Ladataan...
Pumpui

Jos on nettiin uskominen, nainen ei voi tehdä oikein treenatessaan.

Törmäsin tänään Iltalehden sivuilla blogikirjoitukseen naisista kuntosalilla. Skribentti (mies) kauhisteli sitä, kuinka turhaa pelkästään naisille suunnatut kuntosalit ovat. (Taivastelinkin asiaa jo blogin Facebook-sivulla, johon linkkailen enemmänkin outoa ja mielenkiintoista tauhkaa.)

Tällaiset pöhköt kirjoitukset pitäisi jättää omaan arvoonsa. Jäin kuitenkin miettimään kirjoittajan kokemaa mielipahaa siitä, että naisille on omia saleja. Mitä on kirjoittajalta pois, että naiset, jotka tahtovat treenata naisten salilla, sellaisella pääsevät harjoittelemaan? Ei mitään, paitsi tietenkin silmäkarkki ("Välillä salilla näkee lähes pornahtaviin vaatteisiin verhoutuneita nuoria naisia. Sen jälkeen odotetaan, että yksikään mies ei saisi huomioida naista katseellaan.") ja se, että setä ei pääse pätemään auttamalla mamselleja hädässä ("niin sanotuilla tavallisilla kuntosalilla kokeneemmilta miespuolisilta kanssatreenaajilta saa tervetulleita vinkkejä ja opastusta"). Harmittaahan se varmasti.

Olen seurannut mielenkiinnolla muutamallakin eri foorumilla käytäviä keskusteluja naisten kuntosaleista sekä ns. "matalan kynnyksen" saleista. Moni tuntuu vastustavan sellaisia pääosin siksi, ettei itse koe tarvetta sellaiselle (oli sitten kyseessä sukupuoli tai oma tapa treenata). Treenaaminen saattaa tehdä siinä mielessä kapeakatseiseksi, että itselle sopivan metodin olettaa sopivan kaikille muillekin. Itse en ole kokenut tarvetta osallistua vain naisille suunnattuun liikuntaan (painia lukuun ottamatta, mutta kyseessä oli paino- eikä sukupuolisidonnainen asia), mutta ymmärrän hyvin, jos joku muu sitä kaipaa. Tai mitä tahansa järjestelyä, jos se madaltaa kynnystä harrastaa liikuntaa ja jos sille bisnestä löytyy. 

Välillä tosin tuntuu, ettei netin öyhöttäjille kelpaa mikään, eikä nainen voi ikinä tehdä oikein, mitä trenaamiseen tulee. Ei saa käydä naisten salilla. Ei saa olla miesten tiellä häiritsemässä pornahtavine vaatteineen. Ei saa tehdä sitä, tätä tai tuota, tai ainakaan noin vähissä tai paljoissa vaatteissa, meikittömänä tai ilman. Älä ole miestä heikompi, mutta älä nyt hyvä nainen ole miestä parempi! Älä priorisoi treeniä mutta älä missään nimessä liho! 

Ja aina löytyy niitä, joiden mielestä naisten ei ole sopivaa treenata, olivat salit sitten kaikille sukupuolesta riippumatta tai pelkästään naisille. Olen itsekin saanut osani taivastelevasta ja paheksuvasta lukijapalautteesta. Kiitos vain niille, jotka ovat kokeneet asiakseen kertoa että näytän ihan mieheltä tai että lihakseni ovat ällöttävät. 

Öyhöttäjät öyhöttää, muut keskittyy treenaamiseen.

 

(Kuvat: Jussi Helttunen)

Share

Ladataan...
Pumpui

 

Mitä musiikkia sinä kuuntelet treenatessasi?

Kun vielä aktiivisesti kävin omatoimisesti salilla ja lenkillä, tunsin oloni orvoksi ilman kuulokkeita. Lenkkeily tuntui kummalliselta ilman huolella laadittuja juoksuplaylisteja ja punttaaminen erikoiselta, kun ns. bodaricore ei soinut. Viime aikoina musiikki on toiminut etenkin ennen treenejä tsempparina, sillä kotisalilla ei wodien aikana soiteta ollenkaan musiikkia. 

Musiikilla on tutkitusti vaikutusta treenaamiseen, niin itse suorituksen aikana kuin siihen valmistautuessa. Esimerkiksi tässä BBC:n haastattelussa Brunelin yliopiston tutkija antaa mielenkiintoisia vinkkejä siihen, millaista ja minkätahtista musiikkia kannattaisi kuunnella missäkin treenitilanteessa. Erityisen mielenkiintoinen oli pointti siitä, että ennen treenejä ei kannata kuunnella liian kiivastahtista musiikkia, jottei mieli uuvu jo ennen harjoitusta. Pitänee siis jättää kaikkein äkäisin hardcore itse treenikertoihin!

Harva kuitenkin miettinee biisejä niiden optimaalisen tahdin mukaan. Tärkeintä lienee se fiilis, jonka perstuntumalta biiseistä saa. Luin muutama päivä sitten Ylen uutisen, johon oli kerätty suomalaisten suosikkibiisejä treenitsempin luomiseksi. Ihmiset olivat listanneet Eye of the Tigerin, Whitesnakea, Suomi-iskelmää ja kotimaista räppiä. 

