wodissa 60 bar facing burpeeta ja 30 valakyykkyä. Huh.

Lomailu on kyllä tehnyt hirmuisen hyvää. En tajunnutkaan kuinka pahasti levon tarpeessa sitä on tullut viime ajat oltua. Nyt olen vetelehtinyt, puuhastellut ja nähnyt kavereita sydämeni kyllyydestä, ja se on tuntunut autuaalliselta. Samalla on jäänyt kaistanleveyttä sortteerata päänsisäisiäkin asioita ja vähän pohdiskella, mitä sitä ensi vuodelta ja jatkolta oikein haluaakaan. Pitänee tehdä ensi viikolle jonkinlainen vuosikatsaus ja vähän listata tavoitteita tulevaisuuteen.

Leppoista lauantaita, kamut! Huomenna suunnittelin kirjoittavani hieman siitä, kuinka tänään kävin hieman moottoriurheilemassa ja samalla ajoin elämäni ensimmäisen kerran automobiilia. Kaikkeen sitä lomalla ryhtyykään!

ps. Pumpui löytyy tätä nykyä myös Instagramista, kliketiklik! Siellä pientä videopätkää päivän ajeluista, muun muassa.

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui


 

Tänä vuonna hirvittävän moni asia elämässä on mennyt uusiksi. Ilmeisesti parisuhteen päättyminen ja pitkästä aikaa omilleen muuttaminen eivät olleet tarpeeksi, vaan päätin vielä pistää työkuviotkin uusiksi loppuvuoden puhteina.

Ensi vuoden alussa jätän hyvästit lehtihommille ja siirryn digi- ja markkinointihommiin. Jännittävintä duunikuvioiden muutoksessa on paitsi alanvaihto myös osittainen downshiftaus: teen uudessa työpaikassa neljää päivää viikossa. Olen jo pitkään  haaveillut tällaisesta järjestelystä, jossa jäisi enemmän vapaa-aikaa ja mahdollisuuksia tehdä kaikenlaisia projekteja.

Suunnitelmissa on paitsi yrittää nauttia vapaista perjantaista myös keskittyä erilaisiin, vielä määrittelemättömiin projekteihin. Puhetta on ollut niin artikkelien kirjoittamisesta kuin muutaman kirjan suomentamisesta, mutta mielen perukoilla siintää monenlaisia muitakin hauskoja mahdollisuuksia. Olen jutellut kavereiden kanssa ja yrittänyt muistaa olla avoin kaikenlaisille pöhköillekin mahdollisuuksille.  

Tällä hetkellä istun junassa matkalla kohti Lappeenrantaa. Ihan alkuperäisissä suunnitelmissa oli viettää tämäkin joulu kanssa jossain aurinkoisessa kolkassa maailmaa, mutta niin sitä tilanteet muuttuvat. Mutta erinomainen vaihtoehto tämäkin.

Joulussa on parasta se, että voi viettää monta päivää pyjamassa seitinohuessa skumppa- ja glögihuurussa kirjoja lukien ja tauotta syöden. Veikkaan, että Lappeenrannan läskileiriltä tarttuu mukaan  ainakin parisen kiloa ylimääräistä. Riittääpä sitten sulateltavaa vuodenvaihteeseen. Optimistisesti kyllä otin treeni- ja juoksukamat mukaan, jos sitä vaikka menisi lenkille tai treenaamaan CrossFit Lappeenrannan tyyppien kanssa. Katsotaan, katsotaan

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Kaikkeen sitä päätyy kun vanhaksi elää! 

Esimerkiksi tekemään maastavetoja ja kahvakuulatyöntöjä kameran edessä. Kuvia ja meikäläisen ajatuksia treenaamisesta ja treenivaatteista pääsee lukemaan FitBODY-lehden ensi vuoden ensimmäisestä numerosta. Kiitos valokuvaaja Pekka Ailiolle rennosta tunnelmasta ja ainakin pikavilkaisun perusteella mainioista kuvista! 

Kuvattavaksi joutuminen aiheutti minulle melkoisen stressin. Keskellä kiivainta pikkujoulusesonkia ja kalmankelmeää joulukuuta ei ehkä ole se optimaalisin aika joutua kameran eteen. Lisäksi olen ehkä maailman epäluontevin poseeraaja, joten jännitystä oli ilmassa melkoisesti. Kaikki meni kuitenkin mainiosti, ja olin ihan tyytyväinen elämäni ensimmäisestä kuvaussessiosta suoriutumiseen.

