Ladataan...
Pumpui

Tiedättekö sen tunteen kun tekisi mieli pistää koko maailma paussille?

Kirjoittaja itselleen epätyypillisessä rentouden tilassa tammikuisella Vietnamin-matkallaan.

Elämä menee taas aikamoista haipakkaa. Tuntuu, että kaikkea on ollut niin paljon, että en ole pystynyt panostamaan mihinkään niin paljon kuin olisin halunnut tai olisi pitänyt: töihin, graduntekoon, bloggaamiseen, uuden saitin rakentamiseen ja koodaamiseen*, treenaamiseen tai perhe-elämään. Kaahaaminen taisi kostautua viime viikolla sairastuttuani jonkinlaiseen mysteeriflunssaan, jonka ansiosta oli pakko jättää jumpat jumppaamatta ja muutenkin ottaa iisisti. Jos ei nainen suostu priorisoimaan, niin kroppa ilmeisesti tekee sen emäntänsä puolesta.

Sairasvuoteella maatessani (mikä dramaattinen ilmaisu pienelle flunssalle!) pohdiskelin paljon priorisointia. Mitä olen valmis tekemään vasemmalla kädellä, jos aikaa ja energiaa ei vain riitä? Loogisinta olisi karsia treenistä ja bloggaamisesta, mutta ajatus näiden vähentämisestä entisestään kirpaisee kamalasti. Fiksua olisi varmasti panostaa nyt tärkeimpiin asioihin ja bloggailla ja jumppailla sen aikaa että saan tutkinnon pakettiin. Mutta kun en minä ole ihminen joka bloggailee, jumppailee tai -ilee mitään! Minä suoritan ja teen, en puuhastele! Kontrollifriikkiä ahdistaa tehdä jotakin sinne päin tai ehkä huomenna, sanoa että nyt en pysty panostamaan tähän asiaan millään tavalla.

Toisaalta kaikki tämä häslinki on ollut oikein opettavaista: olen päässyt toteamaan että maailma ei räjähtänytkään jos minä makasin pari iltaa sohvalla katsomassa Game of Thronesia. 

 

*Terasmeduusat.fi on nyt auki! Keskeneräisenä, mutta auki yhtä kaikki. En ole vielä tehnyt minkäänlaisia päätöksiä siitä, bloggaanko jatkossa kahdessa eri paikassa vai siirränkö kaiken sinne vai mitä tässä tapahtuu. Se on kuitenkin varmaa, että Teriksistä löytyy timanttista sisältöä pitkin viikkoa muun muassa treenaamisesta ja oluesta ja tietenkin naisasia-aiheista veuhkaamista. 

 

Lue myös:
Kaikkee on paitsi aikaa
 

Share

Ladataan...
Pumpui

Kun työ tunkee päälle, tarvitaan liikettä vastapainoksi.

Lupailin pari viikkoa sitten Tämän vuoden to do -lista -postauksessa, että tänä vuonna työn ja muun elämän tasapaino pistetään entistä parempaan kuntoon. Niinpä juu. Palasin reissusta viikko sitten, ja tuntuu että sen jälkeen olen tehnyt kolmen vuosisadan edestä hommia ja muuten yrittänyt vain päästä takaisin normihommiin kiinni. 

Eilen meinasin skipata treenit ja painua duunipäivän päätteeksi suoraan kotiin mäylimään. Onneksi menin salille. Aluksi tuntui suorastaan mahdottomalta päästä projektiajatuksista irti, mutta niin vain maastavetojen ja keuhkojumpan aikana mieli alkoi askarrella pelkästään käsillä olevien liikkeiden parissa. Viimeistään kotiin fillaroidessa huomasin, että roikkumaan jääneet asiat oli käsitelty tai ainakin siirretty päässä taaemmas loppuillaksi.

Treenaamisella ja fyysiseen puuhasteluun katoamisella on hämmästyttävä voima. Monesti tuntuu että pää tarvitsee jumppaamista vähintään yhtä paljon kuin vanha mätisäkkikin. Välillä on treenejä, joiden aikana tuntuu että fyysinen vaste ei ole optimaalinen vireystilan ja keskittymiskyvyn puutteen takia. Ehkä silloin ollaankin työstämässä päänuppia, sillä kyllähän me kaikki tiedämme, että maastaveto tekee höpöä niin sekä henkisellä että fyysisellä puolella.

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Pääsin salakavalasti väsymään kaiken tämän touhottamisen keskellä.

