Ladataan...
Pumpui

"Mä ajattelin että sä et ole tulossa tänne kun täällä on ruokaa ja sulla on se projekti."

Tällaisen kommentin sain tutulta viime viikolla. Olin hetken aikaa että mitä häh que, ja pyysin toveria selventämään.

"Niin kun sulla on se fitness-projekti."

***

Kerroin somessa 1.4. jättäväni crossfitin ja juoksemisen sikseen ja keskittyväni bikini fitness -kisoihin. Olen pitkin huhtikuuta saanut kommentteja ja kysymyksiä siitä, että mikä tämä fitness-homma nyt oikein on, joten selvennettäköön nyt vielä, että kyseessä oli aprillipila enkä to-del-la-kaan ole rupeamassa fitnesskissaksi! 

Yhtäältä olen äärimmäisen tyytyväinen jäynäni onnistumiseen, sillä moni kertoi menneensä halpaan (joskin moni tajusi heti paheksunnan perään että kyseessä on aprillipila). Toisaalta taas minua hieman hämmästyttää, että niin moni on ollut valmis uskomaan, että oikeasti ryhtyisin elämään kanalla ja parsakaalilla ja keikistelemään bikineissä. 

ps. Kaksi paikkaa olisi vielä konttorinäätien kehonhuoltotapahtumaan jäljellä peruutusten vuoksi, jos haluat mukaan 12.5., klikkaa tästä

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Tällä yksinkertaisella testillä saat selvitettyä, kannattaako sinun alkaa elää fitness-elämää!

1. Valmista hirvittävä määrä kanaa ja riisiä.

2. Syö tuota kanaa ja riisiä päivälliseksi sekä seuraavana päivänä lounaaksi ja päivälliseksi.

3. Tunnustele oloasi. Etooko pelkkä ajatus kanasta ja riisistä? Onko elämänilosi kadonnut? Jos vastasit molempiin kyllä, sinusta ei ole fitness-kissaksi, palaa normaaliin päiväjärjestykseen. Jos vastasit ei, syö kanaa ja riisiä vielä pari päivää ja kysy itseltäsi uudestaan.

Testasin itse tätä, ja vastaukseni molempiin kysymyksiin oli ”voi luoja kyllä”. Unohdetaan siis fitness-hommat.

 

ps. Fiksuja ajatuksia fitnessistä löytyy Norja Yrjölän blogista, tsekedi tsek!

pps. Ansiokas selkäposeni Teräsmeduusojen fitness-larppi-triathlonilta.

Share

Ladataan...
Pumpui

Selailin tänään lounasta pupeltaessani MeNaiset Sportia. Jumituin lukemaan artikkelia kolmen naisen treenifilosofiasta, jossa salilla käyminen oli ensisijaisesti ulkonäön motivoimaa. Heille loputtoman äheltämisen ja kana-raejuustosörsselin syömisen pääsyy oli saada ulkoisesti entistä parempi kroppa.

Toki jutun näkökulmana oli painottaa ulkonäkökeskeisyyttä ja verrata mimmien treenejä näiden muihin suorittamiin kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin kuten silikonien hankkimiseen, naaman kohottamiseen ja tukan kampaamiseen, mutta jotenkin jäi silti kaihertamaan. Ulkonäön vuoksi treenaaminen yhdistyy mielessäni muodikkaaseen "Strong is the new skinny" -ajatteluun, jossa vahvuus ei suinkaan ole korvannut hoikkuutta vaan on lisävaatimus vähäisen fättimäärän päälle. Eikä oikeastaan vahvuus vaan hyväkuntoiselta näyttäminen. Ne oikeasti vahvat naiset kun eivät aina oikein istu tuohon uuteen kauneusihanteeseen. 

Yllä oleva sitaatti on toki kärjistys, mutta itselle se kalskahtaa melkoisen tyhjältä. Kaikki kunnia jutun henkilökavalkadin kaltaisille fitness-tsirbuloille ja heidän ahkeruudelleen ja omistautuneisuudelleen, mutta minun olisi hirmuisen vaikea kuvitella kuluttavani hirmuisen määrän aikaa ja energiaa ensisijaisesti ulkonäkösyistä. 

En tietenkään kiellä, etteikö myös omalla treenaamisella olisi jonkinlaisia ulkonäkötavoitteita ja -motivaattoreita. Kun joskus ammoin aloitin lenkkeilyn ja sattumanvaraisen salillakäymisen, ajatuksena oli ensisijaisesti tiputtaa painoa ja timmiytyä, vaikka varressa ei kauheasti ylimääräistä ollutkaan. Nyt taas motivaatiota tarjoaa ensisijaisesti treenin tuoma konkreettinen hyöty: kurinalaisuus, itsensä ylittäminen, lisääntyneet voimatasot ja uudet taidot. Painan nyt noin 20 kiloa enemmän kuin joskus silloin kun ajattelin olevani turhankin taikinainen ja kymmenisen kiloa enemmän kuin silloin, kun lähdin lenkille ajatuksena sulattaa läskiä eikä parantaa juoksukuntoa.

Kun vielä ähelsin pitkin Töölönlahtea kaloreita laskien, treenaaminen tosiaankin tuntui työltä ja velvollisuudelta. Silloin ajattelin ulkonäköä, en kuntoa, ja siksi vihasinkin liikkumista. Kun sittemmin suhteeni treenaamiseen on kokenut melkoisen mullistuksen, myös suhtautuminen omaan kroppaani on muuttunut melkoisesti. Vanha mätisäkki on paremmassa ulkoisessa kuosissa kuin koskaan aikaisemmin, mutta oma asenne siihen on muuttunut sitäkin radikaalimmin. Kun tänään esimerkiksi tein hiki hatussa tempauksia, valakyykkyjä ja yleisliikkeitä, ei mieleen tullut kalorin kaloria. Paitsi mitä nyt lopuksi ehkä ajatus siitä, että onneksi kohta pääsee syömään. 

Se, että ulkonäkö on toissijaista, ei tietenkään tarkoita sitä etteikö kohentuneesta olemuksestaan voisi iloita. Pyöristyneistä olkapäistä ja entistä timmimmästä ahterista osaa toki olla fiiliksissä, mutta niiden kehityksen seuraaminen ei ole mikään itseisarvo. Ne ovat sivutuotteita, eivät päämääriä. Hieman samalla tapaa suhtaudun nykyään omiin fitspo-suosikkeihini, kuten crossfit-mimmi Miranda Oldroydiin (yllä, kuva hänen Instagramistaan). Toki ihailen Mirandan järjettömän timmiä kroppaa, mutta sitäkin enemmän sitä, mitä tuolla kropalla tehdään (mm. reilun 130 kilon kyykky).

Share