Viime aikoina olen luukuttanut puhki viime kevään CrossFit Games Openeiden viimeistä lajia varten tekemääni soittolistaa (johon voi käydä tutustumassa täällä). Nyt haluaisin kuitenkin laajentaa repertoaariani.

Nuo Ylen lukijoiden tsemppibiisit eivät kuitenkaan minuun iske sitten millään. Siksi haluankin joukkoistaa teidät, arvon lukijat. Mitkä ovat teidän suosikkitsemppibiisinne? Mikä biisi saa nostamaan ennätyspainoja tai pinkomaan vielä hieman nopeammin pururadalla? Laittakaa ehdotuksianne kommentteihin tai Pumpuin Facebook-sivulle! Kasaan niistä sitten Spotify-listan itselleni tulevia käyttötarkoituksia varten.

Tässä vielä muutamia viime aikoina paljon luureissani soineita ja hyväksi havaittuja viisuja malliksi:

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Selailin tänään lounasta pupeltaessani MeNaiset Sportia. Jumituin lukemaan artikkelia kolmen naisen treenifilosofiasta, jossa salilla käyminen oli ensisijaisesti ulkonäön motivoimaa. Heille loputtoman äheltämisen ja kana-raejuustosörsselin syömisen pääsyy oli saada ulkoisesti entistä parempi kroppa.

Toki jutun näkökulmana oli painottaa ulkonäkökeskeisyyttä ja verrata mimmien treenejä näiden muihin suorittamiin kauneudenhoidollisiin toimenpiteisiin kuten silikonien hankkimiseen, naaman kohottamiseen ja tukan kampaamiseen, mutta jotenkin jäi silti kaihertamaan. Ulkonäön vuoksi treenaaminen yhdistyy mielessäni muodikkaaseen "Strong is the new skinny" -ajatteluun, jossa vahvuus ei suinkaan ole korvannut hoikkuutta vaan on lisävaatimus vähäisen fättimäärän päälle. Eikä oikeastaan vahvuus vaan hyväkuntoiselta näyttäminen. Ne oikeasti vahvat naiset kun eivät aina oikein istu tuohon uuteen kauneusihanteeseen. 

Yllä oleva sitaatti on toki kärjistys, mutta itselle se kalskahtaa melkoisen tyhjältä. Kaikki kunnia jutun henkilökavalkadin kaltaisille fitness-tsirbuloille ja heidän ahkeruudelleen ja omistautuneisuudelleen, mutta minun olisi hirmuisen vaikea kuvitella kuluttavani hirmuisen määrän aikaa ja energiaa ensisijaisesti ulkonäkösyistä. 

En tietenkään kiellä, etteikö myös omalla treenaamisella olisi jonkinlaisia ulkonäkötavoitteita ja -motivaattoreita. Kun joskus ammoin aloitin lenkkeilyn ja sattumanvaraisen salillakäymisen, ajatuksena oli ensisijaisesti tiputtaa painoa ja timmiytyä, vaikka varressa ei kauheasti ylimääräistä ollutkaan. Nyt taas motivaatiota tarjoaa ensisijaisesti treenin tuoma konkreettinen hyöty: kurinalaisuus, itsensä ylittäminen, lisääntyneet voimatasot ja uudet taidot. Painan nyt noin 20 kiloa enemmän kuin joskus silloin kun ajattelin olevani turhankin taikinainen ja kymmenisen kiloa enemmän kuin silloin, kun lähdin lenkille ajatuksena sulattaa läskiä eikä parantaa juoksukuntoa.

Kun vielä ähelsin pitkin Töölönlahtea kaloreita laskien, treenaaminen tosiaankin tuntui työltä ja velvollisuudelta. Silloin ajattelin ulkonäköä, en kuntoa, ja siksi vihasinkin liikkumista. Kun sittemmin suhteeni treenaamiseen on kokenut melkoisen mullistuksen, myös suhtautuminen omaan kroppaani on muuttunut melkoisesti. Vanha mätisäkki on paremmassa ulkoisessa kuosissa kuin koskaan aikaisemmin, mutta oma asenne siihen on muuttunut sitäkin radikaalimmin. Kun tänään esimerkiksi tein hiki hatussa tempauksia, valakyykkyjä ja yleisliikkeitä, ei mieleen tullut kalorin kaloria. Paitsi mitä nyt lopuksi ehkä ajatus siitä, että onneksi kohta pääsee syömään. 

Se, että ulkonäkö on toissijaista, ei tietenkään tarkoita sitä etteikö kohentuneesta olemuksestaan voisi iloita. Pyöristyneistä olkapäistä ja entistä timmimmästä ahterista osaa toki olla fiiliksissä, mutta niiden kehityksen seuraaminen ei ole mikään itseisarvo. Ne ovat sivutuotteita, eivät päämääriä. Hieman samalla tapaa suhtaudun nykyään omiin fitspo-suosikkeihini, kuten crossfit-mimmi Miranda Oldroydiin (yllä, kuva hänen Instagramistaan). Toki ihailen Mirandan järjettömän timmiä kroppaa, mutta sitäkin enemmän sitä, mitä tuolla kropalla tehdään (mm. reilun 130 kilon kyykky).

Share

Pages