Ladataan...
Pumpui

Tässä nyt on ollut kaikenlaista...

Kahta ei liiemmälti ole viime aikoina ollut, nimittäin aikaa ja tervettä oloa. Jos on ollut jompaakumpaa, ei todennäköisesti ole ollut toista. Uusi duuni on syönyt paljon kaistanleveyttä päästä ja kiirettä on pitänyt eri projektien parissa. Pakara hajosi, ja tämän viikon olen kärsinyt oudosta aaltoilevasta flunssasta, jossa olo saattaa vaihtua ihan kelvollisesta kuolemanpelkoon muutamassa hetkessä. Energiaa peruspalikoiden ulkopuolisille jutuille on ollut vaikea löytää.

Havainnekuva kirjoittajasta viime päivinä.

Lieneekö jokin kropan suojelumekanismi, että tällaisina viikkoina kaikki treenimotivaatiokin on kadonnut. Pitkälle iltaan venyneen työpäivän jälkeen ei ole kiinnostanut lähteä jumppailemaan, ja nyt sohvan pohjalla saikulla maatessa ajatus kovasta treenistä tuntuu äärimmäisen kaukaiselta. Ehkä sitten joskus taas, ensi kuussa vaikka, kun taas pystyy syömään normaalisti eivätkä illat kulu työhommissa. 

Kroppani ilmoittaa varsin nopeasti liiallisesta kuormituksesta kaikenlaisen hotsituksen puutteena. Stressi ilmoittelee itsestään saman tien niin, että normaalisti innostavat asiat (treeni, ruoka, seksi, lukeminen, maailman asioiden seuraaminen) tuntuvat menettävän kiinnostavuuttaan. Liialliseksi äitynyt väsymys tuntuu siltä kuin itsen ja maailman välillä olisi kalvo, jonka takaa tulevat jutut ovat jotenkin vaikeammin tajuttavia, vähemmän hauskoja ja aikaisempaa rasittavia, ja kommunikointi kalvon toiselle puolelle työn ja tuskan takana. 

Tärkeintä lienee bongata väsymyksen oireita hyvissä ajoin ja tehdä niille jotain. Optimaalisin tilanne tietenkin olisi että ei ehtisi väsähtää ollenkaan, mutta se on suorittajalle välillä todella vaikeaa, ja kun projektien parissa on ollut oikeasti kivaa, eivät pitkät päivät ja vähän huonolaatuisemmat unet ole juuri sillä hetkellä tuntuneet raskailta. Sitten sitä huomaa olevansa kipeä ja joutuu lepuuttamaan ihan pakostakin.

Eipä siinä muuta kuin tarpeeksi lepoa ja kevyellä treenillä liikkeelle, eiköhän tämä taas tästä.

Share

Ladataan...
Pumpui

Kun minulta kysytään kuulumisia, on lähes mahdoton olla turvautumatta kliseeseen. "Kiirettä pitää kuin kirpuntapossa" on ollut vakiovastaus tässä kuussa. On työt, treenit, toiset työt, kaverit läheltä ja kaukaa, blogi, ja jossain välissä pitäisi vielä syödä, nukkua ja hoitaa kotia. Haluaisin väittää eläväni ruuhkavuosia tai ainakin ruuhkasyksyä, mutta saaneeko lapseton ja parisuhteeton käyttää moista termiä?

Olen taas onnistunut haalimaan turhankin paljon asioita samaan ajankohtaan. Etenkin päänvaivaa tuottaa eräs projektiduuni, jota olen joutunut tahkomaan iltaisin päivätyön ja treenien päälle. Kaikista kiireistä huolimatta olen kuitenkin onnistunut pysymään melko tyynenä. Kas näin se käy:

1. Tee suunnitelma

Mitä pitää saavuttaa ja millä aikataululla? Mikä kaikki on välttämätöntä? Mistä voit joustaa? Millaisiin osioihin hommat voi purkaa? Olen ottanut tämän syksyn kiiruksissa sellaisen periaatteen, että en ala karsia normaalirutiineihin sisältyvistä asioista, eli unesta, laadukkaasta ruoasta tai treenistä. Sumplimistahan se on, ja ex tempore -löllöttelylle ei tässä kuussa ole ihmeemmin ollut aikaa, mutta kurinalaisuudella homman saa toimimaan. Treenaamaan olen ehtinyt kaikessa hulinassakin vähintäänkin neljä kertaa viikossa. Iso ilo on ollut taloyhtiön kuntosali, jossa pistelin muun muassa viikonloppuna menemään rästiin jääneitä maastavetoja.

2. Toteuta suunnitelmaa kiireettömästi

Olin taannoin kuuntelemassa iki-ihanaa Reidar Waseniusta, joka kertoi luennollaan erinomaisen kiireenpoistokikan: tee kaikki hitaasti. Kun seuraavan kerran bussi jo kurvaa pysäkille ja sinulla on vielä pyjama päällä ja eväsrasia pakkaamatta, tee kaikki tarvittava hitaasti ja kiireettömästi, jopa liioitellun rauhallisesti. Kikka kuulostaa pöljältä mutta toimii. Olen nyt päivätolkulla suhtautunut kiireeseen välinpitämättömästi. Laittanut rauhassa ruokaa ja syönyt sitä Hesaria lukien siitä huolimatta, että takaraivossa tykyttää paniikki palata pikimmiten projektin pariin. Konsti toimii hämmästyttävänkin hyvin. 

3. Heivaa suunnitelma mäkeen

Jos tuntuu siltä, että plänistä on mahdoton pitää kiinni, sen voi aina unohtaa. Yksi lööbattu päivä ei todennäköisesti tarkoita katastrofaalista lopputulosta. Kun silmät ovat alkaneet lupsaa jo kahdeksalta illalla, vaikka pitäisi naputtaa koneella vielä pari tuntia ja blogata päälle, olen suosiolla siirtynyt sohvalle skypettämään kavereiden kanssa tai lukemaan kiinnostavaa, töihin liittymätöntä kirjaa. Paskasti tehtyä työtä kun on turhan työlästä korjailla jälkikäteen. Tietenkään tämä ei tarkoita, että joka päivä ehtisi antautua laiskottelulle. Mutta välillä on pakko karsia "pakollisista". Toisaalta tuntuu, että tämän päivän the Killing ja laadukas luomu-Riesling -hetkelle ei ollut oikeastaan minkäänlaista vaihtoehtoa.

Share