Ladataan...
Pumpui

En tiedä tuleeko tämä puoli esille tarpeeksi blogissa, mutta muistutettakoon taas, että olen melkoisen iso nörtti. Kävin viime keskiviikkona Future Femalen "Wearable Wednesday" -illassa kuuntelemassa hirmuisen mielenkiintoisia luentoja siitä, millaista on nykyhetken ja tulevaisuuden puettava teknologia, wearable technology. Sen piiriin lasketaan niin Googlen lasien kaltaisia vinkeitä keksintöjä kuin vaikka älykelloja, joiden avulla voi esimerkiksi saada tarjouksia kaupassa käydessään. Myös monelle treenaajalle tutut vipstaakit ovat juurikin sitä konkreettisella tavalla puettavaa tekniikkaa.

Puettava tietotekniikka on hauska scifi-ajatus ja näemmä loputtoman kikkailun lähde, mutta hienointa on, jos sillä saadaan tuotettua relevanttia ja merkityksellistä tietoa jollekulle. En oikein tiedä, haluaisinko välttämättä, että piilolinssini olisi langattomasti yhteydessä verkkoon ja pistäisi verkkokalvoille näkyville paikallisia palvelua ja hyperlokaaleja tarjouksia, mutta muutamia hyviä käyttötarkoituksia puettavalle teknologialle löytyy. Ja mikä parasta, ne ovat jo kaupoissa.

Pääsin hiplailemaan GoExpossa Garminin Vivofit-aktiivisuusranneketta. Erilaisia aktiivisuutta, askelia sun muuta mittaavia tikkuja on ollut tarjolla pitkään, mutta vihdoin tuli vastaan sellainen, jota mieluusti kokeilisinkin, koska tuote ei tunnu vain ylihintaiselta askelmittarilta. Vivofit on hieman rannekellon näköinen pulikka, joka mittaa aktiivisuutta, sykeyvön kanssa sykettä, unen laatua sun muuta - ja näyttää myös kellonajan, mitä muutama vastaava ei jostain käsittämättömästä syystä tee. Datan saa sitten kännykkäänsä tai Garminin saitille tiirailtavaksi. 

Toinen messututtavuus, josta tosin olin lukenut jo useammasta lehdestä, oli Mbodyn älypöksyt, jotka mittaavat jalkojen isojen lihasten työskentelyä ja lähettävät tietoa vaikka reaaliajassa kännykkään. Suomi on melkoinen innovaatiomaa tällaisissa jutuissa. Mbodyn lisäksi vuoden liikuntatuote -kisassa oli vuonna 2013 mukana shortlistalla melkoisen monta puettavan teknologian piiriin luettavaa asiaa (ja se kauhea Selätin-muovilauta, jonka päällä twistataan, joka muuten oli yleisön suosikki....). Voittajaksi julistettiin Polarin Polarloop-aktiivisuusmittari. 

Käyttötarkoitus on toki näissä se tärkein kriteeri. Haluaisin hirmuisesti tietoa omasta aktiivisuudestani ja etenkin unen laadusta, mutta en tiedä olisiko tällaiselle tavan treenaajalle hirmuisesti vielä hyötyä siitä, että tietäisi miten lihakset toimivat. Huippu-urheilijalle asia voi olla taatusti eri. Olisipa se varmaan mainiota laittaa joka päivä treeneihin älypöksyt jalkaan ja saada vaikka valmentajan puhelimeen reaaliaikaista tietoa siitä, miten eri osat kropasta tekevät työtä. Itsensä mittaaminen tai muodikkaasti ilmaistuna quantified self -ajattelu on hirmuisen kiinnostavaa, mutta datan louhimiselle pitäisi olla mielestäni jokin syy ja selkeästi itselle asetetut rajat, ettei koko elämä muutu käppyröiden seuraamiseksi itse tekemisen kustannuksella. 

Kun olin muutama vuosi sitten mukana niin kutsutussa V-käyrätutkimuksessa, ei vilissyt tutkijan puheissa nykyisiä trenditermejä. Laitteissakin toki oli eroja, silloin käytettiin kauheaa tavara-arsenaalia, siinä missä nykyään monenlaiseen mittaukseen riittää yksi pulikka ja älypuhelimeen ladattava ohjelma. Teknologia on siistiä ja kehitys kehittyy, ja mikäs sen parempaa, jos sen avulla voi tutustua itseensä vähän paremmin. Kunhan ei vain liikaa lipsuta sinne terveyshipsterismin puolelle.

