Ladataan...
Pumpui

"Eikö susta koskaan tunnu uhraukselta se, että vietät niin paljon aikaa treeneissä?" kysyi joku joskus. Hetken mietittyäni vastasin yksiselitteisesti ei. Koska treenaaminen on parasta sosiaalinen funktio jonka tiedän. Aikuisiällä on vaikeampaa saada kavereita, mutta hikoilu, kärsimys ja nauru kyllä yhdistävät tehokkaasti entuudestaan tuntemattomia. 

Näin ystävänpäivän kunniaksi ajattelin listata kolme suosikki-ihmistäni/porukkaani:

Crossfit-kamut

Muistan, kuinka kolmisen vuotta sitten saavuin crossfit-salille täysin ummikkona. En tuntenut ketään, en tajunnut mitään enkä osannut mitään. Siitä huolimatta minut otettiin iloisesti vastaan ja apua sai joka pulmassa. Olen saanut kunnian tutustua aivan mahtaviin tyyppeihin, joita ilman ei varmastikaan tulisi kivuttua Bunkkerin rappusia yhtään niin usein. Oikeastaan välillä harmittaa että en ole kaikkiin päässyt tutustumaan lähellekään niin hyvin kuin haluaisin. 

Tietenkin on myös mainittava kaikkien muidenkin salien erinomaiset tyypit, joihin olen päässyt ilokseni tutustumaan eri yhteyksissä, kisoissa ja kinkereissä!

Aki

Elämänkumppani, kanssapöhköilijä, treenikamu ja perseellepotkija par excellence. Toiset treffimme pidettiin Malminkartanon jätemäessä juoksukisan merkeissä. Jos en tuota ennen vielä tiennyt että eiköhän tämä ole nyt jotain isoa ja merkittävää, niin tuolloin viimeistään. Juoksemme paljon yhdessä, ja höntsäilemme erilaisten lajien kanssa kun vain kerkeämme. Mikä olisikaan parempaa parisuhdepuhdetta kuin huidella menemään ympäri metsiä?

 

Teräsmeduusat

Juuri eilen illalla jälleen mietin, kuinka onnellinen olenkaan, kun olen saanut tutustua näin mahtaviin, älykkäisiin ja täysillä kaikenlaisiin hullutuksiin heittäytyviin naisiin! Miian olen tuntenut jo sirkusvuosista lähtien ja Sofiaan tutustuin muutama vuosi takaperin bloggaamisen merkeissä, mutta kolmikkona olemme seikkailleet vasta kesästä alkaen. Mikä ilo onkaan urheilemisen ohella heittäytyä hullutuksiin ja keskusteluihin, jotka voivat siirtyä korkeista sfääreistä hölmöimpiin alatyylisyyksiin nanosekunneissa.

Käykää muuten Sofian blogissa tyyppaamassa proto-meduusat, eli Sofian äidin äidin äiti omien kamujensa kanssa! Ja käykää muuten seuraamassa Teräsmeduusoja Instagramissa (@terasmeduusat). Siellä on Hunksitkin! Halusivat eilen Citycenterin Elixian avajaisissa fanikuvaan meidän kanssa. 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Ei taida vuosi ihan huonosti alkaa, jos se alkaa juoksemalla.

Vietin vuoden vaihtumista poikkeuksellisissa merkeissä: kotona, kalsareissa, kevytkokista juoden. Ja juosten! 

Edellisen kerran olen viettänyt vuoden vaihtumista kotosalla joskus 2000-luvun alussa, kun selkävaiva pakotti jäämään s-mutkalle sänkyyn. Aina on ollut kemut, jos en ole päässyt vuodenvaihteen hömpötyksiä pakoon tropiikkiin. 

