Ladataan...
Pumpui

Työmatkapyöräily, tuo jaloista jaloin liikuntamuoto, jossa pääsee roudaamaan miljoonaa eri vaatekertaa ja keräämään moraalisia voittajapisteitä räntäsateessa mankeloidessaan. 

Eräs lukija pyysi kertomaan lisää työmatkapyöräilyn logistiikasta, joten täältä pesee! Tavoitteeni on pyöräillä läpi talven, koska se on ajankäytöllisesti järkevintä ja muutenkin viisasta. Oman haasteensa tuo sitten kaiken tavaran mukana kuljettaminen ja ihmiseltä erilaisissa tilaisuuksissa näyttäminen. Kas tässä kuvin esitettynä, millainen normaali päivä työmatkapyöräilijä-konttorinäätä-jumppapirkon elämässä on. 

6.30, koti

Päivän ensimmäinen asu koostuu miehen vanhasta paidasta. Seksikästä, eikö totta!

7.20, koti

Merinovillaa alle, kuorta päälle. Takki saatu Haglöfsiltä, housut pöllin miehen kaapista (nämä eivät hiosta yhtä paljon kuin sadehousut, joten suosin näitä jos ei sada kaatamalla). Tavoitteena on pyöräillä duuniin (8 km) sen verran rauhakseen ettei ihan mahdoton hiki ehdi tulla, koska työpaikalla ei ole suihkua. (Lue: jos tulee hiki, en välitä). Laukkuun pakkaan treenikamat ja duunivaatteet. Töissä säilytän muutamia siistimpiä kenkiä + villakangastakkia, huivia ja hanskoja, jos pitää käydä palaveroimassa keskellä päivää tai muuten piipahtaa ulkona.

8-16, duuni

Töissä suosin simppeleitä ja mukavia vaatteita jotka eivät mene ryppyyn pyörälaukussa. Ja kengättömyyttä. (Yksikään vaatteista ei ole miehen.) Oman haasteensa tuovat päivät, jolloin en menekään suoraan työpaikalle vaan asiakkaalle. Silloin laitan ns. ihmisvaatteet päälle jo kotona ja fillaroin niissä. Tämä toki tarkoittaa sitä, että pitää joko ottaa ihmiskengät mukaan tai jättää klossikengät kotiin ja pyöräillä muissa kengissä. Onneksi ei ole jakkupukuammatti! Lisäksi bonuksena mukavat asiakkaat, jotka yleensä vain nauravat hyväntahtoisesti kun tulen kurapuvussa palaveriin.

16.30, sali

Duunista on vain pari kilometriä salille, joten en jaksa pukea kuorivaatteita vaan heitän työvaatteiden päälle vain takin (eli työkamojen pitää soveltua pyöräilyynkin).

16.30-18, sali

Treeneissä trikoota ja mitä nyt sattuu pyykkinarulta mukaan osumaan. Kello testissä Suunnolta.

18, sali

Päivän kuudes asu muodostuu trikoista, merinopaidasta ja ulkovaatteista. Fillarilla kotiin, koira ulos, suihkuun ja ruoanlaittoon. Sitten laitan jonkun mieheltä pöllityn t-paidan päälle ja pötkähdän pitkäkseni - kunnes muistan että seuraavanakin päivänä pitää ajaa pyörällä ja kaikki kamat ovat vielä pakkaamatta.

 

Lisää fillaroinnista:
Serve the Purpose eli sen oikean löytämisestä

Työmatkapyöräilyn matematiikkaa
Oletko aina pyöräillyt väärin?

Syksy, bring it on!
Hei älä aja päälle (eli heijastindorka avautuu)
Pyöräilystä, pelosta ja periaatteista
Pikainen kysymys hitaille pyöräilijöille
Kun olen lähdössä pyöräilemään
Asioita joita voit tehdä vain työmatkapyöräillessä

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Onko väärin odottaa syksyn pimeyttä ja sateita?

Olen oudon innoissani syksyn tulosta. Älkää ymmärtäkö väärin, minusta tämä poikkeuksellisen pitkään jatkunut kesä on ihana, mutta samalla kuitenkin odotan jo seuraavaa vuodenaikaa. Lähestulkoon kaipaan sysipimeitä iltoja ja kehnoja kelejä, jolloin jäädä himaan himmailemaan kirjan ja kahvipannun kanssa. Tai kehnoja kelejä, jolloin voi lähteä ulos kikkailemaan olosuhteista huolimatta.

