Ladataan...
Pumpui

Eli tavallaan lajikokeilussa ratsastus.

Olin lapsena oikein perinteinen heppatyttö. Luuhasin tallilla hoitamassa hevosia ja aina jokaisen ratsastustunnin jälkeen heppavihkoihin kirjoitettiin sen ihanimman ratsun nimi: I love Ponke. I love Kalle. I love Ralli. I love Iquador (joka oli kaikista rakkain, oma hoitohevoseni).

Heppailu kuitenkin jäi sirkusharrastuksen ja nuoruuden hulinoinnin jalkoihin. Ratsastustunnit lopetin joskus 90-luvun puolenvälin jälkeen. Edellisen kerran olin hevosen selässä Islannissa issikkavaelluksella vuonna 2007.

Minuakin aikoinaan innokkaampi hevostyttö eli isosiskoni aloitti ratsastamisen uudelleen jokin aika sitten, ja siitä lähtien olen kärttänyt pääsyä hänen mukaansa tallille. Tänä perjantaina unelma vihdoin toteutui, kun olin Kiviojan ponitallilla ensimmäisellä ratsastustunnillani lähes kahteen vuosikymmeneen.

Aluksi heppahommat kauhistuttivat. Enhän minä enää osaa! Vaan kun menin tapaamaan ratsuani, suloista connemaratamma Fionaa, jostain lihasmuistista löytyivät hevosenhoidon perusteet: näin puetaan kuolaimet, näin laitetaan satula. (Ja jos en muistanut, onneksi oli mukana kahdeksanvuotias siskontyttö, joka ratsastaa hänkin. On muuten jollain tavalla nöyryyttävää kun lapsi kysyy melko alentuvaan sävyyn "Etkö sä tosiaan tiedä miten kaviokoukkua käytetään?")

Syke hakkasi koko tunnin tapissa. Alun kauhu muuttui innostukseksi: en muistanut että ratsastaminen oli niin hauskaa! Fiona parka taisi olla välillä hieman hämmentynyt, kun ratsastaja yritti parhaansa mukaan muistella, miten ne jalat pitikään laittaa laukkaa nostaessa. Onneksi antoivat kärsivällisen pollen, jota epävarma kuski ei ärsyttänyt. 

Tunnin jälkeen olin ihan fiiliksissä. Jokin osa heppatytöstä on säilynyt kaikki nämä vuodet. Aloin saman tien haaveilla lisää ratsastamisesta ja etenkin hevosvaellukselle pääsemisestä. Pitäisikö tässä perustaa uusi heppavihko taas?

 

kuvat siskontyttö, 8 v.

Share