 

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Viikonloppuna lähden pitkästä aikaa maakuntamatkalle Tampereelle. Siellä nimittäin mitellään lauantaina CrossFitin SM-kisat eli Winter War. Jostain syystä minut on vallannut kisajännitys, vaikka olenkin mukana pelkästään kannustusjoukoissa. Kotisaliltani koitoksessa on kolme huippua mimmiä, mutta koska kisojen luonteeseen kuuluu, että kaikkia kannustetaan, hurraan kyllä jokikisen karsinnan läpäisseen puolesta. Viime vuoden kisat ja kesällä mitelty Karjalan kovin olivat ihan huikeita tapahtumia, ja samanlaista on odotettavissa varmasti tälläkin kertaa, ja taatusti isolle kirkolle palataan ihan uudenlaista treeni-intoa tuliaispussissa. 

Olisin kehottanut teitä hankkimaan liput kisaan vielä kun niitä on, mutta eipä ole enää. Joten ne kaikki teistä, jotka ovat tulossa, heitetään yläfemmat kun tavataan! Mutta eipä hätää, te kotiin jäävät, kisakoosteen voi katsoa sunnuntaina TV 2:sta kello 16.45. 

Sunnuntain toinen menovinkki liittyy sekin ohjelmatoimintaan. Kirjoittelin tovi taaksepäin terveyshipstereistä ja vinkkasin myös Biohakkerit-kirjan tekijöiden uniseminaarista netissä. Nyt kundit ovat järjestämässä webinaaria stressin biohakkeroinnista, joka kiinnostaa itseäni vimmatusti. Lisäinfoa ja ilmoittautumisohjeet löytyvät täältä.

 

Share

Ladataan...
Pumpui


Onko sinun lähipiirissäsi terveyshipstereitä? Niitä, jotka ostavat eksoottisimmat superfoodit, kulkevat päivät pitkät stressinmittauslaite povitaskussa ja juovat pelkästään itse suodattamaansa tai lähteestä kantamaansa vettä BPA-vapaasta juomapullosta? Ihailetko heitä vai pistävätkö he vihaksi? Oletko itse kenties sellainen?

Terveyshipsterismi on pyörinyt mielessäni sen jälkeen, kun olin muutama viikko takaperin kotisalini CrossFit Central Helsingin järjestämällä, Olli Sovijärven pitämällä luennolla, jossa puhuttiin treenin, levon ja ravinnon suhteen optimoinnista crossfit-urheilijan näkökulmasta. Olli kertoi paljon tärkeää asiaa palikoiden saattamisesta oikeaan suhteeseen, mutta päällimmäisenä jäi mieleen kohta, jossa hän puhui omega-3:n optimaalisesta nauttimisajankohdasta treenipäivinä. Asia tuntui huvittavan triviaalilta omaa elämääni ajatellen, olinhan viettänyt edellisen yön Jaloviinaa juoden ja pizzaa syöden. Tätä taustaa vasten lisäravinteiden nauttimisajankohdan säätäminen tuntui jokseensakin poskettomalta. Jos ne nappulat pysyivät sisällä kinkereiden jälkeen, eikö se ollut tarpeeksi?

Sovijärvi, Jaakko Halmetoja ja Teemu Arina ovat julkaisemassa kirjaa nimeltä Biohakkerin käsikirja, jota voi tavallaan pitää terveyshipsteriyden multihuipentumana. Kirjassa käsitellään työn, mielen, unen, liikunnan ja ravitsemuksen optimoimista teknologian ja biologian avulla. Kirjaa kuvaillaan seuraavasti: "Biohakkerin käsikirja yhdistää teknologian, luonnon ja itsensä kehittämisen ennen näkemättömällä tavalla. Biohakkeri suhtautuu kehoonsa kuin monimutkaiseen järjestelmään, jonka syvällisellä ymmärtämisellä ja sen pohjalta tehdyillä omakohtaisilla kokeiluilla (toisin sanoen 'biohakkeroinnilla') voi kehittyä uudelle tasolle."