On varmaan jokin ennenaikaisen keski-ikäistymisen merkki, että olen oudon innoissani erilaisista säänkestävistä, turvallisuutta parantavista ja funktionaalisista asioista. Viime viikonloppuna tein vihdoin fillarista syyskelpoisen asentamalla sortimentin valoja ja heijastimia sekä putsaamalla takapakan ja kiristämällä jarruja. Laitoin heijastinteippiä ensin pyörän runkoon. Sitten tarakkaan. Sitten kypärään. Eipä olisi kymmenen vuoden takainen minä varmasti uskonut  minun olevan tätä nykyä heijastinmaaninen safety first -täti!

Samanlaisella innolla suhtaudun myös sadekamoihin. Saan outoa nautintoa siitä, että olen ulkona surkeassa kelissä ja mukavissa tamineissa. Tänä syksynä ja talvena on tarkoitus fillaroida töihin ja treeneihin tuli taivaalta mitä vain, ja tässä projektissa kunnon kamat auttavat melkoisesti. Oheista Haglöfsiltä saamaani, aktiiviliikkumiseen tarkoitettua Gram Comp -kuoritakkia olen ehtinyt jo koeajaa muutamassa kaatosateessa, ja voin todeta että kunnon kuori paransi sekä ajomukavuutta että tuntemaani moraalista ylemmyyttä eksponentiaalisesti. Antaa tulla, syksy, täällä ollaan valmiita!

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Täydellinen reitti löytyy monimutkaisen yhtälön avulla.

Kas näin ratkaistaan paras reitti työmatkapyöräilijälle:

Ensin yhtälöön laitetaan tietenkin se tärkein muuttuja a: matkan taittamiseen tarvittava aika. Sen jälkeen otetaan huomioon kaikki muut vaikuttavat tekijät: liikennevalojen määrä, tien päällysteen kunto ja olomuoto, väylän laatu (pyörätie, kevyen liikenteen väylä, ajorata, pyöräkaista), yksisuuntaiset kadut ja pyöräkaistat, mäet, hankalat risteykset, huonon infrasuunnittelun aiheuttamat yllättävät pyörätien katoamiset, reitin tuulisuus, kivijalkamyymälöiden aukioloajat ja niihin vaikuttavat A-ständit kadulla, korkeat kanttikivet sekä koirapuistojen, lastentarhojen ja koulujen läheisyys. Syytä on myöskin ottaa lukuun omat henkilökohtaiset muuttujansa: kunto, työssä vaadittavan edustuksellisuuden tarve (eli kuinka hikisenä töissä kehtaa olla), omien hermojen kestävyys, omistamansa fillari.

Ei tule myöskään unohtaa muuttujan vk, vittumaiset kanssakulkijat, merkitystä: Onko reitillä poikkeuksellisen paljon äärimmäisen hitaasti tai liikennesääntöjen vastaisesti ajavia pyöräilijöitä? Poukkoilevatko jalankulkijat eteen miten sattuu? Kiilaavatko bussit kanttikiveen kiinni? Purkaako aamuruuhkassa odotteleva autokuski turhautumisensa urastaan ja elämästään juuri sinuun ja väistämissääntöjen laiminlyöntiin?

Nämä kaikki tekijät vaikuttavat yhtälön lopputuleman tulokseen m, eli matkan pituus, mutta yhtälöstä voidaan ratkaista myös t, eli turhautuminen. Näiden tulosten suhde ratkaisee lopullisen reittivalinnan. Optimaalisin reitti on m:n ja t:n leikkauspisteessä. Matka on sopivan mittainen, mutta ei aiheuta tieraivoa, vaaratilanteita tai pyörän rikkoutumista.

Tätä yhtälöä olen yrittänyt nyt ratkoa tämän viikon, kun toimisto muutti uuteen osoitteeseen Helsingin keskustassa. Edelleenkään en ole löytänyt sitä täydellistä reittiä. Yhdellä reitillä turhautuminen kanssapyöräilijöihin kasvaa kohtuuttoman suureksi, toisella taas on turhan monta vaaranpaikkaa autoilijoiden keskellä, yhden vaihtoehdon viimeinen kilometri kestää kymmenkunta minuuttia liikennevaloissa seisoskelun takia. Kyllä minä vielä jonain päivänä tämän mysteerin ratkaisen, ja saan ehkä Nobelin matikkapalkinnon työstäni. Sitä odotellessa kokeilen uusia vaihtoehtoja ja esitän julkisen anteeksipyynnön sydämistyneelle Porsche-kuskille, jota vastaan päädyin ajamaan tajuamatta kadun muuttuneen yksisuuntaiseksi.

 

ps. Kuvassa pilkistävä työmatkafillarini on Pelago Saimaa, joka on ollut minulla kesän testissä ja johon olen umpirakastunut.

Share

Pages