Ladataan...
Pumpui

Miten hyviä tapoja muodostetaan? Miten huonot tavat voi kitkeä pois? 

Suhtaudun hyvin skeptisesti kaikenlaiseen oma-apukirjallisuuteen, mutta Gretchen Rubinin kohdalla olen tehnyt poikkeuksen. Onnellisuusprojekti oli oikeasti kiva kirja, jossa onnea lähdettiin etsimään arkisista tavoista ja teoista eikä mistään yksisarvisenkelihuuhaasta tai aarrekarttojen näpertelystä. Vieläkin vaikuttuneempi olen oikeastaan ollut Rubinin Tee siitä tapa -opuksesta, jota olen lukenut aina iltaisin ennen nukkumaan menoa (varmasti pitkäikäisin tapani, jota olen noudattanut nelivuotiaasta heti kun opin lukemaan: nukkumaan ei mennä ilman pientä lukuhetkeä). 

Yksi pinttyneimmistä tavoistani. Lue iltaisin, lue montaa kirjaa samaan aikaan. Onneksi yöpöydän virkaa toimittaa tukeva designklassikko!

 

Tapojen muodostaminen on pohjimmiltaan sitä, että valintojen määrä elämässä vähenee. Tämä oli merkittävä ahaa-elämys itselleni kirjaa lukiessa. Olen melkoisen penseä omaksumaan uusia hyviä tapoja, mutta niiden omaksumisesta tulee helpompaa, kun niillä on jokin konkreettinen hyöty (muukin kuin se syy miksi tavan olen halunnut muodostaa). Laiska ja mukavuudenhaluinen ihminen hyötyy tällaisesta tavanmuodostusmallista merkittävästi. Alla muutamia hyviä esimerkkejä. 

Olen ihminen, joka käy innolla jättimäisten projektien kimppuun, mutta jolle pienet rutiininomaiset tehtävät tuntuvat välillä liian massiivisilta aloittaa. Hyvänä esimerkkinä treenikassin pakkaaminen. Mangun ja märisen väsyneisyyttäni ja tehtävän kolossaalisuutta mieluummin vartin, ennen kuin saan itseni laittamaan palkkarit ja trikoot reppuun aamua varten jo illalla. Tämä on tietenkin järjetöntä, sillä treenikassin pakkaamiseen menee illalla maksimissaan kaksi minuuttia, kun taas aamulla kiirepäissään homman hoitamiseen menee kymmenen minuuttia ja unohtuneiden kamojen riski vähintäänkin triplaantuu. Nyt voin jo toiveikkaan varovaisesti sanoa, että kassin pakkaaminen illalla alkaa olla jo lähes automaattinen tapa. Samalla valitsen seuraavan päivän duunivaatteet (mikä säästää tolkuttomasti aikaa aamusta!) kun kerran olen vaatekaapilla ja laitan aamun vitamiinit ja aminohapot pöydälle valmiiksi, kun samasta kaapista löytyvät myös valmiiksi miehen miksaamat palkkarijauheet (joiden neroudesta lisää täältä).

Lisäravinteet ovat muuten jälleen yksi tavan muodostamista vaativa asia. Jos en laita pillereitä illalla valmiiksi pöydälle, joudun aamulla valitsemaan, otanko vitskuni vai en. Ja kun kyseessä on valinta, voi hyvinkin olla, että nappulat jäävät purkkiin, koska vaivalloista ja ikävää. Näin on taas yksi turha valinnan paikka poistettu arkirutiineista. 

Valinnan mahdollisuuden eliminointi pätee myös huonoihin tapoihin. Lopetin aikoinaan tupakanpolton melkoisen kivuttomasti (kertoilinkin asiasta aikoinaan tässä postauksessa) - pääosin. Välillä kuitenkin lipsahdin takaisin röökipolulle. Vaarallisinta oli, kun olin baarikeikkaa varten ostanut topan tupakkaa, polttanut muutaman, ja jemmannut loput eteisen lipastoon. Siitä sitten oli turhankin helppo käydä hakemassa yksi savuke illalla. Ja toinen seuraavana iltana. Ja sitten tekikin mieli tupakkaa jo iltapäivällä. Paras keino tämän tavan muuttamiseen? Eliminoidaan valinnan mahdollisuus, eli ei tupakkaa asunnossa. Edelleenkin saatan polttaa muutaman joskus ulkona ollessa tai reissussa, mutta en muista milloin viimeksi olisin kotioloissa tupakoinut. 

Rubinin kirjaa tavatessani olen ruvennut tarkkailemaan kaikkia toimiani valintojen näkökulmasta. Ajatus siitä, että voisi säästää elämänsä kaistanleveyttä tärkeämpiin asioihin valintojen määrää karsimalla, kiehtoo kummasti. Ihan ehkä siihen en ryhtyisi että kaapissa olisi vain yhdensorttisia vaatteita valintojen helpottamiseksi, mutta pieniä juttuja on helppo tehdä ilman, että näyttäisi siltä että elämässä vallitsee saksalainen kuri. 

 

*Kirjan sain Kustannusosakeyhtiö Nemolta. Aloituskuvassa näkyvät lenkkarit sain Merrelliltä

Share

Ladataan...
Pumpui

Seuraa opettavainen tarina siitä, miksi kannattaa pysyä perusasioissa.

