Ladataan...
Pumpui

Hyvin nukkuminen on yksi niitä asioita, joita osaa arvostaa kunnolla vasta kun sen taidon menettää.

Viime ajat olen kulkenut moodissa, jossa väsyttää mutta ei nukuta. Kaikki alkoi yhdestä viattomasta yövalvomisesta: heräsin pikkutunneilla ja kupeksin ylhäällä Hesaria lukien ja jääkaappia tyhjentäen useamman tunnin ennen kuin sammahdin hieman ennen herätyskellon soittoa. Yleensä yhden yön nukkumattomuuden saa kuitattua seuraavan yön koomaunilla, mutta nyt oli toisin. Vaikka olin rättiväsynyt, en saanutkaan nukuttua. Ensin tulivat keskelle yötä sijoittuvat valvomisjaksot, sen jälkeen vaikeudet nukahtaa. Olen saattanut torkahdella vuoteessa, mutta kun pistän valot pois, en pystykään nukkumaan. Päällisin puolin olen rättiväsynyt, mutta alemmissa kerroksissa tuntuu olevan niin paljon kierroksia, että zetan vetämisestä ei tule mitään.

Paskasti nukkuminen aiheuttaa myös nukkumaanmenoaikaa kohti yltyvää ahdistusta. Saankohan tänä yönä unta? Kauanko mahdan pyöriä sängyssä, montakohan kertaa herään? 

Parempaan uneen annetaan aina kamalasti vinkkejä: älä ole ruudun ääressä kahta tuntia ennen nukkumaanmenoaikaa, älä mieti tekemättömiä asioita, pidä huone viileänä ja pimeänä, juo chagaa/kamomillateetä/sipulimaitoa/jotain muuta. Hyvää tarkoittavat neuvot vain tuntuvat jonkinasteiselta loukkaukselta, kun nukkuminen ei ole vippaskonsteista kiinni. Tiedän että telkkaria ei saisi katsella nukkumaan mennessä, mutta joinain iltoina olen antanut sen olla päällä vaikken sitä katsokaan ja vain puolikoomassa odottanut Nukkumatin vierailua. Ei ehkä kosher nukkumahifistien mielestä, mutta ainakaan ei tarvitse kääntyillä pimeässä tai leikkiä lukevansa kirjaa. Tiedän että pitkät kuolantäyteiset päiväunet eivät korvaa laadukkaita yöunia, mutta jos kerran väsyttää eniten aamukuudelta tai iltapäivisin, otan irti kaiken unen minkä vain saan. 

Luokattomalla unenlaadulla on valtavasti psykofyysisiä vaikutuksia. Töistä, muuttovalmisteluista ja miljoonasta muusta hoidettavasta asiasta  on tullut tahmeuden äärimmäisen hitaasti etenevä maratoni, jossa en ole aina oikein kuskinpukilla. Treenaaminen on ollut pakko jättää minimiin, sillä pelkästään koiran kanssa reippailu tai pyörälenkit ovat tuntuneet fyysisiltä uroteoilta. Lisäksi mitä uupuneempi olen ollut, sitä vähemmän treenaaminen on kiinnostanut. Viikonloppuna olisin varmaan mieluummin syönyt asbestia kuin tehnyt mitään voimatreeniä etäisesti muistuttavaa. Kroppa on siitä viisas peli, että se onneksi lopulta alkaa ilmoittaa tavalla tai toisella, että kannattaa höllentää edes jostain päästä. Väsymystilassa treenaaminen ei muutenkaan tunnu kovin viisaalta ajatukselta, vaikka tavallaan houkutteleekin mennä treeneihin kokeilemaan, josko sitä uupuisi niin että ei vain pysyisi enää illalla valveilla.

Olen kuitenkin toiveikas: tiedän, että kun tämä alkuperäisen käsikirjoituksen mukaan "iisi kevät", joka muuttuikin rysäyksessä yhdeksi elämäni hektisimmistä, vähän hellittää, alkavat uni ja treeni taas maistua asbestia makoisammilta. 

 

 

 

Share