Ladataan...
Pumpui

Miksi on niin helppo luovuttaa ja olla palaamatta treenien pariin?

Eilen se tapahtui, treeneihin palaaminen lähes kuukauden tauon jälkeen. Ensin oli joulu reissaamisineen, jonka jälkeen flunssa, jonka jälkeen oli matka Vietnamiin. Pelkästään fillarointi salille ja Bunkkerin kuudenteen kerrokseen kipuaminen tuntui käyvän keuhkojen päälle. Oli pakko aloittaa kevyillä painoilla ja tekniikka mielessä, pysähtyä nojailemaan polviin kun happi ei meinannut kulkea.

Moni kuntoprojekti tyssää ensimmäiseen kertaan - ei siihen ensimmäiseen ensimmäiseen, vaan niihin jotka seuraavat ensimmäistä kertaa; ensimmäiseen tauonjälkeiseen, paluuseen jumpalle, uuteen starttiin. On vaikea palata alkuun, kun on aloittanut jo vähintään kerran aikaisemmin, todennäköisesti useamminkin. Paluusta ei niinkään tee vaikeaa kunnon laskeminen, sillä pienen notkahduksen jälkeen paluu kehityskäyrälle on usein melko nopeaa. Vaikeus on ennemminkin henkistä laatua: kun tietää että on taas vaikeaa ja takapakkia tullut, iskee houkutus lykätä paluuta tai olla palaamatta ollenkaan. Ei tässä yksi viikonloppu lisää haittaa, ensi viikolla sitten, tai sitä seuraavalla. 

Nyt jonkun kuuluu parahtaa, että taukojen ei saisi antaa tapahtua alun perinkään! Tosissaan olevat, onnistujat, eivät anna tauoille sijaa! Ne Täydelliset Ihmiset pitävät itsestään niin hyvää huolta etteivät sairastu, ja priorisoivat oman hyvinvointinsa poikkeustilanteidenkin aikana. He tekevät ojentajadippejä aurinkotuolia vasten ja kellottavat uimansa kierrokset. He löytävät smoothiebowleja haastavissakin olosuhteissa. He eivät karkaa kehityskäyrältä. Meille muille aurinkotuoli on kirjojen lukemisen ja oluen lipittämisen alusta, me valitsemme paahtoleivän ananasmarmeladilla kaksi viikkoa putkeen. Me valitsemme taas uuden ensimmäisen kerran, vaikka tiedämme että se on perseestä.

En osaa edes laskea, kuinka monta ensimmäistä kertaa olen ehtinyt kokea. Melko monta kertaa olen skipannut sen toisen ensimmäisen kerran ja jättänyt homman sikseen, lopettanut tammikuussa alkaneen kuntoprojektin viimeistään helmikuun flunssaputkeen, jättänyt menemättä takaisin lomien jälkeen. Motivaatio punnitaan eritoten siinä, kuinka monta ensimmäistä kertaa jaksaa valitsemallaan tiellä käydä läpi. Jaksaako vielä sadannen ensimmäisen kerran jälkeen uskoa, että kehitykseen on mahdollista päästä kiinni?  Eilinen treeni oli suorastaan kauhea. Neljän kierroksen loppujumpan aikana meinasin lopettaa jokaisen kierroksen jälkeen. Keuhkokapasiteetti tuntui kutistuneen kymmenesosaan edellisestä (kannattiko poltella pari tupakkia reissussa, häh?), jaloista näytti kaikoneen kaikki puhti. Vaan kun ensimmäinen kerta on ohi, tulee toinen, kolmas ja neljäskymmenes jo itsestään. Nyt kun pahin on ohi, voi taas keskittyä kehityskäyrälle takaisin kipuamiseen.

Seuraa Instagramissa, tykkää Facebookissa tai ota seurantaan Bloglovinissa!

Share

Ladataan...
Pumpui

2017, bring it on! 

Vaikka sanotaan että pitäisi tehdä vähemmän eikä enemmän ja menestyneimmät life hackerit tekevät nyt not to do -listoja, päätin kuitenkin tehdä itselleni suorituskeskeisen, osa-alueittain jaetun tehtävälistan alkaneelle vuodelle, suorittajaluonne kun olen. Houkutus lisätä epärealistisen paljon asioita on ilmeisen suuri, mutta ehkä alla olevilla saadaan yksi vuosi täytettyä. Kieltenopiskelun, sata uutta harrastusta ja monta muuta asiaa ehtii sitten lisätä listalle vaikka seuraavalle vuodelle.

Yleiset 
Viime vuoden loppu oli melkoisen duunipainotteista, joten tälle vuodelle tavoitteena on hakea entistä parempaa tasapainoa duunin ja muun puuhastelun välille. Loppuvuodesta koin jonkinlaisen hetkellisen mielenhäiriön ja hain takaisin kirjoille yliopistolle. Jos ja kun opintosuunnitelma nyt pitää kutinsa, pian vuosikymmenen tekeillä ollut graduni on saatettu kunniakkaasti loppuun ja olen viimeistään joulukuussa vihdoin filosofian maisteri.

- Tasapainoa duunin ja muun elämän välille
- Valmistuminen joulukuussa 2017
- Stressipiikit kuriin
- Vähemmän ruutuaikaa, enemmän läsnäoloa
- Yli viikon hengissä kestävän viherkasvin omistaminen
 

Treeni
Reilun viikon sairastelun jälkeen en oikein osaa ajatella enää mitään muuta kuin treenaamista. Himottaisi päästä salille, juoksemaan tai hiihtämään, helvettiläinen antaisin vaikka puolet omaisuudestani jos pääsisin tekemään edes jotain! 

