Ladataan...
Pumpui

Voi maanantai, sinä päivien maanantai. Miksi kaikki viikon ankeus tuntuukin kasautuvan tälle päivälle? Ei se mitään että aamulla väsyttää ja töissä on tavallista tympeämmän makuista kahvia, mutta pitikö siihen päälle vielä lyödä yllättäen alkanut polvikipu ja itsepintaisen painonnousun eskaloituminen siihen, että lähimmäinenkin huomaa poskien läskistyneen?

Irvileukamies lupasi tehdä minulle yksinkertaiset laihdutusohjeet. Nehän sitten sainkin.

Aloitetaan vaikka siitä akuutimmasta. Lonkkani tuntuvat aina välillä rytyyttäessä menevän hieman pois paikoiltaan, ja kipu tuntuu ensisijaisesti polvensyrjässä. Yleensä ongelma korjaantuu nopeasti venyttämällä ja naksauttamalla lonkat ääriasentoon, mutta nyt kipu ei ota laantuakseen. Arvatkaa vaan onko lystyiä klenkata ylös kuusi kerrosta rappusia, kun toista jalkaa ei saa koukistettua kunnolla?

Ja sitten se toinen osuus. Suhtaudun jokseensakin ristiriitaisesti tämänhetkiseen kehityssuuntaani. Yhtäältä on megalomaanisen kivaa, että treeni kulkee erinomaisesti, voimatasot nousevat kohisten ja yläkroppaan on tullut reilusti lisää lihasta. Mutta se kääntöpuoli sitten: alan olla keskivartalosta omaan makuuni jo reilusti liian höttöinen. Ylimääräinen kun ei minulla tule mitenkään tasaisesti ympäri kroppaa vaan hyvin tiukalle noin 15 senttimetriä korkealle sektorille vyötärönseudulle. Ja näemmä sitten sinne naamaankin.

Pitäisi varmaan päättää tämä tahaton massakausi vielä kun juoksutrikoot jotenkuten menevät päälle. Jotenkin ei vain yhtään hotsittaisi ottaa oikeasti käyttöön kaikkea sitä vuosien aikana itseensä tankattua tietoa järkevästä painonhallinnasta ja ruokavaliosta, jonka avulla jaksaa vielä treenata mutta jota noudattamalla saisi akuuteimmat fätit pois. Mutta ehkä tämä vastentahtoisuus on vain tämän maanantain syytä. Ei mitään hyvää ole ikinä startattu heti alkuviikosta, eihän?

 

Share

Ladataan...
Pumpui

Mitä sitä muuta krapula-aamuna tekisi kuin pistäisi pienet vaatteet päällensä ja pyytäisi miestä ottamaan motivaatiokuvat.









Olen pitkään halunnut otattaa itsestäni motivaatiokuvan. Siis sellaisen, joka sitten postataan laihdutuksen ja lihasten kasvun jälkeen onnistumiskuvan rinnalle, jotta kaikki voivat kauhistella, että tuollainen löllerö se on ennen ollut, hui kauhistus.

Rehellisyyden, masokismin ja aidon motivaation nimissä en aio kuitenkaan pantata tätä (toivottavasti) ennen-kuvaa siihen saakka, kunnes onnistuminen on tapahtunut. En olisi ikinä uskonut, että lataan internetiin koko kansan ilkuttavaksi kuvia itsestäni vähissä vaatteissa, huonossa ryhdissä ja ilman meikkiä.

Minulla ei ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, miltä minä oikeasti näytän. Peilistä näkee itsensä vain yhdellä tavalla. On päiviä, jolloin tunnen itseni suoraan sanottuna pulleaksi, toisina päivinä tuntuu, että olen ihan ookoo. Siksi onkin outoa katsoa itse näitä kuvia. Ensimmäisenä iskee kauhistus: huomaan itsepintaisen napaläskin, paksut ja lyhyet jalat, vyötärön olemattomuuden. Mutta nämä ovat asioita, joista en pidä itsessäni ylipäänsä, haen tietämiäni virheitä kuvasta, joka on otettu juurikin virheiden paljastamiseksi.

Olisi hauska tietää, mitä ajattelisin kuvasta, jos siinä olisi joku muu. Olisinko yhtä armoton? Tuskin. Ehkä ajattelisin, että siinä on tyyppi, joka on menossa oikeaan suuntaan, joka muutaman kilon laihduttamisella ja hitusen ahkerammalla punttiennostolla saisi itsestään ihan täpäkän näköisen. Minkäs sille tekee jos on vähän skrode ruumiinrakenteeltaan ja auttamattoman lyhyt, tälle ihmiselle ei tullut geenilotossa huippumallin raameja.

Nyt kun olen katsellut kuvakolmikkoa muutamaan otteeseen, huomaan olevani itselleni armollisempi. Olkapäät ovat ihan jees, selkääkään ei tarvitse hävetä. Jalat näyttävät siltä, että niillä jaksaa tehdäkin jotain. Ja aina voin vedota vallitseviin olosuhteisiin: on krapula, söin yöllä Big Mac -aterian, enkä ole nähnyt aurinkoa puoleen vuoteen.

Monissa blogeissa luodaan todellisuutta auvoisempaa kuvaa elämästä: aina on hienot vaatteet, hoikka vartalo, kauniisti sisustettu koti ja tyylikkäästi kuvattuja herkullisia ruokia. Minä olen realismibloggaaja, muutakaan en osaa. Siksi haluaisinkin haastaa arvon kanssabloggaajat rehellisyyspostauskampanjaan: kirjoittakaa edes yksi juttu, jossa ette silottele, kaunistele - tai edes suurentele kurjuutta. Lupaan heittää yläfemmat kun tavataan.

 





 

Share

Ladataan...
Pumpui

Daily Mail uutisoi 10. tammikuuta, että erään tutkimuksen mukaan 92 % vuodenvaihteessa laihduttamisen aloittaneista oli jo ehtinyt lopettaa, luovuttaa tai epäonnistua.



Kreisiä! Puolessatoista viikossa pullanhimoiset olivat jo ehtineet heivata kaalikeittodieetit kuuseen ja palata konvehtien pariin. Kuulutko sinä kahdeksaan prosenttiin vai jo dieettauslupaukset unohtaneisiin?









Ei pitäisi laihdutuksen ainakaan neuvojen puutteeseen kaatua. Tässä otanta Ilta-Sanomien laihdutus-nimikkeen alla julkaistuja artikkeleja muutaman viikon sisältä.

Share

Pages