Ladataan...
Pumpui

"Seikkailu on mukavuusalueen ulkopuolelle menemistä."

Yllä oleviin sanoihin voisi kiteyttää eilisen Helsinki Adventure Nightin. Tapahtumassa katsottiin pitkiä ja lyhyitä filkkoja sekä kuultiin puheenvuoroja seikkailijoilta niin ultrajuoksusta, vapaalaskusta kuin siitä, mikä saa ulkomaan toimittajan lähtemään kerta toisensa jälkeen sodan runtelemaan maahan haastattelemaan sissiliikkeitä. Ensin oleellisimmat alta pois: jos ette ole nähneet Takaisin pintaan ja Meru-dokkareita, hankkikaa ne käsiinne ja ruuduillenne heti. Hienoja, koskettavia ja taatusti kämmenet hikoamaan saavia elokuvia!

Vuorihommissa Itävallassa.

Tilaisuus sai aivot raksuttamaan monella tavalla. Aloin miettiä omaa suhdettani seikkailemiseen. Ensi alkuun ajattelin että enhän minä ole koskaan tehnyt mitään seikkailullista! Seikkailu on kuitenkin suhteellinen käsite: toisen arkipäivä voi olla toisen suuri seikkailu. Olen kikkaillut vuorilla, juossut erämaassa, reissannut siellä sun täällä, kokeillut monenlaisia juttuja. 

Swimrun-hommissa.

Sekä illan puhujat että dokumentit pyörittelivät kaikki enemmän tai vähemmän samaa kysymystä: miksi? Mikä saa vapaalaskija Miikka Hastin metsästämään sitä täydellistä laskupäivää, jollaisia ei kauden aikana saata tulla ollenkaan? Mikä saa suomalaisen ulkomaanjournalismin grand old manin Rauli Virtasen lähtemään reissuun yhä uudelleen? Seikkailunhalua ei voi järkeistää tai selittää sanoin. En kuuna päivänä sukeltaisi ahtaaseen luolaan tai viettäisi paria viikkoa jyrkällä seinämällä jumalan selän takana, mutta ymmärrän kyllä, mikä siinä kiehtoo. Ultrajuoksija Juha Jumisko pohti puheenvuorossaan sitä, mikä saa ihmisen osallistumaan 923 kilometrin juoksukisaan. En ole juossut mitään tuohon matkaan verrattavaa, mutta ymmärrän silti haasteen koukuttavuuden - ja koen outoa halua kokeilla jotain samanlaista. Monet rakkaimmista muistoistani liittyvät ulkona olemiseen, eksymisen mahdollisuuksiin, pieniin vaaran tunteisiin ja siihen uskomattoman hienoon oloon, kun seikkailu on turvallisesti ohi.

Polkujuoksuhommissa Fuerteventuralla.

Seikkailuillasta sai paljon inspiraatiota. Usein ajattelen että enhän minä voi seikkailla, enhän minä ole mikään kiipeilijä tai laskettelija tai juoksija! Mutta auttaa kun muistaa seikkailun suhteellisuuden: aina voi aloittaa seikkailemisen, opetella uusia taitoja ja lähteä liikkeelle. Sen kun laittaa silmät kiinni ja luottokortin kauniiseen käteen ja painaa juoksukisailmoittautumisen tai lentolippukaupan kassan lähetä-nappia. Kun päätös on tehty, loppu on käytännössä vain logistiikkaa.

Apinahommissa Malesiassa.