Kotitaloudessamme on viime viikkoina yritetty vähentää hiilareiden syömistä. Tarkoitus ei ole missään nimessä karpata vaan hieman karsia turhia höttöjä ruokavaliosta. Perusluonteeltamme olemme molemmat mahdottomia hiilarinpuputtajia, ja jos vain mahdollista olisi, eläisimme pelkästään hampurilaisilla, tuoreella leivällä ja suklaalla. 

Hiilareita on helppo karsia lämpimistä ruoista, ei siinä mitään. Iltapala-aikaan taas meinaa iskeä tenkkapoo. Ei tee enää mieli syödä vihanneksia ja lihaa, kanamunatkin mieluummin jättää aamupalalle. 

Aki löysi internetin uumenista ohjeen viljattomille leipäsille, oopsieille. Paljon rasvaa, vähän hiilareita, yksinkertaista tehdä. Reseptin jakaneiden ihmisten mukaan oopsiet ovat parasta sitten siivutetun leivän (pun intended): "rakastin näitä, pakko jakaa tämä resepti teille", "aivan kuin oikeaa leipää". 

Opetus 1: Jos se on liian hyvää ollakseen totta, se ei ole totta.

Tässä vaiheessa olisi ollut syytä jättää kokkailut sikseen. Laitoin etiäisistä huolimatta hösseliksi. Resepti oli varsin yksinkertainen:

3 munaa
100 g tuorejuustoa
ripaus suolaa
1/2 rkl psylliumia (halutessa)
1/2 tl leivinjauhetta (halutessa)

Erottele valkuaiset ja keltuaiset. Vatkaa valkuaiset ja suola jäykäksi. Sekoita keltuaiset ja tuorejuusto keskenään. Lisää psyllium ja leivinjauhe (jos käytät) leipämäisemmän tekstuurin aikaansaamiseksi. Kääntele valkuainen sekaan. Tee lättyjä uunipellille. Paista 150 asteessa noin 25 minuuttia.

Opetus 2: Jos voit tehdä siitä marenkia, tee siitä marenkia.

Valkuaisia vatkatessani tajusin, että tässä vaiheessa voisin vielä perääntyä ja tehdä vaahdosta vaikka marenkia, uunikin oli läpimänä. Vaan ei. Minä hölmö jatkoin eteenpäin. Laitoin lätyt pellille ja uuniin. Keittiössä alkoi leijailla vahva kananmunien tuoksu.

Opetus 3: Munat munina ja leipä leipänä

Vajaa puoli tuntia, ja "leivät" olivat valmiit. Kasasimme "leipien" päälle voita, juustoa ja makkaraa. Ja sitten: mikä pettymys. "Leipä" oli koostumukseltaan jostakin vaahtomuovipatjan ja vedessä uitetun styroksin välistä, ja se lässähteli ikävästi puraistessa. "Leivän" maku oli tunkkaisen kananmunainen. Sanalla sanoen "leipä" oli aivan hirvittävää.

"Ei tehdä näitä enää ikinä", sanoi Aki heittäessään yli jääneet lätyt roskiin. Seuraavana iltana meillä syötiin teen kanssa ruisleipää ja kananmunia siinä päällä.

Share

Ladataan...
Pumpui

Treenikaveri haastoi kehittelemään jouluun sopivan raakakakun, ja minä ryhdyin tuumasta toimeen. Kas tässä:

Jouluinen raakakakku

Pohja:
1 dl mantelijauhoa
2,5 dl paloiteltuja taateleita
3 rkl kookoshiutaleita
ripaus suolaa
kardemummaa omantunnon mukaan
tilkka vettä

Täyte:
0,5 dl kookosöljyä
1 avokado
1/2 banaani
6 rkl raakakaakaojauhetta
tujusti kanelia
2 rkl hunajaa

Päälle:
viikunoita
granaattiomenan siemeniä

Aja pohja tasaiseksi massaksi sauvaskoittimella tai blenderillä. Homma helpottuu, kun pilkot taateleita pienemmäksi etukäteen. Taputtele pieneen piirakkavuokaan tai lautaselle leivinpaperin päälle. Laita kylmään odottamaan. Aja täytteen ainekset tasaiseksi massaksi ja lapioi pohjan päälle. Anna hyytyä jääkaapissa pari tuntia. Koristele viikunoilla ja granaattiomenan siemenillä.

***

Melkoisen onnistunut tuotos, vaikka resepti syntyikin yhdistelemällä vanhoja tuttuja reseptejä ja lisäämällä talvisia mausteita. Viikunat ja granaattiomenan siement olivat täydellisiä suklaatahman päällä. Kakun testaajaksi päätynyt, raakaleipomuksiin vihkiytymätön seuralainen suhtautui aluksi epäillen kakkuun, mutta veti lopulta napaansa useamman palan kiitosten kera.

Kakun syöminen oli erinomainen päätös erinomaiselle viikolle. Etenkin treenien kannalta tämä oli mainio viikko, crossfit-treenejä oli viidet, lepopäiviä yksi ja tänään pääsin treenaamaan vapaauintia kaverin yksityisvalmennettavana. Ei pöllömpi viikko, tosiaankaan. 

 

Share

Pages