Ladataan...
Pumpui

Olen lomaillut pari viikkoa ja ollut poikkeuksellisen paljon pihalla. En siis vertauskuvallisesti, vaan ihan konkreettisesti. Lomailu ja nukkuminen on tehnyt äärimmäisen hyvää, ja erityisen hyvältä on tuntunut se, että on mahdollisuus päästä ulkoilemaan valoisaan aikaan ja auringon paistaessa. Valitettavasti se vain on tarkoittanut välillä melko nassakoita pakkasasteita.

Vaan mikäs siinä! Ainakin on tullut pistettyä jalkaa rivakasti toisen eteen. Michelin-mieheksi ei ole järkevää pukeutua, jos mielii juosta reippaasti ja jumppailla hangessa köpöttämisen ohella. Yllä oleva kuva on uusinta viime vuoden talvijuoksuvaatepostauksesta, mutta mihinkäs periaatteet olisivat viime vuodesta muuttuneet:

1. Mukavuus lähtee aluskerroksesta. En pidä treenialusvaatteissa saumoista: mitä vähemmän mahdollisesti hiertäviä elementtejä, sitä parempi, etenkin kun niiden päälle kerrostetaan tavaraa.

2. Lämmin mutta hengittävä välikerros. Tekninen kalsariasu ei varsinaisesti tihku seksiä, mutta toimittaa erinomaisesti tarkoituksensa. 

3. Päällisvaatteet, ohut pipo ja lumella hyvin pitävät lenkkarit.

Välillä hämmästelen vastaan tulevia lenkkeilijöitä, joilla on nollakelilläkin naparetkelle sopivat kamppeet päällä. Itse pärjään tavallisilla juoksutrikoilla ja pitkillä kalsareilla kymmeneen pakkasasteeseen, vaikka olenkin kohtuuttoman kova palelemaan. Eipä ainakaan tule jäätyä seisoskelemaan pitkäksi aikaa! Yksi päivä valmistelin kroppaa vuodenvaihteen klassikkotreeni Murphiin tekemällä hölkkäilyn ja mäki-intervallien lomassa kymmenen minuutin punnerrus- ja ilmakyykkytreenin (jokaisella alkavalla minuutilla 5 punnerrusta ja 10 kyykkyä). Hyvin tarkeni hangessakin, kun oli hokannut laittaa märkää pitävät hansikkaat!

Huomenna pitäisi sitten palata arkeen ja sisälle salille. Vielä ehtii onneksi nauttia päivänvalosta ilman työvelvoitteita tovin aikaa!

Share