Päivänä muutamana tajusin, että on jo joulukuu. Oli pakko pysähtyä hämmästelemään, mitä oikein on tapahtunut. Kesästähän on ehkä korkeintaan muutama viikko! Toisaalta samaan aikaan on tuntunut siltä että tässä syksyssä rämpiminen ei lopu koskaan. Oli pakko todeta, että turnausväsymystä oli ilmassa.

Onneksi ympärillä on tahoja, jotka kehottavat pysähtymään, kun nainen käy liioilla kierroksilla. Mies muistaa muistutella joutenolon tarpeellisuudesta ja lempeästi huomauttelee avovaimonsa henkisestä poissaolevuudesta. Töissä on otettu asiaksi järjestää asiat niin ettei kukaan uuvu työmääriensä alle. Valmentaja päätti, että kevennetään treenitahtia ja jatkossa teen enää neljä treeniä viikossa: kolme voimatreeniä joiden päätteeksi yhden, maksimissan kaksi metconia sekä yhden aerobisen. 

 

Väsymys on siitä kavala juttu, että sen aiheuttamia asioita ei välttämättä osaa heti pistää väsymyksen syyksi. Itselläni väsymys vaikuttaa erityisen vahvasti mielialaan. Alakuloa ja negatiivisia ajatuskierteitä on alkuun vaikea huomata, ihminen kun tottuu todella nopeasti olotilaansa ja alkaa pitää sitä normaalina. Treneeissä kulkee puuroisesti, tunnelma on mälsä ja pää takertuu jauhamaan aivan triviaaleja asioita. Hetkessä elämisestä ei tule mitään, unenlaatu on mitä on, ja asioiden tekemisestä tuntuu puuttuvan sekä järki että mielekkyys. 

Kummallinen sivujuonne omassa väsymyksessäni on, että silloin muiden hyvät hetket tuntuvat poikkeuksellisen ärsyttäviltä. Yllätin itseni eräänä päivänä selaamasta ihmisten Instagram-kuvavirtoja jonkinlaisen valkohehkuisen katkeruuden vallassa: tuokin perkeleen tyyppi, oikein hieroo sitä meikäläisen naamaan että on täydellinen ihminen ja ehtii kiinnostavan työnsä ja ihastuttavan perheensä ohella treenaamaan monipuolisesti ja nousujohteisesti, pitämään menestyksekästä blogia ja vielä vittu jumalauta hyggeilemään kauniissa kodissaan kaiken sen ohella. 

Erityistä pahaa mieltä herätti se, että kaikilla muilla tuntui olevan määrättömästi aikaa ja kykeneväisyyttä loistamaan kaikilla elämän osa-alueilla. Minulla taas ei ollut aikaa laisinkaan, eikä kyllä mitään edellytyksiä pärjätä missään mitä teinkään, siltä ainakin tuntui.

 

Oman jaksamisen nostaminen ykkösasiaksi on jollain tavalla vähän noloa. Minähän olen pärjääjätyyppiä, en minä väsy! Kympin tytöille riittää tähtitarra ja toinen pannullinen kahvia, ei tässä tarvitse hidastaa!

Väsymyksestä tulee helposti myös turvariepu. Jos tietää, että hidastaessaan tahtia tuntee itsensä lopulta mahdottoman väsyneeksi tai tulee kipeäksi, kokee suurta houkutusta jatkaa sykkimistä vielä vähän aikaa. Jos ei pysähdy, ei ehdi huomata että menopeli alkaa piiputtaa.

Ei ole varsinaisesti miellyttävää tunnustaa tätä itselleen tai teille. Olen kuitenkin kokemuksesta oppinut, että mitä enemmän kerron, sitä parempi. Uskon, että tälläkin kertaa avautuminen on paitsi minulle vapauttavaa myös merkki jollekin teistä, että ette ole ainoita.

Väsymyksen tuolla puolen on muuten aika paljon kaikkea hyvää. Elämänlaatu tuntuu kohonneen moninkertaisesti pelkästään sillä, että olen tehnyt ihan normaalimäärän töitä, saanut nukuttua kunnolla ja treenannut kuormitukseen nähden sopivasti. Minulla on ollut aikaa, laadukasta aikaa jota en ole tuhlannut väsymyskierteiseen mäylimiseen, ja se vasta on hienolta tuntunutkin.

 

 

(Kuva on muuten lavastettu. En yleensä lue kylmällä lattialla istuksien.)

Share

Pages