Ladataan...
Pumpui

Olette tuskin onnistuneet välttymään Slush-hehkutukselta eri kanavissa, joten pyydän anteeksi sitä että joudun toviksi palaamaan teemaan täälläkin.

Kävin kikkailemassa Slushissa työasioissa, mutta ehdin onneksi fiilistellä hienoa tapahtumaa myös terveyden ja hyvinvoinnin kannalta (ja myös leikkiä, kuten ajaa pikkuautoa Oculus-lasit päässä). Ohjelmistossa ja startupien joukossa oli paljon terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää asiaa. Kävin kuuntelemassa muun muassa Teemu Arinan esitystä työpäivän biohakkeroinnista ja keskustelua terveyteen liittyvän teknologian mahdollisuuksista. Vimpainnörttinä kiinnostavinta antia oli kuitenkin erilaisten mittareiden ja laitteiden testaaminen.

Kävin tyyppaamassa muun muassa Checkmylevel-apparaatin, joka mittaa palautumista ja valmiutta harjoitteluun. Muutaman sekunnin mittauksen jälkeen ruudulle lävähtää luku ja suosituksia siitä, kannattaako vielä tehdä voima- tai cardioharjoittelua. Tätä laitetta olisi kiva päästä testamaan systemaattisemmin, jotta pääsisi näkemään miten oman salin ohjelmointi ja palautuminen menevät yksiin.

Kuvassa oikealla on Moodmetric-sormus, joka on lapsuudesta tutun mielialasormuksen sofistikoituneempi versio. Laite mittaa kehon stressireaktioita ja näyttää ne vaikka reaaliaikaisena älypuhelimen näytöltä. Sormusta voi siis käyttää sekä päivän stressikuorman mittarina että esimerkiksi rentoutumisen onnistumisen osoittajana. Moodmetric poikkesi monista Slushissa esitellyistä keksinnöistä siinä, että sitä pidetään koko ajan. Puettavan teknologian yksi miinuspuolista on, että käyttäjä näyttää hitusen kyborgilta vimpaimineen, mutta hiljalleen markkinoille alkaa tulla myös hieman inhimillisemmän näköisiä laitteita. Yllä olevassa kuvassa näkyy sekä prototyyppiversio että hopeinen valmis versio.

Yksi erikoisimmista härpättimistä oli V1bes, jolla voi mitata muun muassa sydäntä ja aivokäyrää. En oikein päässyt jyvälle siitä, mitä ja miksi kaikkea laitteella oikein tehdään, mutta pääsin otattamaan itsestäni vipstaakin avulla "bioselfien", tuon graafisen esityksen yllä. V1bes oli erinomainen esimerkki siitä, kuinka teknologian ja härpättimien hienous onnistuu aluksi peittämään sen, että laitteen varsinainen käyttötarkoitus ja perusperiaatteet jäävät hieman hatariksi. Esittelijä ei kyennyt kertomaan, miten ja miksi kuva näyttää tältä tai mitä eri kuviot oikein tarkoittavat. Jokaisella on omanlaisensa kuva (kuvia voi katsella täällä), ja kuulemma monilla "luovilla ja älykkäillä" ihmisillä tuo punainen pallo on todella suuri. Eli tarkoittaako tämä nyt sitä, että minä olen mielikuvitukseton ja tyhmä, kun minun pallurani on noin pikkuruinen?

Kaikki tyyppaamani laitteet olivat kyllä kekseliäitä. Niiden oikea arvo on kuitenkin vasta käyttötavassa ja tarpeellisuudessa. Yhtäältä on toivottavaa, että laitteiden kehittyessä ja teknologian edistyessä sovellukset pystyvät antamaan käyttäjälleen oikesti relevanttia tietoa. Toisaalta taas on hirmuisen tärkeää, että käyttäjä itse ymmärtää mitä laitteeltaan haluaa. Esimerkiksi stressitason mittaaminen voi tehdä ihmiselle todella hyvää, kun ymmärtää millaisissa tilanteissa kropan valtaa negatiivinen stressitila. Itse olen suhtautunut stressiin aiempaa suuremmalla vakavuudella oltuani mukana ns. vitutuskäyrätutkimuksessa muutama vuosi sitten. 

Uskon, että jo lähitulevaisuudessa itsensä mittaaminen on osa normaalielämäämme, kunhan laitteet alkavat mitata useampaa asiaa ja muuttuvat sen näköisiksi, että niitä kehtaa pitää. Sykemittareista ja älykelloista on tullut valtavirtaa, ja pian ne varmasti mittavaat meistä paljon muutakin.

Kirjoittelin jo eilen työn puolesta ajatuksia tapahtumasta Slushin kotimaa on digi -kirjoituksessa puulaakimme sivuilla.

