Ladataan...
Pumpui

Moni Lilyn bloggaaja on viime päivinä kirjoittanut kateudesta toimituksen haastamana. On ollut hauskaa ja jollakin tavalla huojentavaa lukea muiden kateuden tunteista. Sillä kaikkihan me olemme kateellisia, tavalla tai toisella.

Minä ainakin olen. Tänään olen kadehtinut junassa istunutta kaunista naista, jolla oli paksu tukka ja pitkät silmäripset. Työkaveria, jolla on varaa reissata koko ajan. Treenibloggaajakollegaa, jolla on järkyttävästi seuraajia. Treenikaveria, joka nosti enemmän rautaa kuin minä. 

Minusta kateudessa ei sinällään ole mitään kammottavan pahaa, kunhan se vain johtaa toimintaan ja ajatteluun eikä pelkkään kateudessa vellomiseen ja toimettomuuteen. Nallekarkit eivät mene aina tasan. Toisille on annettu isolla kauhalla, toisille kauhakuormaajalla. Mitä sitten?

Parasta on, jos kateuden tunteista seuraa niiden peilaaminen omaan elämään hyödyllisellä tavalla. Pystyykö kateuden kääntämään entistä palavammaksi haluksi saavuttaa omat unelmansa? Tai pystyykö toisen saavutuksia suhteuttamaan siihen, millaisia valintoja on itse tehnyt ja millaisessa tilanteessa elää? Jos nyt vaikka tunnen kateutta törkeästi voimatreenissä kehittynyttä kaveria kohtaan, saanko ammennettua siitä inspiraatiota treenata itsekin säännöllisemmin ja kovemmin? Fyysinen kunto kun ei ole mikään määrältään rajattu ominaisuus tässä maailmassa. Tai jos tunnen kateutta kauniissa leikkokukkien täyttämässä kodissaan eteerisesti vaeltelevia kauniita tyylibloginaisia kohtaan, pystynkö ymmärtämään, että omat elämäntyyli- ja aikatauluvalintani eivät vain tue kyseisenlaista toimintaa? Että oma elämä nyt vain on sellaista, että siihen ei eteerinen vaeltelu sovi kovinkaan hyvin.

Onnistuin muuten tänään olemaan hetken kateellinen myös itselleni. Mietin, että hitsit niitä tyyppejä, jotka ovat käyneet töissä ja treeneissä ja pääsevät jo kuuden jälkeen kotiin syömään ja viettämään vapaailtaa. Sitten tajusin että tänäänhän se onnekas peijooni olen minä. Vaatihan se kukonlaulun aikaan heräämistä ja aikataulutusta, mutta kyllä oli polleaa nukahtaa ensi kerran sohvalle heti seitsemän jälkeen. 

 

Share