Yksi asia seikkailuillassa kuitenkin pisti silmään: naisten roolin yksiulotteisuus. Onko edelleen herran vuonna 2016 niin, että naisen rooli on olla kotona huolehtimassa perheestä ja pelkäämässä seikkailevan miehen kohtaloa? Illan molemmat pitkät dokkarit olivat miesporukoiden kertomuksia: Takaisin pintaan keskittyi kuolleet toverinsa luolasta hakevaan ydinryhmään, ja naissukeltajat esiintyivät vain sivuhahmoina. Merussa naisen rooli oli yksinomaan olla kotona puhelimen ääressä odottamassa uutisia aviomiehen/pojan/veljen kohtalosta. Seikkailupuheenvuoroissa ainoana naisena ja ainoana niin sanottuna kadunmiehenä esiintyi bloggaaja Milja Fromholtz, joka kertoi mitä kaikkea koki ja kokeili sapattivuotensa aikana. Hänen roolinsa oli olla niin sanottu kadunmies ammattiseikkailijoiden seassa.

En halua millään tavalla väheksyä Miljan seikkailuja, hattu päästä upealle irtiotolle! Jäin kuitenkin miettimään että mies ei olisi voinut tulla tilaisuuteen esittämään samaa puheenvuoroa. Kuvitelkaa ultrajuoksijoiden ja vapaalaskijoiden ja maailman kaikissa kolkissa reissaneen ulkomaantoimittajien väliin puheenvuoroa työn ikeessä kamppailleelta mieheltä, joka päätti ottaa vuoden vapaata ja lähteä yksin eräkämppään ja opettelemaan erilaisia taitoja kiipeilystä vaellukseen. Se olisi tuntunut oudola, tavallaan epämiehkkäältä poikkeamalta rivistössä. On erinomaisen hyvä että tapahtumassa ei ollut sitä klassista all male panelia (jollaisia männä vuosina tilaisuudessa on kuulemma ollut), mutta jotenkin toivoisi, että tapahtumissa murrettaisiin pieniä lasikattoja hieman ahkerammin ja tietoisemmin. (Disclaimerina sanottakoon että poistuin paikalta kahdeksan tunnin tahkoamisen jälkeen enkä nähnyt viimeisiä kiipeilylyhäreitä, näissä ehkä naiskuva oli monimuotoisempi.)

Istuskeluhommissa Sri Lankassa.

Tilaisuudesta jäi yhtä kaikki hervoton polte päästä seikkailemaan. Haluan oppia uusia taitoja! Haluan matkustaa! Haluan kokea lisää uusia asioita! Onneksi maailma on mahdollisuuksia täynnä! 

Jos meikäläisen reissuhorinat kiinnostaa, kannattaa tsekata Pumpui matkustaa -jutut!

 

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Ystävät ja kylänmiehet, jeesatkaa naista mäessä ja lähettäkää minut Fjällrävenin retkikunnan mukana hevonkuuseen!

Olen vuosia haaveillut osallistuvani Fjällrävenin Polar-retkikuntakisaan, jonka voittajat pääsevät 300 kilometrin seikkailuretkelle Norjan ja Ruotsin Lappiin Fjällrävenin selviytymisasiantuntijoiden ja huskyjen kanssa. Ja kas: sielläpä minun hakemukseni nyt killuu muiden kandidaattien joukossa. Tykkäisin ihan mahdottomasti siitä että kävisitte äänestämässä minua retkikunnan jäseneksi! Aikaa ei mene kuin muutama sekunti, ja saatte samalla nähdä halutessanne myös minun ja Uki-koiran tekemän hakuvideon! Äänestämään pääsee täältä. (Kuulemma mobiilissa äänestäminen vaatii FB-uudelleenkirjautumisen ja on hitusen vaivalloista, suosittelen tekemään toimenpiteen deskarissa). Ja totta kai saa pakottaa kaverit, äidit ja siipatkin äänestämään.

Kustakin maasta pääsee mukaan kaksi osallistujaa: some-suosituimmuuskisan voittaja sekä Fjällrävenin valitsema seikkailija. Tulisiko minusta jompikumpi?

Jos äänestätte, lupaan tehdä burpeita matkan varrella yhtä monta kuin saan ääniä! (Toivotaan että tulen katumaan tätä päätöstä pitkään ja hartaasti.)

Äänestäkää täällä, kliketiklik!

Share