Yritin tsempata itseäni kuvauksiin sillä, että olen oikeasti tällä hetkellä melkoisen tyytyväinen kroppaani ja miltä se näyttää. Saatan ehkä painaa 20 kiloa enemmän kuin joskus ammoin, mutta itseluottamusta ja suorituskykyä on varmaan satakertaisesti noihin aikoihin verrattuna. Päädyin eilen turisemaan Hyvä perse -kirjotuksen innoittajana toimineen tuttavan kanssa, ja naureskelin että kyllähän mulla taitaa olla ihan kiva ahteri. Siksi aamulla kuvausvaatteita valitessani luukutinkin tätä biisiä repeatilla:

Nyt vain sitten jännitetään, millainen lopputuloksesta tulee!

Ps. Kiitos valmentajalleni Benille making of -kuvista ja siitä että saimme käyttää CrossFit Central Helsinkiä kuvauksissa!

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Crossfit-kirjat on nyt arvottu! Kolme onnekasta voittajaa olivat...

nimimerkki NoobaX, joka haluaa vetää ensi vuonna yhden leuan (erinomainen tavoite, kyllä se siitä!), Mimmiina, joka haluaa ylläpitää säännöllistä salillakäymisrytmiä sekä nimimerkki Tepa, jonka treenitavoitteet menivät uusiksi hiljattain auto-onnettomuuden myötä (mielettömästi tsemppiä!). 

Onnea voittajille, teille on lähtenyt sähköpostia. Ja iso kiitos kaikille osallistuneille, oli kiva kuulla millaisia tavoitteita teillä oli ensi vuodelle. Ja tehän toki kaikki kipitätte kirjakaupan kautta kotiin treeneistä ensi kerralla, eikös?

Omista tulevaisuuden tavoitteistani lisää tarkemmin lähempänä vuodenvaihdetta. Mutta tänään ainakin tuntui siltä, että yksi tärkeimmistä tavoitteista on kippamalla tehdyn leuanvedon hallitseminen niin, että sitä voisi käyttää treeneissä eikä enää tarvitsisi skaalata. Lähellä ollaan, mutta ei vielä kuitenkaan perillä. Ja narukäsiin sekä selkään lisää voimaa myös, tietenkin! Tänään oli varsinainen maanantaiolo, sillä skippasin eiliset treenit ja tein ekan rääkin vasta tänään. Jostain syystä soutua sisältävät treenit ovat minulle kauhistus. Soutaminen saa pääni jotenkin ihan sekaisin, ja kaikkein kummallisimmat kommellukseni olen tehnyt aina treeneissä, joissa soudetaan (terkkuja vaan valmentajalle). Siihen kun lisää päälle vielä leukoja ja varpaat tankoon -liikkeitä, niin on käsivarret ja nuppi melkoista hyytelöä. Pitänee ottaa soutusiedätys mukaan ensi vuoden tavoitelistalle!

//Arvonta toteutettu yhteistyössä Kustannusosakeyhtiö Nemon kanssa.//

Share
Ladataan...

Ladataan...
Pumpui

Täältä tullaan, auttamattomasti jälkijunassa, mutta tullaan kuitenkin.

Mindeka haastoi bloggaajat ottamaan itsestään mahdollisimman ankean ennen-kuvan ja sitten pyntätyn jälkeen-kuvan. Minun piti toteuttaa tämä jo männä viikolla, mutta unohdin aina ottaa kuvan siitä jälkeen-lookista, minkä seurauksena kännykän kamera täyttyi vain ankeista aamunaamoista. Ei hyvä ajatus. Lauantaina sitten sain vihdoin otettua niin ennen- kuin jälkeen-kuvatkin, ja vieläpä yhden siitä välistä. 

Noin kello yhdeksästä aamulla kuuteen illalla mentiin puhtaasti mukavuusalueella. Vain paidan malli ja housujen väri ehtivät muuttua ennen treenejä ja treenien jälkeen. Jos ei olisi ollut kinkereitä, olisin tuskin ikinä saanut edes tukkaa kammattua. Taitaa olla ihan hyvä, että ihminen välillä pakotetaan ihmisten ilmoille, jotta tulee laitettua ihmisvaatettakin päälle. Minä kyllä menisin kaikkein mieluiten kapakkaankin collegehousuissa, mutta en tiedä olisiko minulla enää kavereita sen jälkeen. Mitä fiinimmät vaatteet, sitä pöhkömmäksi tunnen itseni, ja pelottavaa kyllä, tämä tunne vahvistuu vuosi vuodelta. Viiden vuoden päästä minulle ei varmaan saa enää pakotettua mekkoa päälle, ja vuosikymmenen päästä pyjamahousut ovat varmaan kasvaneet jalkoihin kiinni. 

Huomenna sitten loppuu tällainen höpsöttely ja palataan itse asiaan. Huomenissa ratkeaa myös Crossfit-kirjan voittanut kolmikko, pysykää kuulolla, te ketkä hienoja treenitavoitteitanne jaoitte! 

Share
Ladataan...

Pages