Lienee iän mukanaan tuoma asia, että erilaiset juhlapyhät tulevat ns. pyytämättä ja yllätyksenä. Herään vapun, juhannuksen ja uudenvuoden tuloon muutamaa päivää ennen h-hetkeä ja luotan siihen, että jollakin tutulla on juhlat jossakin. Tänä vuonna en oikeastaan edes jaksanut kysellä, olisiko kemuja ja minne olisin tervetullut. Yhtäältä oli vapauttavaa olla kotona darrasuojassa, toisaalta tuntui siltä että entisestäänkin pienet sosiaaliset piirini pienenevät pian olemattomiin, jos en ikinä jaksa vääntäytyä hippaloimaan.

Lopulta juhla-aatosta tuli oikein rattoisa ja tarpeellinen. Lööbasimme koko illan, kunnes Aki sai idean: juostaan vuodesta toiseen! Sinnittelimme hereillä puoleen kahteentoista, kunnes vedimme lenkkikamat ylle ja painelimme ulos. Oli erinomaisen hauskaa hölkötellä rakettien paukkeessa ja pysähtyä seuraamaan juhlijoita. Lisäksi vuoden ensimmäisten hetkien käyttäminen liikuntaan tuntui mukavalta alkusoitolta toivottavasti erinomaiselle vuodelle 2016. (Tosin kuten yllä olevasta kuvasta käy ilmi, ei vuoden viimeinen ja ensimmäinen lenkki ollut kovinkaan pitkä ja nopea, kun jäimme useampaankin paikkaan seuraamaan ilotulituksia!)

En tehnyt sen ihmeempiä uudenvuodenlupauksia, koska en sellaisiin oikein usko. Vuoden vaihtuminen on mukavan symbolinen ajankohta muutosten aloittamiselle, mutta en keksinyt oikein mitään suurisuuntaista, jota olisin halunnut mennä lupailemaan. Ehkä se kertoo jotain siitä, että elämässä ovat asiat melkoisen hyvin. Treenitavoitteita toki olen itselleni suunnitellut, niistä sitten lisää tuonnempana! 

Share

Ladataan...
Pumpui

Painonnostokengistä se lähti.

Tuntuu melkoisen kreisiltä, että siitä on jo reilu vuosi, kun tuli puhetta eri nostokenkien ominaisuuksista erään tyypin kanssa. Ja sitten tuli puhetta vähän muustakin. Ja siitä on tasan vuosi, kun näimme ensimmäistä kertaa.

Melkoisen puuhakas vuosi on ollutkin. Olemme juosseet kaduilla, metsissä ja portaissa, uineet, patikoineet, pelanneet kössiä, surffanneet, kiivenneet vuorelle. Syöneet napojamme täyteen Helsingissä ja Vantaalla, Prahassa, Budapestissä ja ympäri Sri Lankaa. Perustaneet oman basecampimme Munkkivuoreen.

Liikunta on ollut aina keskeinen osa suhdettamme, aina alkaen painonnostokenkäasiasta ja toisten treffien kilpajuoksusta Malminkartanon rappusissa. Poikkeuksellista on ollut, kuinka ilolla olen liikkunut yhdessä Akin kanssa. Siinä missä yleensä pullikoisin poikaystävälle enkä kiusallanikaan ottaisi ohjeita vastaan, olen antanut Akin kannustaa, neuvoa ja ohjeistaa, oli kyseessä sitten juoksuasennon nyanssit, painonnoston hengitystekniikka tai fillarin ketjujen oikeaoppinen rasvaus.

Parasta on kyllä ollut Akin vankkumaton kannustus ja motivaatio. Kun alan epäillä itseäni, saan taatusti tsemppausta. Jos oma usko loppuu, Aki kyllä tietää mistä naruista vetää. Kerran sain kehitettyä salilla messevän henkisen blokin rivetyöntöjen kanssa ja olin itkun partaalla. Blokista päästiin yli, kun Aki huusi:

"Jos saat tämän ylös niin mennään kotimatkalla Mäkkäriin!"

Ja sieltähän se nousi. Taitaa mies tuntea minut melkoisen hyvin.

ps. Akin taustat esiteltiin muuten keväällä tässä postauksessa.

Share

Pages