Kirja herättää minussa sekä innostusta että niskavillojen nousemista pystyyn. Yhtäältä on erinomaisen kiinnostavaa ja jännittävää, että omaan itseensä voi suhtautua virittämistä kaipaavana organismina, toisaalta taas kauhistuttaa, kuinka monimutkaiseksi hyvinvointi on tänä päivänä voitu kehittää.

Hifistelyssä piilee mielestäni muutama vaara. Ensimmäinen niistä koskee minunkaltaisiani tyyppejä, jotka ovat hirmuisen kiinnostuneita hyvinvoinnista ja haluavat kokeilla kaikenlaista uutta ja hienosäätää vanhaa. Peruspalikat ovat kunnossa ja pääosin elämä on melkoisen terveellistä, ja siihen päälle tekee mieli kokeilla kaikenlaista lisää. Otetaan vitamiineja, hivenaineita ja rasvahappoja. Seurataan kropan toimintaa, stressitasoa ja suorituskykyä. Luetaan, ostetaan, mitataan, keskustellaan. Missä vaiheessa superterveyden tavoittelu kääntyy itseään vastaan? Jos alkaa murehtia sitä, että hienosäätö on pielessä, kumoaako ahdistuksen aiheuttama stressi hifistelyn mahdolliset terveysvaikutukset? Olin taannoin mukana niin sanotussa vitutuskäyrätutkimuksessa, jossa mitattiin sykevälimittarilla ja monella vipstaakilla elämän kuormittavuutta ja palauttavuutta. Tutkimuksesta sai hirmuisen paljon kiintoisaa tietoa oman kroppansa toiminnasta, mutta mittailu ja laitteiden kanssa vekslaaminen aiheutti sekin kovasti stressiä. 

Toiseksi terveyshipsterismi voi iskeä niihin, jotka hyötyisivät ensisijaisesti peruspalikoiden kuntoon laittamisesta. On melkoisen turha hifistellä superfoodien ja pikkudetskujen kanssa, jos isoin osa asioista korjaantuisi perusasioiden saattamisella kuntoon. Kalliiden ainesosien ja hienoimpien blendereiden ostaminen näyttäytyy monelle varmaankin oikotienä onneen, vaikka tärkein mutta ikävin duuni tehtäisiin siinä, että söisi, nukkuisi ja liikkuisi järkevällä tavalla, ja vasta sen jälkeen katsoisi mitä kannataa hienosäätää. Räikein esimerkki tästä on eräs entinen duunituttu, joka jaksoi kohkata superfoodeista ja siitepölykapseleiden erinomaisuudesta, mutta vietti täysin liikkumatonta elämää ja koosti perusruokavalionsa jääkaappikylmistä einesnugeteista ja mäkkäriruoasta.

On hienoa, että terveydestä ja hyvinvoinnista löydetään koko ajan uutta tietoa. Liika tieto vain voi lisätä tuskaa tai harhauttaa keskittymään vääriin asioihin. Tauottoman terveyspuheen aikana järkevän keskitien löytäminen vain tuntuu välillä kauhistuttavan vaikealta, kun polkua ei meinaa löytyä superfoodien, mittareiden ja ristiriitaisten uskomusten ja tietojen seasta.

Mitenkäs te, rakkaat lukijat? Tunnistatteko itsestänne ja lähipiiristänne terveyshipsterien piirteitä? 

ps. Biohakkerin käsikirjan kirjoittajat pitivät tänään muuten unta ja nukkumista käsittelevän webinaarin, jota katselen toisella silmällä tässä kirjoitellessani. Paljon hyvää perusasiaa unesta, mutta myös kaikenlaista outoa. Kuten sinistä valoa blokkaavat lasit, joita yksi esitelmöijistä pitää yöpöydällä siltä varalta, että pitää yöllä nousta vessaan. Yhtäältä naurattaa, että näinkö vaikeaksi elämä pitää tehdä, toisaalta taas kiinnostaa, että kuinka paljon tuollaisista olisi hyötyä vessassaramppaajalle.

 

 

Share