- Crossfit-apukoulun jatkaminen nosujohteisesti
- Uudet ennätykset voimanosto- ja painonnostoliikkeissä
- Polkumaraton tai ultramatka (Suosituksia hyviin kisoihin otetaan vastaan!)
- Vasaloppettin viestimatka maaliskuun alussa (josta seuraa kaksi tehtävää: hanki pertsasukset, opettele hiihtämään perinteistä)
- Joku hauska/hölmö/älyvapaa kisa tai suoritus tälle vuodelle

 

Reissut
Olen joskus sanonut, että elämässä ei ole mieltä jos ei ole lentolippuja polttelemassa takataskussa. Tälle vuodelle toivon paljon matkoja ja huikeita elämyksiä. Kesälomalle suunnitteilla on pidempää pyöräretkeä ja vuoristoseikkailua.  

- Yksi reppureissu (tämä alkaa ylihuomenna!)
- Kesällä pitkä pyörämatka esimerkiksi Tanskaan
- Juoksu- ja trekkausmatka Alpeille (Mont Blanc?)
- Syksyllä lööbausreissu jonnekin
- Kaupunkilomia sopiviin väleihin

 

Olen toiveikas tämän vuoden suhteen! Duunissa tulee olemaan paljon hulinaa mutta onneksi myös apukäsiä, sillä lisää tiimiläisiä rekrytään paraikaa. Keskiviikkona karkaan pariksi viikoksi vetämään lonkkaa Vietnamiin, jonka jälkeen palaan oletettavasti täynnä intoa töiden ja treenien pariin. 

Share

Ladataan...
Pumpui

 

Jos kysyttäisiin, millainen vuosi 2016 oli, sanoisin että kiireinen. Äkkiseltään tuntuu kuin en olisi tehnyt yhtään mitään muuta kuin töitä. Vaihdoin duunia keväällä, ja uudessa pestissä on ollut melkoinen savotta. Eilen selailin kuvia ja tajusin, että onneksi vuoteen on mahtunut myös paljon hauskaa ja vapaa-aikaakin.

 

 

Parasta treenivuodessa: Crossfit-apukoulu

Kroppani sanoi itsensä irti kevättalvella, kun pakara hajosi. Lisäksi selästä löytyi pieni välilevyn pullistuma. Kikkailin kivuliaana muutaman kuukauden itsekseni, kunnes päätin että nyt riittää ja palkkasin meidän salin koutsin JP:n tekemään minulle omaa ohjelmointia. Välillä tuntui turhauttavalta veivata varovaista kuntoutusjumppaa ja tuskastuttavia apuliikkeitä, mutta alusta aloittaminen on toiminut äärimmäisen hyvin: syksyn myötä painonnosto palasi takasin kuvioihin ja pääsin taas mavettamaan ja kyykkäämään ilman kipuja. Vieläkin ollaan apukoulutasolla, mutta kehitys on jollut ehdottoman nousujohteista. Uusia ennätyksiä en ole päässyt tehtailemaan Cooper-juoksua ja lisäpainoleuanvetoja lukuun ottamatta, mutta enkkojen rikkomisen vuosi on varmasti vielä tulossa.

Kestävyyshommia ja uusia avauksia

Hämmästyttävää kyllä, vuoden suurimmat itsensä voittamiset koin kestävyysurheilun parissa. Syksyllä juoksin elämäni ensimmäisen maratonin Nuuksio Classicissa, jonka jälkiseurauksena olen alkanut haaveilla ultramatkojen juoksemisesta. Kestävyyttä koeteltiin myös mäkijuoksu- ja oluenjuontikisa Beerway to Hellissä että Terässika-triathlonilla

Olin myös ensimmäistä kertaa elämässäni SM-kisoissa - jostain syystä vihaamassani lajissa sisäsoudussa.  Eräänlainen elämys oli myös puolimaratonin soutaminen. Aivan järkyttävän hirveä elämys, mutta rasti seinään kumminkin. 

Vuoden uudet lajikokeilut olivat nekin kestävyyspainotteisia. Kokeilin swimrunia, ja kesällä oli ensimmäinen kunnollinen maantiepyöräilykauteni. Tunsin päässeeni jonkinlaiseen pyöräilijöiden salaseuraan, kun istuin Bembölen kahvituvalla munkkilenkin päätteeksi ja muut trikootyypit kippurasarvineen tervehtivät ohikulkiessaan. Aloitin myös hiihtämisen parin vuosikymmenen tauon jälkeen. Oudoimman lajikokeilun titteli menee ehdottomasti mäkihypylle 

Reissut

Pitkiä reissuja en viime vuonna ehtinyt duunin vaihtamisen ja muiden kiireiden takia harmikseni tekemään. Maaliskuussa korkkasin Kanaria-neitsyyteni ja vietin viikon juoksemalla ja sekoilemalla Sofian kanssa Fuerteventuralla. Kesällä nappasimme mukaan vielä kolmannenkin Teräsmeduusan ja lähdimme muutamaksi päiväksi iloittelemaan Itävaltaan. Vuoden parhaat ja hauskimmat hetket koettiin näillä läävämuijien reissuilla. Töiden takia reissasin myös, mutta pääsääntöisesti Helsingin ja Tukholman väliä. 

Loppuarvosana

Loppuvuoden väsymys painaa edelleen päälle niin, että on vaikea antaa vuodelle kovin korkeaa arvosanaa. Mutta kun mietin, mitä kaikkea hauskaa ja hienoa tänäkin vuonna on tapahtunut normipuurtamisen lisäksi, voidaan sanoa että ihan kelpo vuosi 2016 oli sekin. Ensi vuoden tavoitteista lisää ensi viikolla!

 

Share

Pages