Ladataan...
Pumpui

Kaipa se on niin, että ilman terveyttä ei ole mitään. Mutta mistä tietää, prakaako vanha mätisäkki fyysisten vai psyykkisten tekijöiden takia?

On vaikea arvostaa elämänsä positiivisia ja oikeasti odottamisen arvoisia käänteitä, kun terveys prakailee. Jo useamman viikon olen ollut ihmeellisessä puoliflunssaisessa ja pikkukuumeisessa, sekä fyysistä että henkistä suorituskykyä haittaavassa jumitustilassa. Töiden tekeminen, vapaa-ajan viettäminen ja oikeastaan ihan kaikki muukin tuntuu poikkeuksellisen tahmaiselta.

Minä tietenkin ryhdyin monomaanisesti etsimään syytä yksittäisistä paikoista ja ensisijaisesti fyysiseltä puolelta. Mies taas ehdotti tarkastelemaan koko elämää ja miettimään josko se kuluttaa enemmän voimia kuin antaa.

Auts. Onko vain niin, että työn, leikin ja levon suhde, jonka oletin olevan ihan hyvässä balanssissa, on mennyt vinksalleen? Pikkaisen liikaa töitä pikkaisen liian isolla teholla, hieman liian vähän unta, turhaa stressiä vapaa-ajasta. Jos syy on näin yksinkertainen, ehkä on ratkaisukin. Astetta joviaalimpi asenne työntekoon tai urheiluun ei varmasti haittaisi. Koneellakekkulointiajasta on ihan saletisti helppo nipistää vaikka tunti päivässä pidempiin yöuniin.

Mies myös ehdotti että aloittaisin uuden harrastuksen. Sellaisen, johon ei liity lyömistä, potkimista, juoksemista tai oikeastaan minkäänlaista fyysistä aktiviteettia. Eikä erityisiä suorituspaineita, proggiksia tai esiintymisiä. Näiden erinomaisten vinkkien ja hyvinvointitutkimuksen antaman viisauden valossa - eli että en osaa rentoutua rentoutuessani vaan oikeasti relaan kotitöitä tehdessä - päätin alkaa opetella oikeasti laittamaan ruokaa. Miesparka. Tiesiköhän minkälaisia seuraamuksia oli näillä hyvää tarkoittavilla neuvoilla? Nimim. Pahan ruoan erikoisnainen.

 

Share

Ladataan...
Pumpui

No nyt on dataa. Hyvinvointitutkimuksen tuloksia on alkanut virrata sisään ovista ja ikkunoista: analyysia unen laadusta, koontia tekemisistä, päiväraportteja siitä, millaista v-käyrää elämäntilanteeni onnistuu piirtämään.

Siinä se yhden päivän v-käyrä lepää! FirstBeat-mittari tarjosi tutkimuksen kiintoisimman annin: punainen on stressiä, vihreä palautumista. Se, että valtaosa stressistä ajoittui pitkäksi venyneen työpäivan ajaksi, ei yllätä, mutta näemmä duunipäivän aikanakin sitä on onnistunut olemaan välillä iisisti.

Tutkimukseen osallistuminen oli toki vaivalloista, mutta onneksi paperinivaskat tarjoavat paljon vaivanpalkkaa. On kiehtovaa nähdä oma elämänsä pylväinä, käppyröinä ja piirakkakaavioina. Eiväthän ne kaikkea kerro tietenkään, mutta antavat osviittaa elämästä. Melkoisen rutinoitunutta se näyttää olevan, noin seitsemän tuntia unta ja kahdeksan tuntia töitä keskimäärin. Siinä välissä sitten arkipuuhaa ja kuntoilua. Kokonaisuudessaan elämä tuntuu olevan stressin ja palautumisen suhteen melkoisen balanssissa, mutta liikuntaa nyt voi aina lisätä ja stressitilanteita yrittää välttää ja hanskata.

Kauheinta oli tutkailla unen palauttavaa vaikutusta iltoina, kun oli tullut juotua alkoholia. Oheinen käppyrä kuvaa uneni laatua päivänä, kun olin viettänyt seuraelämää ja juonut muutaman tuopin ja hengaillut myöhään ulkona:

Jaiks! Uni ei ole hääppöistä pienessä hutikassa, huomaan ma. Parasta lepoa kroppa on saanut näemmä ensimmäisen aamuherätyksen jälkeen takaisin sänkyyn rojahdettuani. Jo kahden tuopin juominen teki uniajasta silkkaa punadiskoa. Onhan ystävien näkemisellä ja seuraelämän viettämisellä toki elämänlaatua parantavia ominaisuuksia, mutta tarkoituksettoman iltakaljoittelun tämä asettaa kyllä uuteen valoon.

Näin tutkimuksen jälkeen on sitten aika miettiä, mitä tästä opin. Sen, että kroppa tuppaa käydä ylikierroksilla myöhäisillan urheilun jälkeen. Että unta voisi olla pikkaisen enemmän. Että työpäivästäkin on mahdollista löytää palauttavia hetkiä (näyttävät liittyvän eritoten eväiden syömiseen ja vapaamuotoiseen ideoiden heittoon).

Ja, mikä oudointa: monen päivän korkein stressipiikki on puoli yhdeksän aikaan aamulla. Silloin minä valitsen kiireessä ja jo vähän myöhässä päivän vaatteita. Pienet on näemmä ihmisen murheet.

Hyvinvointitutkimus-postaussarjan aiemmat osat voit lukea täältä ja täältä.

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Varmat kevään merkit, top 3: katupölykeskustelu, koirankakkakeskustelu, fillari. Uljas Musta, luottoratsuni, on palannut teille. Mikä vapauden tunne!

Ratsu on tullut kotiin! Pyöräilyvaatteet eivät tosin olleet ihan optimaaliset, kun olin tulossa suoraan töistä...

Tein kerrankin oikein ja vein fillarin huoltoon ennen pahimpia ruuhkia (tai no, että vein huoltoon ylipäänsä on saavutus sinänsä, aikaisempia ratsuja olen kohdellut hieman kaltoin...). Action Factoryssa tehtiin pientä kiristelyä ja säätöä, ja kyllä kelpaa ajella.

Kevään ensimmäisessä ajelussa on aina mukana pientä jännitystä. Etenkin kun suhaa suoraan Telakkakadun ruuhkaliikenteeseen. Nopeasti ne liikennesäännöt, käsimerkkien näyttämiset (ei siis pelkän keskarin vaan kääntymissuunnan, toim. huom.) ja muut kommervenkit kuitenkin tulivat mieleen, ja mieli palaa pitkille lenkeille.

Pyörä on ehkä yksi kivoimpia asioita, joita ihminen voi omistaa. Kuten joku saattaa muistaakin, ryhdyin fillariaikuiseksi viime vuonna, ja syksyllä vielä myin cruiserinkin pois. Vielä olisi hakusessa enemmän kaupunki- ja kauppa-ajoon tarkoitettu mankeli, mieluusti etutarakalla varustettu. Sitten olisi ihmisen tuplasti hyvä. Vinkkejä kivoista yksinkertaisista ns. kännipyöristä otetaan vastaan. Saisikohan Jopoon etutarakan?

ps. V-käyrätutkimus päättyi tänään talven kanssa sopivasti samaan aikaan. Luovutin laitteet oikeastaan ilolla pois, on suorastaan huojentavaa olla miettimättä omaa stressitasoaan jatkuvasti. Kertoilen lisää jahka saan tuloksia nähtäville!

Share

Pages