Aiempia ajatuksia puettavasta teknologiasta, biohakkeroinnista ja härpättimistä:
Mittari ranteeseen: testissä Garmin Vivofit ja Forerunner 15
Älyhousuja ja unenmittausrannekkeita
Oletko terveyshipsteri?
Vitutuskäyrätutkimus

 


 

Share

Ladataan...
Pumpui

En tiedä tuleeko tämä puoli esille tarpeeksi blogissa, mutta muistutettakoon taas, että olen melkoisen iso nörtti. Kävin viime keskiviikkona Future Femalen "Wearable Wednesday" -illassa kuuntelemassa hirmuisen mielenkiintoisia luentoja siitä, millaista on nykyhetken ja tulevaisuuden puettava teknologia, wearable technology. Sen piiriin lasketaan niin Googlen lasien kaltaisia vinkeitä keksintöjä kuin vaikka älykelloja, joiden avulla voi esimerkiksi saada tarjouksia kaupassa käydessään. Myös monelle treenaajalle tutut vipstaakit ovat juurikin sitä konkreettisella tavalla puettavaa tekniikkaa.

Puettava tietotekniikka on hauska scifi-ajatus ja näemmä loputtoman kikkailun lähde, mutta hienointa on, jos sillä saadaan tuotettua relevanttia ja merkityksellistä tietoa jollekulle. En oikein tiedä, haluaisinko välttämättä, että piilolinssini olisi langattomasti yhteydessä verkkoon ja pistäisi verkkokalvoille näkyville paikallisia palvelua ja hyperlokaaleja tarjouksia, mutta muutamia hyviä käyttötarkoituksia puettavalle teknologialle löytyy. Ja mikä parasta, ne ovat jo kaupoissa.

Pääsin hiplailemaan GoExpossa Garminin Vivofit-aktiivisuusranneketta. Erilaisia aktiivisuutta, askelia sun muuta mittaavia tikkuja on ollut tarjolla pitkään, mutta vihdoin tuli vastaan sellainen, jota mieluusti kokeilisinkin, koska tuote ei tunnu vain ylihintaiselta askelmittarilta. Vivofit on hieman rannekellon näköinen pulikka, joka mittaa aktiivisuutta, sykeyvön kanssa sykettä, unen laatua sun muuta - ja näyttää myös kellonajan, mitä muutama vastaava ei jostain käsittämättömästä syystä tee. Datan saa sitten kännykkäänsä tai Garminin saitille tiirailtavaksi. 

Toinen messututtavuus, josta tosin olin lukenut jo useammasta lehdestä, oli Mbodyn älypöksyt, jotka mittaavat jalkojen isojen lihasten työskentelyä ja lähettävät tietoa vaikka reaaliajassa kännykkään. Suomi on melkoinen innovaatiomaa tällaisissa jutuissa. Mbodyn lisäksi vuoden liikuntatuote -kisassa oli vuonna 2013 mukana shortlistalla melkoisen monta puettavan teknologian piiriin luettavaa asiaa (ja se kauhea Selätin-muovilauta, jonka päällä twistataan, joka muuten oli yleisön suosikki....). Voittajaksi julistettiin Polarin Polarloop-aktiivisuusmittari. 

Käyttötarkoitus on toki näissä se tärkein kriteeri. Haluaisin hirmuisesti tietoa omasta aktiivisuudestani ja etenkin unen laadusta, mutta en tiedä olisiko tällaiselle tavan treenaajalle hirmuisesti vielä hyötyä siitä, että tietäisi miten lihakset toimivat. Huippu-urheilijalle asia voi olla taatusti eri. Olisipa se varmaan mainiota laittaa joka päivä treeneihin älypöksyt jalkaan ja saada vaikka valmentajan puhelimeen reaaliaikaista tietoa siitä, miten eri osat kropasta tekevät työtä. Itsensä mittaaminen tai muodikkaasti ilmaistuna quantified self -ajattelu on hirmuisen kiinnostavaa, mutta datan louhimiselle pitäisi olla mielestäni jokin syy ja selkeästi itselle asetetut rajat, ettei koko elämä muutu käppyröiden seuraamiseksi itse tekemisen kustannuksella. 

Kun olin muutama vuosi sitten mukana niin kutsutussa V-käyrätutkimuksessa, ei vilissyt tutkijan puheissa nykyisiä trenditermejä. Laitteissakin toki oli eroja, silloin käytettiin kauheaa tavara-arsenaalia, siinä missä nykyään monenlaiseen mittaukseen riittää yksi pulikka ja älypuhelimeen ladattava ohjelma. Teknologia on siistiä ja kehitys kehittyy, ja mikäs sen parempaa, jos sen avulla voi tutustua itseensä vähän paremmin. Kunhan ei vain liikaa lipsuta sinne terveyshipsterismin puolelle.

 

 

Share